Re: Obelux CR9 ja lapsille tehdyt tutkimukset
Lähetetty: Ke Elo 09, 2017 11:40 am
https://michaelbohnert.files.wordpress. ... tation.pdf
Unter dem Schlagwort „UV-Photographie“ werden häufig zwei unterschiedliche photographische Verfahren miteinander vermengt. Bei der UV-Photographie im eigentlichen Sinne erfolgen sowohl Beleuchtung als auch Abbildung des Motivs im Bereich der ultravioletten Strahlung, meistens im (langwelligen) UVA-Bereich zwischen 315-400 nm. Im Gegensatz dazu wird bei der UV-Fluoreszenz-Photographie zwar mit ultravioletter Strahlung belichtet, die Abbildung findet jedoch im sichtbaren Wellenlängenbereich oberhalb von 400 nm statt [68].
UV-valokuvauksella tarkoitetaan usein kahta erilaista valokuvausmenetelmää. UV-valokuvaus tarkoittaa sen todellisessa mielessä sitä, että sekä valaistus että motiivi ovat ultravalon alueella, useimmiten pitkän aallon alueella 315-400 nm. Sen sijaan vastakohtana tähän on UV-fluorisointi valokuvaus käyttäen UV-valo sädettä, mutta kuvattava kohde on näkyvissä olevassa valossa yläpuolella 400 nm.
On siis hyvin todennäköistä, että ALS eli vaihtoehtoisten valonlähteiden käyttö käsittää alueen yli 400 nm, jossa täytyy siis olla sekä UV-valoa että infrapunaa. Kuitenkin puhutaan UV-valosta.
Väitöksen lopputulos on melko ”nuechtern” eli voisi kääntää sanalla ”vaatimaton.”
Durch den Einsatz spektrophotometrischer Verfahren kann eine Altersschätzung von Hämatomen bei Lebenden gelingen; bis zur forensischen Verwertbarkeit der Methode sind jedoch noch umfangreiche Datenerhebungen und eine Vereinfachung der Auswerteverfahren notwendig.
”Spekrokuvaamisen avulla voidaan onnistua määrittämään mustelmien ikä elävillä ihmisillä. Kuitenkin menetelmän rikosoikeudelliseen käytettävyyteen tarvitaan laajoja tutkimuksia...”
Luotin aika voimakkaasti tähän Bohnertin väitöskirjaan, tosin se on nyt 17 vuotta vanha. Väitös on vuodelta 2010. Ajatus hiipii mieleeni, huijasiko UV-valo minuakin? Uskoin melko vakaasti siihen, että mustelma voitaisiin erottaa helposti UV-valolla. Mieleeni ei kuitenkaan tullut se, että väitöksessä sivulla 9 oleva upea kuva kuolleen henkilön silmän alueella olevasta jo näkymättömiin joutuneesta mustelmasta kielii siitä, että henkilöllä on täytynyt olla siis myös muita pahoinpitelyjälkiä mahdollisesti tuoreempana. Muussa tapauksessa tätä tutkimusta ei olisi osattu edes tehdä tällä henkilöllä. Mistä muuten voisi tietää, että joku on todennäköisesti pahoinpidellyt henkilöä siten, että hänellä on laaja mustelma, joka peittää käytännössä koko silmän alueen? Kunnon nyrkinisku.
Minua hämäsi myöskin tietämys siitä, että Berliinin Chariteessä oli otettu käyttöön tällainen liikkuva ambulantti eli auto, jossa on valokuvausvälineet ja siellä voidaan kotiväkivaltaa ehkäistäessä ottaa valokuvia, myös UV-valokuvia vammoista. Jos pahoinpitely tapahtuu uudestaan, on silloin todistusaineistoa mahdollista oikeudenkäyntiä varten koossa tai ylipäätään se, että pahoinpitelyn jäljet jäävät kirjoihin ja kansiin on hyvä asia. Ne eivät siis katoa ja ihminen voi ehkä myöhemmässä vaiheessa ymmärtää, että kotiväkivalta voi olla myös hyvin vaarallista joissain tilanteissa.
Ymmärrän ajatusta siitä, että olisi erittäin hienoa, jos erityisesti lapsista saataisiin vastaavia kuvia, jolloin voitaisiin päästä heti perille esim. pahoinpitelevistä vanhemmista. Tiedetään, että mustelmat ovat usein se ensimmäinen merkki lapsen kaltoinkohtelusta, sitten voikin seurata pahemmassa tapauksessa jotain muuta. Toisaalta ajatus voi olla myös liian idealistinen. UV-valo tunnetaan esim. jo 70-luvulta ja vastaavia ajatuksia on esitetty ennenkin. Jotain outoa on siinä ajatuksessa, että tämä kuvaustekniikka näyttää aivan viime aikoina levinneen paljon laajemmalle kuin olisin osannut edes ajatella.
