Sivu 5/11
Re: JasseHameksen aamuöiset viestit
Lähetetty: La Syys 28, 2024 4:36 pm
Kirjoittaja Ross Sullivan
JasseHames kirjoitti: La Syys 28, 2024 1:09 pm
Ollessani foorumilta poissa voi sivupersoonahörhö vaikka tuijotella kuvaa Gustafssonin isästä käärittyine hihoineen ja fantasioida millaista olisi saada häneltä selkäänsä niin rajusti, ettei hihojen kääriminen olisi turhaa. Sellainen fantasiointi voi jopa generoida uusia sivupersoonia, joiden olemassaolossa on se hyvä puoli, että epäkypsien defenssien (esim. kieltäminen) käyttäminen vähenee, kunhan (tai pikemminkin jos) uudet sivupersoonat eivät ole jäänet henkisesti lapsen tasolle.
EPIKRIISI 28.9.2024
Hassu-Jaana on jo aiemmin oireillut pahasti Bodom- ja JSM-ketjuissa. Keväällä oireilu pahentunut tunnetasoiseksi stressiksi. Harhat alkaneet huhtikuussa. Potilas kertoo nähneensä ns. "multinikkejä". Tunnetason ongelmat edelleen pahentuneet kesän aikana. Kesäkuussa peräaukon menstruaatio pahentunut ilmeisesti tunnekuorman myötä. Määrätty sekä psykoosi- että masennuslääkettä. Lisäksi hoidettu menstruaatiota peräaukkositein.
Heinäkuun lopulla potilas otettu mielisairaalaan sisään viikon ajanjaksoksi. Oireet hellittäneet väliaikaisesti voimakkaalla lääkityksellä ja kriisiterapialla, mutta sairaalajakson jälkeen oireet palanneet ja pahentuneet. Elokuussa sairaus edennyt psykoottiseksi raivoksi. Potilas viettää kaiken aikansa koneella kytäten sisäänkirjautumisia ja viestien lähetysajankohtia. Piirrellyt kuvioita ja käppyröitä psykoosiinsa liittyen. Selvempinä hetkinään käsittää toimintansa olevan pahasti häiriintynyt, mutta ei koe voivansa lopettaa pakkotoimintoja.
Elokuun puolivälissä potilas itse saapunut itkuisena Riihimäen keskussairaalaan. Kriisivastaanotossa todettu potilas sekavaksi ja psykoottiseksi. Otettu uudelle hoitojaksolle. Oireet hellittäneet jälleen sairaajakson aikana. Lisätty psykoosi- ja masennuslääkitystä. Ohjeistettu potilasta estolääkityksenä käytettävän estolistan käyttämisestä. Uskottu estolistan vähentävän mielipahaa, joka on yltynyt raivoksi. Potilas lisännyt eniten mielipahaa aiheuttavia nikkejä matalalla kynnyksellä estolistalleen. Havaittu kuitenkin, ettei mielipaha ole vähentynyt, vaan psykoottinen raivo on jatkunut.
28.9.2024 potilas jälleen itkuisena Riihimäen keskussairaalan vastaanotolla. Havaittu peräaukon menstruaation pahentuneen. Edelleen vahvennettu lääkemääriä ja suositeltu Murhainfon käyttämisen välttämistä oireita pahentavana tekijänä.
28.9.2024
Ross Sullivan
Johtajaylilääkäri, LT
Re: JasseHameksen aamuöiset viestit
Lähetetty: Su Syys 29, 2024 1:46 pm
Kirjoittaja JasseHames
JasseHames kirjoitti: La Syys 28, 2024 1:09 pm
Ollessani foorumilta poissa voi sivupersoonahörhö vaikka tuijotella kuvaa Gustafssonin isästä käärittyine hihoineen ja fantasioida millaista olisi saada häneltä selkäänsä niin rajusti, ettei hihojen kääriminen olisi turhaa. Sellainen fantasiointi voi jopa generoida uusia sivupersoonia, joiden olemassaolossa on se hyvä puoli, että
epäkypsien defenssien (esim. kieltäminen) käyttäminen vähenee, kunhan (tai pikemminkin jos) uudet sivupersoonat eivät ole jäänet henkisesti lapsen tasolle.
