Re: 4-vuotias Cleo katosi teltasta keskellä yötä, Australia
Lähetetty: Su Loka 31, 2021 11:58 pm
Vaikea sanoa meneekö samalla tavalla kuin Madeleinen tapaus.
Tässä Cleon tapauksessa vanhemmat, ja varsinkin isäpuoli, on saanut "palautetta" sosiaalisen median sivustoillaan ja ylipäätään netissä.
Syitä miksi monet australialaiset ovat epäileväisiä äidin ja isäpuolen suhteen lienevät ainakin nämä heti julkistetut tiedot :
1. Timeline, eli poliisit alunperin ilmoittivat perheen havahtuneen katoamiseen ja vasta useiden tuntien kuluttua soittaneen 000.
2. Teltan nukkumisjärjestelyt eli teltta oli kaksiosainen, useilla sisäänkäynneillä. Vauva ja 4-vuotias nukkuivat erillään, verhomaisen seinän takana vanhemmista. Telttailu on hyvin suosittua WA:ssa ja muuallakin Australiassa, mutta paljon lastensa kanssa telttailevat eivät kyenneet ymmärtämään miten lapset jätetään kaksisteen ja vielä sisäänkäynnin eteen. Äärimmäisen harva vanhempi, jos kukaan, jättäisi vauvaansa noin ollessaan telttailemassa.
3. Kukaan leirintäalueella majoittunut ei ollut nähnyt Cleoa. Poliisilla on vain audio cctv kamerasta, ei kuvaa.
4. Poliisi on kaikenaikaa korostanut ja alleviivannut, että vanhemmat eivät ole epäiltyjä lainkaan, vaan osaltaan tehdään vain rutiinitarkastusta. Ja että vanhemmat ovat olleet hyvin yhteistyöhalukkaita: päästäneet poliisit tutkimaan kotinsa, autonsa, puhelimensa... no, jokainen kuulija ja uutisten lukija ymmärtää, että vanhemmat eivät tällaisesta olisi voineet kieltäytyä.
Heidän rajaaminen kaiken epäilyksen ulkopuolelle on vaikuttanut suurelle yleisölle oudolta tilanteessa jossa ei mitään muuta epäiltyä oikeastaan ole. On vain mystisesti kadonnut pikkutyttö. Joku autoilija, jonka näki toinen töihin ajamassa ollut autoilija kääntymässä tielle joka johtaa Rio Tinto kaivosalueille, tehdasalueille ja päätyy Carnarvoniin. Tehtailla ja kaivoksella tehdään 3- vuoro työtä. On tietenkin aika löyhä peruste tehdä tästä autoilijasta pääepäilty. Mikä tästä autoilijasta tekee epäilyttävän on se tosiasia, että hän ei edelleenkään lukuisista näkyvistä pyynnöistä huolimatta ole ollut yhteydessä poliisiin. Eli tätä nyt yritetään selvittää...
Tämän lisäksi äiti ja isäpuoli ovat esiintyneet televisiossa kahteen otteeseen haastatteluissa. Enemmistölle nämä haastattelut ovat näyttäytyneet, miten pari on niissä esiintynyt, vähintäänkin kummallisilta. Näistä haastatteluista on useat elekieli ja puhekieli asiantuntijat, sekä entiset ja nykyiset etsivät ja criminologyt antaneet lausuntoja akselilla syyllinen-syytön vaikutelma. Päivänselvää, että kukaan ei voi suoraan mitään sanoa, tai kunnianloukkaussyyte odottaisi, mutta voi osoittaa "red flags" siellä ja täällä - kuten ovat tehneet. Joita sitten jatko spekuloidaan keskustelupalstoilla.
Ja kirsikkana kakun päälle vielä tilastot, jotka osoittavat, että kun 4-vuotias katoaa jälkiä jättämättä, niin yleensä takana on perheenjäsen, ei suinkaan stranger danger.
Ja aivan viimeisenä on uutiset, missä tutkinta menee kulloinkin. Tieto mitä suurelle yleisölle tarjotaan. Nyt se on vahvasti painottunut perheen kotiin ja takaisin leirintäpaikalle. Myös heidän kotikaupungissa on tehty ovelta ovelle etsintöjä.
Tutkintaa johtava Ron Wilde on tiedotustilausuudessaan sanonut, että tapaus selviää, tutkinta etenee. Eli lupaava lausunto.
https://www.abc.net.au/news/2021-10-28/ ... /100572454