MURHA.INFO

Synkkis on mun idoli. <3

.



^Tänks. Hyviä kommentteja olen huomannut irtoavan sieltäkin suunnasta.



.

Sen verran tekee mieli kompata edellisiä, että kyllä minäkin niitten kuolemansairaiden (vanhukset/syöpäpotilaat/vaikeasti esim. onnettomuudessa vammautuneet) itsemurhan ymmärrän. Tai siis ymmärtäisin, mutta nuo ihmisethän yleensä ovat liian huonossa kunnossa pystyäkseen itsensä tappamaan... (eli heitä varten olis sitten se eutanasia-vaihtoehto)

EDIT: Vähän OT, mutta kysynpä silti: Oletteko tehneet/ajatelleet tekevänne hoitotestamenttia, jolla kiellettäisiin esim. hoitojen pitkittäminen terminaalivaiheessa?

joey kirjoitti: Ja sanottakoon vielä lopuksi että itse en siis usko mihinkään jumalaan, mutta kestän silti "persreiän kääntymiset". Välillä elämä hymyilee, välillä ei. Nämä tunteiden vaihtelut kuuluvat tunnemaailmaamme, meidän kemiaamme. Jos jatkuvasti tuntuu siltä, että paskaa vain sataa niskaan jatkuvasti lisää, vika on itseasiassa meissä itsessämme, ei ympäröivässä maailmassa joka jotenkin kohtelisi juuri Minua erityisen kaltoin. Sama maailma saa jonkun elämään onnesta sekaisena. Itse kullekin olisi tervettä kyetä jonkin asteiseen itsekritiikkiin, pitäisi pystyä tarkastelemaan omia ajatuksiaan ja valintojaan ulkopuolisen silmin. Jos rypee omissa tunteissaan näkemättä metsää puilta, on edessä loputon suo.

Ei se niin mene, että vika olisi itsessä, jos aina sataa paskaa niskaan. On sellaisia tapahtumia ja asioita, joita toinen samaa kokematon ihminen ei voi ymmärtää. Jokaiseen ongelmaan ei ole toimivaa ratkaisua.

Sitten siihen, kun puhuitte, että terve ihminen ei tee itsemurhaa. Miten määritellään terve ja sairas? Tunsin erään miehen, joka oli kaikin puolin terve, sosiaalinen, kaikki oli hyvin ja yhtäkkiä hän tappoi itsensä, kukaan ei tiedä miksi, kellään ei ollut aavistustakaan. Kukaan ei vieläkään tiedä miksi. Kyllähän ihmisen psyykesairaus pitäisi jonkun huomata

Kun mainitsin tuon maagisen sanan häviäjä, en tarkoitanut ihan sitä tämän hetken suoritusyhteiskunnan voittaja-häviäjä-asetelmaa ala Sarasvuo. Itseltään hengen ottanut menettää KAIKKI mahdollisuutensa kohti parempaa. Hän luovuttaa. Päättää leikin lopullisesti jne. Tässä mielessä pidän häntä häviäjänä. Ihan riippumatta siitä pääsevätkö toiset kuolleet juomaan pillimehua jessen kanssa riippukeinuun vai odottaako heitä hiilipuolen hommat. Vai onko sitten vain pelkkää mustaa vai ei mitään.

Toisten tuskien ja vaikeuksien arvioiminen on aivan turhaa. Jotkut tappavat itsensä kun tulee loparit töistä ja kaiken kukkuraksi oma kissa jää auton alle, toiset tarvitsevat hieman suuremman sysäyksen... Kaikki on suhteellista.

Musta synkemmän hautajaisvieraan ja kalsaripatun vihjaus pullamössöelämästä tai elämästä tietämättömyydestä ei oikein osu. Mutta ymmärrän kyllä, jos käsititte häviämisen suorittamiskeskeisenä juttuna. Kuten joku sanoikin, että eipä toisten kärsimyksiä ja kokemuksia oikein tietämättä voi asioita mittailla tai vertailla...

Yksi asia, mikä ehkä joistakin kommenteista sen sijaan hieman paistaa, (sekin tälle ajalle tyypillinen piirre) on itsekkyys, jopa hienoinen narsismi.
"Mitä se muille kuuluu, jos mä haluan kuolla?" No, eipä se kuulukaan, mutta lähimmäiset pitäis ottaa huomioon, jos vaan kykenee...

maija turjukka kirjoitti:Oletteko tehneet/ajatelleet tekevänne hoitotestamenttia, jolla kiellettäisiin esim. hoitojen pitkittäminen terminaalivaiheessa?

