Mut ei kai sen takia ny sentään itteensä tartte tappaa? Tai no, meitä on moneen junaan...Tiina kirjoitti:^No eipä tarvi sitten miettiä, että mikä oli syynä harakiriin. Vieraassa maassa rahat loppuneena jo ehkä pidemmän aikaa. Eipä mikään kovin valoisa tilanne.
Huumedokumentin päähenkilö kuoli
Valvoja: Moderaattorit
Re: Huumedokumentin päähenkilö kuoli
Re: Huumedokumentin päähenkilö kuoli
Kai sitä nyt nykyään pääsisi kotiin vaikka olisi rahat loppuneetkin. Veikkaan ennemminkin että elämänhalu on lopahtanut. Ja mikä surullisinta, tämäkin itsemurha on voinut tapahtua aineissa/hetken mielijohteesta. Sen puolesta puhuu mielestäni mm. toteutus avoimella paikalla.Tiina kirjoitti:^No eipä tarvi sitten miettiä, että mikä oli syynä harakiriin. Vieraassa maassa rahat loppuneena jo ehkä pidemmän aikaa. Eipä mikään kovin valoisa tilanne.
Niin. Mutta toivotaan että ei kuollut turhaan ja moni nuori ottaa opikseen.vivy kirjoitti:Surullinen loppu surulliselle tarinalle. Toivottavasti dokumentin aiheuttama julkisuus ei ollut liikaa. RIP.
Mutta osanottoni omaisille minultakin ja levätköön rauhassa. Sympaattisen oloinen kaveri Jani oli.
Re: Huumedokumentin päähenkilö kuoli
Tätä uutista ei varmaan ollut vielä täällä:
muoks.ps. Mäkään en kyllä tajua miten tuo ruumis on tuossa asennossa.
http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Po ... 5260059164Poliisi aikoo kuulla Reindeerspottingin Janin kanssa matkanneita
10.9.2010 23:59
Helsingin Sanomat
Lapin poliisilaitos jatkaa dokumenttielokuva Reindeerspottingissa esiintyneen Janin kuolinsyyntutkintaa.
Poliisi tietää heinäkuussa kuolleen 26-vuotiaan rovaniemeläisen kuolinsyyn, mutta rikoksen mahdollisuutta ei ole kokonaan suljettu pois. Poliisi haluaa selvittää missä ja millaisissa olosuhteissa huumedokumentin keskushenkilönä esiintynyt Jani kuoli ja kuka hänet löysi kuolleena Kambodžassa.
Poliisi aikoo kuulla Janin kanssa Kaakkois-Aasiassa matkanneita.
Tutkintaa johdetaan Rovaniemeltä. Rovaniemen poliisin mukaan kaivattuja tietoja Kambodžasta on kuitenkin vaikea saada. Poliisi ei esimerkiksi tiedä, onko Kambodžassa tehty vainajalle kuolinsyyntutkimusta ennen tuhkausta.
muoks.ps. Mäkään en kyllä tajua miten tuo ruumis on tuossa asennossa.
-
- Alokas
- Viestit: 4
- Liittynyt: La Maalis 28, 2009 1:45 am
Re: Huumedokumentin päähenkilö kuoli
Surullista, niin surullista. Tämäkin kohtalon uhri oli joidenkin ihmisten lapsi. Antakaa hänelle rauha ja lopettakaa spekulointi. Se ei paranna ketään ja johda mihinkään.
Re: Huumedokumentin päähenkilö kuoli
Näyttää sähköjohdolta tuo toteutusväline.
Saisi maailma olla parempi.
Saisi maailma olla parempi.
Paskanen tukka
-
- Poliisikoira Rex
- Viestit: 258
- Liittynyt: Ke Tammi 20, 2010 6:14 pm
Re: Huumedokumentin päähenkilö kuoli
Ystävät sytyttivät kynttilöitä Janin muistoksi (Lapin Kansa 10.9.2010)
http://www.lapinkansa.fi/cs/Satellite/L ... toksi.html
Sivulla on kuva Janista nuorempana, en osaa liittää sitä tähän ketjuun. Kolahti vain lujaa, kun näki nuoren ja terveen pojan, silmissä elämää ja tulevaisuus edessä.
Toivottavasti Reindeerspottingin näkee mahdollisimman moni nuori ja tajuaisivat välttää/lopettaa aineiden käytön. Toivotaan, että Janin elämällä ja esimerkillä olisi suurempi merkitys kun kukaan voisi kuvitellakaan. Kiitos, kumarrus ja R.I.P.

