Miehen yli autolla Jyväskylässä ajanut sai tapon yrityksestä yli neljän vuoden vankilatuomion ja maksettavaksi yli 30 000 euroa
Jyväskylän Pupuhuhdassa heinäkuussa tapahtunut yliajo oli tahallisesti tehty henkirikoksen yritys, arvioi Keski-Suomen käräjäoikeus. Tuomio julistettiin toisen istuntopäivän päätteeksi maanantai-iltana.
Oikeus katsoi näytetyksi, että 36-vuotias mies ajoi autolla uhrinsa, 34-vuotiaan miehen, yli useamman kerran. Syyttäjien mukaan mies ajoi uhrinsa yli kahdesti, mutta kuulemisten jälkeen yliajokertojen määrä korjattiin syytteeseen kolmeksi.
Oikeuden mukaan yliajokertoja oli useampi, sillä uhrin lisäksi asiasta kertoi myös todistaja ja niihin viittasivat myös uhrin saamat vakavat ja moninaiset tehohoitoa vammat. Miehen arvioitiin toimineen päättäväisesti, kun uhria vahingoittaakseen hän oli vielä noussut yliajojen jälkeen autosta ja ampunut ilma-aseella tätä kohti.
Oikeus katsoi miehen tarkoittaneen tappaa tai ainakin täytyneen pitää miehen kuolemaan menettelynsä varsin todennäköisenä seurauksena. Teko jäi oikeuden mukaan yritykseksi vain sattumanvaraisesta syystä ja koska uhri pääsi nopeasti sairaalahoitoon.
Rafik Tevosyan tuomittiin tapon yrityksen lisäksi kahdesta vahingonteosta, laittomasta uhkauksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta neljän vuoden ja kolmen kuukauden ehdottomaan vankeuteen. Korvauksia tuomittu velvoitettiin maksamaan yliajon uhrille yli 17 000 euroa sekä vakuutusyhtiölle runsaat 13 000 euroa.
Teon motiiviksi oikeus katsoi tuomitun itsensäkin kertoman mukaan uhrin ja tämän puolison aiemman kutsumattoman vierailun perheensä kotona. Pariskuntaa syytettiin törkeästä kotirauhan rikkomisesta, mutta oikeus ei pitänyt rikosta törkeänä. Näyttämättä jäi myös, että nainen olisi uhannut käsiaseella ja mies pahoinpidellyt asunnossa vieraana ollutta naista. Kotirauhan rikkomisista rangaistukseksi tuomittiin 30 päiväsakkoa, josta molempien maksettavaksi tuli 180 euroa sekä 800 euron korvaus kärsimyksestä.
https://www.ksml.fi/paikalliset/8921508