Antirasismi on nykyajan rasismia
Antirasismi ei ole rasismin vastaisuutta. Todellisuudessa se on pehmeää rotuerottelua, joka jakaa ihmiset eri lokeroihin ja polarisoi kansaa
Seida Sohrabi (kok) on ottanut kantaa Helsingin kaupunginvaltuustossa antirasismista: se ei edistä yhdenvertaisuutta.
...
Kuunnellaanpa hetki ihmisiä, jotka kohtaavat rasismia päivittäisessä elämässään eli maahanmuuttaja- ja ulkomaalaistaustaisia suomalaisia:
Kamal Jafi: “Antirasismi ei käytännössä pyri edistämään dialogia tai eri ryhmien välisiä suhteita eikä yhdenvertaisuutta. Antirasismi on osa myrkyllistä woke-kulttuuria.”
Binga Tupamäki: “Suuri osa ihmisistä näkee antirasismin arveluttavana tapana suhtautua yhteiskuntamme ongelmiin. Yksi syy on esimerkiksi juuri “rotujen” tuominen esiin. Itse taas haluaisin poistaa puheen “roduista”, kun ei sellaisia ihmiskunnassa ole.”
[huom. tweetit alkuperäisasuissaan: "Kannattaisiko sinun tarkastella tätä asiaa vähemmän värittyneesti ja pyrkiä ymmärtämään miksi suuri osa ihmisistä näkee antirasismin arvelluttavana tapana suhtautua yhteiskuntamme ongelmiin?" ja "Siihen on monia syitä, mutta yksi suuri syy on esimerkiksi juuri ”rotujen” tuominen esiin ja valtarakenteiden aktiivinen muuttaminen henkilöiden ulkoisten ominaisuuksien perusteella. Itse taas haluaisin poistaa puheen ”roduista” kun ei sellaisia ihmiskunnassa ole."]
Arman Alizad: “‘Antirasismista on tullut uusi rasismi’ - Robert (Bob) Woodson, yhdysvaltalainen kansalaisoikeusaktivisti.”
Seida Sohrabi: “Antirasismi on tämän ajan uutta rasismia. Ihmisiä lokeroidaan, vaiennetaan ja syrjitään heidän ihonvärinsä tai etnisyytensä vuoksi.”
Kaikki näistä keskustelijoista ovat taatusti kohdanneet rasismia Suomessa – ja silti he vastustavat kiihkeästi antirasismia. Mistä on kyse?
Oikeusministeriö ja yhdenvertaisuusvaltuutettu lanseerasivat näyttävästi
Olen antirasisti -kampanjan syyskuussa 2019.
Kun Helsingin yliopisto joutui Afrikan tähti -kohun kouriin opiskelijoiden pukeuduttua pelinappuloiksi, se ilmoitti järjestävänsä henkilöstölle kolmipäiväisen antirasismikoulutuksen, joka toteutetaan osana antirasismin teemavuotta.
Espoossa valtuutetuille puolestaan valmistellaan parhaillaan Olen antirasisti -sitoumusta. Marraskuussa Helsingin valtuusto taas käsitteli Feministisen puolueen aloitetta antirasistisen strategian laatimisesta Helsingille – ja päätti tarkastella strategian tarvetta jonkin ajan päästä uudelleen.
Helsinki opettaakin jo koulujen ja päiväkotien työntekijöitä “antirasistiseen työotteeseen.” Yliopistot tarjoavat antirasistisia kursseja.
...
Tavoite on kaunis ja hyvä: kenenkään ei pitäisi tulla syrjityksi etnisyytensä tai ihonvärinsä takia. Mutta miksi jopa maahanmuuttajataustaiset suomalaiset vastustavat antirasismia?
Kuka tahansa järkevä ihminen vastustaa rasismia, joka on todellinen ja vakava ongelma, mutta antirasismi tarkoittaa jotain muuta kuin rasismin vastustamista. Käsite on erittäin latautunut, läpipolitisoitunut ja ongelmallinen, Yhdysvaltojen vasemmiston retoriikkaa.
Siinä ihmisen asema määritellään etnisyyden, sukupuolen ja muiden vastaavien ominaisuuksien perusteella.
Kyseessä on pehmeä rotuerottelu, jossa joka puolella nähdään rakenteellista rasismia, valkoisten täytyy varoa sanojaan ja mikroaggressioita, etniset ihmiset nähdään uhreina.
Antirasismi kuuluu sortoa joka puolella näkevän woke-ideologian ja vaientamiseen perustuvan intersektionaalisen feminismin sateenvarjon alle; molemmat liberaalille yhteiskunnalle vieraita aatteita.
Antirasismilla on yhtymäkohtia kriittiseen rotuteoriaan, jonka mukaan vain valkoiset ihmiset voivat olla rasisteja ja ainoastaan tummaihoisilla ihmisillä on oikeus puhua rasismista – valkoisten tehtävä on istua hiljaa ja kuunnella. Valkoiset ihmiset ovat automaattisesti etuoikeutettuja ja he edustavat valkoista ylivaltaa – ihmisiä ei tule kohdella yhdenvertaisesti, sillä sekin on rasismia: valta-asemat tulee tiedostaa.
Esimerkiksi
Florida kielsi kriittisen rotuteorian opettamisen kouluissa, sillä sen katsottiin luovan kouluissa vihamielistä ilmapiiriä ja saavan lapset erottelemaan toisiaan ihonvärin perusteella, sortajina tai uhreina.
Antirasismin yksi ongelma onkin juuri se, että se näkee ihmiset rotujensa edustajina: tuolla on valkoinen tyttö, joka edustaa valkoista ylivaltaa, täällä rodullistettu poika – ja kohtelee heitä eri tavalla etnisyyden perusteella.
Juuri näin toimivat myös ihan oikeat rasistit. Ihmiset pitäisi aina nähdä yksilöinä, ei ryhmiensä edustajina.
Liberaali, itsekin musta professori ja kolumnisti John McWhorter
puhuu tuoreessa kirjassaan “Woke Racism” antirasismin uskonnosta tai kultista ja arvioi, että aate on erittäin haitallinen ihmisille, joita se yrittää suojella.
“Siitä on tullut valtava ongelma nykypäivänä. Vaikka filosofia yrittää auttaa mustia ihmisiä, se päinvastoin haittaa heitä.”
McWhorterin mukaan antirasismi infantilisoi ja holhoaa tummaihoisia ihmisiä – ja syyllistää valkoihoisia. Se erottelee eikä yhdistä.
Samaa kommentoi kaupunginvaltuutettu Seida Sohrabi (kok) Helsingin kaupunginvaltuustossa viime marraskuussa. Hänen mukaansa antirasismi itse asiassa lisää rasismia, sillä ideologia syyllistää tiettyjä etnisiä ryhmiä ja tekee oletuksia toisista ryhmistä.
“Antirasismi ei edistä yhdenvertaisuutta eikä tasa-arvoa. Ihmiset ovat yksilöitä, eivät kuvitellun ryhmän jäseniä. Antirasismi on puolueellinen, toisia syrjivä ja toisia uhriuttava arvo”, Sohrabi totesi tuolloin.
Rasismia vastaan saa ja pitää taistella – mutta antirasismi ei ole oikea keino. Suomen ei pidä ottaa rasisminvastaisia työkaluja yhdysvaltalaisten yliopistojen kampuksilta. Meillä etninen polarisaatio ja kansan jakautuminen ei ole vielä lähimainkaan niin pitkällä kuin Yhdysvalloissa – eikä sitä pidä edesauttaa tuomalla woke-ideologiaa Suomeen entistä vahvemmin.