MURHA.INFO

Jokainen on oman elämänsä paras asiantuntija. Muiden elämästä voi esittää vain arvailuja. Pohdin kyllä vieläkin tässä jutussa vahingon mahdollisuutta. Jmit, voit itsekin esittää vain mielikuvittelemiasi teorioita. Varmaksi et pysty sinäkään sanomaan. Vai olitko paikalla?

Nuunu,

Varmaksi ei tässä maailmassa voi osoittaa oikeastaan mitään. Tiedemies Valtaoja on todennut, että edes sitä ei kyetä varmuudella osoittamaan miksi vesi pysyy vetenä ja loppupeleissä sinä et kykene osoittamaan edes sitä että vettä on olemassa tai että sinua itseäsi edes olisi olemassa. Minkä hyvänsä asian voi kyseenalaistaa, eikä se ole edes vaikeaa.

Pointti on siinä, että asenteesi on, että äiti on uhri ja isät taas eivät kuulu millään lailla osoittamasi myötätunnon piiriin. Tuollainen asenne vallitsevissa olosuhteissa on lievästi ilmaistuna mielenvikainen.

Rakas ystävä,

toivottavasti oma olosi on parempi näiden katkerien vuodatustesi jälkeen.

Itse kyllä odotan tarkempia selvityksiä siitä, mitä todella tapahtui, sikäli mikäli niitä viranomaisilta on jossain vaiheessa saatavissa.

Kommenttisi mielenvikaisuudestani kertovat jo paljon sinusta itsestäsi ja jätän ne tietysti omaan arvoonsa.

Nyt tapaus on saanut mentalisti Noora Karmankin kertomaan oman näkemyksensä:

http://blogbook.fi/noorakarma/oma-vaiet ... ainen-ase/

Viime päivien surullinen uutinen, jossa äiti tappoi itsensä ja kolme lastansa, vahingoittaen onnettomuudessa myös monia muita, on pyörinyt paljon ajatuksissani ja herättänyt itsessäni aika suuriakin tunteita. Henkilökohtaisesti pelkkä ajatus siitä että minulle tai lapsilleni tapahtuisi jotain kamalaa saa minut haukkomaan henkeä ja voimaan pahoin.

Se että ihminen voi niin huonosti että pystyy moiseen tekoon on itselleni niin vieras ajatus että se ylittää kaiken ymmärrykseni ja empatiaa on hyvin vaikea löytää. Ihmisen on täytynyt olla erittäin masentunut ja syvässä psykoosissa.

Mutta miksi ihminen joutuu tällaiseen tilaan? Miksi hänet päästetään menemään siihen kuntoon että jotain kauheaa pääsee tapahtumaan? Milloin soi hälytyskellot? Miksi kukaan ei auttanut?

On kamalaa tietää että niin moni voi huonosti omassa kodissaan. Siellä ei ole hyvä olla ja siellä kytee perheiden keskenäiset ongelmat jotka joko päättyvät hyvin tai sitten ei ja aivan liian useasti karmealla tavalla.

Minulle koti on rauhan tyyssija, odotan sinne pääsyä, Koti on minulle kultaakin arvokkaampi paikka. Odotan kotiin pääsyä aina reissussa, keikalla tai ihan vaan päiväpalavereissa, odotan sitä että pääsen kotiin lasteni luokse ja voimme viettää yhteistä, rauhallista ja voimaannuttavaa aikaa. Sitä korvaamatonta aikaa jota on välillä liian vähän töiden ja muiden kiireiden takia. Se aika pitää minut elossa ja muistuttaa minua siitä miksi täällä ylipäätänsäkin ollaan. Se jos mikä antaa voimaa.

Mutta aina ei ollut niin, koti ei ollut paikka missä pystyi lepäämään, vaan siitä tuli taakka, taistelutanner ja synkkä paikka missä tapahtui ikäviä asioita. Välillä koti oli niin stressaava paikka että piilouduin ja pahimmassa tapauksessa lähdin evakkoon, pois kaikesta tuskasta jota pelkkä kotona oleminen tuotti. Muistan itkeneeni joka ikinen päivä.

