Pojan kertomusta käsiteltiin aluksi "Annelin syyttömyyttä tukevana asiana" =) Ja tuota lasinsärkymisen ääntä ja Jukan huutoa myös. Tämä oli vissiin se Veristin tarkoittama päällekkäiset äänet? Ok. Mutta eihän se ole mitenkään outoa sikäli, että jos kerran Jukka tappeli ulkopuolisen kanssa, niin silloinhan pitikin kuulua kilinää. Aluksi siis, kunnes Jukka kaadettiin sängylle. Puhelun aikana ei kuulunut, mutta sanoohan sen nyt järkikin, ettei kukaan pikkulapsi voi kolmen vuoden päästä jokaista yksityiskohtaa muistaa, ja sanookin tuossa, että voi muistaa väärin. Eihän lapsi olisi silloin mitään näppäinääniäkään kuullut, jos siellä yhä vaan olisi räiskitty.
http://murha.info/phpbb2/viewtopic.php? ... 2A#p331295
Kirjoittaja Kuolemannaakka » Ma Elo 09, 2010 8:16 pm
"Hyvin vähälle pohdiskelulle on jäänyt perheen pojan kuulemiset, johtuen varmaankin siitä, että hän kertoo, ettei riitoja perheessä ollut ja ennen ensimmäistä "lasiääntä" oli hiljaista (ei siis parintunnin tappelua) ja ennenkaikkea kertoo täysin omana kommenttinaan (varmaan haastattelun ainoa todella hänen oma tietonsa, jota hän erikseen ihmettelee), että särkyvän lasin ääntä kuului samalla kun Jukka huusi ja Anneli oli puhelimessa, ja että ääni loppui hetkeksi aikaa ja alkoi sitten uudestaan. Tämähän ei sovi vallitseviin teorioihin, ja siksipä kuulustelijat pistävät pojan nopeasti ruotuun, ja saavat hänet hetimiten miettimään, että jos hän muistikin väärin.
Tässä kuulustelu kirjoitettuna, niinkuin se ETP:ssä jpg702 on (16.9.2009) + vähän omia kommenttaja:
M = kuulustelija A=poika
M: Yy Kuulik sää jonku tappelun äänen?
A: PUDISTAA PÄÄTÄ Mut se oli outoo kun koko ajan kun iskä huusi niin silti kuulus se lasiääni.
M: Sano vielä kerran, että mikä oli se lasiääni outo sun mielestä?
A: Ko silti vaik se kuulu silti se lasiääni vaik äiti oli puhelimes ja ko iskä huus silti kuulu vaan se rikkinäinen lasiääni vaik se on ekaks se loppu ihan vähäks aikaa tais jatkuu lasi se rikkinäi se rikkinäinen lasin ääni.
[**selittää selvästi nopeasti ja pitää asiaa tärkeänä, meinaa seota sanoissa**]
M: Yy Minkälainen kuva sulla muodostuu siitä että mitä siellä olis niinkun tapahtunu jos isää sattu ja ja se rikkinäinen lasi ja ääni niin niin mitä sää niinkun tarkalleen niinko tarkotat sillo?
[** Kuulustelija kysyy 10v pojalta "Minkälainen kuva sulla muodostuu siitä..." Unohtaa kokonaan, minkä ikäistä lasta kuulustelee, ja saa pojan sulkeutumaan uudestaan, kun hän tuskin edes tajusi, mitä kuulustelija tarkoitti** ]
A: Yy En mää tiiä.
M: Et sä varmasti tiedä ko sää et oo ollu ja nähny sitä minkälainen minkälainen niinko mielikuva sul niinko tuli et mitä tapahtuk sille lasille jotai vai olik se niin et joku olis kävelly sen lasin päälle
[**Et sä varmasti tiedä...*!!! joten turha keksiä mitään omia selityksiä...**]
A: Mä en tiiä yhtään.
M: Mut minkälainen on rikkinäisen lasin ääni?
