Sivu 5/5
Re: Max Hupli; törkeä kuolemantuottamus Mikkelissä ja itsensä räjäyttäminen Hollollassa
Lähetetty: Ke Marras 03, 2021 11:32 am
Kirjoittaja Jack the Ripper
Juujaa kirjoitti: Pe Huhti 03, 2020 5:37 pm
Hakaniemi kirjoitti: Pe Huhti 03, 2020 4:49 pm
Kyllähän Mikkeli melko levoton mesta oli 90-luvulla, suurelta osin juuri skinien takia. Herkästi halusivat tapella ja yleensä joukolla tulivat päälle, varsinkin alkoholia otettuaan. Itsellä ei konflikteja ollut, mutta monella tutulla oli. Tilanne taisi rauhoittua tosiaan vuosituhannen vaihteessa kun osa pääpukareista joutui linnaan tai menehtyi. Kuuleman mukaan kaikilla tuohon porukkaan kuuluneista ei mene kovin vahvasti nykyäänkään.
Olihan tuo. Siellä vieraillessa ei paljon viitsinyt mainostaa ulkopaikkakuntalaisuuttaan

Eikä sen puoleen pahemmin viitsinyt yksin yöelämässä pyöriä.
Samanlaisia juttuja kuullut itsekkin. Sentään muutamasta tullut kunnollisia veronmaksajia ja perheellisiä.
Itse asuin Mikkelissä vuosina 2000-2005. Olin kai itsekin ulkonäöltäni skini vaikka sitä en ollut. Oli vain muotia olla lyhyttukkainen ja pilottitakkinen tuohon aikaan. Nyt kun muistelen, joskus vuonna 2003 perustettiin baari Black Out ja pian useat pöydät olivat täynnä rauhallisia kaljupäitä, jotka eivät sinua uhanneet jos et riitaa mennyt haastamaan. Voin kuvitella jos joku helsinkiläinen rastapää on sinne eksynyt junamatkoillaan ja ollut ihmeissään. Varsinaisen skinheadismi kai loppui jo 90-luvulla mutta rasismia tai sellaista neekereille naureskelua oli, eihän koko kaupungissa asunut yhtään mustaihoista vielä 2000-luvun alussa. (no ehkä muutama vain) Huplista ja hänen sekoiluistaan ja lopullisesta ratkaisustaan kuulin useammastakin lähteestä, Nakareista en koskaan. Voi olla että tosiaan Nakarit joivat kiljua kirkkopuistossa päivisin ja eivät sinällään ryynimestarit kiinnostaneet ketään.
Re: Max Hupli; törkeä kuolemantuottamus Mikkelissä ja itsensä räjäyttäminen Hollollassa
Lähetetty: Ke Marras 03, 2021 3:53 pm
Kirjoittaja hutkivajournalisti
↑
Maaseudun pikkukaupungin poikien alemmuudentuntoista larppausta.
Re: Max Hupli; törkeä kuolemantuottamus Mikkelissä ja itsensä räjäyttäminen Hollollassa
Lähetetty: To Maalis 31, 2022 11:26 pm
Kirjoittaja CJW
https://ibb.co/YPjpfsj
https://ibb.co/5TbMySP
https://ibb.co/bmDS6wj
3103 2022 kävin kuvaamassa Hollolassa. Talossa näkyy edelleen kaksi elementtiä jotka ovat vaaleampia. Alemmassa asunnossa kuoli Max Hupli.

- Hupli elementit.jpg (134.28 KiB) Katsottu 3053 kertaa
Lisätty kuvat linkkien takaa
-NILS-
Re: Max Hupli
Lähetetty: Pe Huhti 01, 2022 3:20 pm
Kirjoittaja Varjokirjoittaja
Doctor Lecter kirjoitti: La Elo 27, 2016 2:35 pm
Nemesia kirjoitti:Mä näin kans tänään tämän miekkosen haudan. Valtavasta kukkamerestä päätellen omaisten rakkaus elää vaikka mies itse on kuollut.
Mikä on todistettavissa edelleen:
Montakohan grammaa Max Huplia saatiin kakkulapiolla yksiön seiniltä kaavittua tuohon? Ja minusta tuossa hautakivessä pitäisi olla sen toisenkin pojan nimi, koska sitä samaa sohjoa on väkisinkin mennyt Max Hupliksi nimettyyn muovikassiin.
