MURHA.INFO

^ Sympatiseeraan kohtaloasi, mutta en silti ole varma kertomuksesi perusteella, oliko isäsi narsisti. Kaikki väkivaltaiset eivät ole nimenomaan narsisteja, eivätkä kaikkia narsistit väkivaltaisia.

Minulla on jopa sellainen tunne, että narsisti turvautuu väkivaltaan vasta äärihädässä. Väkivaltahan on merkki hallitsemattomasta käytöksestä ja sitähän narsisti välttää viimeiseen asti.
Henkinen väkivalta on eri asia, mutta siis fyysinen.

Sam Vaknin, joka itse väittää olevansa narsisti ja psykopaatti, antaa neuvoja narsistin uhreille. http://samvak.tripod.com/

Tässä dokumentti, nimeltään "I, Psychopath" kyseistä tyypistä:
http://quicksilverscreen.com/watch?video=245895

Dokumentissa kerrotaan miten Ted Bundy tiesi ihmisen kävelytyylistä tuleeko ihmisestä hyvä psykopaatin uhri. Tunnistitteko kävelijöistä sen joka on joutunut uhriksi? Minä tunnistin. Tunnen myös erään ihmisen jolla on juuri tuollainen kävelytyyli mutta hän ei ole koskaan joutunut kenenkään uhriksi.

Tulipas muuten jotenkin tosi huono olo tuon dokumentin katsomisesta.

Jokaisessa meissä on enemmän tai vähemmän narsismia. Vasta, kun puhutaan narsistisesta persoonallisuushäiriöstä, on kyseessä sairaanlloinen tila. Narsistisella persoonallisuushäiriöisellä voi olla myös piirteitä muista persoonallisuushäiriöistä.

Lasketaankohan kaksinaamaiset henkilöt narsistisiksi? Eräs niinkutsuttu "ystäväni" on kahdenkesken oikein mukava heppu, mutta odotas kun hänen kavereitaan on seurana, niin johan alkaa tulla semmoista settiä suusta että. On kuin aivan eri ihminen. Yhteistyökykyisestä ja -haluisesta tyypistä tulee yht'äkkiä pöyhkäilevä nirppanokka, jonka pillin mukaan tanssitaan asiassa kuin asiassa. Puhuu paskaa ihmisistä selän takana, joskus jopa törkeästi päin naamaa muiden silmien alla. On olevinaan niin kova jätkä "oikeiden ystäviensä" seurassa, mutta kasvotusten kohdattuna ystävällinen kuin kuka meistä tahansa.

Jatimatic kirjoitti:Lasketaankohan kaksinaamaiset henkilöt narsistisiksi? Eräs niinkutsuttu "ystäväni" on kahdenkesken oikein mukava heppu, mutta odotas kun hänen kavereitaan on seurana, niin johan alkaa tulla semmoista settiä suusta että. On kuin aivan eri ihminen. Yhteistyökykyisestä ja -haluisesta tyypistä tulee yht'äkkiä pöyhkäilevä nirppanokka, jonka pillin mukaan tanssitaan asiassa kuin asiassa. Puhuu paskaa ihmisistä selän takana, joskus jopa törkeästi päin naamaa muiden silmien alla. On olevinaan niin kova jätkä "oikeiden ystäviensä" seurassa, mutta kasvotusten kohdattuna ystävällinen kuin kuka meistä tahansa.

Narsismin näkyvin piirre on emaptiakyvyn osittainen tai kokonainen puute. Henkilö, jolla on narsistiminen persoonallisuushäiriö, on tunne-elämältään kehittymätön. Jokaisessa ihmisessä on narsistisia piirteitä ja silloin puhutaan "terveestä narsismista" tarkoittaen, että vähäisessä määrin on tervettä olla itsekäs.

Joku on joskus lausunut, että jos tapaat ihmisen, joka tuntuu 'liian hyvältä ollakseen totta', hän todellisuudessa ei olekkaan totta. Kaksinaamaisuus on osa narsismia, mutta kaikki kaksinaamaiset eivät ole narsisteja.