Minna Joki-Erkkilän kuvaaminen yksinäiseksi taikamummuksi lamppunsa kanssa saattaa olla hieman hämäävää. Ei hän ole lähimainkaan yksin näiden ajatustensa kanssa. Hän vain vei ajatuksen pirullisen pitkälle.
Se, mikä tässä on oikeasti ongelmallista, liittyy paljon suurempaan ilmiöön. Maailmaan on tunkeutunut ajatus globalisaatiosta, jonka täytyisi ratkaista kaikki maailman pulmat. Jos vain kaikki tekisivät sitä jotain samaa, se jotain muuttuu sitten todeksi. Tällainen maailmoja syleilevä ajatus voi helposti johtaa siihen, että kukaan ei ole vastuussa mistään. Vain yksilö kantaa muiden tekemien päätösten seuraamukset. Eikö kaikkien siis ihan kaikkien kuuluisikaan saada oikeutta?
Toisaalta toinen ääripää haluaa yrittää tehdä kaiken itse. Sille ei kelpaa mikään muu kuin itse omin voimin todistettu asia. Liian kotikutoinen ajatus voi johtaa äärimmäiseen lukkiutumiseen ja faktiutumiseen yhteen totuuteen, se korostaa liikaa yhtä yksilöä ja hänen tarpeitaan.
Mielestäni kumpikaan ajatussuunta ei takaa sitä kaivattua tasapuolisuutta ja oikeudenmukaisuutta. Todellisuudessa kuitenkin myös siinä vaihtoehdossa, joka on useimmiten vallalla, yhdistelmä maailmoja syleilevästä globaalista ajattelusta versus kotitekoinen yksilöön keskittyvä ajatusmalli, usein yksityinen ihminen on heikommassa asemassa kuin voisi edes arvata.
On erittäin mielenkiintoista, että UV-valolle ja sen käytölle diagnoosin tekemisessä, ei ole löytynyt todellisuudessa vastuuhenkilöä. Ilmiö näyttää olevan kansainvälinen. Kukaan ei ole vastuussa menetelmän käytöstä, jota ei ole testattu, jonka tulokset ovat epäselviä ja jonka tutkimusmenetelmä ei ole selvillä edes itsensä tutkimuksen suorittajalle.
Unter dem Schlagwort „UV-Photographie“ werden häufig zwei unterschiedliche photographische Verfahren miteinander vermengt. Bei der UV-Photographie im eigentlichen Sinne erfolgen sowohl Beleuchtung als auch Abbildung des Motivs im Bereich der ultravioletten Strahlung, meistens im (langwelligen) UVA-Bereich zwischen 315-400 nm. Im Gegensatz dazu wird bei der UV-Fluoreszenz-Photographie zwar mit ultravioletter Strahlung belichtet, die Abbildung findet jedoch im sichtbaren Wellenlängenbereich oberhalb von 400 nm statt [68].
UV-valokuvauksella tarkoitetaan usein kahta erilaista valokuvausmenetelmää. UV-valokuvaus tarkoittaa sen todellisessa mielessä sitä, että sekä valaistus että motiivi ovat ultravalon alueella, useimmiten pitkän aallon alueella 315-400 nm. Sen sijaan vastakohtana tähän on UV-fluorisointi valokuvaus käyttäen UV-valo sädettä, mutta kuvattava kohde on näkyvissä olevassa valossa yläpuolella 400 nm.
On siis hyvin todennäköistä, että ALS eli vaihtoehtoisten valonlähteiden käyttö käsittää alueen yli 400 nm, jossa täytyy siis olla sekä UV-valoa että infrapunaa. Kuitenkin puhutaan UV-valosta.
Väitöksen lopputulos on melko ”nuechtern” eli voisi kääntää sanalla ”vaatimaton.”
Durch den Einsatz spektrophotometrischer Verfahren kann eine Altersschätzung von Hämatomen bei Lebenden gelingen; bis zur forensischen Verwertbarkeit der Methode sind jedoch noch umfangreiche Datenerhebungen und eine Vereinfachung der Auswerteverfahren notwendig.
”Spekrokuvaamisen avulla voidaan onnistua määrittämään mustelmien ikä elävillä ihmisillä. Kuitenkin menetelmän rikosoikeudelliseen käytettävyyteen tarvitaan laajoja tutkimuksia...”