Minulla oli ollut unelma, oma täydellinen perhe, rakastava mies, lapset ja oma koti. 15 vuotta ulkomailla oli tehnyt minusta rohkean ja muutto takaisin Suomeen vain kutkutti hyvällä tavalla, vaikka haastavaahan siitä tulisi; Oli uusi maa, kotona kaksi vauvaa ja koira, ura hurjassa nousussa, töitä niin paljon etten perässä pysynyt, Kaikki elämän osa-alueet piti olla hanskassa, kontrolli päällä, ja kotikin vielä siisti. Aivan tiptop. Mutta eihän se vaan ollut mahdollista. En olisi ikinä osannut kuvitella että unelmani tuhoaisi meidät pirskaleiksi.

Pienten lasten vanhemmillahan on aina vaikeaa, on haastavaa jaksaa pitää pakka koossa ja hymy huulilla kun päässä jyskyttää ja et ole nukkunut muutamaan vuoteen. Olet aika lähellä hermoromahdusta. Vaikkakin tilanne ei silloin saata tuntua niin pahalta, sillä kaikkeenhan tottuu, on totuus kuitenkin eri; Jälkeenpäin ajateltuna olen aika ihmeissäni että jaksoin ja selvisin, mutta myöskin kaduttaa miksi ihmeessä en kehdannut pyytää enemmän apua?!

Miehelleni kyllä nalkutin kun apua ei tullut, ja eihän se mitään auttanut, mutta eipä myöskään mielestäni perhe- tai parisuhde- terapiakaan meitä parempaan vienyt. Yksi syy oli ehkä siinä että kävin siellä lähinnä yksin istuskelemassa…

Asiat olivat lopulta niin huonosti, ettei sitä itse enää tajunnut. Kaikki oli päällisin puolin hyvin ja hommat tuli hoidettua, mutta se onneton tuska sisällä vain kasvoi… Ja sitten siihen vain tottui. Kaikkeen paskaan vain turtui ja siitä tuli normaalia. En ollut itse tarpeeksi vahva lähtemään tilanteesta pois. Lasten vuoksi sitä yrittää viimeiseen asti että perhe ei hajoaisi. Mutta sehän se vasta vahingollista on lapsille, ainainen riitely ja mäiske.

Kunnes, korkeampi voima, perheeni ja ystäväni näkivät tuskan ja tulivat apuun. Asiat laitettiin uuteen perspektiiviin. Päätin erota. Jos mies ei myös haluaisi apua, niin meidän perhe hajoaisi. Ja niinhän se sitten teki.

Samalla kun kävin läpi surua ja edelleenkin sitä työstän, olen kuitenkin varma siitä että se oli oikea ratkaisu. En tiedä mitä hirveää olisi voinut tapahtua jos olisimme jatkaneet saamaan malliin.

Itse en ikinä olisi voinut ketään vahingoittaa, mutta energiat olisivat loppuneet jossain vaiheessa kesken ja olisin joko masentunut ja päätynyt burn- outissa hoitoon. Höyryjunakaan ei pysty puskuttamaan loputtomiin, ja minun aikani ei todellakaan ollut vielä joutua varikolle. En kertakaikkiaan voinut menettää voimiani lasteni tähden.

Meitä ihmisiä on laidasta laitaan, koemme elämän ylä- ja alamäet hyvinkin eritavalla. Emme pysty välttämättä ymmärtämään toistemme käytöstä ja päätöksiä toimia valitsemillaan tavoilla.

Mutta minä tiedän että itse valitsin oikein ja salainen aseeni on ollut yksinkertaisuudessaan positiivinen asenne ja ilokseni olen huomannut että iän myötä tämä taito on vain vahvistunut.

Positiivinen asenne on pelastunut minut, se on ainut mitä tarvitsin. Ihan sama miten paskaisen syvässä kuilussa silloin rämmin, sillä positiivisuuden ja kiitoksen kipinä oli mukana koko ajan, kiitollisuus kaikesta mitä minulla on. Kyllä terve ihminen kaiken paskan niin kestää, positiivisella ajattelulla.

Nyt vain yritän pitää positiivisuutta yllä etteivät vanhat möröt ikinä tulisi enää takaisin, ja tiedän että henkilökohtainen tutkiskelu ja valitsemani hoitopolku tulee olemaan olennainen osa jaksamistani ja terveenä pysymistä.

