Poliisi epäilee: Äiti yritti polttaa nukkuvat lapset makuuhuoneeseen
Poliisilla on jo jonkinlainen käsitys siitä, mikä tekoon on saattanut johtaa.
PÄÄSIÄISVIIKOLLA Kuopiossa syttyneen epäillyn tuhopolton ja siihen liittyvien epäiltyjen murhan yritysten esitutkinta on edennyt.
Poliisi epäilee, että 31-vuotias kuopiolaisäiti yritti murhata kolme alaikäistä lastaan 5. huhtikuuta. Äiti oli poliisin epäilyn mukaan sytyttänyt tuolloin Petosen alueella sijaitsevassa kerrostaloasunnossa tulipalon.
TUTKINNANJOHTAJA, rikoskomisario Mikko Hakkarainen kertoo, että tahallisesti sytytetyksi epäilty tulipalo roihahti makuuhuoneessa, jossa lapset olivat nukkumassa.
– Poliisi epäilee tapaukseen liittyneen suunnitelmallisuutta, Hakkarainen sanoo.
Siihen, millä tai miten tulipalo on sytytetty, Hakkarainen ei ota kantaa yksityiskohtaisemmin.
– Tähän mennessä esitutkinnassa saadun tiedon perusteella huoneessa on ollut jotakin materiaalia, jota on sytytetty tuleen, hän toteaa.
Hakkarainen ei kommentoi tarkemmin sitä, millaisesta materiaalista on ollut kyse.
Pelastuslaitos onnistui sammuttamaan tulipalon nopeasti. Henkilövahingoilta vältyttiin, mutta asunto kärsi mittavista vaurioista.
POLIISILLA on Hakkaraisen mukaan jo jonkinlainen käsitys siitä, mikä tekoon on saattanut johtaa, mutta ei kommentoi asiaa yksityiskohtaisemmin.
Rikoksista epäilty äiti vangittiin Pohjois-Savon käräjäoikeudessa 13. huhtikuuta. Hän on parhaillaan mielentilatutkimuksessa.
IS:n tietojen mukaan epäiltyjen murhan yritysten uhreiksi joutuneet lapset ovat alle kouluikäisiä. Poliisi ei kommentoi lasten ikää tarkemmin.
IS:n selvityksessä paljastui lisäksi, että murhayrityksistä epäilty äiti on ollut aiemmin naimisissa raa’asta kirvesmurhasta tuomitun miehen kanssa.
TAPAUKSEN esitutkinta jatkuu tutkinnanjohtaja Hakkaraisen mukaan ainakin vielä epäillyn jatkokuulusteluilla sekä teknisellä tutkinnalla.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009541465.html