Re: Kouvolassa kadonnut Siiri Ryhänen
Lähetetty: To Touko 08, 2025 8:34 pm
Onkohan Siiri edelleen kadoksissa? Itse en ainakaan ole törmännyt viimeaikoina ilmoituksiin Siirin tapauksesta suuntaan tai toiseen.
Istuin assalla yöllä odottamassa taksia himaan ja se tuli siihen juttelemaan. Se oli juuri muuttanut eikä sillä ollut vielä edes sähköjä. Mentiin sen kautta ja odotin taksissa kun se haki safkaa meille mukaan ja mentiin siitä meille. Se halus valvoa koko yön, niin mäkin. Välillä se piikitti mun vessassa hartaasti ja mä otin muutaman pommin seuraksi. Sit me vaan juteltiin ja kuunneltiin musaa, mä esittelin paikkoja. Aamulla istuttiin mun puutarhassa kahvilla ja se kertoi elämästään ja mitä on tapahtunut ja kuunteli munkin juttuja. Se tiskas ja siivos ja päivällä me käveltiin bussille. Kun me istuttiin 6-tien varressa helteessä se sanoi että se tietää kuolevansa ennen 30v ja mä sanoin että sä oot fatalisti.
Siiri kävi kotona vaihtaa kuteet, käytiin kirppareilla ja baareissa ja syömässä ja kierreltiin. Vaikka mulla olis ollut rahaa se pölli karkkia. Nähtiin jotain mun tuttuja ja se kävi aina pitkään vessassa. Aurinko paistoi. Juteltiin kaikenlaista, en muista oikein mitä kun elin niin hetkessä. Mentiin yöstä käymään kaverilla ja istuttiin siellä kolmistaan röökiringissä ja höpistiin. Sitten se sai jonkun ikävän tekstarin kaveriltaan ja sanoi että sen pitää lähteä Lehtomäkeen. Ylipuhuin sen vielä baariin juttelemaan. Sen kasvoista oli kadonnut yhtäkkiä kaikki ilo ja me vaan istuttiin siinä vierekkäin. Joku nainen kehui sen kuteita. Halattiin lähtiessä ja otin kuvan sen selästä kun se käveli pois. Soitin sille aamulla ja nähtiin penkalla ennen mun junaa. Se suhautti siihen pyörällä hetkeks mua tapaamaan. Sen piti lähteä selvittämään jotain poliisi asiaa ja sanoi että parempi hoitaa heti pois, vaikka pelkäsikin että joutuu putkaan. Se oli tavattoman kaunis, aurinko paistoi ja oli kuuma. Mä kuivattelin siinä mun vasta pestyjä housuja ja se kertoi saavansa Vanssit sen siskolta. Halattiin ja sovittiin että nähdään kun tulen Stadista. Soitin paluumatkalla junasta mutta se ei enää vastannut.
Kesällä kävelin välillä sen kotikatua ja muistelin missä rapussa se asui. Viikon jälkeen teippasin sille mun puhelin numeron läheiseen lyhtypylvääseen, kattelin josko sen pyörä tulisi vastaan ja zoomailin saman näköisiä naisia mun huonoilla silmillä. Näytin sen kuvaa R-Kiskalla ja harvoille jotka saattaisi sen tietää, yks väitti muistavansa. En tiennyt Siirin sukunimeä enkä sen kavereista tai perheestäkään. Huoli-ilmoitus poliisille antaisi mulle vain tiedon siitä onko se kuollut vai elossa. Kaveri on vanha yksityis etsivä mutta pyysi 50e tunti. Lakkasin aika pian soittelemasta ja vain odotin. Välillä öisin sängyssä tunsin vuoron perään lämpöä ja kipua. Toivoin parasta, tein siitä musaa, dokasin kaupungilla, kävin vaeltamassa.