Poikani totesi muutama päivä sitten, että aikuisethan eivät ikinä itke. Sanoin että tottakai itkee, äitikin tihrustaa vähän väliä. Poika totesi siihen ettei ainakaan ikinä muista äidin itkeneen.

Ihan hyvä niin.

Kuinka on mahdollista että nimimerkki jmit käyttäytyy näin epäkunnioittavasti keskustelukumppaneitaan kohtaan? Mitä tälle palstalle on tapahtunut? Olen ollut palstalla vuosia sivusta seuraajana, ja loin aikanaan tunnukset Kyllikki Saari-ketjuun mutta ilmeisesti tunnukseni poistettiin koska en ollut aktiivinen. Tällaista ilmapiiriä täällä ei ole aiemmin ollut, ja ihan selkeästi jmit ja muutama muu nimimerkki pilaavat palstan ilmapiiriä. Pysykää asiassa.

Ja tähän itse tapaukseen. Kolarissa ollut äiti on nähty n. kk sitten kiteeläisessä kapakassa iltaa viettämässä. Muuta faktaa minulla ei ole nyt tarjota. Edelleen on myös mahdollista, että nainen on ohjannut bussin eteen ymmärtämättä että hän voi konkreettisesti kuolla. Mikäli nainen olisi hautonut itsemurhaa kauan, olisi hän varmasti tehnyt sen jo lähtiessään ajamaan kotoa. Hän on systemaattisesti seurannut linja-autoa (eli miestään) ja vaatinut miestä hoitamaan lapsia.

Periaatteessa naisen rauhallinen poistuminen bussista enteili varmasti myrskyä, ja päätös kostosta varmasti sinetöityi siinä tilanteessa. Aikomuksesta ajaa bussin keulaan kertoo myös se, että nainen jatkoi matkaa ohi linja-auton, muutoin hän olisi varmaan lähtenyt takaisin kotiin.
Selvää on, että ratissa ei ollut huolestunut äiti, vaan raivostunut nainen. On edelleen myös mahdollista, että autossa on ollut niin hysteerinen tunnelma (lapset huutavat, itkevät ja isompi lapsi huutaa apua) että nainen on halunnut lopettaa kaiken siihen paikkaan.

On edelleen myös mahdollista, että ohjausliike oli vahinko koska äiti on keskittynyt huutamaan lapsille, tai pitelemään kiinni vanhinta etupenkillä istuvaa.
Olen itsekin ollut auton ratissa ja keskittynyt sitomaan vieressä istuvan isoäitini turvavyötä sen pompsahdettua auki, ja auto on heilahtanut äkisti sivulle. Ottaen huomioon naisen hysteerisen tilan,on hän ollut liikenteelle vaaraksi jo pelkästään sen vuoksi.

Mielestäni siksi tässä asiassa tulisi malttaa mielensä ja lakata haukkumasta ja nimittelemästä tätä kuljettajaa, ja poliisi toimii väärin väittäessään että törmäys oli automaattisesti tahallinen. Tutkimustulokset eivät ole vielä valmistuneet, eikä poliisilla ole tästä faktatietoja.

Kristeva kirjoitti: On edelleen myös mahdollista, että ohjausliike oli vahinko koska äiti on keskittynyt huutamaan lapsille, tai pitelemään kiinni vanhinta etupenkillä istuvaa.

Bussin ohittaminen, U-käännöksen tekeminen ja bussia päin ajaminen mahdollisesti vahinkoja?

Kas kun sattuikin juuri bussin alle ajamaan eikä jonkun toisen vastaantulijan. Ja justiinsa keulaan ja vieläpä sinne kauimmaiseen etureunaan. Kyllä tästä aika vaikea on vahinkoa saada aikaiseksi.

