Vanha juttu samasta aiheesta Italiassa. Aika railakasta menoa sielläpäin.
18.10.2015 13:26
•
Päivitetty 18.10.2015 13:53
Monet italialaiset ovat saaneet tarpeekseensa toistuvista metsästysonnettomuuksista. Tuoreen tutkimuksen mukaan 80 prosenttia italialaisista haluaisi kieltää metsästyksen kokonaan.
– Joka metsästyskauden aikana 15-30 ihmistä saa surmansa metsästystapaturmissa. Haavoittuneiden määrä vaihtelee 70-90 välillä. Uhreista monet ovat ulkopuolisia, kertoo italialaisen Metsästyksen uhrit –järjestön puheenjohtaja Daniela Casprini Ylelle.
Lähes miljoonalla italialaiselle on metsästyslupa. Riistaruoat kuuluvat olennaisena osana italialaiseen keittiöön ja metsästys liittyy olennaisesti monien maaseutuyhteisöjen elämäntyyliin.
Italiassa metsästäjillä on paljon vapauksia
Metsästyskauden alettua syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna sai surmansa yksi ja haavoittui kahdeksan ihmistä. Heidän joukossaan oli neljä siviiliä: autoonsa ammuttu eläkeläinen, kaksi hedelmänpoimijaa ja 15-vuotias pyöräretkellä ollut tyttö.
Casprini huomauttaa, että metsästystä koskevat rajoitukset ovat usein riittämättömiä eikä niissä oteta aina huomioon esimerkiksi ammusten lentoratoja.
– Esimerkiksi villisikojen metsästykseen käytettyjen karbiiniaseiden kantomatka saattaa olla useita kilometrejä, hän sanoo.
Metsästystä säätelevät lait ovat Italiassa Casprinin mukaan monimutkaisia ja vaikeaselkoisia. Ne takaavat metsästäjille useita vapauksia, joita esimerkiksi Suomessa metsästäjillä ei ole.
Italian aluehallintoviranomaiset määrittävät yhdessä metsästäjien kanssa metsästysalueet, jotka Casprinin mukaan kattavat jopa 80 prosenttia Italian pinta-alasta. Näillä alueilla metsästää saa hänen mukaansa käytännössä missä vain lukuun ottamatta muutamia luonnonsuojelualueita.
Maanomistajan lupaa ei tarvita, kunhan metsästäjä pysyttelee sadan metrin etäisyydellä rakennuksista ja viidenkymmen metrin etäisyydellä teistä.
– Joka vuosi tietoomme tulee tapauksia, joissa metsästäjät ovat vahingossa osuneet asuinrakennusten parvekkeilla ja pihapiirissä olleisiin ihmisiin. Myös sienestäjiä kuolee metsästäjien luoteihin vuosittain, Casprini kertoo.
Viranomaiset eivät tilastoi metsästyskuolemia
Metsästyksen uhrit -järjestöön kuuluu italialaisia, joilla on kokemuksia metsästysonnettomuuksista. Jäseninä on onnettomuuksien uhreja sekä uhrien lähiomaisia.
Järjestön tavoitteena on valvoa metsästystä koskevien sääntöjen noudattamista ja tarjota apua metsästysonnettomuuksien uhreille.
– Italiassa viranomaiset eivät tilastoi metsästysonnettomuuksia ja tiedon saanti niistä on vaikeaa. Olemme riippuvaisia meille tehdyistä ilmoituksista ja uutisista. Tilastoimme onnettomuuksia ja kampanjoimme asian esille tuomiseksi, Casprini kertoo.
Metsästysonnettomuudet eivät johdu pelkästään epäselvistä ja riittämättömistä säännöistä. Usein syynä on huolimattomuus.
– Suurin osa onnettomuuksista johtuu metsästäjien itsensä tekemistä virhearvioista, Casprini toteaa.
https://yle.fi/a/3-8389068