LeathaFace kirjoitti:Isäni oli aika pahan luokan narsisti. Käytti paljon henkistä väkivaltaa ja jopa fyysistä. Olin teinivuosinani todella masentunut tämän takia, ja tämä vaikutti jopa koulunkäyntiini jonka vuoksi en ole vieläkään saanut suoritettua kunnon opintoja. Isäni ei ollut koskaan tyytyväinen mihinkään mitä tein, vaikka saavutin pienenä aika paljonkin, olin parhaita luokallani, voitin urheilukisoja yms. Aina oli isällä valittamista, että olisi pitänyt pystyä parempaan ja kertoi myös tehneensä nuorena paljon enemmän hommia ja olleensa parempi koulussa (tosiasiassa oli luokkansa huonoimpia). Lopulta tämä ainainen lyttääminen johti siihen, että tunsin epäonnistuvani kaikessa vaikka yrittäisin kuinka kovaa. Yläasteella en jaksanut enää tehdä mitään, kävin koulussa sen verran että pääsin luokalta.

Minäkin olen yrittänyt ymmärtää isääni. Minulla on vieläkin krooninen turvattomuuden tunne, koska hän on minun ollessani lapsi ollut itsekin kuin lapsi.

Hänen tyypillisintä käyttäytymistään on tukehduttava pessimismi. Mistään ei tule mitään. Olen kasvanut ilmapiirissä, jossa hän on välillä tehnyt kaikkensa, että olisin tuntenut näyttäväni tyhmältä ja nolatulta. Jos olen kertonut saavuttaneeni jotain hienoa, niin olen kohta tuntenut itseni rimpuilijaksi, joka on oikeastaan onnistunut saamaan itsensä vain naurunalaiseksi.

Olen kuvitellut lähes 30 vuotta, että hän lyttää kaiken vain sen takia, koska olen oikeasti niin huono, mutta huomasin vasta viikko sitten, miten kateellinen hän on. Hän pelkää varmaan kuollakseen, että hänen lapsistaan tulisi menestyneempiä. Kerroin esimerkiksi, mitä olisin kiinnostunut opiskelemaan. Hän naurahti ja sanoi, ettei se missään nimessä kannata. Kysyin syytä ja hän sanoi suoraan, että alkaisin tienaamaan liikaa. Minulla ei ole ollut koskaan esimerkiksi harrastuksia, koska sekin on ollut jotenkin kannattamatonta. Ehkä sen takia, koska olisin voinut kuvitella olevani liian hyvä jossain.

Kaikki on minun syytäni. En uskalla kertoa edes murheistani, koska nekin olisivat minun aiheuttamiani. Viimeksi hän möykkäsi siitä, kun kerroin olevani väsynyt töistä. Minun pitäisi liikkua enemmän ja lopettaa kuvittelemasta olevani korvaamaton.

Oli kyse mistä tahansa, niin kaikki muut ovat tehneet oikein. Voin kuvitella, että vaikka minut hakattaisiin, niin hän moittisi siitä, että olen tehnyt jotain, joka on aiheuttanut sen.

Haaveilin teini-ikäisenä, että minulla olisi joku paikka, johon mennä ja siellä olisi joku, joka olisi minun puolellani ja puolustaisi minua. Sellaista ei kuitenkaan ollut ja olen pitänyt isääni auktoriteettinä, joka on kaikessa oikeassa.

Olen huomannut, etten osaa lohduttaa, koska minua ei ole koskaan lohdutettu. Meillä ei itketty, eikä meillä saanut nauraa liian kovaan ääneen, koska se ei ollut hillittyä käytöstä. Parisuhteessani olen huomannut, etten ymmärrä, mitä merkitystä anteeksi pyytämisellä on. Olen noudattanut samaa kaavaa kuin kotonakin. Tilanteet menevät vain ohi, eikä niistä puhuta enää.