Uskoisin, että yksi syy poliisin ilmoitukseen tahallisesta ajosta, on linja-auton kuskin kuuleminen. Joitakin vuosia sitten itsemurha-autoilijan kohteeksi joutunut ammattiautoilija pariskunta kertoi omaa tarinaansa ja minulle jäi päällimäisenä mieleen heidän kertomuksestaan se, että kummallakin edelleen vuosin jälkeen on silmissään päin ajaneen miehen päättäväinen tyhjä katse, jonka he molemmat näkivät niiden viimeisten sekunninmurtoosien aikana hidastetusti ennen törmäystä. Katseessa ei ollut pelkoa, ei säikähdystä, ei mitään muuta kuin tyhjä päättäväisyys.

Linja-auton kuski on kuitenkin varmasti kiinnittänyt huomiota vastaan kovaa vauhtia ajaneeseen tuttuun autoon ja nähnyt ne viimeisten hetkien tapahtumat autossa.

jmit kirjoitti:jeesjeeskif,

Oikeasssa elämässä asia on juuri päin vastoin kuin sen esität. Jokainen suomalainen mies tietää, että sinulla on kaksi vaihtoehtoa. Joko suostut siihen järjettömään ja lapsen edun vastaiseen esitykseen minkä lapsesi äiti sinulle esittää tai sitten viet asian tuomioistuimeen eli ryhdyt hankalaksi. Jos ryhdyt hankalaksi, niin siantuntijoiden avustuksella tuomari raiskaa lapsesi oikeudet vielä pahemmin.

Anteeksi, mihinköhän esitykeeseni viittaat?

Mielestäni en kommentoinut mitenkään huoltajuusriitoja miltään muulta kantilta kuin faktana eli miten tuomioistuin toimii prosessuaalisesti ja yritin selittää, mikä ero on tuomioistuin sovittelulla ja tuomioistuimen päätöksellä. En ymmärrä mistä sellaisen luit?

Belaja Smert kirjoitti:

Kristeva kirjoitti: On edelleen myös mahdollista, että ohjausliike oli vahinko koska äiti on keskittynyt huutamaan lapsille, tai pitelemään kiinni vanhinta etupenkillä istuvaa.

Bussin ohittaminen, U-käännöksen tekeminen ja bussia päin ajaminen mahdollisesti vahinkoja?

Spekuloin tekstissäni monia eri mahdollisuuksia, ja huomioin myös sen että nämä toimenpiteet äidillä kertoisivat kyllä että poistuessaan bussista hän teki päätöksen ajaa bussin keulaan. Minua hämää tässä vain se, että törmäyshetkellä linja-auton nopeus oli 50km/h ja äiti siis ohitti linja-auton ja käänsi jossain silmän ulottumattomissa autonsa. Seisoiko bussi tienposkessa sen aikaa, vai miksi se ei lähtenyt liikkeelle heti? Jossain lehdessä oli tieto että isä olisi puhunut vielä puhelimessa äidin kanssa, ja jatkoi riitelyä? Oliko nainen siis aikeissa törmätä bussin keulaan ajaessaan sen ohi, vai kenties aikomuksena ajaa Kuopioon edeltä ottamaan vastaan bussista nousevaa miestään?

Tässä on siis mahdollista se, että nainen ohitti bussin jostain muusta syystä kuin aikomuksenaan törmätä siihen. Joku on kuitenkin aiheuttanut törmäyksen, ja syy voi olla muu kuin tahallinen.

jmit kirjoitti:"Ihan ilman mitään naisen puolustusta tms ajatellen: Mitä jos se bussin keulaanajo olisi sittenkin ollut vahinko?"

Vai kirjoitettaisiinko näin:

Ihan ilman mitään Hitlerin puolustusta tms ajatellen: Mitä jos se juutalaisten kohtelu olisi sittenkin ollut vahinko?

Feminatsin tunnistaa siitä, että feminatsi keksii vaikka sitten kuinka järjettömän ja epätodennäköisen skenaarion pestäkseen äidin vastuusta puhtaaksi tilanteessa kuin tilanteessa. Lasten elossa olevat isät eli yhteiskunnan syöpäläiset eivät kuulu feminatsin empatian piiriin. Taidat nuunu olla alan asiantuntija, en yllättyisi lainkaan.

Tunnustan olevani semmoinen feministi, että minulla on sopivankokoiset ja mukavat kengät. Mutta en kyllä tuossa viestissäni näe mitään feminismiin viittaavaa. Olen itse sen verran maailmaa nähnyt, että en mene aivan heti väittämään, että asiat olisivat niin, miltä ne ensiksi näyttää.