Pitäisi ihan tarkistaa, mutta kyllä muistaakseni olen tehnyt hoitotestamentin sekä tahtonut siviilihautajaiset. Muutoissa vaan nuo paperit tuppaa aina eksymään mikä minnekin.
Pitäisikin etsiskellä ne hieman paremmin saataville...

.
^Hyvä näkökulma tuo, Aariel, että itsemurhan tehnyt ei välttämättä ole mikään mielisairas tai edes masentunut. Tulee mieleen yksi iloisimmista veijareista mitä olen tavannut. Muutama vuosi sitten puheltiin yhden kaverin kanssa yhteisistä tutuista ja mitä näille kuuluu nykyisellään. Sain kuulla iloisen velikullan ampuneen itsensä jo aikoja sitten. Vaikea sitäkin oli uskoa. Mutta hyväksyn, myönnän ja ymmärrän tuon ratkaisun täysin. Jokainen tekee sen omalta kohdaltaan niillä eväillä jotka käytettävissä ovat.

turjukalle: Mitenkään ei tarkoitukseni ollut loukata tai edes demonisoida vanhoja ihmisiä. Päinvastoin, vanhuksista tulisi pitää hyvää huolta.


edit: silentservicelle miettimistä: eikö sinun mielestäsi ole häviämistä roikkua elämässä, jos sillä ei ole mitään annettavaa? Sinänsä tuntuu, että tässä puhutaan aivan ohi taas jälleen kerran. Ei elämässä voi ajatella pelkästään läheisiä, eikä niitä kaikilla edes ole. Suorituskeskeisyys, sarasvuomaisuus, hienoinen ylimielisyys...hmmm...tulee ihan sinun viestisi mieleen...

.

Synkälle peijaisvieraalle vaan heittäisin, että miten tarkkaan tiedät mitä iloisen velikullan päässä liikkui viimeisinä päivinä tai tunteina? Onhan hänelläkin saattanut valot himmetä ullakolla?

No, mutta kuten sanoit, niillä korteilla pelataan, mitkä on jaettu. Ja aina ne ei oo hääppöset.

Silentservice: Nimenomaan se, että mikä määrittelee sairaan ihmisen? Mielestäni itsemurhan tekijä ei välttämättä ole sairas ja kuten kerroin tuolla esimerkkitapauksen. Niin kuin Synkkiskin kertoi omansa. Tuskinpa siinä veitsi ranteella tai piippu suussa miettii aurinkoa ja kuuntelee ABBAA, mutta ei se ole mikään sairauden määrite.

Ei se tosiaan näy päällepäin kuka on päättänyt lähteä.
Näin serkkupojan viimeksi hengissä jouluna -93 ja päällepäin ei ollut mitään , mutta kuitenkin kaveri ampui itseään pistoolilla päähän uutena vuotena.
Ja on tuo viikatemies muutenkin harventanut tuttavapiiriä juuri oman käden kautta lähteneiden muodossa.

joey kirjoitti:

ABC kirjoitti: En ole kyllä samaa mieltä kanssasi. Joidenkin ihmisten elämä on oikeasti paljon vaikeampi kuin joidenkin toisten. Eikä luonnettaan, jolla ne vastoinkäymiset vastaan otetaan, voi valita. Toiset ovat herkempiä kuin toiset.

Sitäpaitsi mielisairas ihminen ei akuuttivaiheessa itse tajua olevansa sairas.

Tuo viimeinen lause on ongelman ydin, mutta ei aivan absoluuttinen totuus. Toiset ovat täysin kykenemättömiä arvioimaan omaa käyttäytymistään, mutta on myös niitä jotka "Huomaatko olevasi mielisairas?" -tyyppinen toteamus saa miettimään. Mieltä voi hoitaa myös itse, ellei nyt oikeasti ole vaikeasti harhainen. Vaikeasti harhaiset puolestaan päätyvät hoitoon jo jonkin sivustakatsojan toimesta. Uskoisin suurimman itsemurhariskin piilevän siinä joukossa masentuneita, joissa ulkopuoliset eivät välttämättä edes huomaa minkään olevan huonosti.

Kaikella ystävyydellä, joey, mutta et selvästikään tiedä yhtään mitään psyykkisistä sairauksista, niiden hoidosta ja itsemurhariskeistä.