Hän syyttää toisia vioistaan. Esimerkiksi yksinäisyytensä hän on kääntänyt minuun moittimalla, että kun olen tällainen, niin en voi saada koskaan ystäviä. Isäni on kärsinyt myös ylipainosta, joka on lopulta vienyt hänen terveytensä. Hän sanoi minua "lässykäksi" koko teini-ikäni ajan. Ylipäätään kotona on ollut sellainen ilmapiiri, ettei hänen lapsistaan tule koskaan yhtään mitään, koska hänellä itsellään on niin huono itsetunto.

Isäni on myös mustasukkainen. Hän vihaa sitä, jos vietän äitini kanssa aikaa. Kotona on painostava ilmapiiri, jos katson hänen kanssaan esimerkiksi telkkaria. Hän voi alkaa hermostuksissaan tekemään jotain epänormaalia. Esimerkiksi tiskaamaan ja paiskomaan astioita. Joskus hän on tullut ja ajanut meidät pois. Minulla on hämärä muistikuva lapsuudestani, että hän on jankuttanut, että olenhan isän tyttö. Olen päässyt tilanteesta vasta sitten, kun olen sanonut olevani isän tyttö.

Vihaan sitä, jos joudun syömään jonkun kanssa. Töissäkin livistän sellaisista tilanteista. Isälläni oli tapana tarkkailla, ettei ruokapöydässä kolistella liikaa, eikä varsinkaan syödä liian kovaan ääneen. Hänellä oli tapana keskeyttää syömisensä hetkeksi ja jäädä tuijottamaan, jos joku joi tai söi esimerkiksi salaattia. Kuvittelen vieläkin, että kaikki tuijottavat minua ja ajattelevat, miten vastenmieliseltä näytän, kun syön.

Voisin kertoa esimerkkejä vaikka kuinka paljon. Ei ole sanoja, joilla voisin koskaan ilmaista sitä ilmapiiriä, mikä meillä oli. Se oli niin kieroutunutta, että olen "sairastunut" epävakaaseen persoonallisuushäiriöön. Se tuntui siltä, kuin katto olisi ollut liian alhaalla. Siellä täytyi kulkea kumarassa itsensä alentaen, ettei isä hermostuisi. Jos hänellä oli paha olla, niin kaikkien täytyi osallistua siihen.

En usko, että tulen koskaan olemaan yhdenkään miehen silmissä viehättävä. Se on vaikuttanut parisuhteeseeni. Sekin pahensi asiaa, että isoveljenikin alkoi murrosikään tullessaan saamaan vaikutteita. Hänkin alkoi mollaamaan minua. Vielä nuorempana hän saattoi tönäistä minut päin seinää, mutta nykyään hän on täysin ilmeetön ja tunteeton. Lisäksi minua kiusattiin koulussa koko yläasteen ajan. Tyypillisin koulumuistoni on, kun menin ruokalaan ja valitsin paikkani, niin kaikki pomppasivat ympäriltä ja lähtivät. Hyi vittu. Tuo tuli tuohon. Nyt meni ruokahalu. Olen aina miettinyt, että mikä minussa on niin perusteellisesti pielessä.

Olen vasta nyt ruvennut miettimään, että mitä minun lapsuudessani on tapahtunut? Mitä se on ollut? Haaveilen, että vielä joskus teen jotain sellaista, että isäni on minusta ylpeä. Vielä en ole onnistunut siinä.

Elämä perheessä, jossa jompi kumpi vanhemmista kärsii jonkin asteisesta narsistisesta persoonallisuushäiriöstä, ei todellakaan ole herkkua. Ilmapiiri perheen sisällä on ahdistava eikä ahdistukselle tunnu olevan mitään selitystä. Sitä sokeampi on huomaamaan epätervettä narsismia on, mitä lähempänä itse tälläistä henkilöä on. Narsisti perheessä aiheuttaa muille perheenjäsenille huonommuuden ja arvottomuuden tunnetta kasaamalla epäonnistumiset ja vastoinkäymiset muiden syyksi. Yleensä ei edes suoraan, vaan peitellysti ja vihjaillen. Narsisti manipuloi läheisiään vaihvihkaa luomalla perheenjäsenistä toisilleen vääristynyttä kuvaa, jolla saa oman 'erinomaisuutensa' näyttämään vieläkin paremmalta.