A: Semmonen et joku menee jokin menee rikki
M: Yy Et tuntuk se siltä että lasi niinko rikottiin koko ajan ko äiti oli puhelimessa ja isä niinko valitti?
A: Yy NYÖKKÄÄ Tai sit mää muistan vaan väärin
M: Mut ne on kuitenkin ollu sinä yönä semmosia asioita mitä on jääny mieleen et se lasi on rikkinäisen lasin ääni ja ja isän ääni et hänt sattuu ja sitten on äitin ääni siellä puhelimessa.
A: NYÖKKÄÄ
Mutta siis: miten tämä pojan kertomus sopii vallitsevaan teoriaan? Voidaanko se vaan jättää pois, ja poika vaan omasta päästään keksi tällaisen asian, jota itsekin oikein erikseen ihmetteli, ja otti koko asian oma-aloitteisesti puheeksi? Sekä poika että Anneli kertovat "mäiskeestä", nauha kertoo, ettei mäiskettä kuulunut.
Tämä mua on ihmetyttänyt, että miksi ihmeessä muuten kaikki huudot ja juoksut lavastanut Anneli selittää kuulusteluissa kovista tappelun äänistä, jos ainoa joka piti ääntä oli Jukka? Voiko mononauha hukata jotain ääniä täysin niin, että voimakkaammat äänet peittävät/hävittävät ne kokonaan? Ja jos ei uskota sitä, että Anneli oli puhelimessa, kun lasit helisivät, niin missä vaiheessa Jukka huusi samalla, kun lasi rikkoutui?? Tämä ei sovi sänkyynpuukotusteorioihin eikä "Jukka tuli ikkunasta sisään"-teoriaan. Toki hän olisi voinut ikkunaa rikkoessa huutaa, muttei kivusta, vaan raivosta, sen lapsi kyllä erottaa, milloin raivotaan ja milloin sattuu. Poika kuitenkin kuuli esim sen, että Jukka huusi lopuksi "Annuuu" ennenkuin hiljeni, joten ihan omasta päästään hän ei huoneeseensa kuuluneita ääniä keksinyt.
Ylläoleva kuulustelu vaan oli niin tökerö, ettei asiasta viitsitty otta kunnolla selvää, vaan kuulustelijalta pettää pokka ja hän alkaa kysyä asiaa monimutkaisella tavalla ja esittää äänen syyksi lasin päällä kävelyn ja lopettaa koko aiheen lyhyeen. Niinkuin lasin päällä kävely nyt muka kaikuisi kovana lastenhuoneeseen.
Pojan kuulustelu antaa tapahtumille saman selityksen kuin Anneli. Ja tyttö kertoo jopa nähneensä murhaajan. Mutta ei, molemmat valehtelee, ja heidän selityksillään ei ole mitään painoarvoa."
Heh, vaihtoehtoisena teoriana sille, miten lasi olisi voinut särkyä pienen tauon jälkeen ja Jukan huutaessa yhtä aikaa:
"No tämän pystyy mielestäni selittämään ainoastaan oma lempiteoriani siitä, että ensimmäinen puukonisku annettiin lähes kokonaan hajotetun ikkunan läpi. Siis murhaaja rikkoi ensin ikkunaan ison reiän, lopetti sitten ja odotti, kunnes isäntäväki, eli Jukka tuli ikkunalle kurkkimaan, että mitä tapahtuu. Siinä vaiheessa veti pari iskua puukolla, rikkoi ikkunan lopullisesti (tästä siis hetkisen tauko äänessä) ja tunkeutui sisälle viimeistellen sängylle kaatuneen Jukan."
Annelin stooriin tuo kyllä sopii hieman huonommin. Eikä tietenkään siihen sovi, jos lasinkilinää ja huutoa kuului vielä Annelin ollessa puhelimessa. Mutta siis: eihän siellä kuulunut, ainakaan nauhalle asti.