En ymmärrä, miten ihmisten vaikeuksia voi verrata keskenään? Miten voi sanoa, että sinulla on vaikeampaa kuin minulla tai toisinpäin? Juuri sen takia, ettei luonnettaan voi valita, ei myöskään vastoinkäymisiä voi pisteyttää yksilöiden välillä. Elämän "vaikeushan" on kokemuskysymys. Tämän todistaa jo sekin, että vaikka Suomi komeilee ties kuinka monen hyvinvointitaulukon kärkipäässä, mielisairaudet rehottavat meillä kuitenkin. Samoin asiaa voi tutkia vierailemalla Afrikassa. Rutiköyhien kylien asukkaat eivät nimittäin tule ainakaan itkien vastaan. Koska elämän vaikeus on juuri kokemus- ja luonnekysymys, voidaankin vetää se johtopäätös että näkemys jatkuvasti päähän potkivasta elämästä johtuu yksilöstä itsestään, ei siitä että elämä oikeasti potkisi.

Niin? Samaa mieltä olen minäkin, että ihmiset ottavat vaikeudet vastaan yksilöllisesti, mutta se ei ratkaise ongelmaa.

Huomasin tuon edellisen viestisi vasta nyt, mutta lisätään sitten tähän perään

ABC kirjoitti:En tiedä yhtään tapausta, jossa itsemurha tai sen yritys olisi tehty fyysisesti ja psyykkisesti terveen ja selvän ihmisen toimesta. En yhtäkään.

En minäkään. Mutta sehän siinä juuri on, että tie terveestä mielestä itsemurhaan on kovin pitkä. Matkalla on monta kohtaa, jossa vielä ehtisi tajuamaan tilanteen. Kun ensimmäisen kerran ajattelee itsensä tappamista tai huomaa olevansa päivästä toiseen alakuloinen, ei vielä ole niin vaikeasti masentunut/sairastunut, ettei pystyisi omia ajatuksiaan tajuamaan. En minä kuvittelekaan, että itsemurhaajat olisivat täysissä sielun ja ruumiin voimissa tekohetkellään, ja sitten kummastelisin että "miten ne eivät tajua toimivansa typerästi!" Pointtini on, että asiaa voisi miettiä hieman aikaisemmin.

Niin, ja varmaan jokainen psyykkisesti sairastunut olisi miettinyt asiaa vähän aikaisemmin, ettei olisi sairastunut pahemmin, jos olisi voinut...

maija turjukka kirjoitti:Sen verran tekee mieli kompata edellisiä, että kyllä minäkin niitten kuolemansairaiden (vanhukset/syöpäpotilaat/vaikeasti esim. onnettomuudessa vammautuneet) itsemurhan ymmärrän. Tai siis ymmärtäisin, mutta nuo ihmisethän yleensä ovat liian huonossa kunnossa pystyäkseen itsensä tappamaan... (eli heitä varten olis sitten se eutanasia-vaihtoehto)

EDIT: Vähän OT, mutta kysynpä silti: Oletteko tehneet/ajatelleet tekevänne hoitotestamenttia, jolla kiellettäisiin esim. hoitojen pitkittäminen terminaalivaiheessa?

Itse asiassa vakava sairastuminen usein saa ihmisen roikkumaan elämässä kiinni viimeiseen asti itsemurha-ajatusten sijaan.

Tämä liittyy siihen, että lähtö ei enää olekaan niin houkutteleva asia, kun se on oikeasti edessä, ilman valinnan vapautta...

synkempi hautajaisvieras kirjoitti:Kuviteltukin kärsimys on todellista sille henkilölle. Ihan turhaa pelleilyä vetää afrikkalaisia tähän.

Sitähän mä helvetti tarkoitin sillä, ettei kärsimyksiä voi pisteyttää Pidät mua typeränä ja luet tekstin automaattisesti vastaamaan sitä kuvaa, mikä sulla musta on.

silentservice kirjoitti:Kun mainitsin tuon maagisen sanan häviäjä, en tarkoitanut ihan sitä tämän hetken suoritusyhteiskunnan voittaja-häviäjä-asetelmaa ala Sarasvuo. Itseltään hengen ottanut menettää KAIKKI mahdollisuutensa kohti parempaa. Hän luovuttaa. Päättää leikin lopullisesti jne. Tässä mielessä pidän häntä häviäjänä. Ihan riippumatta siitä pääsevätkö toiset kuolleet juomaan pillimehua jessen kanssa riippukeinuun vai odottaako heitä hiilipuolen hommat. Vai onko sitten vain pelkkää mustaa vai ei mitään.