Elämä narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivän kanssa jättää ihmiseen aina syvät jäljet, mutta jonkin asteinen toipuminen mahdollista. Vertaistuki on ehkä paras auttamaan löytämään ne keinot, joilla elämästä selviää eteenpäin.

Severin A kirjoitti:Yleensä ei edes suoraan, vaan peitellysti ja vihjaillen.

Minulla on tapana sanoa, että kyse ei ole siitä, mitä sanotaan, vaan miten se sanotaan. Se on raukkamainen tapa ilmaista asioita, koska siihen ei voi puolustautua. Minua voidaan esimerkiksi kehua, mutta äänensävy paljastaa, että minua halveksitaan. Siihen ei pysty tarttumaan. Narsisti pelkää itseensä kohdistuvaa kritiikkiä, joten se on keino alentaa toisia joutumatta siitä vastuuseen.

Tarkkailen vieläkin, miten ihmiset puhuvat ja kuvittelen löytäväni piilomerkityksiä. Se on vahingollista.

Severin A kirjoitti:Narsisti manipuloi läheisiään vaihvihkaa luomalla perheenjäsenistä toisilleen vääristynyttä kuvaa, jolla saa oman 'erinomaisuutensa' näyttämään vieläkin paremmalta.

Äitini on sydämellisin ihminen, jonka olen koskaan tuntenut. Sattuu nähdä, miten isäni halventaa häntä. Hän ei ole onnistunut siinä, koska voisin viettää äitini kanssa loputtomasti aikaa. Se ei ole kuitenkaan mahdollista, koska isäni on siitä niin mustasukkainen.

Meillä on diktatuuri. Isäni päättää kaikesta. Kaikki tottelevat, koska kukaan ei jaksa siitä aiheutuvaa kiukuttelua, jos tehdään väkisin eri tavalla.

Jokainen, joka tiedostaa läheisessään persoonallisuushäiriön piirteitä, on jo ottanut ensiaskeleensa kohti selviämistä ja jonkin asteista toipumista. Ihan puhtaasti kyökkipsykologialla ei voi lähteä tekemään diagnoosia kenestäkään, mutta normaali ihminen pystyy näkemään jonkin asteisia persoonallisuuden häiriöitä. Niiden henkilöiden elämä on raskasta ja omanarvontuntoa syövää, jotka elävät päivästä toiseen persoonnallisuushäiriöisen perheenjäsenenä. Todella moni on aivan liian lähellä häiriintyneen persoonallisuuden omaavaa henkilöä, eikä kykene hahmottamaan mikä tai kuka on se, joka tekee kodin ilmapiiristä ahdistavan ja epämiellyttävän. Vasta, kun saa tarpeeksi etäisyyttä pystyy huomaamaan läheisessään ne persoonallisuuden piirteet, jotka aiheuttavat muissa jatkuvaa huonommuuden tuntua. Jos kysymyksessä on esim. jompi kumpi lapsen vanhemmista, on ensimmäinen reaktio täydellinen kieltäminen. Totuus on liian tuskallinen kohdattavaksi. Jotkut eivät koskaan myönnä vanhemman persoonallisuushäiriötä. Heillä on vaarana sairastua persoonallisuushäiriöön itsekin. Varsinkin isän roolimalli saattaa tehdä pojista isänsä kaltaisia, koska muita roolimalleja ei ole ollut saatavilla.
Onneksi tänäpäivänä on esim. narsistien uhreille saatavilla vertaistukea lähes maanlaajuisesti. Jos kokee tilanteensa sellaiseksi, että asia painaa pahasti mietä, on järkevää käyttää vertaistukea päästäkseen pahimmasta yli. Maahan lyöty itsetunto on hidas uudelleenrakennettava, joten 'talkooapu' on todella hyväksi.

