Sivu 5/21
Re: Ulkomaalaistaustainen oppilas raiskasi 13-vuotiaan oppilaan koulun vessassa
Lähetetty: Ti Joulu 12, 2023 3:19 pm
Kirjoittaja viivahattu
Aivan käsittämätöntä paskahousuilua tuo, että ei tiedoteta enempää muka uhrin ja tämän omaisten suojelemiseksi. Uhri ei ilmeisesti ole tekijälle sukua, joten kyse on todellisuudessa vain ja ainoastaan tekijän suojelemisesta. Tekijän nimeähän ei julkaistaisi muutenkaan ainakaan ilman oikean iän paljastavaa iänmääritystä, koska hänkin on Suomen viranomaisten papereissa alaikäinen, ja luonnollisesti kaikkien tulijoiden taustat tiedetään.
Re: Ulkomaalaistaustainen oppilas raiskasi 13-vuotiaan oppilaan koulun vessassa
Lähetetty: Ti Joulu 12, 2023 3:20 pm
Kirjoittaja URSA
Ylitorniolaisen koulun rehtori epäillystä raiskauksesta: "Olen hämmästynyt, että tällaista on päässyt tapahtumaan"
JULKAISTU 12.12.2023 13:55
MTV UUTISET – STT
Vuontisjärvi kuvaa tapahtunutta harvinaiseksi myös hänen urallaan. Hän kertoo olleensa alalla vuodesta 1996, ja nyt on ensimmäinen kerta, kun hän on vastaavankaltaisen tapauksen kanssa tekemisissä.
– Olen hämmästynyt, että tällaista on päässyt tapahtumaan. Mietimme tietenkin, kun sen aika on, että olisiko ollut mitään, mitä olisimme voineet tehdä toisin, hän sanoo.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/yli ... #gs.21p8ag
Tästä voi päätellä ettei Ylitorniossa ole ollut ainakaan somaleita 1990 -luvulta lähtien vaan vasta myöhempää tulijaa varmaan vuodesta 2015 lähtien.
Re: Ulkomaalaistaustainen oppilas raiskasi 13-vuotiaan oppilaan koulun vessassa
Lähetetty: Ti Joulu 12, 2023 3:24 pm
Kirjoittaja rumilus
Pakostakin paikallisen puskaradion täytyy tietää, kuka tekijä (tai epäilty, jos niin haluaa sanoa) on. Todennäköisesti myös uhri on tiedoss,a mutta jos ei sattuisi olemaan, ei se jo tunnetun tekijän henkilöllisyyden salillulla miksikään muutu.
Re: Ulkomaalaistaustainen oppilas raiskasi 13-vuotiaan oppilaan koulun vessassa
Lähetetty: Ti Joulu 12, 2023 3:29 pm
Kirjoittaja Sverdlov
häirikkö kirjoitti: Ti Joulu 12, 2023 1:37 pm
Nyt rupeaa tulemaan mitta täyteen. Näiltä pitäisi katkaista mahdollinen rikoksentekoväline, ja antaa vuotaa kuiviin. Mielellään ennen kuin
tällaista edes tapahtuu.
Eikä rupea, ei se ole ennenkään ruvennut. Juuri oli viime keskiviikkona mahdollisuus sinullakin osallistua tällaisen jyrkkään vastustamiseen, mutta olitko mukana?
Re: Ulkomaalaistaustainen oppilas raiskasi 13-vuotiaan oppilaan koulun vessassa
Lähetetty: Ti Joulu 12, 2023 3:31 pm
Kirjoittaja kakkosurpo
rumilus kirjoitti: Ti Joulu 12, 2023 3:24 pm
Pakostakin paikallisen puskaradion täytyy tietää, kuka tekijä (tai epäilty, jos niin haluaa sanoa) on. Todennäköisesti myös uhri on tiedoss,a mutta jos ei sattuisi olemaan, ei se jo tunnetun tekijän henkilöllisyyden salillulla miksikään muutu.
Eipä me siitä nimestä oikein mitään voida repiä. Jos se on joku Mustafa Muhammad Muhammed Persläpi, niin se ei raiskausta enää miksikään muuta, eikä nimen julkaisu tuollaiselle merkitse mitään muuta kuin et saa omiensa keskuudessa taputuksia selkäänsä.
Päässyt naimaan väkisin vääräuskoista alempiarvoista koiran jälkeläistä. Näin ne ajattelevat.
Re: Ulkomaalaistaustainen oppilas raiskasi 13-vuotiaan oppilaan koulun vessassa
Lähetetty: Ti Joulu 12, 2023 3:31 pm
Kirjoittaja häirikkö
Sverdlov kirjoitti: Ti Joulu 12, 2023 3:29 pm
häirikkö kirjoitti: Ti Joulu 12, 2023 1:37 pm
Nyt rupeaa tulemaan mitta täyteen. Näiltä pitäisi katkaista mahdollinen rikoksentekoväline, ja antaa vuotaa kuiviin. Mielellään ennen kuin
tällaista edes tapahtuu.
