Re: Varsinais-Suomen käräjäoikeus 2012
Lähetetty: Su Heinä 01, 2012 12:23 am
Olen aika samalla linjalla Marokon kauhun kanssa, paitsi että en ole aiemmin osannut ajatella lsh-oikeudenkäynnistä mitään puoleen enkä toiseen. Kuten jo kirjoitin, uskoin kun näin otsikot, että nyt kävi käry ja sitten lähemmän tutkimisen jälkeen (ja muiden kommenttien) huomasin, että tämähän näyttää mutkikkaalta.
Minusta on outoa esim. paheksua tuota yhtä toisinäänestänyttä tuomaria, kun emme tiedä miten yksimielisiä vaikkapa asiantuntijalausunnot ovat olleet tai millä perusteella osa syytteistä on hylätty. Me emme tiedä. Jos tämä ei miellytä, niin sitten on yhdyttävä kritiikkiin liiallisesta salailusta. Jos salaamista ei olisi, niin ehkä hän kirjoittaisi Illmanin veroisen perustelun (Illmanin perustelut surmajutussa käräjiltä), joka on täällä kai hyväksytty.
Minusta surma oli selvä jo aiemmissa oikeudenkäynneissä. Harmi, että selvä juttu on päässyt näin levälleen. En ihmettele, että lapsia on monin eri keinoin ohjattu pysymään virallisessa totuudessa. Se että mukaan tuli vielä lsh, oli toki yllätys. Arvelut joko AA:n alamäestä tai häneen kohdistuneesta kiristyksestä JRK:n taholta tuntuvat mahdollisilta, mutta mahdolliselta sekin että syytteet ovat liioiteltuja.
Taustanauhoihin, satanismiin yms. en ole uskonut missään vaiheessa. Niiden mukaantulo surmajuttuun on saanut minut epäluuloiseksi koko juttua kohtaan. Kaikki mitä syyttäjä on niistä suvainnut ilmaista, on vaikuttanut huolestuttavan typerältä.