Lievästi narsistisen ihmisen kanssa kyllä pärjää, jos vain jaksaa kuunnella eikä ota vakavasti kaikkea mitä henkilö sanoo. On ajateltava omilla aivoilla ja yritettävä pitää rajoista kiinni.

Onko tuttua? Tätä ei edelleenkään tunnisteta, miksi?

https://fi.wikipedia.org/wiki/Narsistin ... 4iri%C3%B6

Nyt täytyy sanoa että on todella surkea otsikko, kuten ketjun avausviestikin.
Matkaaja lienee jättänyt lukematta linkkinsä, tai sitten ei ole osannut yhdistää narsistisia merkkejä joka päiväisiin narsisteihin, vaan on jostakin hatusta vetäissyt omat johtopäätöksensä, että rikolliset ovat narsisteja.

Varmaan 95% narsisteista ei koskaan syyllisty rikokseen, joten se tästä ketjusta.

Usein rikollisilla on, päinvastoin kuin narsisteilla, huono itsetunto. Näissä väkivaltarikollisissa, jotka kohdistavat tekonsa naisiin, on sitä vastoin huomattavan paljon narsisteja.
Rikolliset ovat omissa piireissään jopa poikkeuksellisen sosiaalisia, ja narsistit ei niissä porukoissa pitkään viihdy.
Vankiloiden lisko-osastoilta tahtoo jostakin kumman syystä löytyä näitä narsisteja enenevässä määrin.

Matkaaja voi miettiä aikansa kuluksi että mistä ammattikunnasta löytyy poikkeuksellisen paljon narsisteja.

Annan pienen vinkin. Mieti missä pärjää noilla narsistin luonteenpiirteillä parhaiten.

Annan toisen vinkin, meillä löytyy paljon edesmenneitä korkeilla paikoilla olleita jotka on kuolemansa jälkeen todettu pahasti narsiteiksi.
Yksi tällainen henkilö oli Koneen edesmennyt omistaja/johtaja/alkoholisti Pekka Herlin.
Entinen tasavallan presidentti Urho Kekkonen täyttää narsistin määreet kirkkaasti.

Yleensäottaen narsitisista luonteenpiirteistä on iso apu kun taistellaan sinne yhteiskunnan huipulle, joko yritysmaailmassa, tai politiikassa.

^Kakkosurpo sekoittaa kyllä nyt narsistiset luonteenpiirteet ja narsistisen persoonallisuushäiriön. Persoonallisuushäiriöstä puhuttaessa todellakin sanotaan itsetunnon olevan huono, eikä suinkaan hyvä.

Noita luonteenpiirteitä löytynee jonkin verran jokaiselta, mutta persoonallisuushäiriölle on ihan diagnostiset kriteerit.

janita kirjoitti:^Kakkosurpo sekoittaa kyllä nyt narsistiset luonteenpiirteet ja narsistisen persoonallisuushäiriön. Persoonallisuushäiriöstä puhuttaessa todellakin sanotaan itsetunnon olevan huono, eikä suinkaan hyvä.

Noita luonteenpiirteitä löytynee jonkin verran jokaiselta, mutta persoonallisuushäiriölle on ihan diagnostiset kriteerit.

En ole kyllä missään huomannut juttua että narsiteilla olisi huono itsetunto. Eiköhän heiltä löydy jopa ylikorostunut itsetunto, ja se voi olla syynä koko ongelmaan.
Tavallaan sotken ja tavallaan en sotke, sillä narsistista persoonallisuushäiriötä ei pystytä aukottomasti erottaamaan perusnarstisesta luonteenpiirteestä.
Kansainvälisessä tautiluokituksessa ICD-10:ssä tämä narsistinen persoonallisuushäiriö luokitellaan muuksi häiriöksi. Eli sitä ei ole kansainvälisesti edes tunnistettu, eikä tunnustettu olemassaolevaksi.