Toisten tuskien ja vaikeuksien arvioiminen on aivan turhaa. Jotkut tappavat itsensä kun tulee loparit töistä ja kaiken kukkuraksi oma kissa jää auton alle, toiset tarvitsevat hieman suuremman sysäyksen... Kaikki on suhteellista.

Musta synkemmän hautajaisvieraan ja kalsaripatun vihjaus pullamössöelämästä tai elämästä tietämättömyydestä ei oikein osu. Mutta ymmärrän kyllä, jos käsititte häviämisen suorittamiskeskeisenä juttuna. Kuten joku sanoikin, että eipä toisten kärsimyksiä ja kokemuksia oikein tietämättä voi asioita mittailla tai vertailla...

Yksi asia, mikä ehkä joistakin kommenteista sen sijaan hieman paistaa, (sekin tälle ajalle tyypillinen piirre) on itsekkyys, jopa hienoinen narsismi.
"Mitä se muille kuuluu, jos mä haluan kuolla?" No, eipä se kuulukaan, mutta lähimmäiset pitäis ottaa huomioon, jos vaan kykenee...

Allekirjoitan täysin, tätä juuri itsekin tarkoitan. Kaikkea yllämainittua Ja lisään vielä, että niinhän sitä sanotaan - hulluksi ei välttämättä tulla, kun puoliso kuolee, vaan vasta sitten kun maitolitra kaatuu pöydälle.

silentservice kirjoitti:Synkälle peijaisvieraalle vaan heittäisin, että miten tarkkaan tiedät mitä iloisen velikullan päässä liikkui viimeisinä päivinä tai tunteina? Onhan hänelläkin saattanut valot himmetä ullakolla?

AIVAN. Ja pimennythän se valo on, jos itsensä haluaa tappaa. Ja kuten yllä myöskin mainitsin, suurin itsaririskiryhmä on taatusti se, josta ei päällepäin huomaa.

ABC kirjoitti:

joey kirjoitti: Tuo viimeinen lause on ongelman ydin, mutta ei aivan absoluuttinen totuus. Toiset ovat täysin kykenemättömiä arvioimaan omaa käyttäytymistään, mutta on myös niitä jotka "Huomaatko olevasi mielisairas?" -tyyppinen toteamus saa miettimään. Mieltä voi hoitaa myös itse, ellei nyt oikeasti ole vaikeasti harhainen. Vaikeasti harhaiset puolestaan päätyvät hoitoon jo jonkin sivustakatsojan toimesta. Uskoisin suurimman itsemurhariskin piilevän siinä joukossa masentuneita, joissa ulkopuoliset eivät välttämättä edes huomaa minkään olevan huonosti.

Kaikella ystävyydellä, joey, mutta et selvästikään tiedä yhtään mitään psyykkisistä sairauksista, niiden hoidosta ja itsemurhariskeistä.

Nyt on kyllä pakko kysyä, että mikä tuossa sanomassani mielestäsi meni pieleen? Se, että jotkut masentuneet pystyvät kääntämään ajattelunsa itseensä ja siten auttamaan omaa tilaansa? Etteivät vaikeasti harhaiset päätyisi hoitoon ennen kuin pahin tapahtuu? Ettei suurin riskiryhmä olisi se (ilmeisesti on ainakin monen palstalaisen kokemuksen mukaan), josta "ei uskoisi"?

Ja kyllä minä tajuan sen, että siinä vaiheessa kun hirttoköysi on kaulan ympärillä, ei mieli käsitä että sen hetkinen toiminta on ehkä jokseenkin häiriintynyttä. Et kuitenkaan voi väittää, etteikö olisi aina sitä vaihetta, jossa voisi vielä kääntyä takaisin. Aina on se ensimmäinen kerta, kun huvikseen leikittelee ajatuksella että mitä jos tappaisi itsensä. Tällöin ei taatusti ole vielä kyse vakavasta masennuksesta, jossa olisi täydellisen kykenemätön rationaaliseen tilanteen arvioimiseen.

