R.J.Fisher kirjoitti:Tarkoitin sitä ekaa kertaa. 18.12.
/..../
21.12 vasta KRP lisäsi tyypin Europolin haettujen listaan.
Tämähän tässä outoa onkin. Vasta KRP laittoi europol-haun, koska heillä vaikutti olevan sekä halua ja ammattitaitoa ottaa turvaa hakenut lapsenraiskaaja kiinni.
Oulun poliisi
Kiiskisen puheet ja toiminta ovat taas olleet ristiriitaisia, hän mm. kertoi aluksi, että pakoilevaa raiskaajaa etsitään suomesta, mutta "ettei poliisi ole sulkenut pois mahdollisuutta, että henkilö olisi jo poistunut maasta".
Kun sitten jäi [1. kerran] kiinni, niin mediassa virkottiin Oulun poliisin virallista tarinaa näin:
Kiiskisen mukaan poliisille ei ollut kovin iso yllätys, että epäilty oli poistunut Suomesta.
– Kun häntä ei alkuvaiheessa tavoitettu, oli luonnollisesti paljon mahdollista, että hän karttaa kiinnijoutumistaan."
Yle
Pidetään jopa todennäköisenä, että pakenee ulkomailla, mutta haku ei perässä?! Kuitenkin, sitten kun huomattiin Saksan poliisin ottaneen [muusta syystä] kiinni, Oulun poliisi Kiiskinen toimi kuin miehestä olisi ollut kv-haku päällä. Vai ajattelivatko, että "no totta vie polizein gyntherit ja angelat lukevat Kalevaa ja tietävät, että ollaan vähän kusessa, kun jäätiin housut kintuissa kiinni vakavan seksuaalirikosvyyhdin tutkinnasta
Rotherhamin malliin."
– Miksi ihmeessä tämä vastarannan kiiski oletti Saksan pitävän raiskaajan kiinniotettuna, kun samalla tiesi, ettei ollut laittanut miestä kv-etsintälistalle? Haluttomuus vai kyvyttömyys syynä – itse oletan, että molemmat.
Vaikuttaakin sille, ettei Kiiskinen joko tosissaan edes halunnut tavoittaa miestä tai sitten hän ei priorisoinut tapausta niin korkealle, että kansainvälinen haku olisi mielestään ollut oikeutettua(ja samaan aikaan poliisi julkaisi yhteispohjoismaisen listan, jonka huipulla ei_väkivallasta_etsitty_talousrikkollinen...) En näe muuta vaihtoehtoa kuin nuo kaksi. Onneksi kuitenkin KRP ajatteli ja toimi toisin, eikä osallistunut taaskaan poliisin maineen romuttamistalkoisiin.
Joku tässä kuviossa ei täsmää ja tämä Kiiskinen vaikuttaa oudolle tapaukselle, mutta en tiedä onko hän pelkästään kiero vai sen lisäksi myös tyhmä?
Harmittaa niiden moraaliltaan oikeiden ja fiksujen oululaispoliisien puolesta joita siellä myös on. Jonkun verran heistä tietävänä olen kuullut, että siellä on melkoista turhautuneisuutta ilmassa tämänkin keissin suhteen. Poliisien suut on tehokkaasti tukittu ja vain harvoin johtamis-, asenne- tai muita sisäisiä asioita kritisoidaan tai tuodaan julki.
Ulkomaalaisten suhteen on erinäistä poliittista "gag orderia" eli vaikenemiskäskyä saneltuna ylhäältä, paistaa kirkkaasti läpi tässäkin tapauksessa(jota ei onnistuttu vaientamaan kuten pääosa raiskailuista ja muusta uhanalaisten kädellisten perseilystä). Poliisi kun on lisäksi kovin hierarkinen ja vanhakantaisesti johdettu laitos ja Oulussahan päällikkökin on lapsiin erikoisesti suhtautuva* lestalahkolainenjos ja kun hän taas antaa ohjat näille oman elämänsä kiiskisille, niin jälki on tällaista, missä
mopotyttöjä suihkitaan hengenvaarallisesti(reisiluita katkoen) myrkyillä naamaan siviiliautosta, missä ei mitään poliisivaloja, mutta lapsenraiskaajille annetaan niin paljon siimaa, että tuskin olisi yhtään kiinniottoa ilman noita rohkeita vanhempia, jotka kertoivat epätoivostaan.
*) lapsi kuolee, se on voi voi ja jumalan tahto.
R.J.F. voisikin syyllistää seuraavaksi vanhempia siitä, että ovat antaneet raiskata lapsensa. Heidän ja juneksien syytähän se on, että matut raiskaa monikymmenkertaisella todennäköisyydella oikeaan suomalaiseen verrattuna ja murhaherkkyyskin alkaa näyttää aika rumalta, kun vielä hetki eletään. Ja he ovat tulleet tänne muka hengenvaarassa suojaa ja turvaa hakemaan... Ei mulla muuta kuin, että monikultturisuus on rikkaus ja hei, me tienataan tällä!