Elämä on epäoikeudenmukaista ja aika paljon sattumista kiinni.

Edellisen viestini tarkoitus oli vain kertoa, että on olemassa myös mahdollisuus siihen, että tapaus oli vahinko niin kauan kun asiainkulku ja teon tahallisuus on toteennäytetty.

Kristeva kirjoitti:Tässä on siis mahdollista se, että nainen ohitti bussin jostain muusta syystä kuin aikomuksenaan törmätä siihen. Joku on kuitenkin aiheuttanut törmäyksen, ja syy voi olla muu kuin tahallinen.

Ohituksen on voinut tehdä ilman törmäämisen aikomusta. U-käännös ja bussin keulaan törmääminen tuskin ovat enää vahinkoja. Eiköhän ratkaisu ole syntynyt viimeistään siinä kohtaa, kun auto on jarruttanut uukkaria varten.

jmit, viittasitko kommenttiini siitä, että tuomioistuimen on huoltajuus asioissa pyrittävä edistämään sopua?

Jos näin, niin sinulla on toki oikeus mielipiteeseesi. Toteamukseni viittaa ihan siis prosessuaaliseen puoleen, se olisi tuomioistuimen tehtävä. Tästä voisi väitellä iäisyyden mutta en lähde siihen. Voisin keskustella kanssasi, jos tietäisin että sinulla on tästä asiasta oikeasti laajempi, esimerkiksi ammattiin perustuva näkemys. Maallikko, joka seuraa muutamien lähipiirin huoltajuusjuttuja, lukee niitä netistä/lehdistä ja kertoo johtopäätöksiään tältä pohjalta - heidän mielipiteensä eivät anna mielestäni todelliseen keskusteluun paljon arvoa, se on niin pitkälle mutua.

Huoltajuuskiistoissa yksi tärkeä arviointia vaikeuttava seikka on se, että niitä tehdään usein suljettujen ovien takana. Monet asiat käräjäoikeuden materiaalista on salassapidettäviä. Molemmilla osapuolilla on erittäin vahvat käsitykset omasta asiastaan jne. Kyllä ne ihmisten suusta ku ne kertomukset lähtevät jatkamaan elämäänsä, ovat aina värittyneitä.

Valitettavan usein yhä törmää näkemykseen, että äiti on jostain syystä "parempi vanhempi" vain koska on äiti - tätä näkemystä en ole kyllä sattunut yhdenkään juristin suusta kuulemaan. Mutta ehkä se on vain sattuma, etten ole näin ajattelevia lakimiehiä tavannut...

JOS spekulaatiot siitä että lapsen isä on istunut vankilassa pitävät paikkaansa, niin ymmärrän miksi 6-vuotias on sijoitettu äidille. Tosin tiedän myös naisen joka on surmannut lastensa isän, istunut vankilassa muutaman vuoden jona aikana lapset ovat olleet sijoituksessa sukulaisille. Äiti on mennyt uusiin naimisiin vankilassa miesvangin kanssa, ja vankilasta vapautumisen jälkeen nainen on saanut lastensa huoltajuuden takaisin. Vankilatuomio ei siis ole este huoltajuudelle, mutta se muodostuu esteeksi jos henkilö ei pysty tarjoamaan vakaita olosuhteita lapselle.
Näin jälkiviisaasti voidaan sanoa, että nämä lapset olisi pitänyt ottaa huostaan. Mutta kuten sanottu, kukaan ei voinut aavistaa että näin käy, ainakin jos isää ja virkavaltaa on uskominen.

U-käännös on tietysti tehty tarkoituksena palata takaisin kotiin. Auto ajoi omalla kaistallaan. Vauhtia oli liikaa, koska mielentila oli kiihtynyt, hätääntynyt, turhautunut, raivostunut, epätoivoinen, romahtamaisillaan. Silmät täynnä kyyneleitä. Tiessä oli jäisiä kohtia. Joku lapsista sanoo tai tekee jotain, minkä takia ohjausvirhe kohtalokkain seurauksin.

Kyllä se on voinut vahinkokin olla.