Siten oli jo Syyskuun alun yö ja istuin terassilla juomassa kaljaa. Mulla oli vissiin tylsää ja päätin huvikseni kokeilla soittaa Siirille. Se yllättäin vastasi ja tuli pian Lehtomäestä siihen. Halattiin ja naurettiin, en ollut uskoa sitä todeksi. Juteltiin pöydässä, mä join kaljaa ja Siiri ei. Se näytti hyvältä, oli skrodempi kuin viimeksi ja iloinenkin ja rauhallisempi kuin keväällä. Mä en taas kauheasti muista mistä me siinä juteltiin, mutta hauskaa oli. Se kertoi tietysti linna-ajastaan, oli lukenut ja nostellut painoja. Väitti että oli ihan helppoa olla se aika ilman douppia. Aamuyöllä käveltiin taksille ja se huomas kadulla nuoren jätkän joka oli oksentanut. Siiri otatti sen mun luokse mukaan kun sillä ei ollut muuta paikkaa. Meillä Siiri kävi välillä vessassa piikittämässä, syötiin, kuunneltiin musaa ja se jalkapalloilija kävi oksentamassa. Siiri ei antanut sille vaikka se kuulemma oli pyytänyt. Huumeita siis.
Me nukuttiin Siirin kanssa vierekkäin mun sängyssä, Siiri sikeästi tuhisten ja mä vaan onnellisena halailin ja silittelin, kertoilin sille kaikenlaista koko yön. Aamulla satoi ja me melkein myöhästyttiin bussista, onneksi naapuri sattui ajamaan ohi ja saatiin meidän vieraskin kotiinsa.
Oli vielä lämpimiä kelejä ja me hengattiin kaupungilla ja sen luona. Enimmäkseen kahdestaan, niitä näitä... Jotenkin luonnollista etten mä liittyisi sen porukoihin enemmin, vaikka ei se mitään välttelyä ollut. Sillä oli jäbä keskustassa, tavallaan onneksi, kun ainahan noi tarttee sellasen rinnalleen. Ihan ok heppu, monesti senkin luona oltiin.
Se yritti säätää asioitaan ja papereitaan, oli välillä aika adhd, välillä ei.... Sen eka kauppareissu kolmeen kuukauteen oli aika raskas subutexeissa, flunssassa ja OCD:ssä... Se sanoi yksi yö mulle että subu tekee sen tyhjäksi ja että sitä se haluaa. Koitin rohkaista, puhua sen korvaan miten rakas se on mulle ja että on tässä aikaa. Se valitti että miksi piti taas ratketa niin pahasti sen linna-ajan jälkeen. Se alkoi itkemään kun sai mummiltaan postikortin.
Välillä me koitettiin suunnitella mitä sen kannattaisi tehdä ja mistä alottaa. Mm. koitettiin saada sen tavaroita varastosta, henkkarit yms. ja laitettiin sen uutta kämpää, oltiin ihan nätisti. Lajiteltiin ne laskukasat. Molemmilla oli omat kiireet mutta oltiin silti usein yhdessä ja käytiin munkin kavereita moikkailemassa. Tavattiin mm. mun vanhaa työkaveria kiinalaisessa, kun ajattelin että sillä olisi kertoa miten se on Kouvolassa päässyt irti kamasta. Ja vaikka Siiri oli siinä aika surrur - eikä just silloin päihteiden vähentäminen niin kiinnosta - niin ne jutteli paljon ja kaveri tunsi Siirin edesmenneen Isänkin ajoiltaan. Siirin käydessä kaupassa se sanoi mulle että toi rauhottavien suoneen vetäminen on sitten vihon viimestä hommaa. Tiedän.
Silti se "pärjäs", hoiti mitä piti ja näytti useimmiten hyvältä ja vaikka oli tilanteita ja säikkyja niin meillä oli kivaa. Tuettiin toisiimme. Mä olin tosi onnellinen että se oli mun elämässä ja kerran baarissa se sanoikin että mä oon sen paras ystävä. Enpä ole ennen moista kuullut.
