Sivu 5/17

Re: Ohikulkijan karmiva löytö Heinolasta: irtojalka rantaved

Lähetetty: Ti Touko 14, 2013 6:52 am
Kirjoittaja Kainonsorttinen
Kyllikki S kirjoitti:
WalkingDisaster kirjoitti:Ei toi nyt naisen kenkä ole! Ei koon puolesta, eikä muutenkaan. Harvinaisen isokenkäinen nainen pitäisi olla, enkä kyllä ihan äkkiä niissäkään tapauksissa usko tuollaisia naisen valitsevan.
Enpä muista yhtään naista joka olisi vetänyt edes 80-90-luvuilla noin typeriä kenkiä jalkoihinsa, vaikka kaikenlainen feminismi ja androgynismi elikin kukkeinta aikakauttaan.
Ulvilakeississä aikoinaan keskusteltiin näistä kengännumeroista sivutolkulla ja selväksi kävi, että noin 183 senttisellä miehellä kenkänumero 42 on aivan tavallinen.
Miehen kenkä siis :)
Noh noh. 90-luvulla mm. Rivitanssit olivat suosiossa, ja moni sitä harrastanut nainen hommasi bootsit. Esimerkiksi tädilläni oli juurikin tuollaiset, toki pari kokoa pienemmät. 42 voisi vielä juuri ja juuri olla naisen koko. Minusta tosin tuollaisia kenkiä käyttivät aikoinaan juurikin Salomaan näköiset miehet, pitkätukkaiset "elämäntapaintiaanin" näköiset, muusikot jne. Toki sellaiset on voinut olla jollain muullakin, vaikka kavereilta lainassa.

Re: Jyrki Korkiakosken katoaminen Heinolassa 1993

Lähetetty: Ti Touko 14, 2013 8:15 am
Kirjoittaja Siru83
Mallinsa puolesta voisi olla Korkiakosken kenkä mutta toisaalta luulisi, että poliisi olisi perillä siitä, jos olisi todennäköistä että se olisi Korkiakosken kenkä eikä tarvitsisi julkisuudessa kysellä vihjeitä.

Re: Ohikulkijan karmiva löytö Heinolasta: irtojalka rantaved

Lähetetty: Ti Touko 14, 2013 8:35 am
Kirjoittaja salamaseepravalas
Sivukommenttina kengän koosta; tunnen useammankin naisen, jolla on koon 42 jalka. Pituuskin vaihtelee, eikä kukaan heistä ole yli 180cm pitkä.

Re: Ohikulkijan karmiva löytö Heinolasta: irtojalka rantaved

Lähetetty: Ti Touko 14, 2013 9:16 am
Kirjoittaja Caracalla
Kannattaisi ehkä miettiä siltä kantilta, että kenen kadonneen tyyliin tuollaisten bootsien käyttäminen sopisi.

Omasta mielestäni ainakin Kai Salomaa ja Juha Laitinen voisivat olla sen tyylisiä miehiä, että käyttäisivät tuollaista kenkää. Eivät tosin kadonneet lähellä tuota löytöpaikkaa, eikä heidän kengännumerostakaan minulla ole tietoa.

Ja ihan selvästi mielestäni tuo on miehen kenkä.

Re: Ohikulkijan karmiva löytö Heinolasta: irtojalka rantaved

Lähetetty: Ti Touko 14, 2013 9:43 am
Kirjoittaja Tähtityttö
Kai Salomaan katoamisilmoituksissa on sanottu hänellä olleen kadotessa jalassaan vaaleat lenkkarit, joten sen puolesta ei täsmäisi. Eri asia sitten tietenkin on se, onko tieto katoamisilmoituksissa ollut sen osalta oikea.

