Re: Sisko Liisa Lehtisen surma Riihimäellä 6.8.1974
Lähetetty: Ke Kesä 06, 2018 3:48 pm
Kuten kartasta ja aiemmista viesteistä käy ilmi, oli surmapaikan seutu pääosin teollisuus- ja rata-aluetta, jonka perukoille oli jäänyt muutaman asuintalon rykelmä. Lehtitietojen mukaan pääosa asukkaita oli vanhuksia. Alueella oli myös vanha, huonokuntoinen kunnallinen "perhetalo", jossa asui 11 enemmän tai vähemmän syrjäytymisvaarassa olevaa perhekuntaa. Peltosaaren paratiisirantahan oli vasta rakenteilla tuolloin. Osa näiden kunnallisten talojen asukeista oli vähävaraisia kelpo kansalaisia, mutta useimmiten ne vetivät puoleensa myös kaikennnäköisiä koijareita ja lakiin omien perinteidensä pohjalta asennoituvia seurueita. tämä saattoi aiheuttaa yleistä levottomuutta lähistöllä, eikä pelkästään asukkaiden aiheuttamaa. Lehtinen otti merkittävän riskin ohittaessaan suuri rahasumma mukanaan taksiaseman ja kulkemalla säästäväisesti jalkaisin joutomaa-alueen kautta. Toisaalta; niin hän oli tehnyt ennenkin, eikä hänellä työkokemuksensa puolesta varmaankaan ollut vaikeuksia käsitellä päihtyneitä tai jopa lähelle tunkevia ihmisiä.
Eläkeläisten tietotoimiston mukaan sahan ja rautatien välinen joutomaa oli joutuväen suosiossa, mutta tieto saattaa olla hieman liioiteltu. Tämän perusteella surmaaja olisi joku satunnainen alkoholin väärinkäyttäjä, joka ei kuitenkaan jostain syystä ryöstänyt uhriaan. Kieltämättä Saila joulu-pääsiäisen tiedot lehdenjakajan kohtaamasta kulkijasta ovat vähintään mielenkiintoinen yhteensattuma. Sailan oman stalkkerin vaikeneminen tapauksen jälkeen on ymmärrettävää: pitäisi olla todella typerä jatkaakseen toimintaa, josta seurauksena on pitkä tutkintavankeus. Ehkäpä Sailan stalkkeri joutui tuolloin kuulusteluihin ja sai varoituksen. Myös kertomus romanien oman sharia-tuomioistuimen kokoontumisesta on mielenkiintoinen, mutta olisiko jullin taposta kuritettu omaa jäsentä, kun heimolaiset eivät muuten tainneet olla erityisesti suurennuslasin alla tapahtuman osalta.
Lehtisen paluuaika oli normaalia myöhäisempi, joten seksuaalirikokseen orientoituneen stalkkerin tietoinen vaaniminen sääskisessä pajukossa vesikuurossa on epätodennäköistä: koska Lehtinen ei kulkenut reittiä tavanomaiseen aikaan, hän ei ehkä kulkisi siitä lainkaan. Lehtisessä ei liioin ollut seksuaalisen väkivallan merkkejä.
Eräillä sivustoilla esitetyt väitteet Lehtisen vakoiluyhteyksistä veriteon taustalla ovat suurta huuhaata. Toisin kuin kirjoituksissa väitetään, ei Neuvostoliitto ollut "täysin suljettu yhteiskunta", jonne matkustivat vain vakoojat ja vastavakoojat. Neuvostoliittoon tehtiin 1974 Suomesta lähes 200 000 turistimatkaa. Venäjän kielen kääntäjäksi opiskelleelle Lehtiselle Moskova oli mitä luonnollisin lomakohde. Sääkin siellä oli kesäinen, toisin kuin sateisessa Etelä-Suomessa. Matkat olivat halpoja ja ehkäpä aatemailmakin viehätti...
Uskottavalta ei tunnu myöskään väite siitä, että ilmeisen alkoholisoitunut verojohtaja K olisi ollut teon takana. Tämä pohjautuu taas siihen ikuiseen herravihaan. Olisiko sodassa henkisesti jonkin verran traumatisoitunut lähes 60-vuotias virkamies kyykkinyt deliriumissaan pusikossa puukko kourassaan odottamassa tarjoilijaa, jolle ehkä olikin joskus yrittänyt flirttailla? Tuskin. Liekö ollut edes paikkakunnalla, koska taisi asua vakituisesti Hämeenlinnassa.
Koska tapaus taitaa edelleen olla selvittämätön murha, ei ole tiedossa, mitä vammoja Lehtisellä kaiken kaikkiaan oli. Olisiko yliajetuksi tuleminen sittenkään täysin poissuljettua? Kuljettaja - tai kyytiläinen - on jostain hyvästä syystä halunnut vaientaa yliajon uhrin lopullisesti, koska kiinni jääminen johtaisi useiden muidenkin rikosten paljastumiseen. Surmapaikka, eli silta, jonka kohdalla katu kapenee, voisi olla sinänsä tahattoman onnettomuuden tapahtumapaikka. Poliisihan ei luopunut autoilijoiden etsimisestä ja kuulusteluista missään vaiheessa. Veriroiskeita mahdollisesti saanut tekijä olisi voinut helposti paeta paikalta autolla. Lisäksi tie ei ollut umpikuja, vaan Eteläisen Ratakadun ja Tavara-aukion kautta pääsi livahtamaan pois. Kyseessä ei olisi satunnainen humalassa autoilija, vaan "hullu" taparikollinen, joka ei karta väkivaltaa ja kantaa teräasetta aina mukanaan.
Ketju on mielenkiintoinen, kiitos DL:n, Sailan ja monen muun. Samat asiat on käyty läpi moneen kertaan, mutta yritin vielä yhdistellä. En pidä mahdottomana, että evakkoäidin ainoan tyttären tarkoitukseton murha vielä selviäisi, vaikka aikaa on kulunut lähes 44 vuotta. Tiedän, että iso osa kuulustelluista on vielä hengissä - poliisihan teki asiaan liittyen kuukauden aikana lähes 700 kuulemista ja kuulustelua. Uskon, että tekijä(t) on näiden joukossa. Myös poliisi totesi aikoinaan, että syyllistä etsitään ensisijaisesti Riihimäen alueelta, eli tapausta ei yritetty tuppukylien tapaan kaataa ulkopuolisen niskoille.
Lopuksi vielä yksi kartta, johon olen merkinnyt paikat nykyiselle tiestölle. Niin se maailma muuttuu, ja osoitteet myös.