Sivu 41/328

Re: Poliisi tutkii henkirikosta Tampereella Tesomalla

Lähetetty: La Tammi 10, 2015 11:43 am
Kirjoittaja Kliina
Luulen kanssa, että kapen baareissa tarkottaa kaupungin baareissa. Niin ainekin täällä päin kuulee puhuttavan. Onhan tietysti aina mahdollista, että uhri on käynyt illalla kaupungissa, mutta sen pitänyt tapahtua jo ennen kuin lähti sitä röökiä ostamaan. Semmosen kuvan oon saanu, että poliisit on todella varmoja miten röökin hakeminen ja baarissa käynti on mennyt.

Re: Poliisi tutkii henkirikosta Tampereella Tesomalla

Lähetetty: La Tammi 10, 2015 12:28 pm
Kirjoittaja disposal
Juu siis kapen baareilla tarkoitin tätä paikallista ilmausta tampereen keskustan baareista, lähinnä hämeenkadulla olevia baareja. Pahoittelut kun unohtui tuo täsmennys. Mikäli uhri todella jossain keskustan alueella on liikunut, niin luulisi olevan melko helppo paikantaa missä milloin ja kenen kanssa. Lisäksi se millä kulkuvälineellä matkustaminen on tapahtunut on ainakin bussin taikka taksin osalta varmasti selvitettävissä. Puukko voi kertoa paljonkin asioita, ennen kaikkea sen että löytyykö niitä verijälkiä, sormenjälkiä taikka dna:ta terästä/kahvasta, poliisilla luulisi olevan jo tiedossa onko puukko tekoväline.

Re: Poliisi tutkii henkirikosta Tampereella Tesomalla

Lähetetty: La Tammi 10, 2015 12:56 pm
Kirjoittaja mobiililaiteukkeli
Ei välttämättä (siis tiedossa onko tekoväline). Korostan että en tiedä rikostutkinnasta mitään, ainoa kosketukseni asiaan on tv-sarjat... Eli hataralla pohjalla mennään :) Mutta voisin luulla että mahdollisen veren saa näkyviin jollain pikatestillä, ja tästä syystä arvellaan puukon olleen henkirikoksessa mukana. Sen sijaan DNA-testeissä kestää, eikä olla vielä saatu varmistettua, onko veri uhrin.

Käväisin eilen jalkaisin tapahtumapaikalla. Kohta jossa murha on tapahtunut on puuton tien suuntaan ehkä 30-40 metrin matkalta. Montako sekuntia 60 km/h vauhdissa menee tuollaiseen matkaan? Ei montaa. Lisäksi tie kaartuu niin että kummasta tahansa suunnasta ajaessa tiheät kuuset peittävät kohdan. Siihen näkee vain jos kohdalla kääntää päänsä pyörätien suuntaan. Ja eipä itse ole tullut käänneltyä ikinä... Myöskään tuosta mäeltä, jolla oleskelleita ihmisiä poliisi pyysi ilmoittautumaan, ei näe murhapaikalle, vaikka matkaa siihen ollee n. 100 metriä, ehkä reilu. Suora näkyvyys siihen on ainoastaan jäähallin suunnalta, eikä mutkan vuoksi edes jäähallin risteyksestä saakka. Yhtäkään asuintaloa kohdasta ei tosiaan näe. En yhtään ihmetteli vaikka joku olisi voinut ajaa tapahtumahetkelläkin ohi mutta ei ole huomannut mitään, sen verran suojainen paikka Se on.

Re: Poliisi tutkii henkirikosta Tampereella Tesomalla

Lähetetty: La Tammi 10, 2015 2:54 pm
Kirjoittaja carapalo
irmuska kirjoitti:
hirvoska kirjoitti:Uhri asui siskonsa luona, koska asunnoton ja ei kai tampereeltakaan asuntoa saa niin nopeasti varsinkin kun tuo alkoholiongelma ja en tiedä sen kaupungin asuntola tilannetta koska en ole itse siellä asunut. Uhri siis joutunut asunnottomaksi eron tultua vuosia sitten ex-vaimostaan ja saanut ehkä pidettyä eron jälkeen jonkun aikaan tuon työpaikan ja asunnonkin kunnes viina alkoi maistua liikaa ja tuli häätö ja työpaikan menetys joten muutti siskonsa luokse asumaan jotta ei joutuisi kadulla majailemaan tai jonkun kaverin nurkissa...tässä vain minun olettamattomukseni ei siis mitään varmaa tietoa.
Puukko on hyvinkin voinut olla uhrin turvana ???
Mistä nämä tiedot asunnottomuudesta ja työttömyydestä on peräisin? Itse kun olen käsittänyt, että oli ihan työssäkäyvä ihminen enkä missään kohtaa ole kuullut, että asunto jossa asui olisi nimenomaan siskon asunto.

