Sivu 5/13

Re: Somaleiden miljardikusetus Minnesotassa

Lähetetty: Ti Joulu 30, 2025 2:10 pm
Kirjoittaja Antsa
URSA kirjoitti: Ti Joulu 30, 2025 1:51 pm Oliko Minnesotan huijauksessa se hyvä puoli, että päiväkodit oli jääneet tyhjiksi ja somalit ei olleetkaan lisääntyneet kehitysmaatyylisesti ja täyttäneet niitä tummilla mukuloilla.
Kyllä ne lisääntyy kuin kanit, mutta lapset on kotona äitien kanssa kun isät notkuu liikekeskuksissa jne. Sehän tuossa on se hassuin juttu mikä ei ole missään vaiheessa herättänyt huomiota, että Somalien kulttuurissa ja ylipäätänsä islamissa äidit on kotiäitejä joten mihin noita satoja päiväkoteja tarvitaan? Jos työttömyysluvut ovat jenkeissä samanlaiset kuin Suomessa Somalinaisten osalta, niin joku olisi voinut laskea 1+1?

Mutta totuushan tässä on se, että jos ei kaikki, niin hyvin suuri osa somaleista on tässä touhussa ollut mukana. Koko yhteisö tuosta hyötyi kun rahavirrat ihan valtavia. Enkä nyt sano että tietoisesti rikosta tekemässä koska tällainen kusetus ilmeisesti kuuluu olennaisesti kulttuuriin ja on ihan arkipäiväistä toimintaa. Senhän näkee siitäkin, että heti kun joku alkoi kyselemään asioista, niin joka paikassa oltiin varuillaan ottamassa vieraat vastaan ja kohun alettua yhtäkkiä kakaroita ilmestyi uutiskameroiden edessä sankoin joukoin päiväkoteihin.

Tämän lisäksi nyt alkaa paljastumaan, että asioista on puhuttu Minnesotan suunnalla jo 10 vuotta ja poliitikot ovat olleet hiljaa ja jopa tukkineet asiasta puhuvien suut. Poliisiviranomainen yhtä kädetön asiassa. Eli kaikkien tietämä julkinen salaisuus joka nyt vain lävähti turhan kovalla äänellä kaikkien nähtäville ja jotain on pakko asialle tehdä. Yksikään poliitikko tästä tuskin kärsii ja muutama somppu laitetaan ainakin tutkinnan ajaksi vankilaan. Lopulta kun savu hälvenee, niin somput ulos putkasta ja sama meno jatkuu jossain toisessa muodossa. Somaleita kun on Minnesotassa jo niin paljon, että määrittävät politiikkaa. Eli tuosta voi jokainen päätellä vaikka Suomeen tulevaisuuden jos maahanmuutto jatkuu samanlaisena kädet korville ja silmille perseilynä.

Minnesotan poliitikot jokainen vuorollaan poseeraavat somalien rinnalla ja hokevat kuinka somalit rakensivat nykyisen Minnesotan. Joka sinänsä pitääkin paikkansa kun 2 vuosikymmenessä muuttivat isolta osin pohjoismaista muuttaneiden ihmisten asuttaman hyvinvoivan osavaltion kusetuksen kehdoksi (tämäkin varoittavana esimerkkinä meille naiiveille tolloille pohjolassa).

Vielä yksi huomio... Kuinka monta uutista olette huomanneet Suomen mediassa aiheesta? Aivan... Jos Trumpilla on laastari kädesssä niin se kyllä muistetaan mainita.

edit: itseasiassa wikipedian mukaan Minnesotassa olisi vain 80k Somppua? Aikamoinen saavutus kun rahaa on kateissa miljardeja. No onko wikipedia sitten oikeassa...

Re: Somaleiden miljardikusetus Minnesotassa

Lähetetty: Ti Joulu 30, 2025 2:23 pm
Kirjoittaja Anoteus
Suomalaisessa koulussa ei ole edelleenkään mitään vikaa opetuksessa, se on monipuolista ja rakentavaa, mutta minkäänlaista kurinpitoa ei ole ja kaikki pääsee läpi vaikka nelosen arvosanalla kokeessa, itse sanoisin että aika munaton laitos nykyään..

