Sivu 5/30

Re: Michael Jackson on kuollut.

Lähetetty: Pe Kesä 26, 2009 7:49 pm
Kirjoittaja Damien
Popikonin ruumiinavausta suoritetaan parhaillaan, kertoo TMZ.com.

Viranomaiset tavoittelevat kuultavakseen Michael Jacksonin luona asunutta lääkäriä, kertoo TMZ.com-sivusto.

Sivuston mukaan lääkäri on kuitenkin kadonnut jäljettömiin. TMZ:n saamien tietojen mukaan lääkäri olisi antanut Jacksonille ruiskeen ennen tämän kuolemaa.

Jacksonin läheinen kertoi TMZ:lle Jacksonin saaneen päivittäin kipuihinsa ruiskeen Demerol-lääkettä ja saaneen ruiskeen noin tuntia ennen kuolemaa.
Jacksonin kuolinsyyksi on esitetty julkisuudessa lääkkeiden yliannostusta.

The Sun kertoo Los Angelesin poliisin vahvistaneen etsivänsä lääkäriä, joka oli paikalla Jacksonin saadessa kohtauksen.

- Etsimme häntä, koska se on normaali osa tutkimusta tällaisissa tapauksissa. Emme voi kertoa lääkärin henkilöllisyyttä, poliisiviranomainen sanoi.

Ruumiinavauksella selvyys

Lääkäri Lakshmanan Sathyavagiswaran on aloittanut Jacksonin ruumiinavauksen.

Testeillä selvitetään, oliko sydänkohtaukseen kuolleen Jacksonin elimistössä lääkkeitä, alkoholia tai huumeita kuoleman hetkellä. Kuolinsyyn selviämiseen voi viranomaisten mukaan mennä kuitenkin vielä viikkoja.

Jacksonin perheen lakimies Brian Oxman kertoi CNN-uutiskanavan haastattelussa, että Jackson käytti runsaasti lääkkeitä valmistautuakseen tulevaan konserttisarjaan, minkä vuoksi tähden kuolema ei yllättänyt häntä. Oxmanin mukaan myös Jacksonin sukulaiset olivat viime kuukausina hyvin huolissaan tähden terveydestä.
Michael Jacksonin äkillinen kuolema voi maksaa miljoonia konserttijärjestäjä AEG:lle, joka oli päävastuussa 50 suunnitellusta Lontoon konsertista. Kauppalehden tietojen mukaan peruuntuneet konsertit voivat maksaa yhtiölle jopa 60 miljoonaa euroa.

750 000 konserttilipun maksaminen takaisin ostajille ei ole AEG:n ainoa päänsärky. Yhtiö on tiettävästi investoinut 20-30 miljoonaa dollaria produktioon etukäteen. Samoin O2-areena on nyt varattu 50 illaksi eikä sen täyttäminen lyhyellä varoitusajalla ole helppoa.

Tappioiden suuruus riippuu nyt siitä, kuinka hyvin konserttiputki oli vakuutettu. Vakuutusyhtiöiden saaminen mukaan ei ollut helppoa sen jälkeen, kun huhut Jacksonin terveyden heilahteluista levisivät maaliskuusta lähtien.

BBC:n mukaan vain ensimmäiset kymmenen konsertti-iltaa oli vakuutettu, koska vakuutusyhtiöiden mukaan oli epätodennäköistä, että Jackson pystyisi esiintymään jokaisena 50 iltana.

Re: Michael Jackson on kuollut.

Lähetetty: Pe Kesä 26, 2009 7:54 pm
Kirjoittaja keittoherne
Hän käytti lääkkeitä valmistautuakseen konsertteihin, niinpä tietenkin.

Re: Michael Jackson on kuollut.

Lähetetty: Pe Kesä 26, 2009 8:04 pm
Kirjoittaja Damien
keittoherne kirjoitti:Hän käytti lääkkeitä valmistautuakseen konsertteihin, niinpä tietenkin.
Ja se miten käytät lääkkeitä syfilikseesi päästäksesi töihin kuuluu muille miten? 8)

Re: Michael Jackson on kuollut.