Tosin tämä ei näytä realistiselta, kun sivupersoonahörhön on aina pakko saada sanoa viimeinen sana aivan kuin hiekkalaatikolla riitelevistä lapsista jokaisen on aina pakko heittää viimeinen lapiollinen hiekkaa toisen päälle.
Re: JasseHameksen aamuöiset viestit
Lähetetty: Su Syys 29, 2024 2:16 pm
Kirjoittaja Ross Sullivan
Hassu-Jaanan tervehtyminen kenties etenee! Hän vaikuttaa lukevan estolistalaistensa viestejä ainakin jossain määrin. Toivottavasti viestien aikaansaama mielipaha ei taas johda peräaukon menstruaatioon.
Re: JasseHameksen aamuöiset viestit
Lähetetty: Su Syys 29, 2024 8:11 pm
Kirjoittaja Gary Francis Poste
Ross Sullivan kirjoitti: La Syys 28, 2024 4:36 pm
JasseHames kirjoitti: La Syys 28, 2024 1:09 pm
Ollessani foorumilta poissa voi sivupersoonahörhö vaikka tuijotella kuvaa Gustafssonin isästä käärittyine hihoineen ja fantasioida millaista olisi saada häneltä selkäänsä niin rajusti, ettei hihojen kääriminen olisi turhaa. Sellainen fantasiointi voi jopa generoida uusia sivupersoonia, joiden olemassaolossa on se hyvä puoli, että epäkypsien defenssien (esim. kieltäminen) käyttäminen vähenee, kunhan (tai pikemminkin jos) uudet sivupersoonat eivät ole jäänet henkisesti lapsen tasolle.
EPIKRIISI 28.9.2024
Hassu-Jaana on jo aiemmin oireillut pahasti Bodom- ja JSM-ketjuissa. Keväällä oireilu pahentunut tunnetasoiseksi stressiksi. Harhat alkaneet huhtikuussa. Potilas kertoo nähneensä ns. "multinikkejä". Tunnetason ongelmat edelleen pahentuneet kesän aikana. Kesäkuussa peräaukon menstruaatio pahentunut ilmeisesti tunnekuorman myötä. Määrätty sekä psykoosi- että masennuslääkettä. Lisäksi hoidettu menstruaatiota peräaukkositein.
Heinäkuun lopulla potilas otettu mielisairaalaan sisään viikon ajanjaksoksi. Oireet hellittäneet väliaikaisesti voimakkaalla lääkityksellä ja kriisiterapialla, mutta sairaalajakson jälkeen oireet palanneet ja pahentuneet. Elokuussa sairaus edennyt psykoottiseksi raivoksi. Potilas viettää kaiken aikansa koneella kytäten sisäänkirjautumisia ja viestien lähetysajankohtia. Piirrellyt kuvioita ja käppyröitä psykoosiinsa liittyen. Selvempinä hetkinään käsittää toimintansa olevan pahasti häiriintynyt, mutta ei koe voivansa lopettaa pakkotoimintoja.
Elokuun puolivälissä potilas itse saapunut itkuisena Riihimäen keskussairaalaan. Kriisivastaanotossa todettu potilas sekavaksi ja psykoottiseksi. Otettu uudelle hoitojaksolle. Oireet hellittäneet jälleen sairaajakson aikana. Lisätty psykoosi- ja masennuslääkitystä. Ohjeistettu potilasta estolääkityksenä käytettävän estolistan käyttämisestä. Uskottu estolistan vähentävän mielipahaa, joka on yltynyt raivoksi. Potilas lisännyt eniten mielipahaa aiheuttavia nikkejä matalalla kynnyksellä estolistalleen. Havaittu kuitenkin, ettei mielipaha ole vähentynyt, vaan psykoottinen raivo on jatkunut.
28.9.2024 potilas jälleen itkuisena Riihimäen keskussairaalan vastaanotolla. Havaittu peräaukon menstruaation pahentuneen. Edelleen vahvennettu lääkemääriä ja suositeltu Murhainfon käyttämisen välttämistä oireita pahentavana tekijänä.
28.9.2024
Ross Sullivan
Johtajaylilääkäri, LT
Ei vittu teil o huurussi juttui välil, mut kyl mää olen Sullivani sun ja Quarthoni jutuil naurannu.