Re: Somaleiden miljardikusetus Minnesotassa

Lähetetty: Ti Joulu 30, 2025 4:58 pm
Kirjoittaja URSA
Tänään onkin Yle julkaissut kattavan uutisen aiheesta:
Amerikan­somalien jättipetokset suututtivat Trumpin: Huijarit ostivat luksusautoja ja paratiisilomia valtion piikkiin

Minnesotassa paljastuneet miljardiluokan petokset suututtivat Trumpin.

10:59

Presidentin mukaan amerikansomalit ovat varastaneet Minnesotan osavaltiolta miljardeja dollareita vuosittain eivätkä he anna yhteiskunnalle mitään takaisin.

Amerikansomaleihin liitetyt petokset ovat nousseet Yhdysvalloissa viimeistään joulukuussa suureksi puheenaiheeksi.

Asiasta ovat kertoneet lukuisat suuret yhdysvaltalaismediat, kuten The New York Times, CBS News, Fox News ja New York Post.

Suurta huomiota on saanut myös Trump-myönteisen Youtube-toimittaja Nick Shirleyn viime viikolla julkaisema video, jossa hän auttaa havainnollistamaan petosten laajuutta katsojilleen. Klipit videosta leviävät vauhdilla sosiaalisessa mediassa.

Trump on joulukuussa määrännyt kaikkien somalialaisten maahantulohakemusten käsittelyn keskeytettäväksi. Samalla Yhdysvaltain tulli- ja siirtolaisuusvirasto (ICE) on käynnistänyt operaation Minnesotassa luvatta maassa oleskelevien somalien karkottamiseksi.

Valtaosa Yhdysvaltain somaliväestöstä asuu juuri Minnesotan osavaltiossa. Minneapolisin ja Saint Paulin muodostamassa kaksoiskaupungissa asuu CNN:n mukaan 84 000 osavaltion 108 000 amerikansomalista.

Luksusautoja ja lomamatkoja Malediiveilla

Pääosin Minnesotan somaliväestöön liitetyt petokset toistavat käytännössä samaa kaavaa.

Tapauksissa amerikansomalit ovat perustaneet erilaisia terveys-, lastenhoito- tai kuljetuspalveluja tarjoavia yrityksiä.

Myöhemmin yhtiöt ovat hakeneet toimintansa rahoittamiseksi tukia osavaltiolta valheellisin perustein.

Keskeisin tapauksista liittyy koronapandemian aikana ruoka-apua vähävaraisille lapsille toimittaneeseen Feeding Our Future -hyväntekeväisyysjärjestöön.

Järjestö sai Minnesotan osavaltiolta tukea 250 miljoonan dollarin edestä lasten ruokkimiseen. Valtaosaa ruoka-annoksista ei kuitenkaan koskaan tarjoiltu, ja viranomaisille toimitettiin väärennettyjä asiakirjoja yhtiön toiminnan laajuudesta.

Hyväntekeväisyyteen tarkoitetuilla rahoilla kustannettiin kalliita autoja, kiinteistöjä tai luksuslomia Malediiveilla. Rahoja on päätynyt myös ulkomaille.

Toisessa julkista huomiota herättäneessä tapauksessa somalitaustainen yhtiö kannusti perheitä hankkimaan lapsillensa autismidiagnooseja, jotta yhtiö voisi hakea heidän ”hoitamiseensa” tukea.

Syyttäjien mukaan lasten vanhemmille tarjottiin jopa rahallisia palkkioita vastineeksi petokseen osallistumisesta.

Tuoreella Youtube-videollaan Nick Shirley vierailee puolestaan somalien pyörittämissä lastentarhoissa, joille on maksettu miljoonien eurojen tukia satojen lasten päivähoidon rahoittamiseksi.

