MURHA.INFO

Kyllä, sanon juuri sen mitä ei haluta kuulla, mutta mikä on totuus. Monet arvomaailmat saavat ahdistusta sanojeni vuoksi.

Vaikeneminen on kultaa.

Olen oppinut kantapään kautta, että tosielämässä ei kannata olla kovin avoin. Internetissä voi kirjoittaa vapaammin kun ei vain kirjoita omalla nimellä.

Uskallan ja sanon vähän turhankin usein. Onneksi nyt vähän on jo oppinut miettimään miten asian ilmaisee. Suoraan voi sanoa mutta asian voi muotoilla paremmin.
Olen välillä vaan vähän turhankin sanavalmis ja piikikäs.

suomessa ärsyttää se että jos sanot suoraan oman mielipiteesi ja seisot sen takana,niin helposti sinua pidetään ylimielisenä.täällä on totuttu näihin"teen parhaani ja katson mihin se riittää"tyyppeihin jota itse en voi sietää.jokaisella on oma mielipide asiasta kuin asiasta mutta sitä ei uskalleta useinkaan sanoa.

ja jos sanot suoraan niin asiat henkilöityvät helposti,asioiden kuuluu riidellä muttei ihmisten.sitä eivät läheskään kaikki ymmärrä.

tyyppi85 kirjoitti:suomessa ärsyttää se että jos sanot suoraan oman mielipiteesi ja seisot sen takana,niin helposti sinua pidetään ylimielisenä.

Allekirjoitan tän.

Pääsääntöisesti sanon kyllä suoraan mitä ajattelen, useinkin jo ennen kuin olen edes kunnolla ehtinyt ajatella. On aiheuttanut hankaluuksia tässä vuosien varrella, mutta hei, puhumallahan niistäkin selviää.
Tietysti on tilanteita, joissa jopa tällainen rääväsuu osaa pitää turpansa kiinni, mutta ne ovat aika harvassa - hautajaiset ja vastaavat ovat melkeinpä ainuita sen kaltaisia.
Internetissä itsesensuuri on hieman vahvempi ollut aina, en edes tarkalleen tiedä mistä sekin juontaa, mutta se on toiminut tähänkin asti, niin mikä jottei myöhemminkin.

Yleensä uskallan. Olen jo sen ikäinen, että en jaksa esittää mitään muuta kuin olen.
Monilla ihmisillä on kumma käsitys siitä, mitä rehellisyys tai suorapuheisuus tarkoittaa. Kun joku aloittaa lauseen: "Suoraan sanoen..." tai: "Minä sanon nyt juuri niin kuin asia on..." niin se jatkuu yleensä epämääräisellä vihjauksella, joka lausutaan ilkeään sävyyn.

En tiedä, onko kyse niinkään uskalluksesta, vaan siitä, että tietyin keinoin pääsee vähemmällä. Mutta siis vastaus: En aina.
Vanhemmiten sitä kyllä tuntuu tulevan suorapuheisemmaksi, mutta en haluaisi tulla mummoksi, joka v*ttuilee kaikille.

Uskallan sanoa.
Tietyistä asioista kannattaa olla hiljaa, koska jos ne liittyy mm. pedofiliaan ja kaveriin, joka sai vain sakkoja. Julkistamalla hänen nimensä missä tahansa, rikkoisi se hänen.......... , joten kaikista asioista vain ei suomessa saa kirjoittaa tai puhua. Kuinka moni täällä seuraa fakta kanavaa ja siellä oleviä sarjoja, joissa on helposti nähtävillä kuulustelu materiaalia huoneesta ja syyllisen naama ?

Melko moni veikkaan.

Kyllä uskallan sanoa. En silti aina sano, joskus mukavuudenhalu voittaa enkä jaksa ottaa vastuuta siitä, mitä sanomisistani seuraa ja jätän sanomatta. Tietyissä tilanteissa taas en millään saa pidettyä turpaani kiinni, vaikka tiedän, että nyt kannattaisi olla hiljaa.