Lähetetty: Pe Kesä 26, 2009 8:32 pm
Kirjoittaja joey
Jacksonin läheinen kertoi TMZ:lle Jacksonin saaneen päivittäin kipuihinsa ruiskeen Demerol-lääkettä ja saaneen ruiskeen noin tuntia ennen kuolemaa.
Eli on kaksi vaihtoehtoa:
1) Jackson oli ottanut lääkärin tietämättä jotain muuta pohjalle tavallista suuremman määrän
2) lääkäri annosteli lääkkeen väärin

On tietysti "hieman" epäilyttävää, että lääkäri ei ole tavoitettavissa, mutta eiköhän tässäkin ole kyse usean aineen yhdistelmästä aiheutuneesta yliannostuksesta.

Wikipedia kertoo Demerolista (sama asia kuin Pethidine, siis):
Wikipedia kirjoitti:Pethidine has serious interactions that can be dangerous with MAOIs (e.g., furazolidone, isocarboxazid, moclobemide, phenelzine, procarbazine, selegiline, tranylcypromine). Such patients may suffer agitation, delirium, headache, convulsions, and/or hyperthermia. Fatal interactions have been reported including the death of Libby Zion.[14] It is thought to be caused by an increase in cerebral serotonin concentrations. It is possible that Pethidine can also interact with a number of other medications, including muscle relaxants, some antidepressants, benzodiazepines, and alcohol.
Ilmeisesti nuo kivut, joihin lääkkeitä ylipäätään tarvittiin, liittyivät jotenkin tähän?
http://www.mtv3.fi/viihde/uutiset/musii ... on_michael

Re: Michael Jackson on kuollut.

Lähetetty: Pe Kesä 26, 2009 9:39 pm
Kirjoittaja vivy
Kyllähän tämä kosketti ja paljon, pidän Jackon musiikista kovasti ja hänen tanssitaitonsa oli uskomaton.
Mielelläni muistan hänet sellaisena kun 12 vuotta sitten pääsin lähes eturivistä Helsingissä näkemään, en sairauden uuvuttamana rauniona mitä viimeaikojen kuvat ovat olleet.

MJ jätti valtavan aukon, popin kuningas on poissa. :cry:

Re: Michael Jackson on kuollut.

Lähetetty: Pe Kesä 26, 2009 11:51 pm
Kirjoittaja PinkCatz
Hätäpuhelu Jacksonin kotoa julki: Hän ei hengitä, hän ei hengitä
Perjantai 26.6.2009 klo 21.22 (päivitetty klo 22.28)

TMZ.com julkisti Michael Jacksonin kotoa soitetun hätäpuhelun.

Soittaja: Tarvitsen ambulanssin niin pian kuin mahdollista.

Vastaaja: Selvä, mikä on osoitteenne?

Soittaja: Los Angeles California, 90077, Carolwood Drive.

Vastaaja: Mistä puhelinnumerosta soitatte ja mitä on tapahtunut?

Soittaja: Pyydän, meillä on täällä henkilö joka tarvitsee apua, mies ei hengitä, hän ei hengitä, me yritämme elvyttää häntä, mutta hän ei, hän ei...

Vastaaja: Ok, kuinka vanha hän on?

Soittaja: 50 vuotta.

Vastaaja: Eli hän on tajuton eikä hengitä?

Soittaja: Aivan, hän ei hengitä.

Vastaaja: Ja on siis tajuton?

Soittaja: Niin, hän on tajuton.

Vastaaja: Ok, missä hän on, onko hän lattialla?

Soittaja: Hän on sängyssä.

Vastaaja: Ok, laskekaa hänet lattialle, annamme teille ohjeita elvytykseen, olemme tulossa.