Lastenkodeissa ei kuitenkaan näytä olevan juurikaan lapsia. Päinvastoin lastentarhat vaikuttavat pelkiltä kulisseilta.

Shirley vierailee myös osoitteessa, jossa yritysrekisterien mukaan toimii 14 somalitaustaista terveyspalveluja tarjoavaa yritystä. Yrityksille on niin ikään maksettu kattavia tukia. Rakennuksen käytävät näyttävät kuitenkin tyhjiltä, eikä yksikään yritys ole valmis tarjoamaan hänelle terveyspalveluja.

Shirleyn laajaa huomiota saaneen videon julkaisemisen jälkeen uusia rikostutkintoja somalitaustaisia yhtiöitä vastaan on jo käynnistetty.

Petosten rikoshyöty voi olla jopa yhdeksän miljardia dollaria


Yhdysvaltain liittovaltion poliisin FBI:n johtajan Kash Patelin mukaan julkisuudessa esillä olleet tapaukset ovat pelkkä jäävuoren huippu.

Toistaiseksi viranomaiset ovat kyenneet todistamaan petoksia yli miljardin dollarin edestä.

Minnesotan avustavan valtakunnansyyttäjän Joseph Thompsonin mukaan verorahoja on saatettu varastaa jopa yhdeksän miljardin dollarin edestä.

– Petos ei ole pientä, eikä kyse ole yksittäisistä tapauksista. Rikosten laajuutta ei voi liioitella, Thompson sanoi joulukuussa järjestetyssä tiedotustilaisuudessa.

Thompsonin mukaan Minnesotan kohdalla ei ole kyse muutamista pahoista toimijoista.

– Kyseessä on lamaannuttava, teollisen mittakaavan petos.

Mahdollisuus julkisten varojen väärinkäytölle on tutkijoiden mukaan ollut Minnesotassa niin helppoa ja laajasti tiedossa, että se on houkutellut puoleensa ”petosturismia” muista osavaltioista.
https://yle.fi/a/74-20201864

Re: Somaleiden miljardikusetus Minnesotassa

Lähetetty: Ti Joulu 30, 2025 5:08 pm
Kirjoittaja Nokus
Jos somalit puuhailee tuolla noin, mitäs ne Suomessa puuhailee!

Re: Somaleiden miljardikusetus Minnesotassa

Lähetetty: Ti Joulu 30, 2025 5:40 pm
Kirjoittaja Huutaja Jaana
Hyvä kerrankin HSL!!!

Kusettajasomppujen tilit tyhjäksi, omaisuus ulosmitattava, kenkää perseeseen ja ulos maasta.

Re: Somaleiden miljardikusetus Minnesotassa

Lähetetty: Ti Joulu 30, 2025 6:29 pm
Kirjoittaja Sipi
Nokus kirjoitti: Ti Joulu 30, 2025 5:08 pm Jos somalit puuhailee tuolla noin, mitäs ne Suomessa puuhailee!
Uskoisin, että myös Suomessa tämä toimii melko samoin periaattein, mutta pienemmässä mittakaavassa.

Somalit ovat erittäin huonosti integroitunutta sakkia huolimatta siitä, että ovat olleet täällä jo pitkälti yli 30 vuotta, heillä on täällä lapsia ja lapsenlapsia. Samoin Ruotsissa.

Muistan noin kymmenen vuotta sitten kun tein Tampereella erääseen katuväkivaltajuttuun liittyvää työtä, ja täällä toimi pari nuorisokahvilaa. En mainitse niitä nyt erikseen, sillä ei ole merkitystä. Kuitenkin toinen niistä oli erityisesti mamujen suosiossa; siellä pyöri ählypoikia ja kristityistä maista tulleita mustia poikia. Hyvin vähän tyttöjä kuitenkin; heitä ei saatu mukaan. Ei siksi, etteivätkö he ehkä itse olisi halunneet, mutta veljet, isät ja enot pitivät huolen siitä, että hauskanpito vastakkaisen sukupuolen kanssa ei ole heille sopivaa. Siis poikavoittoista asiakaskuntaa. Tulivat kuitenkin ihan ok juttuun keskenään, uskoivat puhetta ja olivat ohjattavissa.