Samoin kiinnostaisi tietää, mistä tiedät että on menettänyt työpaikkansa? Alkanut läträtä liikaa viinan kanssa? Tunnetko uhrin? Aika rankkoja olettamuksia heität vs siihen, mitä hänet tunteneet / tietäneet on täällä kertoneet...
Annetaan Hirvoskan pohdiskella :D
On varmaan käynyt jo läpi uhrin nuoruuden ja kouluaikojen ensirakkaudet.
Ja senkin miks alkanut juomaan jos siis on edes alkanut juomaan :D

Re: Poliisi tutkii henkirikosta Tampereella Tesomalla

Lähetetty: La Tammi 10, 2015 3:08 pm
Kirjoittaja annaanna
Kuva
Näyttääkö Tesomalaiselta, tai muuten tutulta?

Tavattu Helsingissä ja etsitään murhan yrityksistä. Puukottamalla.
Toista onnistunut kämmeneen tuikkaamaan, toista selkään.
Julkisella paikalla, jossa valvontakameroita.
(huom! Jalassa olevat kengät ja niitten yhteensopivuus niihin "juoksemalla poistuviin ja autotien ylittäviin" jalkineenjälkiin tai vaihtoehtoisesti tuolla haaravälillä ripeästi eteneviin jalkoihin :D )

Re: Poliisi tutkii henkirikosta Tampereella Tesomalla

Lähetetty: La Tammi 10, 2015 3:16 pm
Kirjoittaja carapalo
annaanna kirjoitti:Kuva
Näyttääkö Tesomalaiselta, tai muuten tutulta?

Tavattu Helsingissä ja etsitään murhan yrityksistä. Puukottamalla.
Toista onnistunut kämmeneen tuikkaamaan, toista selkään.
Julkisella paikalla, jossa valvontakameroita.
Siis tätäkö tyyppiä poliisi nyt hakee ,koskien tätä tesoman puukotusta ?

Re: Poliisi tutkii henkirikosta Tampereella Tesomalla

Lähetetty: La Tammi 10, 2015 3:22 pm
Kirjoittaja annaanna
carapalo kirjoitti: ...
Siis tätäkö tyyppiä poliisi nyt hakee ,koskien tätä tesoman puukotusta ?
Niinkuin mistä niin päättelit.
Ehkä pitäisi? Eikö? Mahdollisuuksien rajoissa näillä tiedoilla.
En huomannut kertoa, että elämää on Hämeen ulkopuolellakin :wink: :wink:.
http://murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=20&t=18140

Re: Poliisi tutkii henkirikosta Tampereella Tesomalla

Lähetetty: La Tammi 10, 2015 3:25 pm
Kirjoittaja Kliina
Ei etsi, vaan kyseessä on kirjoittajan oma näkemys asiaan.

En ainekaan näe Itiksen ja Tesoman puukotuksissa mitään samaa. Toinen oli murha syrjäsessä paikassa ja toisessa kahden henkilön puukotus kauppakeskuksessa; toista käteen ja toista selkään. Ero on kuin yö ja päivä. Sitä en tietenkään väitä etteikö voisi iskeä muualla, mutta tuskin kuitenkaan noin. Ellei kyseessä tosiaan ole joku erittäin sekopää ja tyhmä.:D

Re: Poliisi tutkii henkirikosta Tampereella Tesomalla

Lähetetty: La Tammi 10, 2015 3:29 pm
Kirjoittaja carapalo
annaanna kirjoitti:
carapalo kirjoitti: ...
Siis tätäkö tyyppiä poliisi nyt hakee ,koskien tätä tesoman puukotusta ?
Niinkuin mistä niin päättelit.
Ehkä pitäisi? Eikö? Mahdollisuuksien rajoissa näillä tiedoilla.
En huomannut kertoa, että elämää on Hämeen ulkopuolellakin :wink: :wink:.
http://murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=20&t=18140
Jaa mistä päättelin, otsikosta "poliisi tutkii henkirikosta Tampereella Tesomalla"

Re: Poliisi tutkii henkirikosta Tampereella Tesomalla

Lähetetty: La Tammi 10, 2015 3:39 pm
Kirjoittaja annaanna
Carapalo. Erinomaisen hyvä, että poliisi tutkii henkirikosta Tampereella. Toivottavasti eivät jää Tesomalle pyörimään ympyrää. Olettamaan, että rikollinen palaa rikospaikalle.
Kliina kirjoitti:Ei etsi, vaan kyseessä on kirjoittajan oma näkemys asiaan.

En ainekaan näe Itiksen ja Tesoman puukotuksissa mitään samaa. Toinen oli murha syrjäsessä paikassa ja toisessa kahden henkilön puukotus kauppakeskuksessa; toista käteen ja toista selkään. Ero on kuin yö ja päivä. Sitä en tietenkään väitä etteikö voisi iskeä muualla, mutta tuskin kuitenkaan noin. Ellei kyseessä tosiaan ole joku erittäin sekopää ja tyhmä.:D
Lienee yhdentekevää näetkö tässä mahdollisuuksia, henkilöä etsitään.
Näyttääkö tutulta?

Tesoma on syrjäinen paikka, jaaha. Itis on tarkkaan harkittu paikka, mutta Tesoma syrjäinen.

Suositteletko ettei poliisi miestä tavoittaessaan kysele turhia. Tesomalaisesta puukotuksesta. Jaaha.

Ärsyttää tämä pätemisen määrä. Vastaan samalla mitalla.

