Jagge kirjoitti: Su Syys 27, 2020 6:26 am
Tässä asiassa nousee suurin haloo siitä, että poliisi osoitti aseella pidätettävää.
Kukaan ei välitä siitä, että hän yritti ajaa poliisin yli.
Mamman oma höpönasu....
Taksiuudistus meni juuri oikein ja kuten aiemmin joku totesi niin kukapa sitä eduskuntaa on paremmin osannut neuvoa kuin sieltä etupenkiltä leppoisasti haasteleva kaikesta perillä oleva taksikuski,tolppaapina,suhari,ja mitä nimiä sillä rakkaalla lapsukaisella olikaan.
Ja ko.taksilain uudistus toimii karmaisevana esimerkkinä siitä kun mikä tahansa laki tehdään juuri sellaiseksi kuin ala jolla sitä ohjataan, vaatii.
Kiteytettynä silkkaa vapautta ilman vastuuta.
Aiemmin oli tiukka monopoli. Kylälle ei saanut taksilupaa ellei kylän taksi yhdistys sitä puoltanut, lisä luvat piti kunnan tai kaupungin hakea liikenneministeriöstä, ja niitä harkittiin, eikä myönnetty jos oli ns.lupia vapaana, eli joku taksijulli jolla oli vaikka kaksi lupaa, piti vain yhtä autoa ajossa. Lisäksi kun lupa vapautui, sen saajan sai yhdistys päättää, eli ts.joka oli ollut hyvänä taksirenkinä, sai luvan jos muut niin päättivät. Tai sitten Jos oli toiminut
Kekkosen autonkuljettajana.
Tämä sisälti myös vastuun. Oli kyydin otto velvoite, päivystysvelvoite, katukuulustulut, yms,yms,
Ja tällä kauhun tasapainolle ja yrittämiselle valtioneuvosto joka vuosi määritteli ensin hinnan, sittemmin näennäisen kilpailun takia maksimihinnan. Oli taksarin elämä aika tylsää ja turvattua. Samoin kyytiläisen. Ei ollut väliä milloin tarvitsit kyytiä, aina tuli taksi, vei perille, ja hinta katsottiin mittarista. Todella seisahtanutta. Lisäksi alalla oli kait jonniimoinen omavalvontaorganisaatio taksivalvojineen, jotka sisäisesti hoitivat kurinpalautukset, ilman että oikeuslaitosta tarvi kuormittaa pienten ripsauksien vuoksi.
No ensin taksiala sai puhuttua tuon päivystys ja kyydinotto velvollisuuden pois. Siitä seurasi se, että syrjäkylillä enää taksia saa, kun koulukyydit tarjoaa riittävästi leipää. Samaan aikaan kun niitä uusia lupiakaan ei vielä myönnetty, tilanne muuttui kohtuullisen tukalaksi.
No tähän tarkoin harkittuun ahdinkoon taksialalla oli jo ratkaisu valmiina. Vapautetaan koko ala, niin kaikki voittaa! Autoja tulee niin saatanasti että ei kenenkään tarvi taksijonossa räntäsateessa palella. Ja loppu on historiaa.
Autoja on, kajoni joka on koko homman suurin lobbari, on konkurssissa tai sen partaalla, koulukyydit joko tulee tai ei, ja satunnainen käyttäjä ei saa kylillä taksia edelleenkään.
Lisäksi alan äkillinen työvoimapula, ja vaatimusten keventäminen hoiti loput, ja siitähän tämäkin ketju kertoo.
Eli aiemmin alan sisäinen sosiaalinen valvonta, Ja tiukka lainsäädäntö piti huolen siitä että taksin kuljettaja, siis henkilöauton kuljettaja, jollaista jokainen kenellä riittää skillsit b luokan korttiin saa ajaa ihan omaksi ilokseen, piti olla maineeltaan, taidoiltaan , ja luotettavuudeltaan samaa kastia nimismiehen,palopäällikön,ja kunnanlääkärin kanssa.
Tällaisen kyytiin uskalsi laittaa vaikka pienessä hiprakassa olevan 17 kesäisen teinipronsessan ilman housuja kotiin vietäväksi.
Ja perkele kun tämmöselle ihmiselle pitää maksaa palkkaa, tai se haluaa sen asiakkaalta jos on yrittäjä.
Niin eikös silloin siinä ole pientä busineksen makua kun lasketaan hieman autojen tasoa, kuljettajan tasoa, ja velvoitteita? Bernerin/kajonin laskuopilla viivan alle pitäisi jäädä jotain.
Vaan onko siellä viivan alla muuta kuin Dacian osamaksu sopimus?