Kuitenkin somalit loistivat poissaolollaan. Heillä oli pari omaa porukkaa, joiden voimin he kulkivat kaduilla, tönivät ja ryöstelivät ihmisiä. He olivat ihan ok sakkia peruskoulun loppuun saakka, mutta kukaan ei hakeutunut jatko-opintoihin, vaan liittyi tähän omaan katusakkiin. Aina sen nähdessään kannatti vaihtaa kadun puolta tai ainakin siirtää lompakko ja puhelin vähintään alushousuin. Kuulokkeet äkkiä pois korvista jne. Somppujengissä vanhimmat jätkät olivat kolmikymppisiä, ja aina heihin liittyi lisää maanmiehiä suoraan peruskoulusta, kun ikätoverit jatkoivat opintojaan.

Heillä on täysin oma moskeija (vain sompuille), omat harrastukset ja omat piirit. En tiedä, onko moskeija alunperin perustettu heille, mutta kun he valtasivat sen, muut muslimit eivät siellä enää käy. Heidän piirissään on aidosti 30 vuotta maassa olleita, etenkin naisia, jotka eivät edelleenkään puhu suomea. Saavat edelleen tulkkipalveluita.

Olen siis miettinyt, ovatko he eristäytyneitä omasta tahdostaan vai ovatko he hyljeksittyjä muiden maahanmuuttajien taholta. Olen taipuvainen ajattelemaan jälkimmäistä; somalinuoria on äärimmäisen vaikeaa saada mukaan mihinkään (tai ainakin vielä 10 vuotta sitten oli) ohjattuun ja järkevään toimintaan. Ovat ikään kuin Afrikan mustalaisia.

Paradoksi on siinä, että koska kukaan ei pidä heistä, luulisi heidän pyrkivän kaikin keinoin muuttamaan tätä kansalliskuvaansa. Sen sijaan he tekevät stereotypioista totta päivä toisensa jälkeen.

Mietin sitä kansallista ylpeyttäkin. Kyllä on myönnettävä, että jos luen jonkun rikosuutisen maailmalta ja siinä kerrotaan suomalaisen olleen mukana rikoksessa, tulee sellainen vitutus päälle. Että piti sitten mennä suomalaisena sikailemaan, kun edustat meitä, minun maatani ja kansaani. (Usein tosin pelkkää passia, mutta tajuatte pointin). Mustalaisilta ja somaleilta tämä geeni vaikuttaa puuttuvan kokonaan. Heillä ei ole mainetta jota puolustaa. Heidän maailmassaan ehkä kingi on sitten se, joka onnistuu parhaiten kusettamaan länsimaisia yhteiskuntia. Ja me annamme sen tapahtua.

Re: Somaleiden miljardikusetus Minnesotassa

Lähetetty: Ti Joulu 30, 2025 8:15 pm
Kirjoittaja -M-
Espoo on täynnä näitä pikimustia kotihoitoyrityksiä ja yksikään näistä ei kestä minkäänlaista lähempää tarkastelua. Eli Minnesotan todellisuus on jo meilläkin, ollut jo useampia vuosia.

Re: Somaleiden miljardikusetus Minnesotassa

Lähetetty: Ti Joulu 30, 2025 8:19 pm
Kirjoittaja Wildchild79
-M- kirjoitti: Ti Joulu 30, 2025 8:15 pm Espoo on täynnä näitä pikimustia kotihoitoyrityksiä ja yksikään näistä ei kestä minkäänlaista lähempää tarkastelua. Eli Minnesotan todellisuus on jo meilläkin, ollut jo useampia vuosia.
Vasikoi vaan kaikki kusetuslafkat mitä tiedät.
Aiheesta riippuen voit ilmoittaa Kilpailu- ja kuluttajavirastolle (KKV) kartelleista, Verohallinnolle veronkierrosta, Finanssivalvonnalle finanssimarkkinoiden epäselvyyksistä jne jne

Re: Somaleiden miljardikusetus Minnesotassa

Lähetetty: Ti Joulu 30, 2025 9:20 pm
Kirjoittaja Salmari
Se tunne kun naispuoliset vihreät kommunismia kannattavat pehmeät ihrakasat Ylessä saavat paskahalvauksen kun tätähän ei voi kertoa. Naiset runkkaavat ringissä DEI exceleitä, jotta löytävät ratkaisun. Saman kuin aina. Ei puhuta, ei kertota, ollaan hiljaa.