Yhden iskun puukotus.
Joko murha onnistuu tai epäonnistuu. Esimerkiksi tuo kämmeneen lyönti voi olla toisinto Tesomalla tehdystä iskusta, MUTTA uhri saanut kämmenen väliin. Myös selkään osunut lyönti voi olla jäänyt vain muutaman sentin päähän kuoleman aiheuttaneesta lyönnistä.
Nää nyt on tietysti mun näkemyksiä puukoniskuista.

Mitenkäs tässä on tekovälineen kanssa?

Re: Poliisi tutkii henkirikosta Tampereella Tesomalla

Lähetetty: La Tammi 10, 2015 3:40 pm
Kirjoittaja mobiililaiteukkeli
Ei etsi, mutta hyvähän Se on kiinni saada ihan sen Helsingin puukotuksen vuoksi. Erittäin todennäköisesti Tesoman murhaaja on paikallisia hörhöjä.

Re: Poliisi tutkii henkirikosta Tampereella Tesomalla

Lähetetty: La Tammi 10, 2015 4:56 pm
Kirjoittaja Petu
http://psyvault.net/viewtopic.php?f=3&t=54&start=1470

Tuolta löytyy kaikki tarvittava tieto delfiineistä ja lohikäärmeistä. Lohikäärme puussa ja delfiinit iidesrannan vedessä. Stash?
Tuolla kun käy lukemassa, niin lohikäärmeet ja delfiinit todellakin viittaavat huumeisiin. Eri värit ovat eri vahvuista kamaa jne. Tätä taustaa vasten ei olisi kovin suuri yllätys, mikäli jonkinlaiset huumevelat olisivat jonkinlainen motiivi tapahtuneeseen.
Sionnach kirjoitti: Poliisin mukaan uhri oli todennäköisesti oikaissut ravintolasta lähdettyään niin sanottua vesitornin reittiä kotialueelleen Käräjätörmälle.
Poliisi on läpikäynyt varmasti kaikki mahdolliset valvontakameranauhat, eikä uhri ole niille ilmeisestikään tallentunut, koska poliisi teki sen johtopäätöksen, että uhri olisikin palannut kotionsa oikaisemalla vesitornin kautta?

Ettei tuo uhri olisi ollut yksi noista jäällä olijoista, parit delfiinit ja lohikäärmeet vaihtoivat omistajaa, mutta sitten olisi kuitenkin tullut riitaa jostain.

Re: Poliisi tutkii henkirikosta Tampereella Tesomalla

Lähetetty: La Tammi 10, 2015 5:47 pm
Kirjoittaja aga
Ei huumevelat (joiden vuoksi peritään kovin keinoin) liity juuri koskaan essoihin, jos tuo huumeita käytti kyseessä essojen osalta ainakin oli viihdekäyttö. Jos kyseessä oli huumevelat essoihin liittyen, hän olisi tehnyt kauppaa niillä ja jos hän olisi enemmän kauppamiehiä hän ei luultavasti noinkaan avoimesti puhuisi seinällään, mutta jos olisi kirjoitellut tuollaisia sekavassa mielentilassa, poistaisi ne aika vikkelään selvittyään.

Re: Poliisi tutkii henkirikosta Tampereella Tesomalla

Lähetetty: La Tammi 10, 2015 6:07 pm
Kirjoittaja Petu
Jostain diileriltä nekin napit hankitaan ja mistäs sitä tietää minkälaisessa mielentilassa diileri kulloinkin on. Ja onko hänellä ollut siinä joku kovaluisempi kaveri vielä mukana, aineissa tottakai.

Ei ole mitenkään harvinaista, että tuollaisesta viihdekäytöstä "brassaillaan" kaveripiirille.. Kuten näkyi tekevänkin.

Tässäpä vielä tätä huumausainekeskustelua tuolta toisaalta:
Sinisiä delfiinejä näyttäny pyörivän siellä täällä etelässä viiimesen viikon aikana. Kellään vainua onko mistään kotoisin? Sivukorvalla kuulin kehuja, varmistusta vailla tosin.
Kellään tietoa oransseista blankeista? Onko mistään kotosin...
Otin 30min sitten vaaleensinisen ferrarin, todella huonolla printillä.
Erittäin mukavat nousut päällä, ihan siltä iteltään tuntuu. :love: :up:
Siniset delfiinit on ihan jees. Ei mitään pahaa sanottavaa mut ei ne mitään supermahtaviakaan ole.
Ja kukas sen varmaksi tietää onko kovempiakin aineita käytetty.

Re: Poliisi tutkii henkirikosta Tampereella Tesomalla

Lähetetty: La Tammi 10, 2015 6:12 pm
Kirjoittaja hirvoska
http://murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=10&t=16195

tuosta jutusta mitä tuonne on kirjoitettu tulee mieleen että tän surmapaikan lähellä on joku hullujenhuone...vissiin 6km tulee sittenkin mieleen joku joka ollut lomilla hullujen huoneesta ja sitten vaan yksinkertaisesti ollut halu tappaa joku ja se joku oli tää kyseinen uhri valitettavasti...