Re: Henkirikos Espoon Soukanniemessä
Lähetetty: To Touko 08, 2025 3:18 pm
Iltalehdessä mainitaan, että aikuiset lapset olivat muuttaneet jo omilleen. Olisiko nyt kuitenkin isä ja poika kyseessä
Suomen johtava rikosaiheinen portaali
https://murha.info/rikosfoorumi/
Näillä tiedoin veikkaisin uhrin olevan 56-vuotias talon omistaja.Pumpuli45 kirjoitti: To Touko 08, 2025 3:18 pm Iltalehdessä mainitaan, että aikuiset lapset olivat muuttaneet jo omilleen. Olisiko nyt kuitenkin isä ja poika kyseessä
Rikkaathan ne vasta rahasta riitelevätkin. Duunari tai keskituloinen tappaa harvemmin rahan takia, ainakaan jos puhutaan pikkusummista. Narkkari voi tappaa vaikka viiden euron takia. Rikkaiden manipisneksissä sen sijaan liikkuu pätäkkää siihen malliin, että jos joku esimerkiksi kokisi menettäneensä merkittävän summan rahaa jonkun toisen tekemisten tai tekemättä jättämisten vuoksi, niin raha todellakin voi olla motiivi henkirikokselle. Tässä tapauksessa tekijä ja uhri voisivat olla ikänsä puolesta esimerkiksi veljekset tai serkukset, joilla on riitaa perintöasioista. Toisaalta jos olisivat lähisukulaisia, niin eiköhän se olisi jo lehdissä ollut "median x tietojen mukaan" kerrottuna.Kåppis kirjoitti: To Touko 08, 2025 2:15 pm Ihan älytöntä spekulaatiota. Todella tyhmää touhua. Puhutaan mielummin todennäköisyyksiä. On häviävän pieni mahdollisuus että näin rikkaiden piirien henkirikos liittyy rahaan.
Pelkkää spekua ja mielikuvitusjuttuja edelleen. Suomalaisessa kulttuurikehyksessä ei rahan takia rikkaat toisiaan tapa käytännössä ikinä. Riitoja on ja välejä menee toki rahan takia muttei johda henkirikoksiin juuri ikinä. Erittäin harvinaista. Erittäin epätodennäköinen motiivi olisi raha tässäkin tapauksessa.viivahattu kirjoitti: To Touko 08, 2025 3:25 pmRikkaathan ne vasta rahasta riitelevätkin. Duunari tai keskituloinen tappaa harvemmin rahan takia, ainakaan jos puhutaan pikkusummista. Narkkari voi tappaa vaikka viiden euron takia. Rikkaiden manipisneksissä sen sijaan liikkuu pätäkkää siihen malliin, että jos joku esimerkiksi kokisi menettäneensä merkittävän summan rahaa jonkun toisen tekemisten tai tekemättä jättämisten vuoksi, niin raha todellakin voi olla motiivi henkirikokselle. Tässä tapauksessa tekijä ja uhri voisivat olla ikänsä puolesta esimerkiksi veljekset tai serkukset, joilla on riitaa perintöasioista. Toisaalta jos olisivat lähisukulaisia, niin eiköhän se olisi jo lehdissä ollut "median x tietojen mukaan" kerrottuna.Kåppis kirjoitti: To Touko 08, 2025 2:15 pm Ihan älytöntä spekulaatiota. Todella tyhmää touhua. Puhutaan mielummin todennäköisyyksiä. On häviävän pieni mahdollisuus että näin rikkaiden piirien henkirikos liittyy rahaan.
No ei kai sitä varmaksi vielä tiedetä. Talon omistaja täyttää tänä vuonna 57v ja poliisin mukaan tekijä on noin 60v. Ihan hyvin voi olla kyse samasta henkilöstä. Avainsana tuo ”noin”.ViidakonCasanova kirjoitti: To Touko 08, 2025 2:46 pm Muokkaus: teosta epäilty ei ollutkaan talon omistaja. Koko viestini pointti oli näin ollen turha.
Poliisi ilmoittaa iän yleensä aika tarkasti, vaikka käyttäisikin sanamuotoa "noin". Olisi erikoista jos tässä tapauksessa pyöristettäisiin ylöspäin noin voimakkaasti.Sohvapoliisi kirjoitti: To Touko 08, 2025 3:52 pm No ei kai sitä varmaksi vielä tiedetä. Talon omistaja täyttää tänä vuonna 57v ja poliisin mukaan tekijä on noin 60v. Ihan hyvin voi olla kyse samasta henkilöstä. Avainsana tuo ”noin”.
Ne on molemmat n.kuuskymppisiä miehiä.viivahattu kirjoitti: To Touko 08, 2025 6:00 am Poika surmannut isänsä vanhojen kaunojen vuoksi, se on minun veikkaukseni.
Jotain samankaltaista kyllä on. Tosin tässä tapauksessa kyseisen talon omistaja, mielestäni astetta varakkaampi, en usko että on tekemisissä minkään yrityksen työntekijöiden kanssa. Lähinnä istuu eri hallituksissa.Pingu kirjoitti: To Touko 08, 2025 4:27 pm Mulle tulee tästä tapauksesta mieleen Staffan Sevonin murha, missä entinen työntekijä tunkeutui kotiin.
Onko jossain mainittu uhrinkin ikä? Luin äsken Hesarin jutun ja siinä mainittiin että tekijä on n. 60-vuotias ja uhri on aikuinen mies.Annuli66 kirjoitti: To Touko 08, 2025 5:06 pmNe on molemmat n.kuuskymppisiä miehiä.viivahattu kirjoitti: To Touko 08, 2025 6:00 am Poika surmannut isänsä vanhojen kaunojen vuoksi, se on minun veikkaukseni.
Soukanniemessä tapahtui myöhään keskiviikkoiltana epäilty henkirikos. Länsi-Uudenmaan poliisi epäilee noin 60-vuotiasta miestä toisen aikuisen miehen murhasta. Ensitietojen perusteella epäilty ja uhri tunsivat toisensa. Epäilty on poliisin hallussa.Pumpuli45 kirjoitti: To Touko 08, 2025 5:21 pmOnko jossain mainittu uhrinkin ikä? Luin äsken Hesarin jutun ja siinä mainittiin että tekijä on n. 60-vuotias ja uhri on aikuinen mies.Annuli66 kirjoitti: To Touko 08, 2025 5:06 pmNe on molemmat n.kuuskymppisiä miehiä.viivahattu kirjoitti: To Touko 08, 2025 6:00 am Poika surmannut isänsä vanhojen kaunojen vuoksi, se on minun veikkaukseni.
Jukka Tapio Kallio on Kalliolaw Asianajotoimisto Oy:n perustaja. Yhtiö perustettiin 2000. Ulkopuolisille näyttää valtavalta mysteeriltä, ettei Kallio ole Suomen asianajajaliiton jäsen. Vielä suurempi mysteeri ulkopuolisille on, että Kallio ei näytä olevan perustamassaan ja nimeään kantavassa yhtiössä missään roolissa Suomessa. Kalliolaw Asianajotoimisto Oy:n sivuliikkeessä Lontoossa hänet on kuitenkin merkitty ainoaksi johtajaksi, joka kertoo kuka kukkona tököttää tunkion ylimpänä.J@ssu1506 kirjoitti: To Touko 08, 2025 12:45 pm Olin katsovinaan että tuo asianajotoimisto tällä Kalliolla hiukka vaikeuksissa?