Natsit

Re: Somaleiden miljardikusetus Minnesotassa

Lähetetty: Ti Joulu 30, 2025 9:23 pm
Kirjoittaja Salmari
Wildchild79 kirjoitti: Ti Joulu 30, 2025 8:19 pm
-M- kirjoitti: Ti Joulu 30, 2025 8:15 pm Espoo on täynnä näitä pikimustia kotihoitoyrityksiä ja yksikään näistä ei kestä minkäänlaista lähempää tarkastelua. Eli Minnesotan todellisuus on jo meilläkin, ollut jo useampia vuosia.
Vasikoi vaan kaikki kusetuslafkat mitä tiedät.
Aiheesta riippuen voit ilmoittaa Kilpailu- ja kuluttajavirastolle (KKV) kartelleista, Verohallinnolle veronkierrosta, Finanssivalvonnalle finanssimarkkinoiden epäselvyyksistä jne jne
Verohallinnolla on nimetön ilmiantokanava. Käytä sitä ehdottomasti, kotihoitoyritykset ovat tällä hetkellä muutenkin verohallinnon tutkan alla.

Jos et osaa niin tässä linkki. Tai kerro nimet yv niin teen ilmiannon

Anna vihje verovilpistä - vero.fi https://share.google/JmKpTQsJZwQOxDv45

Re: Somaleiden miljardikusetus Minnesotassa

Lähetetty: Ti Joulu 30, 2025 10:52 pm
Kirjoittaja Sipi
Salmari kirjoitti: Ti Joulu 30, 2025 9:23 pm Verohallinnolla on nimetön ilmiantokanava. Käytä sitä ehdottomasti, kotihoitoyritykset ovat tällä hetkellä muutenkin verohallinnon tutkan alla.

Jos et osaa niin tässä linkki. Tai kerro nimet yv niin teen ilmiannon

Anna vihje verovilpistä - vero.fi https://share.google/JmKpTQsJZwQOxDv45
Mä epäilisin, että näissä hoivayrityksissä on ennemminkin Valviralla töitä. Sekä Avilla. Eli laatuun, hoitajamitoituksiin, osaamiseen, turvallisuuteen jne liittyvissä kysymyksissä sekä vastuissa. Toki kirjanpidossakin on varmaan puutteita, mutta nuo laatukriteerit enemmän hirvittää. Myös kuntoisuusluokituksissa kusetetaan, eli vanhus saatetaan merkitä vaikeahoitoisemmaksi ja huonokuntoisemmaksi kuin hän todellisuudessa on, koska tällöin hoidosta voidaan veloittaa enemmän.

Lisäksi monet mamut palkkaavat maanmiehiään ns. tiskin alta töihin, ja siinä sitten unohtuu niin TES kuin muutkin työnantajan velvoitteet. Siellä on joku seksuaalirikoksista tuomittu serkku vaihtamassa mummojen vaippoja ja kiiluvasilmäinen velimies tekemässä yövuoroa banaaninlastaajan koulutuksella.

Erinomainen Tieto Finlandia -kirja Pitkä vuoro (Paavo Teittinen) kertoo nimenomaan tästä. Nepalilaisista ravintoloista (nepalilaiset riistävät nepalilaisia), rakennustyömaista (virolaiset ja puolalaiset työmiehet riistävät uzbekkeja ja kazakstanilaisia)sekä jostain ählyjen siivouspalvelufirmoista, joissa on 4 minuuttia aikaa siivota per hotellihuone ja jos et ehdi, omaa syytä. Ylityöstä ei makseta jne. Siivouskohde saattoi olla 100km päässä ja matka on omakustanteinen ja vaikka mitä paskaa.