Clear water has no fish.
Re: Huumedokumentin päähenkilö kuoli
Huumeriippuvaisella saattaa pikkasen erilaiset ajatukset,etenkin jos alkaa olemaan vieroitusoireita tai ottanut jotain sellasta kamaa joka "antaa siivet".696 kirjoitti:Mut ei kai sen takia ny sentään itteensä tartte tappaa? Tai no, meitä on moneen junaan...Tiina kirjoitti:^No eipä tarvi sitten miettiä, että mikä oli syynä harakiriin. Vieraassa maassa rahat loppuneena jo ehkä pidemmän aikaa. Eipä mikään kovin valoisa tilanne.
Sinulla on pää, mutta niin on nuppineulallakin !
-
- Sherlock Holmes
- Viestit: 7241
- Liittynyt: Ti Touko 01, 2007 6:48 pm
- Paikkakunta: Suomessa ollaan.
Re: Huumedokumentin päähenkilö kuoli
^Juu, no en tosiaankaan tiedä huumeriippuvaisen ihmisen ajatuksista, mutta jos ajattelen, että joutuisin jonnekin (tosin itse sinne alunperin menneenä ) Kamputseaan ja rahat loppuisi (eikä selkeää muistikuvaa EHKÄ siitä, että missä muut tavarat passit yms.) niin kyllähän se tuntuisi aika toivottomalta tilanteelta, etenkin jos kotimaassakin asiat on niin, että ei varmaan mitään vakituista asuntoa, työpaikkaa..jne...jos sinne nyt jotenkin jonkun konsulaatin kautta pääsikin.
No en tiedä..tekeehän niitä itsareita sellaisetkin, joilla kaikki asiat hanskassa.
Ja tosiaan, mistä sitä tietää onko itse sinne kiikkuumaan edes mennyt. Vaikea vaan tutkia tuhkasta jälkikäteen...
No en tiedä..tekeehän niitä itsareita sellaisetkin, joilla kaikki asiat hanskassa.
Ja tosiaan, mistä sitä tietää onko itse sinne kiikkuumaan edes mennyt. Vaikea vaan tutkia tuhkasta jälkikäteen...
Re: Huumedokumentin päähenkilö kuoli
^Eikä,ja minä kun luulin että kuulut palstan pahimpiin narkkareihin
Kommentti oli lähinnä 696:lle. Meitä tosiaan on moneen junaan ja toiset menee jopa sinne junan alle pienemmistäkin syistä. Se mikä itselleen saattaa tuntua pieneltä asialta voi toiselle olla maailmanloppu.Sen takia on ihan turha arvostella kenenkään syitä päätyä itsariin. Eniten se varmaan koskettaa lähiomaisia,voimia heille.
Kommentti oli lähinnä 696:lle. Meitä tosiaan on moneen junaan ja toiset menee jopa sinne junan alle pienemmistäkin syistä. Se mikä itselleen saattaa tuntua pieneltä asialta voi toiselle olla maailmanloppu.Sen takia on ihan turha arvostella kenenkään syitä päätyä itsariin. Eniten se varmaan koskettaa lähiomaisia,voimia heille.
Sinulla on pää, mutta niin on nuppineulallakin !
-
- Jack Taylor
- Viestit: 18
- Liittynyt: To Marras 05, 2009 3:28 am
Re: Huumedokumentin päähenkilö kuoli
pistipä lapsuuden kuva mietityttään muuten en kaverista tiennyt enkä lukennut kuin nyt.Nuoriso piikittäjät heti ja heti pakkoon.Tarja Haloselta ja Kimi Räikköseltä mökki heti tähän tarkotukseen,ei tarvis etsiä muualta tulevia tai ostajia asukeiksi
Re: Huumedokumentin päähenkilö kuoli
Noniin. Olisihan se liikuttavan naiivia ajatella, että kun joku nuori katsoo elokuvan, niin sitten sille tulee mieleen, että oho, eipä kannatakaan alkaa käyttää huumeita. Mutta ollaanpa nyt hetki rehellisiä. Ei näitä pätkiä kuvata missään valistusmielessä. Nistien sekoilusta saa halvalla näyttävää käyttistä. Sosiaaliporno on kivaa.
Ja aina löytyy se joukko murkuloita, jotka näkevät pääosan esittäjässä sankarillista herkkyyttä ja samaistumisen mallin. Narussa killuva kaveri on heille osoitus maailman pahuudesta, kun se tolleen kohtelee viatonta, ihanan nuorta ja kaunista ihmistä. Niinku Guevara, Jeesus ja Morrison ja muut tyypit. Vähän niinku meikkiskin on. Ja vielä eksoottisesti ulkomailla kuoli. Ja vähän silleen mysteeri ympäröi.