Luotin aika voimakkaasti tähän Bohnertin väitöskirjaan, tosin se on nyt 17 vuotta vanha. Väitös on vuodelta 2010. Ajatus hiipii mieleeni, huijasiko UV-valo minuakin? Uskoin melko vakaasti siihen, että mustelma voitaisiin erottaa helposti UV-valolla. Mieleeni ei kuitenkaan tullut se, että väitöksessä sivulla 9 oleva upea kuva kuolleen henkilön silmän alueella olevasta jo näkymättömiin joutuneesta mustelmasta kielii siitä, että henkilöllä on täytynyt olla siis myös muita pahoinpitelyjälkiä mahdollisesti tuoreempana. Muussa tapauksessa tätä tutkimusta ei olisi osattu edes tehdä tällä henkilöllä. Mistä muuten voisi tietää, että joku on todennäköisesti pahoinpidellyt henkilöä siten, että hänellä on laaja mustelma, joka peittää käytännössä koko silmän alueen? Kunnon nyrkinisku.
Minua hämäsi myöskin tietämys siitä, että Berliinin Chariteessä oli otettu käyttöön tällainen liikkuva ambulantti eli auto, jossa on valokuvausvälineet ja siellä voidaan kotiväkivaltaa ehkäistäessä ottaa valokuvia, myös UV-valokuvia vammoista. Jos pahoinpitely tapahtuu uudestaan, on silloin todistusaineistoa mahdollista oikeudenkäyntiä varten koossa tai ylipäätään se, että pahoinpitelyn jäljet jäävät kirjoihin ja kansiin on hyvä asia. Ne eivät siis katoa ja ihminen voi ehkä myöhemmässä vaiheessa ymmärtää, että kotiväkivalta voi olla myös hyvin vaarallista joissain tilanteissa.
Ymmärrän ajatusta siitä, että olisi erittäin hienoa, jos erityisesti lapsista saataisiin vastaavia kuvia, jolloin voitaisiin päästä heti perille esim. pahoinpitelevistä vanhemmista. Tiedetään, että mustelmat ovat usein se ensimmäinen merkki lapsen kaltoinkohtelusta, sitten voikin seurata pahemmassa tapauksessa jotain muuta. Toisaalta ajatus voi olla myös liian idealistinen. UV-valo tunnetaan esim. jo 70-luvulta ja vastaavia ajatuksia on esitetty ennenkin. Jotain outoa on siinä ajatuksessa, että tämä kuvaustekniikka näyttää aivan viime aikoina levinneen paljon laajemmalle kuin olisin osannut edes ajatella.
Minna Joki-Erkkilän kuvaaminen yksinäiseksi taikamummuksi lamppunsa kanssa saattaa olla hieman hämäävää. Ei hän ole lähimainkaan yksin näiden ajatustensa kanssa. Hän vain vei ajatuksen pirullisen pitkälle.
Se, mikä tässä on oikeasti ongelmallista, liittyy paljon suurempaan ilmiöön. Maailmaan on tunkeutunut ajatus globalisaatiosta, jonka täytyisi ratkaista kaikki maailman pulmat. Jos vain kaikki tekisivät sitä jotain samaa, se jotain muuttuu sitten todeksi. Tällainen maailmoja syleilevä ajatus voi helposti johtaa siihen, että kukaan ei ole vastuussa mistään. Vain yksilö kantaa muiden tekemien päätösten seuraamukset. Eikö kaikkien siis ihan kaikkien kuuluisikaan saada oikeutta?
Toisaalta toinen ääripää haluaa yrittää tehdä kaiken itse. Sille ei kelpaa mikään muu kuin itse omin voimin todistettu asia. Liian kotikutoinen ajatus voi johtaa äärimmäiseen lukkiutumiseen ja faktiutumiseen yhteen totuuteen, se korostaa liikaa yhtä yksilöä ja hänen tarpeitaan.
Mielestäni kumpikaan ajatussuunta ei takaa sitä kaivattua tasapuolisuutta ja oikeudenmukaisuutta. Todellisuudessa kuitenkin myös siinä vaihtoehdossa, joka on useimmiten vallalla, yhdistelmä maailmoja syleilevästä globaalista ajattelusta versus kotitekoinen yksilöön keskittyvä ajatusmalli, usein yksityinen ihminen on heikommassa asemassa kuin voisi edes arvata.
On erittäin mielenkiintoista, että UV-valolle ja sen käytölle diagnoosin tekemisessä, ei ole löytynyt todellisuudessa vastuuhenkilöä. Ilmiö näyttää olevan kansainvälinen. Kukaan ei ole vastuussa menetelmän käytöstä, jota ei ole testattu, jonka tulokset ovat epäselviä ja jonka tutkimusmenetelmä ei ole selvillä edes itsensä tutkimuksen suorittajalle.