Kyllikki S kirjoitti:
Näitä riittää. Aivan käsittämättömiä kuolemia joista ei loppujen lopuksi kukaan koskaan tiedä varmaksi oliko tahallista vai jotain muuta.
Itse lähiomaisen itsemurhan kokeneena en kyllä aina jaksa niin ymmärtää näitä ns tunnollisia tyyppejä jotka sitten jossain vaiheessa kuitenkin tekevät itsemurhan tarjoamatta mitään selitystä omaisilleen ja jättäen nämä likoamaan kaikissa syyllisyydentunteissaan loppuelämänsä.
Itsemurha on minusta yksi ehdottomasti itsekkäimmistä teoista mitä ihminen voi toiselle tehdä.
Jos Emil teki itsemurhan, niin teko kertoo täysin itseensä sulkeutuneesta ihmisestä joka ei muiden tunteita ottanut huomioon.
Mielestäni itsekkäät tyypit eivät useinkaan itsemurhaa tee, vaan itsemurhaan päätyvät usein ne herkät, tunnolliset perfektionistit, empaattisetkin ihmiset, jotka ovat esim. masennuksen (sairaus) vuoksi kyvyttömiä näkemään, että heidän kuolemansa olisi muille kärsimys, vaan he voivat ajatella ja usein ajattelevatkin, että heidän kuolemansa on muille vain suuri helpotus.
Masennus on niin kavala sairaus, että se supistaa ihmisen kykyä ajatella asioita laajemmin. Masentunut voi olla täysin keskittynyt vain omiin ongelmiinsa, jos pystyy ajattelemaan edes niitä, eli hänellä voi olla ajatuksena vain se, miten sen hirvittävän kärsimyksen, mustan ja synkän tuskan, tyhjyyden ja uupumisen saisi loppumaan.
Masentunut ei aina kykene hakemaan apua, koska saattaa kokea, ettei hänellä ole sitä oikeus edes saada. Hän saattaa kokea syyllisyyttä siitäkin, että tajuaa, että hänellä on monet asiat paremmin kuin monilla muilla ja silti hän on niin kiittämätön p.....nen, ettei osaa sitä arvostaa, eikä siksikään ansaitse elää.
Masentunut ehkä kokee suurta arvottomuutta esim. huonon itsetunnon tai epäonnistumisten vuoksi, kun ei olekaan yltänyt korkeisiin tavoitteisiinsa. Hän ehkä uskoo, ettei mikään voi häntä auttaa jne.
Itsemurhaan päätyvä ei kertakaikkiaan näe muuta ratkaisua kuin elämän lopettaminen. Hän ei useinkaan halua kuolla, vaan haluaa vain lopettaa kärsimyksen, mutta ei näe siihen muuta keinoa kuin elämänsä lopettamisen. Hän usein kokee, että elämän vaatimukset ovat hänelle aivan liikaa. Itsemurha ei ole itsekäs teko hänen näkökulmastaan, vaan se on täysin toivottoman, kärsimykseen väsyneen ihmisen epätoivoinen ratkaisu. Omaisten ja ystävien näkökulmasta se tietenkin tuntuu olevan itsekäs teko.
Me, jotka emme Emiliä tunteneet, emme voi tietää varmuudella, tekikö hän itsemurhan vai putosiko veteen vahingossa vai jopa tuupattuna. Jopa niin on voinut käydä, että hänellä on ollut itsetuhoisia ajatuksia, mutta hän ei ole kuitenkaan ollut menossa tekemään itsemurhaa, mutta on ottanut liian suuria riskejä, kun ei ole kyennyt välittämään itsestään/elämästään tarpeeksi, ja on siksi pudonnut veteen.
Joku Emilin kaveri kertoi, ettei hän nähnyt Emilissä mitään huonoja puolia (ei sanatarkka lainaus). Se saattaisi vihjata Emilin olleen täydellisyyden tavoittelija, perfektionisti, jolle ehkä armeija on ollut liian rankka paikka. Ehkä hän ei ole kyennyt olemaan sellainen mies ja sotilas, mitä on kokenut vaadittavan tai mitä on itse itseltään vaatinut.
Kun katson Emilin kuvaa (ylioppilaslakki päässä), näen mielessäni herkän, älykkään, syvällisenkin nuoren miehen, joka on varmasti ollut myös tunnollinen. Tunnolliset masentuneet eivät halua olla kenellekään taakkana.
Jos Emil oli jo vähän uupunut lukion jälkeen ja siihen vielä päälle armeija ja olisi pitänyt puristaa itsestä vielä pääsykokeisiin lukeminen, opinnoissa menestyminen, parisuhteen löytäminen, oikea ammatti jne. Ja kaikissa noissa olisi pitänyt vielä pärjätä erinomaisesti - ehkä se kaikki oli uupuneelle perfektionistille liikaa. (Arvelen vain...)
Niin kauan kunnes toisin todistetaan, uskon, että kyseessä oli kuitenkin onnettomuus.
Voisipa kääntää aikaa taaksepäin.... Surullinen päätös varmasti hienon ihmisen elämään.