Eikä rupea, ei se ole ennenkään ruvennut. Juuri oli viime keskiviikkona mahdollisuus sinullakin osallistua tällaisen jyrkkään vastustamiseen, mutta olitko mukana?
Kai minulla mitta saa täyteen tulla, vaikken kesken työviikon kykene muutamann sadan km:n päähän Hkiin lähtemään kävelemään pakkasessa..
Re: Ulkomaalaistaustainen oppilas raiskasi 13-vuotiaan oppilaan koulun vessassa
Lähetetty: Ti Joulu 12, 2023 3:41 pm
Kirjoittaja kuudesti_laukeava
Täytyy muistaa, että nämä munakarva tukkaiset pojat ovat tälle maalle bisnes,
Pakolaiskeskuksille bisnes, joiden johtajat ovat todennäköisesti politikkojen sukulaisia.
Poliisien bisnes. Lisää virkoja ja rahaa.
Koko oikeuslaitoksien bisnes. Tuomarit, asianajajat jne..
Lopuksi kyse vain rahasta. Siinä ei raiskaukset paljon merkitse, kun eliittiporukka nostaa kunnon liksoja.
Re: Ulkomaalaistaustainen oppilas raiskasi 13-vuotiaan oppilaan koulun vessassa
Lähetetty: Ti Joulu 12, 2023 3:43 pm
Kirjoittaja JanitaSlim
JailMind kirjoitti: Ti Joulu 12, 2023 11:42 am
Eikö jumauta tätä porukkaa saada kuriin millään?
Mitä vittua tuon ikäinen tekee tuolla koulussa?
Laskun voi tästäkin lähettää vihreiden, vasemmiston suuntaan.
16v voi olla kerran luokalle jäänyt 9-luokkalainen? missä muuten kerrottiin, että tekijä on ulkomaalaistaustainen?
kun me oltiin koulussa niin tarkkiksella oli varmaan osa niistä kalluista yli 20v kokonsa perusteella

Re: Ulkomaalaistaustainen oppilas raiskasi 13-vuotiaan oppilaan koulun vessassa
Lähetetty: Ti Joulu 12, 2023 3:46 pm
Kirjoittaja JanitaSlim
kuudesti_laukeava kirjoitti: Ti Joulu 12, 2023 3:41 pm
Täytyy muistaa, että nämä munakarva tukkaiset pojat ovat tälle maalle bisnes,
Pakolaiskeskuksille bisnes, joiden johtajat ovat todennäköisesti politikkojen sukulaisia.
Poliisien bisnes. Lisää virkoja ja rahaa.
Koko oikeuslaitoksien bisnes. Tuomarit, asianajajat jne..
Lopuksi kyse vain rahasta. Siinä ei raiskaukset paljon merkitse, kun eliittiporukka nostaa kunnon liksoja.
Sitä hajota ja hallitse elementtiä unohtamatta. Ihmiset jakautuu kahteen eri leiriin. Sen sijaan, että syyttäisivät hallitsijoitaan huonosta taloudenpidosta ja työllisyyspolitiikasta.
Annetaan eri juttuja mistä tapella.
Re: Ulkomaalaistaustainen oppilas raiskasi 13-vuotiaan oppilaan koulun vessassa
Lähetetty: Ti Joulu 12, 2023 3:47 pm
Kirjoittaja Sverdlov
häirikkö kirjoitti: Ti Joulu 12, 2023 3:31 pm
Sverdlov kirjoitti: Ti Joulu 12, 2023 3:29 pm
Eikä rupea, ei se ole ennenkään ruvennut. Juuri oli viime keskiviikkona mahdollisuus sinullakin osallistua tällaisen jyrkkään vastustamiseen, mutta olitko mukana?
Kai minulla mitta saa täyteen tulla, vaikken kesken työviikon kykene muutamann sadan km:n päähän Hkiin lähtemään kävelemään pakkasessa..
Olisit heti kirjoittanut että nimenomaan sinulla alkaa tulla mitta täyteen, etkä passiivissa.
Jo lähtö Rautatientorilta oli upeaa. Kolmijono pantiin ojennukseen ja kaikki pitivät mahdollisuuksien mukaan oman paikkansa. Ei kai se aivan Punaisen Torin tahi Nürnbergin puoluepäivien paraateja vastannut, mutta pelkkää pakkasessa kävelyä se ei ollut.
Tämän ketjun ot-osuus sai tässä päätöksensä
-NILS-
Re: Ulkomaalaistaustainen oppilas raiskasi 13-vuotiaan oppilaan koulun vessassa
Lähetetty: Ti Joulu 12, 2023 4:00 pm
Kirjoittaja viivahattu
JanitaSlim kirjoitti: Ti Joulu 12, 2023 3:43 pm
16v voi olla kerran luokalle jäänyt 9-luokkalainen? missä muuten kerrottiin, että tekijä on ulkomaalaistaustainen?
kun me oltiin koulussa niin tarkkiksella oli varmaan osa niistä kalluista yli 20v kokonsa perusteella
Kyllä se epäillyn "taustaisuus" on jo vaikka miten monessa mediassa kerrottu, esimerkiksi Ilta-Sanomissa. Ja kokonsa puolesta kallu voi olla minkä ikäisen näköinen tahansa, mutta oppivelvollisuus on kyllä vanhastaan päättynyt sen vuoden kesänä, jona oppivelvollinen on täyttänyt 17 vuotta. Nykyisinhän se jatkuu siihen asti, kun täyttää 18 vuotta.