Toki oli sitten suomalaisiakin, jotka kusettivat kuten puutarhoilla ukrainalaisia ja metsissä thaimaalaisia.

Re: Somaleiden miljardikusetus Minnesotassa

Lähetetty: Ti Joulu 30, 2025 11:34 pm
Kirjoittaja canis lupus
Ne somalit kun Suomeen tuli oli niitä eliittimarxisteja jotka lähti tammikuussa 1991 Siad Barren kaaduttua maanpakoon Moskovaan. Moskova kun oli muutenkin kaatumassa, niin Manu Koivisto teki pojista kättäpäällesopimuksen.

Noh, näin kuitenkin tapahtui, ja marxistit noin lähtökohtaisesti, saati heidän kermansa, demarien tapaan, eivät ole tunnettuja yritteliäisyydestään tai älykkyydestään. Mutta kun ne otettiin tänne niin minkäs teet.

Kun me ei haluttu olla rasisteja ja kohtalaisen hyvät kokemukset oli chileläisistä ja vietnameeseistä niin otettiin ne saman sosiaaliturvan pariin niinkuin me muutkin kuolevaiset.

Ongelma parasiiteilla on aina että ne imevät kohdeolionsa verta. Eivät esimerkiksi lapamadot mitenkään älykkäitä ole, mutta suotuisissa olosuhteissa imevät kyllä kaiken isäntäoliosta jos ei mitään loislääkettä saada. Ja jos isäntäolio tarjoaa oikopolkuja oikein neuvottuna niin mikäs siinä. On pöpöjä jotka luontaisesti osaavat huijata valkosoluja olemaan torjumatta vaaraa, vaan suorastaan johdattamaan nämä pöpöt mahlaisten virtojen varteen.

Sama Saksassa, Ruotsissa, Minnesotassa, meillä. Luontainen suojausmekanismi petti, ja parasiitti on muodostanut solukalvojen läpäisevät järjestelmänsä jo yhteiskuntamme aivojärjestelmään.


Tää pitäisi panna tekoälyn luomana sir David Attenboroughin äänellä! :roll:

Re: Somaleiden miljardikusetus Minnesotassa

Lähetetty: Ke Joulu 31, 2025 8:38 am
Kirjoittaja Kräki
Wildchild79 kirjoitti: Ti Joulu 30, 2025 8:19 pm
-M- kirjoitti: Ti Joulu 30, 2025 8:15 pm Espoo on täynnä näitä pikimustia kotihoitoyrityksiä ja yksikään näistä ei kestä minkäänlaista lähempää tarkastelua. Eli Minnesotan todellisuus on jo meilläkin, ollut jo useampia vuosia.
Vasikoi vaan kaikki kusetuslafkat mitä tiedät.
Aiheesta riippuen voit ilmoittaa Kilpailu- ja kuluttajavirastolle (KKV) kartelleista, Verohallinnolle veronkierrosta, Finanssivalvonnalle finanssimarkkinoiden epäselvyyksistä jne jne
Ihan ylehän näistä kertoo,mutta taas sillä heille suotuisalla tavalla. Rakkaat somalipaskat.

Re: Somaleiden miljardikusetus Minnesotassa

Lähetetty: Ke Joulu 31, 2025 9:01 am
Kirjoittaja vaihokas
Somalit.jpg
Somalit.jpg (84.23 KiB) Katsottu 883 kertaa

Re: Somaleiden miljardikusetus Minnesotassa

Lähetetty: Ke Joulu 31, 2025 9:10 am
Kirjoittaja Huutaja Jaana
Pakko se on YLEn ja Hesarinkin näistä uutisoida kun tää on ihan #1 puheenaihe ainakin somessa.

Mahtaa somppuja, suvakkeja ja vassareita vituttaa.