Re: Jyrki Korkiakosken katoaminen Heinolassa 1993

Lähetetty: Ti Touko 14, 2013 10:11 am
Kirjoittaja wannabedekkari
Kyllikki S kirjoitti:Nå jaa... Oma mielikuvani tollasista buutseista joskus ysikytluvulla liittyi enemmän vähemmän tyylitietoisiin tyyppeihin, mutta toki toki, makuja on monia.
kenkä_Heinola.jpg
kenkä_Heinola.jpg (31.14 KiB) Katsottu 3479 kertaa
kuva: http://yle.fi/uutiset/heinolasta_loytyi ... ra/6638721#

Rokkijunttien jaloissa näitä kuljeskeli, ehkä mopopoikien ja wannabelehmipoikien, ei juuri muitten. Ainakaan tyylitietoisten .
Siinähän sitä jo saatiinkin jalkaterän omistajajoukkoa karsittua kivasti :D

Lähinnä ihmetyttää minkälainen ihminen alkaa tutkia vanhaa kenkää niin perusteellisesti, että löytää sieltä jonkun ikivanhan jalkaterän. Monta hylättyä kenkää on elämän taipaleella minullakin vastaan tullut, mutta yhtään en ole vielä kaivellut sen enempää. Kenties olisi pitänyt.

Siis jos kenku olisi lojunut vedessä vuosikausia, niin mitenkä sieltä olisi mitenkään ollut sisältönä erotettavissa jalkaterä ainakaan maallikon silmin. Eikös se olisi aika nopeaan muuttunut soosiksi?
Pahoitteluni lievästä ot:sta mutta aikanaan "rokkijuntti"porukoissa vahvasti aikaa viettäneenä muistan edelleen kuin eilisen päivän sen hetken kun poijjaat huomasivat "juppien vieneen heidän kenkämallinsa"- josta syystä valtaosa vaihtoi noiksi vuosiksi jalkaansa spittarit. Siitä, olivatko "jupit" tuohon aikaan tyylitietoisia voi olla montaa mieltä, mutta juppikenkä tuo silloin oli, varsinkin tuo nilkkurimalli mutta paha sentään kun sitä ei lahkeiden alta nähnyt löytyykö siitä varsi vai ei.

Ihmetystä tietysti herättäisi jos poliisi ei jalkalöydön jälkeen olisi oman kylän kadonneita tarkistanut. Harmi ettei JK.n vaatetuksesta katoamishetkellä ole tietoja.

Re: Jyrki Korkiakosken katoaminen Heinolassa 1993

Lähetetty: Ti Touko 14, 2013 10:24 am
Kirjoittaja Satunnainen matkaaja
-90 luvun puolessa välissä olin teini ja todella monet rokimmat teinit, tytötkin (kuten allekirjoittanut) piti bootseja. Itselläni oli tuollaiset nilkkamalliset bootsit, mutta mustat, kaverilla oli juurikin tuollaiset ruskeat, kuin nyt löydetty kenkä. Tosin harvemmalla teinitytöllä jalka on kokoa 42 :) . Mutta siis pointti on, että ei tuon kengän mallin perusteellakaan voi kauhean kauaskantoisia johtopäätöksiä vetää.

Re: Ohikulkijan karmiva löytö Heinolasta: irtojalka rantaved

Lähetetty: Ti Touko 14, 2013 10:30 am
Kirjoittaja Satunnainen matkaaja
Kommentoin tuonne kadonneiden puolellekin (Korkiakoski-keskustelu) jo tätä, mutta laitetaas vielä tähänkin:

-90 luvun puolessa välissä olin teini ja todella monet rokimmat teinit, tytötkin (kuten allekirjoittanut) piti bootseja. Itselläni oli tuollaiset nilkkamalliset bootsit, mutta mustat, kaverilla oli juurikin tuollaiset ruskeat, kuin nyt löydetty kenkä. Ja se oli siis todella viimisen päälle muotilook niillä teineillä, jotka kuunteli rokimpaa musaa ja oli "koviksia", NKOTB-fanit olis varmaan eri mieltä :wink: .

Tosin harvemmalla teinitytöllä jalka on kokoa 42 :) . Mutta siis pointti on, että ei tuon kengän mallin perusteellakaan voi kauhean kauaskantoisia johtopäätöksiä vetää.

Re: Ohikulkijan karmiva löytö Heinolasta: irtojalka rantaved

Lähetetty: Ti Touko 14, 2013 12:12 pm
Kirjoittaja elli72
Ehkäpä joku nainen voisi tuollaisia kenkiä pitääkin, mutta aika harvinaista se kyllä olisi. Mutta ei Aili ainakaan. En voi millään kuvitella että vanha ihminen tuollaisen kengät laittaisi jalkaansa. Mutta mielenkiintoinen löytö joka tapauksessa. Profiililtaan se tosiaankin voisi hyvin olla esim. Juhan kenkä. Olisi kiva tietää kuinka kauan kenkä on ollut vedessä.