Eikös se viesti mene paremmin perille, kun antaa epämääräisillä vihjailuilla kuulijan "oivaltaa" nerokkaan teoretian tai aatoksen jalon?

Itse tykkään sanoa enemmän ääneen sellaista mitä vastaan olen muiden totuuksissa. En aina itse ole juuri tätä mieltä, vaan jopa mahdollisesti samaakin. Toisaalta joskus on sanottava sellaistakin, mistä ei niin tykkää. Enkä koe niin tehtäväkseni muuttaa maailmaa paremmaksi tai huonommaksi. En ole koskaan.

Uskallanko sanoa, mitä ajattelen? Valitettavasti.

Suomessa on erittäin voimakas tasapäistämisen kulttuuri. Aina puhutaan, että täällä ollaan kateellisia ja on huono itsetunto ym., mutta lopulta se kaikki kääntyy tähän samaan syy-yhteyteen, eli ei saisi olla erilainen kuin muut. Varsinkaan ei saisi näyttää parhaimmuutta, eikä pyrkiä olemaan muita parempi. Tästä kumpuaa se, etteivät suomalaiset uskalla voittaa, ja häviävät aina kansainvälisillä areenoilla. Japanilaisilla näkyy sama asia. Ei ole uskoa omaan itseen; ei todellista uskoa siihen, että kykenee olemaan ja on parempi kuin muut. Se on viimeistään ahkeralla koulukasvatuksella ja suoranaisella lahjakkuuksien syrjinnällä nitistetty. Tällaisessa mielipideilmastossa vain luonnehäiriöiset kykenevät säilyttämään uskon omaan paremmuuteensa.

Olen ajatellut, että lopulta tämä perinne kumpuaa Suomen pitkästä siirtomaahistoriasta. Oman arvonsa ymmärtäneet ja sortoa vastaan taistelleet karsiutuivat monen sadan vuoden aikana pois. Jäljelle jäivät vain alistujat ja opportunistit, ja kasvatuskin kehittyi varmistamaan, ettei kukaan uhkaa status quo'a sotkemalla yhtenäistä alistumisen rintamaa.

devil_doll kirjoitti: Suomessa on erittäin voimakas tasapäistämisen kulttuuri. Aina puhutaan, että...

...kehittyi varmistamaan, ettei kukaan uhkaa status quo'a sotkemalla yhtenäistä alistumisen rintamaa.

Juuri noin se menee ja lisäksi meillä ollaan yltiörehellisiä, joten valheesta tai edes totuuden kaunistelusta ei sovi jäädä kiinni. Muualla päin helpostikin vähän ylikehutaan omia ja salaillaan pahojaan, jopa meidän mielestä ihan syyttä.

Etelämmän maissa tapellaan "verissä päin", mutta osataan tulkita ja suodattaa enimmät solvaukset ja asioden paisuttelut. Siellä se llainen on normaalia ihan kaveripiireissäkin.

Täällä leimaantuisi vain fanaatikoksi tai fasistiksi tai falskiksi, jos olisi pää auki joka kyrsäännykseen.

Kyllä uskallan. Tuntuisi varmaankin aika erikoselta pään sisällä jos en uskaltaisi.

Joo. Ilostun myös jos sanomiseni herättää kehittävää keskustelua.

Jep jep. Uskalluksesta ei ole kiinni (paitsi jos on epäilyttävässä vähän tuntemattomammassa joukossa, jotka on kaikki ihan erimieltä kuin sä). Joskus on tosin parempi olla sanomatta ääneen ihan kaikkea. Tulee paremmin toimeen töissä, kun ei sano ääneen työkaverille, että kyllästyttää noi sun jutut tai frendille että miks hitossa seurustelet tollasen idiootin kanssa, kun se ei voi päättyä mitenkään muuten kuin huonosti. Joskus itsehillintä pettää, mutta kyllä yleensä pyrin suhtautumaan asiallisesti ja ottaa huomioon muiden tunteita ennen kuin sanon mitä ajattelen.