Enkä kaikella sanomallani siis tarkoita sitä, että jokaisesta pitäisi löytyä se pieni keittiöpsykologi, joka arvioi omaa tilaansa jatkuvasti sillä syötöllä, että luulosairaana ramppaa lääkärissä tarkistuttamassa, ettei vain ole ajautumassa itsetuhoiseksi Olen vain miettinyt usein sitä, miten Suomen itsemurhaluvut saataisiin laskuun. Olen tullut siihen tulokseen, että millään ilveellä ei löydetä resursseja riskiryhmien seulomiseen. Eniten itsemurhataan ns. "perähikiöillä" (en halua loukata perähikiäläisiä jos olette kuulolla ), joihin ei jokaiseen mahdu edes omaa kuntapsykologia, saati sitten että jokainen pääsisi joskus vastaanotolle (olen itse varttunut pääkaupunkiseudulla, ja meilläkin oli peruskouluaikana (eli silloin kun kaikki kansalaiset ovat vielä "saatavilla") koulujen välinen, yhteinen psykologi). Ehkä siis pitäisi olla tarjolla enemmän tietoutta itsetuhoisuudesta, siitä, minkälaisia ihmisiä riskiryhmään kuuluu, ja minkälaiseen ajatteluun omassa itsessään (tai sisaressaan, ystävässään, puolisossaan...) pitäisi kiinnittää huomiota.

Ensimmäisenä tulee tietysti kaikille mieleen ne hirvittävät peruskouluaikaiset huumevalistukset, mutten tarkoita aivan sitä. Jotain ehkä sen suuntaista, mutta uskottavampaa

P.S.
Todella hyvä ja mielenkiintoinen keskustelu. Eikä olla edes sorruttu niihin pahamaineisiin off-topiceihin

joey kirjoitti:
1) En tajua mikä tässä kohdassa tuntuu olevan niin vaikeaa ymmärtää, kun olen sen sanonut tähän ketjuun nyt muutamaan kertaan. Ihmismielelle ei ole luontaista tavoitella omaa tuhoaan. Jos joku kuitenkin haaveilee omasta tuhostaan, mieli on vioittunut, sairastunut, häiriintynyt, ymmärräthän? Ehkä tämän ymmärtäminen on niin vaikeaa siksi, että edelleen monet kavahtavat termejä mielisairas ja häiriintynyt. Aivan kuin kaikki mielen epästabiilius olisi ns. seinähulluutta, vaahtoavia suupieliä ja päänsisäisiä ääniä.

2) Särkylääkkeen käyttämiseen ei kuole eikä niin valitessaan joudu luopumaan mistään muusta kuin fyysisestä kivusta. Tappaessa itsensä taas joutuu luopumaan muustakin kuin masennuksesta. Miten ihmeessä voit väittää, ettei häviä mitään jos surmaa itsensä? Ei jää mitään kokematta eikä näkemättä?

1) Tuo sinun tarkoittama ihmismieli viittaa varmaan hieman jälkeenjääneisiin, eläimen tasolla toimiviin yksilöihin, joilla vaisto käskee pysyä elävien kirjoissa hinnalla millä hyvänsä. Sinun mielestä itsemurhan tekijä tuhoaa itsensä. Et ehkä huomaa että sinäkin ajaudut tätä "tuhoa" kohti vääjämättä, todennäköisesti noin 60 vuoden kuluttua olet "tuhoutunut".

"En tajua mikä tässä kohdassa tuntuu olevan niin vaikeaa ymmärtää, kun olen sen sanonut tähän ketjuun nyt muutamaan kertaan."

Ehkä se, että sanomaasi ei pidetä ehdottomana totuutena kenties?

"Miten ihmeessä voit väittää, ettei häviä mitään jos surmaa itsensä? Ei jää mitään kokematta eikä näkemättä?"

Ellet usko kuolemanjälkeiseen elämään, niin kerro minulle mitä siinä sitten häviää? Harmitteleeko tuolla hautausmaalla jossain arkussa joku että voi hitsi kun jäi nuo Venäjän vaalitkin näkemättä? Se edellyttäisi kuolemanjälkeistä elämää...

Sinä et ilmeisesti ymmärrä sitä että kuollut ihminen ei enää ajattele tai kaipaa yhtään mitään --> ei siis häviä yhtään mitään. Niitä häviäjiä ovat elävien joukkoon jäävät, jotka harmittelevat kuolleen puolesta: "kun hän ei nyt ehtinyt nähdä edes poikansa valmistujaisia".