Re: Max Hupli
Lähetetty: Ke Kesä 08, 2022 9:19 pm
Kirjoittaja Rusty
Varjokirjoittaja kirjoitti: Pe Huhti 01, 2022 3:20 pm
Doctor Lecter kirjoitti: La Elo 27, 2016 2:35 pm
Nemesia kirjoitti:Mä näin kans tänään tämän miekkosen haudan. Valtavasta kukkamerestä päätellen omaisten rakkaus elää vaikka mies itse on kuollut.
Mikä on todistettavissa edelleen:
Montakohan grammaa Max Huplia saatiin kakkulapiolla yksiön seiniltä kaavittua tuohon? Ja minusta tuossa hautakivessä pitäisi olla sen toisenkin pojan nimi, koska sitä samaa sohjoa on väkisinkin mennyt Max Hupliksi nimettyyn muovikassiin.
No varmaan muutama kilo saattiin Huplia hautaan. Sivulla neljä näyttäisi olevan kuva,jossa vainajia kannetaan pois. Kolme miestä kuvassa. Kaksi kantaa jotain laatikkoa ja kolmas mies kantaa paareilla toisen henkilön kanssa joka ei näy kuvassa. Kyllähän tuossa paareilla on varmaan ihan ihmisen verran käsiä ja jalkoja sekä muita ruumiinkappaleita, jotka sinkoutuivat ties minne. Yksi kirjoittaja kertoo jomman kumman henkilön käden olleen kaiteen pinnoissa kiinni. En tiedä miten "rikospaikalla" on toimittu, mutta esitän seuraavan arvion. Sairaalasta tms. on saatu jonkinlaiset pussit, joihin on kerätty kudosjäänteet ja pienemmät ruumiinkappaleet ja ne on viety sairaalaan hävitettäväksi. Isommat ruumiinosat esim. kädet ja jalat on viety tarkempiin tutkimuksiin ja on otettu jokaisesta ruumiinkappaleesta kudosnäytteet, joilla ne on yhdistetty jompaan kumpaan sankariin. Nämä tunnistetut ruumiinkappaleet sitten on laitettu arkkuun ja molemmat ovat saaneet sitä kautta oman hautapaikkansa.
Re: Max Hupli; törkeä kuolemantuottamus Mikkelissä ja itsensä räjäyttäminen Hollollassa
Lähetetty: Su Tammi 07, 2024 10:43 pm
Kirjoittaja Nössöli
https://youtu.be/FdMZOBk-_HA?si=quI4EjpoBUoUKexg tässä vuoden -96 uutiset Rakentajantiellä posahtaneesta talosta. Dynamiittia oli käytetty. Hollolassa on ollut reippaita remonttireiskoja
Siirretty Hollolan Salpatie-ketjusta
-NILS-
Re: Max Hupli; törkeä kuolemantuottamus Mikkelissä ja itsensä räjäyttäminen Hollollassa
Lähetetty: Ti Tammi 09, 2024 6:35 am
Kirjoittaja Hestor
Tää koko räjähdyskeissi voi ihan hyvin olla myös tuplamurha. Yksi paikallinen sekopää selvisi ja poliisi uskoi täysin mitä se selitti siellä käyneen. Muutama kuulusteli ja homma meni itsemurhaksi mutta siitä on vanha epäilys ettei näin ole. Vieläköhän tuo ulos juossut olisi hengissä jos poliisin saisi avaamaan jutun uusiksi? Tuo ”omaisten toive” ettei asiaa avata enempää on täysin poliisiin keksimä juttu eikä omaiset tästä olleet tietoisia.
Re: Max Hupli; törkeä kuolemantuottamus Mikkelissä ja itsensä räjäyttäminen Hollollassa
Lähetetty: Ti Tammi 09, 2024 11:33 pm
Kirjoittaja Rotteni
Mikkelissä mettäkonekuski koulussa 96 muistaakseni, tuli arki iltoina baarit tutuiks.
Ei silloin ollut ainakaan mitään mainittavaa, kovimnat painit otin Stopparin poken kanssa, kun oli erimielisyyksiä kumpi lähtee pihalle. No minähän se sit lähdin
Rauhassa sai ulkopaikkakuntalainen olla? Ja ei iha kakkakikjareen näköinen rockabilly torttu päässä, (kuten joku hienosti aikoinaan tässä ketjussa kirjoitti) mut melkein, psycho keesi, toiselta puolelta sininen toiselta vihree!
Enkä aiheuttanut sen enempää pahennusta kylällä,, yleensä yleisesti vain, pokeilla ei ole silmää, miten tulla asia kertomaan.. käydään heti iholle.
Pari kertaa itteeni puolustin, mut ne nyt ihan normi keissei, kaupungista riippumatta.