Samaa pohdin kuin Teppo. Ihmeellinen glorifiointi näkyy jo ympäröivän tätä henkilöä ja tarinaa.
Dokkarin näin, ja minusta se oli surkeaa katsottavaa. En tulkinnut tarinaa niin, että jos vain joku olisi Janille kiva ja antaisi sen mökin, lapset ja vaimon niin hän lopettaisi aineiden käytön. Ns unelma oli täysin epärealistinen ja kun ihmisellä ei juurikaan ollut käsitystä ns normaalielämästä (töissä käymisestä, laskujen maksamisesta jne) sen sijaan hirmuinen elämyshakuisuus, niin jos joku taikaiskusta sen mökin olisi antanut (miksi olisi pitänyt? eihän elämässä muutenkaan käy niin, kenellekään) niin miksi Jani olisi silti aineita jättänyt. Kun niiden käyttö oli niin kivaa. Eiköhän tuonne päin maailmaa matkalle lähteminenkin kerro siitä, että ihan hirveetä yritystä pysyä kuivilla ei ollut. Ehkä illluusio siitä että voisi vain pitää hetken hauskaa, mutta eihän se niin mene.
Juttelin joskus pitkät pätkät legendaarisen Subutex-Karvosen kanssa. Hän sanoi että huumeiden käyttäjäksi ajautuvat tietyt persoonallisuustyypit, hyvin lyhytjännitteiset ja impulsiiviset tyypit. Sellainen kuva tuon dokumentin perusteella Janistakin tuli: hyväntahtoinen ehkä, mutta käytännössä hyvillä aikomuksilla ei ole merkitystä, kun tosi paikka tulee eteen. Vain se hetken tyydytys merkitsee jotain. Lehtitiedoissahan muuten mainittiin että dokkarin jälkeen Jani oli ollut vankilassa mm tapon yrityksestä joten ei tainnut olla ihan niin lempeä muutenkaan.
Surullinen tarina tosiaan, mutta paljon monimutkaisemmalla tavalla kuin että "maailma on joillekin paha". Mutta niinhän useimmat tarinat ovat.

^Enpä kyllä elokuvan nähneenä osaa kuvitella, että joku alkaisi ihailemaan tuonkaltaista elämää. Minusta se oli paikoin hyvinkin shokeeraavaa, joten uskon monellekin syntyneen jonkinlaista vastenmielisyyttä huumeita kohtaan. Mutta suoranainen keskustelu elokuvasta kuuluukin kai toiseen threadiin.
Re: Huumedokumentin päähenkilö kuoli
Juu, luiskahti vähän OT, pahoittelen.
Tätä kuolinuutista on kyllä kommentoitu joillakin keskustelupalstoilla aika lailla hymistelevästi, ehkä minfossa vähemmän, kyynistä porukkaa kun olemme. Näköjään myös kaikki puolitutut jne alkaa yhtäkkiä toivomaan, että olisi tunteneet Janin paremmin jne. Vaikka ilman leffaa (ja kuolemaakaan) tuskin olisivat olleet ollenkaan kiinnostuneita tuntemaan... Samaten elokuvaa on jotkut (veikkaisin että monet aika nuoria) näkyneet tulkinneen niin että kurjaa kuinka joillekin vaan käy noin. Vaikka ei kai tässä synkeiden ihmiskohtaloiden glorifioinnissa mitään uutta ole, teppo jo mainitsikin esimerkkejä.

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotim ... id=2249396
Reindeerspotting-Janin kuolinsyystä liikkuu huhuja - poliisi: Uudet kuvat liittyvät tapaukseen
11.09.2010 09:15, päivitetty 11.09. 10:27
Epävirallisten tietojen mukaan Reindeerspotting-huumedokumentin päähenkilön Janin kuolemaan ei liity rikosta.
Jani menehtyi 26-vuotiaana Kambodzhassa jo heinäkuussa. Myös Suomen poliisi on saanut asiasta tiedon, jota se parhaillaan tutkii.
Virallinen kuolinsyy ei selvinne koskaan, sillä vainaja on jo ehditty tuhkata. Kansainvälisen median mukaan Jani kuoli Phnom Penhin kadulla.
Mahdollisesta ruumiista on liikkunut jopa kuvia paikallisissa tiedotusvälineissä. Kuvista voi päätellä mahdollisen kuolinsyyn, mutta tuhkauksen takia sen virallistaminen on mahdotonta.
Suomen poliisi on myös saanut kuvat nähtäväkseen.
- Hänet on tunnistettu jo aikaisemmin niistä dokumenteista mitä olemme keränneet. Kuvien analyysia katsotaan, että mitä siinä on ja odotetaan virallista tietoa, kuka on kuvat ottanut ja missä olosuhteissa, kertoi rikosylikomisario Jukka Haataja Lapin poliisilaitokselta IS:lle lauantaiaamuna.
- Uusimmista kuvista ei ole suoranaisella tavalla tunnistettu, sillä hänet on tunnistettu aiemmin, hän muotoilee, mutta myöntää, että "kuvat tavalla tai toisella liittyvät tähän tapaukseen".
- Meillä on ollut tietoa tästä tapahtumasta, mitä näistä kuvista voi päätellä. Mutta kun ei ole virallista tietoa, sillä nämä kaikki on tullut ns. epävirallista tietä, niin emme voi ihan lopullisia päätelmiä tehdä näiden perusteella, Haataja jatkaa.
Eräs henkilö tunnisti Janin epävirallisesti tatuoinnin ja muiden tuntomerkkien avulla. Virallinen tunnistaminen kesti kaksi kuukautta. Omaiset olivat jo ilmoittaneet Janin kadonneeksi, ennen kuin asian murheellinen laita selvisi.
Mikäli paikallisilla viranomaisilla ei ole antaa selviä lääketieteellisiä tietoja Suomeen Janin kuolemasta, virallinen kuolinsyy jää selvittämättä. Vainajan tuhka on yhä Kaakkois-Aasiassa.
IS

Joka toiselle kuoppaa kaivaa, joka toiselle ei.