Vaika oli raivostuttavaa hyväksyä sitä ankeutta välillä, niin oli paljon hauskoja päiviä ja iltoja. Nukuin usein öitäni sen kämpillä kun se oli Lehtomäessä tai millon missäkin annoksillaan. SIellä kokkailin, kuuntelin musaa ja hiisailin pilveä. Välillä Siiristä ei kuulunut päiväkausiin eikä palatessa ollut kyseltävää, ja vaikka se sattuikin niin en ollut (useimmiten) siitä vihainen - se oli Siirin elämää. Sitä paitsi "friendzonesta" ei huudella liikoja haha. Heti alun jälkeen oli selvää itsellekkin että me oltiin vaan Sisko ja sen Veli. Satunnaiseen väitettiin tuntemattomille olevammekin
Tosin kerran kun se oli kauheassa flunsassa ja nukuttiin pari yötä sen patjoilla, se sanoi "saa halata", kun kysyin. Hain sille puhtaita värkkejä ja yskistä, puhuttiin ja kuunneltiin. Naurettiin kun meitä tuijotettiin. Paska piri vei se sairaalaan kerran. Se vihas baareja mutta kuulemma mun kanssa ei niissä ahdistanut, paitsi jos oli liikaa porukkaa. Siirin elämä meni joka päivä vähän sekasemmaksi ja se alkoi olemaan usein paniikkinen ja epäjärjestelmällinen. Raivahti muun muassa pakastemarjoille. Mulle se ei koskaan huutanut, ainakaan syyttä.. Ja mäkin sanoin sille asiat suoraan. Silloin tällöin tuli itskuisia soittoja,
ja kun se douppas omassa kotonaan se meni usein down and out, makas kylmällä lattialla tai istu kyyryssä unisena... lepäsi. Polteltiin tupakkia ja pilveä ja hieroin sen jalkoja. Siirille mä osasin kertoa mun asioita ja tunteita.. opin siltä koko ajan ja se oli muutenkin älykäs ikäisekseen eikä Siirin kanssa ei tavallaan voinut puhua kuin suoraan, ja se vaistosi jos en ollut rehellinen. Usein tuntui että se kuuli pelkän ajatuksenkin. Siinä mun sylissä se kertoili oloistaan, historiastaan... paljon surullista ja pahaa, mutta kaikkea kaunistakin. Jännittävää nmyt vähintäänkin. Oli vielä aurinkoisia ja lämpimiä päiviä, kierreltiin ja höpistiin. Tehtiin sen luona usein ruokaa ja se tuli (melkein) aina jonnekkin mua moikkaamaan, hakemaan kotiavaimet ainakin.
Se roudas yks ilta meidän mukaan mulle tutun semikodittoman nistin ja me mentiin lähärin kautta Siirin luo. Siinähän ne höpis doupista ja douppas, valvoi ja valvotutti mua. Meikä kyseli asioista ja kuunteli musaa, hauska ilta sinänsä. Aamulla luulin että se oli kuollut. Se jäbä siis.
Myöhemmin paljastu että se tyyppi oli kiduttanut alaikäistä tyttöä jossain kämpillä ja menossa linnaan. Vittu Siiri oli kiukkunen, oli lainannut sille vielä 50e johonkin säätöön.
Mun huoli kasvoi kaiken aikaa, enkä osannut auttaa. Siiri sai yhä useammin niitä pikku raivareita, käveli 200:taa naama luuurissa koko ajan. Kaikenlaista tietysti tapahtui eikä niistä liikaa puhuttu.. Meikää vitutti mutta en halunnut siitä mihinkään lähteäkkään. Vannotin että sillä on hyvä tyyppi siellä missä se käykään ja se sanoi että se on.
Maksusitoumukset ei toimineet, joku ryösti, öitä rapuissa, riehumisia ja aina vain huonoja uutisia... minä yöllä sen patjalla, pystymättä edes katsomaan päin. Se oli jotenkin kovettunut. Kerroin mun huolesta ja sanoin sille että se on nyt jo "hälytystilassa". Se halus vaan olla yksin ja vetää subua, se sanoi. Se oli niin väsynyt ja surullinen ja voimaton.
Kun mä vein Siirin Lahden junalle aamulla, se oli taas niin kaunis ja rauhallinenkin. Naurettiin kun multa kaatui kävellessä kahvia mun pipoon. Jotkut asiat oli vissiin järjestyneet ja se pyöräytti mun tilin kautta itselleen rahaa. Laiturilla sanoin että sä näytät freshiltä ja se sanoi ettei todellakaan tunnu siltä. Sanoin että sä oot hyvännäköinen ja sä sanoit "no.. kiitos."
Rakastin aina Siirin ja mun jäähyväisiä, kun se pysähtyi aina ovella silleen hetkeks miettimään ja alkoi puhua hiljasella äänellä, kuin pikkulapsi... "moikka, kiitos."
Kouvolassa 2023
----------------------------
Useamman huhun mukaan Siiri kuoli yliannostukseen Lahdessa. Kaikki omat tietoni olen antanut asiaa tutkivalle Poliisille. Kaipaamaan jäi ne jotka hänet tarpeeksi hyvin tunsivat.