Re: Ohikulkijan karmiva löytö Heinolasta: irtojalka rantaved

Lähetetty: Ti Touko 14, 2013 12:59 pm
Kirjoittaja Morooni
elli72 kirjoitti:Ehkäpä joku nainen voisi tuollaisia kenkiä pitääkin, mutta aika harvinaista se kyllä olisi. Mutta ei Aili ainakaan. En voi millään kuvitella että vanha ihminen tuollaisen kengät laittaisi jalkaansa. Mutta mielenkiintoinen löytö joka tapauksessa. Profiililtaan se tosiaankin voisi hyvin olla esim. Juhan kenkä. Olisi kiva tietää kuinka kauan kenkä on ollut vedessä.

Kyllähän bootsit oli nuorten miesten kengät ja olivat erittäin kovassa huudossa juurikin korkiakosken katoamisen aikaan. allekirjoittanutkin sellaiset omisti vaikka harrastuksiini ei kuulunut rivitanssit eikä muutkaan täälä mainitut humpuukit, vain naiset ja kaljan kittaus. Että eiköhän täälä haeta taas aika kaukaa kyseisen siantappospittarin omistajaa.

Re: Ohikulkijan karmiva löytö Heinolasta: irtojalka rantaved

Lähetetty: Ti Touko 14, 2013 1:15 pm
Kirjoittaja helmipöllö
entäs Tuukkasen Pekka? voisi myös olla hälle kuuluva popo... vai onko liian pitkä aikaväli? itsellekkin tuli ensimmäisenä mieleen Laitisen Juha. No eikhän kengälle ja jalalle löydy joku omistaja, toivottavasti ainakin.

Re: Ohikulkijan karmiva löytö Heinolasta: irtojalka rantaved

Lähetetty: Ti Touko 14, 2013 1:26 pm
Kirjoittaja Mat-Lock
f.cannon kirjoitti:Tulee väkisinkin mieleen Sairakkalan pääkallo toissavuodelta, taitaa olla samasta kropasta nämä osat.
Jalka ja kallo vaeltaneet kymmenien kilometrien päähän toisistaan, kallo vieläpä keskelle metsää. Jos ei kuitenkaan.

Re: Ohikulkijan karmiva löytö Heinolasta: irtojalka rantaved

Lähetetty: Ti Touko 14, 2013 1:31 pm
Kirjoittaja Lemonia
Irtojalka vai jalkaterä? Jos bootsin sisällä on pelkästään jalkaterä, on mielenkiintoista miten bootsi on säilynyt aivan ehjänä.

Re: Ohikulkijan karmiva löytö Heinolasta: irtojalka rantaved

Lähetetty: Ti Touko 14, 2013 2:12 pm
Kirjoittaja Serenity
Kun näin bootsin kuvan, niin totesin, että minullahan oli juuri tuollaiset 90-luvun puolivälissä, teinityttönä. Joskin jalkani ei ollut yhtä suuri!

Eli komppaan niitä, joiden mielestä tuo voi olla yhtä hyvin naisen kuin miehenkin jalkine.

Re: Ohikulkijan karmiva löytö Heinolasta: irtojalka rantaved

Lähetetty: Ti Touko 14, 2013 3:54 pm
Kirjoittaja Hauki
En minäkään oikein usko, että tuo olisi Aili Sarpion kenkä, paitsi siinä tapauksessa, että olisi saanut äkillisen sekavuuskohtauksen ja ottanut jalkaansa ensimmäiset kengät, jotka on sairaalasta löytyneet. Ovatkohan potilaan vaatteet olleet muualla säilytyksessä sairaalassa oloajan, kuten muistelen joissain paikoissa ainakin ennen olleen automaattisesti.

Jos kyseessä on Korkiakosken kenkä( ja jalka) uskon selvyyden tulevan suhteellisen pian. Eikös hänellä ollut vaimo, jonka uskon vielä vuosienkin päästä muistavan, jos on ollut tuollaiset kengät kadonneella siipallaan.