Re: Ylitornio: Ulkomaalaistaustainen 16-vuotias oppilas raiskasi 13-vuotiaan oppilaan koulun vessassa
Lähetetty: Ti Joulu 12, 2023 4:01 pm
Kirjoittaja Mörrimurri
Kastraatiolakia käytettiin aikoinaan transsukupuolisten kiusaamista varten, mutta se olisi asiaa juuri tällaisia keissejä varten. Vähin, mitä voitaisiin tehdä, on tuomita rikoksentekoväline valtiolle menetettäväksi.
Mutta tässä maassa penikset ovat valtiovallan erityisessä suojelussa.
Re: Ylitornio: Ulkomaalaistaustainen 16-vuotias oppilas raiskasi 13-vuotiaan oppilaan koulun vessassa
Lähetetty: Ti Joulu 12, 2023 4:07 pm
Kirjoittaja Wiiksiwallu
Yrjö Yrjönsuuri kirjoitti: Ti Joulu 12, 2023 2:44 pm
◇ Miten tämän 16-17 vuotiaan ikä on koulussa tai ylipäätään Suomessa tarkistettu? Onko näytetty syntymätodistus tai jotain vastaavaa?
Nimittäin, jos parta kasvaa, niin silloin ei pitäisi olla asiaa pillukarvattomien pikkutyttöjen sekaan "opiskelemaan".
Niin, ja voihan raiskattu olla miespuolinenkin, mistä tietää. Sairaaksi on maailma mennyt

Re: Ylitornio: Ulkomaalaistaustainen 16-vuotias oppilas raiskasi 13-vuotiaan oppilaan koulun vessassa
Lähetetty: Ti Joulu 12, 2023 4:11 pm
Kirjoittaja Lauri-75
Herää kysymys,siitä kuka turvaa kantasuomalaisten turvallisuuden ja terveyden?! Ollaan aukomassa rajoja ja järjestämässä tukia ja asuntoja ,ihmisille ketkä käyttävät sumeilematta hyväkseen sinisilmäistä ajattelua siitä miten turvapaikkaoikeus on koskematon. Sitten yläasteella tapahtunutta raiskausta pidetään valitettavana yksittäistapauksena. Ja sitä seuraavaa raiskausta ja pahoinpitelyä ja tappoa .......
Kenellä olisi oikeasti rohkeutta tehdä jotain asialle??
Re: Ylitornio: Ulkomaalaistaustainen 16-vuotias oppilas raiskasi 13-vuotiaan oppilaan koulun vessassa
Lähetetty: Ti Joulu 12, 2023 4:28 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Epäilty raiskaus koulun vessassa järkyttää oppilaita – Rehtori: ”Koulu on yhä turvallinen paikka”
Poliisi epäilee vanhemman oppilaan raiskanneen 13-vuotiaan koulun vessassa.
VANHEMMAN oppilaan epäillään raiskanneen maanantaina nuoremman oppilaan kesken koulupäivän ylitorniolaisen koulun vessassa.
Ainiovaaran koulukeskuksen rehtori Jouni Vuontisjärvi kertoo oppilaiden turvallisuuden tunteen järkkyneen tapahtuneen johdosta. Hänen mukaansa koulun aikuisten tehtävä on seuraavaksi palauttaa oppilaiden turvallisuuden tunne.
”Keskitymme tekemään korjaavia toimenpiteitä.”
TAPAHTUNUT on herättänyt oppilaissa moninaisia ajatuksia, kuvailee Vuontisjärvi.
Koululla on lisätty väliaikaisesti henkilökuntaa, jotta oppilaiden huoliin pystytään vastaamaan ja heille voidaan tarjota riittävästi tukea.
Normaalisti koululla on yksi kuraattori, mutta nyt heitä on kolme. Apuna on myös nuorisotyöntekijöitä.
OPPITUNNIT ovat jatkuneet koululla normaalisti. Vuontisjärvi pohtii, että moneen asiaan arki on parasta lääkettä.
”Vaikka turvallisuuden tunne on järkkynyt, halutaan nyt vahvistaa tunnetta, että koulu on yhä turvallinen paikka.”
Ainiovaaran koulukeskuksessa on luokat 1.–9. Koulukeskus kuuluu Ylitornion peruskouluun, johon kuuluvat hallinnollisesti myös Mellakosken ja Raanujärven koulut.
EPÄILTY seksuaalirikos tapahtui maanantaina puolenpäivän jälkeen. Rikoksen tekopaikkana on koulun wc-tilat. Lapin poliisilaitos kertoo tiedotteessaan epäillyn olevan 16-vuotias ja ulkomaalaistaustainen.

- Ainiovaaran koulutuskeskus.jpg (111.64 KiB) Katsottu 6115 kertaa
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000010051978.html