Soittaja: Meillä on täällä henkilökohtainen lääkäri, mutta potilas ei reagoi mihinkään.

Vastaaja: Ok, olemme matkalla, ja jos siellä on lääkäri, hän on oikea henkilö ohjeistamaan. Näkikö kukaan mitä tapahtui?

Soittaja: Ei, ainoastaan lääkäri, lääkäri on ollut ainoa henkilö täällä.

Vastaaja: Ok, eli näkikö lääkäri mitä tapahtui?

Soittaja toiselle henkilölle: Näitkö mitä tapahtui?

(Vastauksesta ei saa selvää)

Soittaja: Kuunnelkaa, minä pyydän...

Vastaaja: Olemme matkalla.

Soittaja: Hän pumppaa hänen rintaansa, mutta hän ei reagoi mihinkään.

Vastaaja: Olemme siellä pian.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200906 ... 1_ul.shtml

Re: Michael Jackson on kuollut.

Lähetetty: La Kesä 27, 2009 12:07 am
Kirjoittaja Kakira
Kiitos suomennoksesta PinkCatz :lol: Itse kuuntelin sen tossa jokin aika sitten mutta "ulkoisten tekijöiden" takia en saanut keskityttyä :mrgreen:

Re: Michael Jackson on kuollut.

Lähetetty: La Kesä 27, 2009 12:10 am
Kirjoittaja buracee
"TMZ-sivuston mukaan Jacksonin henkilökohtainen lääkäri Conrad Robert Murray valmistautuu parhaillaan viranomaisten kuultavaksi.

Murray on Los Anglesissa.

Sivuston mukaan lääkäri katosi jäljettömiin Jacksonin kuoleman jälkeen.

TMZ:n saamien tietojen mukaan lääkäri olisi antanut Jacksonille ruiskeen ennen tämän kuolemaa.

Jacksonin läheinen kertoi TMZ:lle Jacksonin saaneen päivittäin kipuihinsa ruiskeen Demerol-lääkettä ja saaneen ruiskeen noin tuntia ennen kuolemaa.
Jacksonin kuolinsyyksi on esitetty julkisuudessa lääkkeiden yliannostusta.


Lääkäri oli paikalla Jacksonin saadessa kohtauksen.

Poliisi on takavarikoinut lääkärin henkilöauton."
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200906 ... 3_ul.shtml

Re: Michael Jackson on kuollut.

Lähetetty: La Kesä 27, 2009 2:06 am
Kirjoittaja apollo
Joo, en jaksanut lukea kaikkia viestejä tästä ketjusta. Mutta sanonpahan sen vaan että, saapahan lapset taas nukkua rauhassa.

PS. Unohdin sanoa sen, että jokainen kuollessaan muuttuu huipputyypiksi, jopa Michael Jackson

Re: Michael Jackson on kuollut.

Lähetetty: La Kesä 27, 2009 9:08 am
Kirjoittaja Marsalkka
apollo kirjoitti: Mutta sanonpahan sen vaan että, saapahan lapset taas nukkua rauhassa.
Oliko Michael Jackson valvottanut lapsiaan? Säveltänyt musiikkia yöllä?

Re: Michael Jackson on kuollut.

Lähetetty: La Kesä 27, 2009 11:23 am
Kirjoittaja Damien
Marsalkka kirjoitti: Oliko Michael Jackson valvottanut lapsiaan? Säveltänyt musiikkia yöllä?
Mahdollisesti.Mutta onko meillä tästä todisteita? :wink:

Re: Michael Jackson on kuollut.

Lähetetty: La Kesä 27, 2009 11:28 am
Kirjoittaja Marsalkka
Niitä odottelen.

Re: Michael Jackson on kuollut.

Lähetetty: La Kesä 27, 2009 11:41 am
Kirjoittaja Damien
Minua kiinnostaisi suurena eläinten ystävänä tietää oliko Jacksonin lemmikkisimpanssi, Bubbles,
myös hyväksikäytön uhri vai kenties rikoskumppani.