Saattoi ulkomuoto habitus vähän provosoida!??
Re: Max Hupli; törkeä kuolemantuottamus Mikkelissä ja itsensä räjäyttäminen Hollollassa
Lähetetty: Ti Elo 27, 2024 1:58 am
Kirjoittaja Koljattii
Hestor kirjoitti: Ti Tammi 09, 2024 6:35 am
Tää koko räjähdyskeissi voi ihan hyvin olla myös tuplamurha. Yksi paikallinen sekopää selvisi ja poliisi uskoi täysin mitä se selitti siellä käyneen. Muutama kuulusteli ja homma meni itsemurhaksi mutta siitä on vanha epäilys ettei näin ole. Vieläköhän tuo ulos juossut olisi hengissä jos poliisin saisi avaamaan jutun uusiksi? Tuo ”omaisten toive” ettei asiaa avata enempää on täysin poliisiin keksimä juttu eikä omaiset tästä olleet tietoisia.
Tästä tapauksesta tulikin jännä huhu korviini. Huhun mukaan ulos juossut olisi ollut Mikkeliläinen pommi-Pulkkinen... Tällä kyseisellä kaverilla on ollut tämän vuosituhannen puolella outo sattuma olla paikalla kahdessa lähes identtisessä murhassa, joista molemmista (eri)tekijä tuomittiin elinkautisiin. Tunnen henkilökohtaisesti molemmat tuomion saaneet kuten myös Pulkkisen, vahvasti oon ollu sitä mieltä että kumpikaan tuomituista ei moiseen tekoon pystyisi. Molemmat puhuivat ennen tapahtumia että pitäisi saada jostain pitkä kakku kun vankilassa on niin hyvä olla. Mutta tämä Pulkkinen taas, en epäile hetkeäkään etteikö pystyisi ihmistä tai jopa useampaa tappamaan. Tässä on mahdollisuus jopa siihen että olisi kolmoismurhaaja jäämättä yhdestäkään kiinni!
Edit: Eikun Hollolassa kuoli kaksi, joten mahdollisten murhattujen määrä olisi neljä
Re: Max Hupli; törkeä kuolemantuottamus Mikkelissä ja itsensä räjäyttäminen Hollollassa
Lähetetty: Ma Tammi 20, 2025 5:39 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Max on haudattu Helsinkiin Malmin hautausmaalle

- Max Hupli.jpg (159.29 KiB) Katsottu 1923 kertaa
Re: Max Hupli
Lähetetty: Ti Tammi 21, 2025 7:13 am
Kirjoittaja Totaldusk
poikani kirjoitti: Pe Syys 28, 2012 2:55 pm
Minun tietääkseni ei ole mitenkään tavatonta, että epämääräisesti kuollut ja/tai huonomaineinen tyyppi haudataan jonnekin muualle kuin ihan kotikulmille. Itse tiedän ainakin muutamia tällaisia tapauksia.
Max haudattiin malmille ennemminkin sen takia kun suku halusi, suku on vähän ns. bättre folkia
Re: Max Hupli; törkeä kuolemantuottamus Mikkelissä ja itsensä räjäyttäminen Hollollassa
Lähetetty: Ke Tammi 22, 2025 11:16 pm
Kirjoittaja mikko1979
Rotteni kirjoitti: Ti Tammi 09, 2024 11:33 pm
Mikkelissä mettäkonekuski koulussa 96 muistaakseni, tuli arki iltoina baarit tutuiks.
Ei silloin ollut ainakaan mitään mainittavaa, kovimnat painit otin Stopparin poken kanssa, kun oli erimielisyyksiä kumpi lähtee pihalle. No minähän se sit lähdin
Rauhassa sai ulkopaikkakuntalainen olla? Ja ei iha kakkakikjareen näköinen rockabilly torttu päässä, (kuten joku hienosti aikoinaan tässä ketjussa kirjoitti) mut melkein, psycho keesi, toiselta puolelta sininen toiselta vihree!
Enkä aiheuttanut sen enempää pahennusta kylällä,, yleensä yleisesti vain, pokeilla ei ole silmää, miten tulla asia kertomaan.. käydään heti iholle.
Pari kertaa itteeni puolustin, mut ne nyt ihan normi keissei, kaupungista riippumatta.
Saattoi ulkomuoto habitus vähän provosoida!??
Tuo Stopparihan oli useamman Savon prikaatissa palvelleen varusmiehen kantapaikka. Useampi sinne näkyi iltalomilla suuntaavan.