Re: JasseHameksen aamuöiset viestit
Lähetetty: Ma Syys 30, 2024 2:02 pm
Kirjoittaja Ross Sullivan
Tänks! Tosin Hassu-Jaanaa on kiittäminen! Hän on niin hauska hahmo, että se helpottaa kummasti läpänheittoa

Re: JasseHameksen aamuöiset viestit
Lähetetty: Ti Loka 01, 2024 11:36 pm
Kirjoittaja JasseHames
Nyt kun sivupersoonahörhö on paljastunut hyvin misogynistiseksi, niin herää kysymys, minkä verran hän on ottanut vaikutteita muuan Panu Höglundilta:
https://groups.google.com/g/sfnet.kesku ... qnePADxsYJ
https://hikipedia.org/wiki/Hikisitaatit:Panu_H%C3%B6glund kirjoitti:
"Raiskaajan siitin on oikeuden miekka, ja nuoren naisen tuskanhuudoista nousee vapauden, oikeuden ja onnen sävel!"
...
"Nuorten naisten fasistinen pahuus ei ole maailmasta hävinnyt mihinkään. Tämä vain muistutuksena."
...
"Tällainen raiskaus on vallankumouksellinen teko, josta laaditaan laulut ja soitetaan sävelet vielä satoja vuosia myöhemmin."
...
"Jäätävä säälimättömyys naisia kohtaan on irrottautumista fysiologian ja evoluutio-ohjelmoinnin kahleista - niistä kahleista, jotka pakottavat miehen profeminismiin ja muuhun ritarillisuuteen."
Nämä vain esimerkkinä...
Re: JasseHameksen aamuöiset viestit
Lähetetty: Ke Loka 02, 2024 12:10 am
Kirjoittaja Ross Sullivan
Siitä on misogynia kaukana, että on huolestunut kanssakirjoittajan peräaukon menstruaatiosta. Tosin Hassu-Jaanan tajuamiskyvyllä asia on varmasti hyvin vaikeasti ymmärrettävissä.
JasseHameksen peräaukon menstruaatio
Lähetetty: Ke Loka 02, 2024 12:37 am
Kirjoittaja Ross Sullivan
Tasa-arvon nimissä myös miesten menstruaatiosta olisi keskusteltava. Hassu-Jaanan lukihäiriö on niin paha, että liian pitkät tekstit tuottavat ongelmia. Ajattelinkin tähän ketjuun koota lyhyesti käytännön vinkkejä, joilla helpottaa peräaukon menstruaatiota. Haasteena tässä on oman kokemuksen puute, mutta psykoosissa olevaa nikkitoveria on autettava.
Ehkä voisi kokeilla:
- testopiikki perseeseen?
- voimaharjoittelua?
- psykoottisen taulukoinnin vähentämistä?
- positiivisuutta lukihäiriöisen kiukuttelun sijaan?
Onko muita suosituksia?
*Kolme saman nimimerkin aloittamaa ketjua yhdistetty*tm
Re: JasseHameksen vihamieslista
Lähetetty: Ke Loka 02, 2024 1:29 pm
Kirjoittaja JasseHames
Tietävätkö muuten Turun seudulla asuvat nimimerkit, kuka on tämän jutun "Dieter"?
https://web.archive.org/web/20090621003 ... /juttu.php
Re: JasseHameksen vihamieslista
Lähetetty: Ke Loka 02, 2024 4:36 pm
Kirjoittaja Ross Sullivan
"Dieterin tekstit tunnetaan päättömästä aggressiivisuudestaan, hävyttömistä solvauksista ja
umpimielisestä suhtautumisesta niihin, jotka ovat hänen kanssaan eri mieltä (hänelle sellaiset ovat fasisteja, psykopaatteja ja vähämielisiä apinoita). Minä sain kokea hyvin karvaalla tavalla, että hän on kuin onkin tosissaan kirjoittaessaan vihamielisiä manifestejaan. Mukava hän on ainoastaan niille jotka ovat hänen kanssaan samaa mieltä tai joiden suosiota hän tavoittelee itse. "
En tiedä saavatko koirat osallistua tähän arvailuun, mutta tiedetäänkö Dieterin haukkuneen muita nimenomaan apinoiksi vai esim. koiriksi?
Entä ovat eri mieltä olleet hänen mukaansa vahvistusharhasta ja narsismista kärsiviä?