Re: Michael Jackson on kuollut.

Lähetetty: La Kesä 27, 2009 2:11 pm
Kirjoittaja Damien
Jacksonin arvokas perintö: Yli sata julkaisematonta kappaletta omille lapsille

Michael Jacksonin salaisista arkistoista löytyy yli sata julkaisematonta kappaletta, kertoo Times Online.

Arkisto saattaa päätyä julkisuuteen Jacksonin kuoleman seurauksena. Ian Halperin, yksi laulajan elämäkerran kirjoittajista, sanoo Jacksonin tehneen kappaleet lapsilleen.

Unmasked, The Michael Jackson Story -kirjan kirjoittaja sanoi ennen Jacksonin kuolemaa, ettei tähti halua julkaista kappaleita vaan jättää ne yksityiseksi perinnöksi lapsilleen.

Jacksonilta jäi kolme lasta, Prince, 12, Paris Katherine, 11, ja Prince Michael II, 7.

Nyt huhutaan, että kuvaillun kaltainen arkisto tuskin pysyy yksityisenä pitkään. Velkoja taakseen jättäneen tähden kappaleet olisivat suuren rahan arvoisia.
Michael Jacksonin ruumis on luovutettu omaisille ruumiinavauksen jälkeen.

Omaisten pyynnöstä vainaja siirrettiin ruumishuoneelle, jonka sijaintia ei ole paljastettu.

Jacksonin tulevaa hautapaikkaa ei ole vielä kerrottu julkisuuteen. Myös hautajaisjärjestelyt on pidetty salassa.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200906 ... 7_ul.shtml
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200906 ... 4_ul.shtml

Re: Michael Jackson on kuollut.

Lähetetty: La Kesä 27, 2009 2:30 pm
Kirjoittaja aniko
Näyttäisi siis siltä että lääkäri on tuon ruiskeen Michaelille antanut. Ensinnäkin lääkäri on tiennyt Michaelin olleen aineesta riippuvainen, sehän on opiaatti, jo sellaisena erittäin pahasti koukuttava, eikä oikein sovellu käyttöön varsinaisena kipulääkkeenä kuin hyvin harvoissa tapauksissa. Jacksonin epäillään olleen aineen väärinkäyttäjä jo vuodesta 1984 (tämä tosin taisi olla Wikipedia-arvailua). Siihen aikaan lääkettä vielä määrättiin yleisesti, mutta nykyään harva lääkäri sitä varmaan enää antaisi, joten nyt epäilen että lääkäri on antanut Michaelin jatkaa aineen käyttöä vaikka se on ollutkin nimenomaan väärinkäyttöä. Ensimmäinen virhe siis lääkäriltä.

Toinen kysymys sitten, eikö lääkärillä ollut ollenkaan mukanaan Naloxonea, joka olisi yliannostustapauksessa ollut standardi vastalääke? Se tosin ei auta jos potilas alkaakin kouristelemaan, mutta siihen on sitten taas bentsodiatsepiinit. Tai ehkä lääkärillä olikin, mutta vastalääkkeet eivät enää auttaneet tms.

Sitten hätäkeskuspuhelun mukaan lääkäri ilmeisesti yritti elvyttää potilasta sängyllä. Ellei Michael nyt nukkunut askeettisesti ilman patjaa, niin kai jokainen ymmärtää, että ei sängyllä voi elvyttää, sehän joustaa.

Ja myös herää kysymys siitä olisiko ambulanssi pitänyt soittaa jo aiemmin. Ei se aine vasta tunnin päästä piikin saamisesta ala vaikuttaa, luultavasti Jackson oli jo tässä soitettaessa kuollut.

Eli kyllä näitä asioita kun katsoo, niin lääkäri näyttää osasyylliseltä hommaan, ei ihme että on hiukan kadonnut. Jos ei muuten niin aika ammattitaidotonta touhua, näin puusta katsottuna siis.