Mulle tulee mieleen yksi psykoottinen ja hassu nikki, mutta en sentään usko hänen asuvan Turussa.
Re: JasseHameksen vihamieslista
Lähetetty: Ke Loka 02, 2024 10:46 pm
Kirjoittaja Hank Voight
Dieter (nimi muutettu) ja teksti vuodelta 2002. Ja tämä kyselee, että tunnistaako joku turkulainen. Voi jumalauta.
No, ainakin nyt tietää, että mistä Jesse on kotoisin. Kukaan muu kuin helsinkiläinen ei voi kysyä noin alyttömiä. Ainoastaan helsinkiläinen voi mieltää kaikki muut kaupungit niin pieniksi, että niissä kaikki tuntevat toisensa.
Aivan käsittämätön ajatusmaailma monella helsinkiläisellä on. Ei toki kaikilla, mutta helvetin usein vaan siihen törmää. Mäkin just viime viikolla. Soitin Mehiläisen valtakunnalliseen aspaan ja esitin asiani, joka koski poikaani. Ensimmäinen tarkentava kysymys sieltä suunnasta oli, että "Kävittekö tuossa Töölön Mehiläisessä?". Vastasin, että ei käyty, eikä tulla koskaan käymäänkään. Ja kysyin, että mistä sellainen kysymys. Ei osannut sanoa. Eikä ihme, nuo tuollaiset tulee usein hesalaisen selkärangasta.
Kyllä, voihan tuollainen lipsahtaa. Ainut vaan että jos joku sattuu Mehiläisen aspassa vastaamaan puheluun Turussa, niin ei ihan tasan varmaan lipsauta, että "Kävitkö tuossa Kupittaan Mehiläisessä?".
Re: JasseHameksen vihamieslista
Lähetetty: Ke Loka 02, 2024 11:07 pm
Kirjoittaja Ross Sullivan
Hank Voight kirjoitti: Ke Loka 02, 2024 10:46 pm

Siis eihän kukaan muu kuin sekopää käytä aikaa johonkin helvetin kyttäämisiin Murhainfossa, ja siihen liittyviin taulukointeihin. Ei pitäisi nauraa, koska JasseHames saattaa olla jossain laitoksessa. Toisaalta onhan se hauskaa, että jollain ei pää kestä Murhainfoa.
Re: JasseHameksen vihamieslista
Lähetetty: Ke Loka 02, 2024 11:18 pm
Kirjoittaja Hank Voight
Ross Sullivan kirjoitti: Ke Loka 02, 2024 11:07 pm
Siis eihän kukaan muu kuin sekopää käytä aikaa johonkin helvetin kyttäämisiin Murhainfossa, ja siihen liittyviin taulukointeihin. Ei pitäisi nauraa, koska JasseHames saattaa olla jossain laitoksessa. Toisaalta onhan se hauskaa, että jollain ei pää kestä Murhainfoa.
Juu siis mä viittasin vain tuohon kysymyksen älyttömyyteen. Moiseen ei ympäri Suomea kyetä, siksi tiedän Jessen olevan Helsingistä. Noin muuten Jesse puuhastelee ja höpisee tavalla johon vain Jesse kykenee.
Re: JasseHameksen vihamieslista
Lähetetty: Ke Loka 02, 2024 11:24 pm
Kirjoittaja Kosti
^Asiata.
Sehän noissa Jessen touhuissa on kaikkein psykoottisinta (ja myös koomisinta) se taulukointi. Tyyppi väsää jotain himmeitä käppyröitä kyttäämistensä tuloksista, voi elämän kevät.
Re: JasseHameksen vihamieslista
Lähetetty: To Loka 03, 2024 6:06 pm
Kirjoittaja Ross Sullivan
Kosti kirjoitti: Ke Loka 02, 2024 11:24 pm
^Asiata.
Sehän noissa Jessen touhuissa on kaikkein psykoottisinta (ja myös koomisinta) se taulukointi. Tyyppi väsää jotain himmeitä käppyröitä kyttäämistensä tuloksista, voi elämän kevät.
Hämmentävää, että olen muodostunut Hassu-Jaanalle auktoriteetiksi. Eihän sillä pitäisi olla mitään merkitystä hänelle, mitä tänne Minfoon kirjoittelen.