Sivu 41/88
Re: Zodiac killer
Lähetetty: Ke Joulu 21, 2011 3:09 pm
Kirjoittaja observer
Tuli vasta maanantaina katsottua elokuva, joka oli tosiaan yllättävän hyvä lopun viittauksia Allenin syyllisyyteen lukuunottamatta. Olkoonkin, että elokuva perustuu Graysmithin kirjaan ja on tehty hänen näkökulmastaan, olisi muitakin siihen aikaan esillä olleita epäiltyjä suonut mielellään käsiteltävän elokuvassa.
Sen jälkeen tulikin luettua tämä ketju läpi kokonaisuudessaan, ja täytyy myöntää että aihe on kaikessa erikoisuudessaan todella koukuttava. Aikaisemmin olen nähnyt jonkun aihetta käsitelleen dokumentin, mutta ilman kunnollisia taustatietoja se ei silloin puhutellut.
Tähänastisten tietojeni valossa kukaan epäillyistä ei nouse itselleni erityisen vahvaksi ehdokkaaksi. Se varmasti johtuu myös siitä, että konkreettista faktaa aiheesta ei ole julkisuudessa niin paljon, että voisi tehdä niiden perusteella kovin suuria johtopäätöksiä.
Kuitenkin Donald Bujok jäi jostain syystä vaivaamaan. Hänestä tuntuu olevan todella vähän faktaa liikkeellä. Muutama itseäni mietityttänyt asia: onko vankilasta poispääsyn tarkka ajankohta tiedossa? Oliko Bujok koskaan epäiltynä näistä rikoksista, ja tiedetäänkö hänen liikkeistään ja olinpaikastaan murhien ajalta mitään? Suurimpana ehkä elokuvassakin nähty kohta, jossa Zodiac sanoo uhreilleen paenneensa vankilasta Montanasta (jossa Bujok oikeasti oli istunut). Perustuuko tämä tieto varmuudella Hartnellin todistukseen?
edit: Onko Bujokista olemassa mitään valokuvaa, en ainakaan äkkiseltään löytänyt?
Re: Zodiac killer
Lähetetty: Ke Joulu 21, 2011 5:27 pm
Kirjoittaja Tootai
observer kirjoitti:
Kuitenkin Donald Bujok jäi jostain syystä vaivaamaan. Hänestä tuntuu olevan todella vähän faktaa liikkeellä. Muutama itseäni mietityttänyt asia: onko vankilasta poispääsyn tarkka ajankohta tiedossa? Oliko Bujok koskaan epäiltynä näistä rikoksista, ja tiedetäänkö hänen liikkeistään ja olinpaikastaan murhien ajalta mitään? Suurimpana ehkä elokuvassakin nähty kohta, jossa Zodiac sanoo uhreilleen paenneensa vankilasta Montanasta (jossa Bujok oikeasti oli istunut). Perustuuko tämä tieto varmuudella Hartnellin todistukseen?
Katso sivu 35. Hartnell oli varma että Zodiac mainitsi Montanan, mutta Deer Lodge on kuullustelijan arvailua johon Hartnell myöhemmin yhtyi. Epävarmempaa tietoa siis.
Re: Zodiac killer
Lähetetty: Ke Joulu 21, 2011 5:30 pm
Kirjoittaja Tootai
strangelove kirjoitti:Kiinnostaisi toki tietää, keneltä Narlow sai tiedon Gaikowskin paikallaolosta maalausjuhlissa. Ilmeisesti Gyke ei kuitenkaan ollut tämä "Lee" - vai oliko?
Joku "David" joka tunsi sekä Darlenen että Gyken.
Narlow found a source (David) who was at the party and they named Gyke as being there as well, and the source was not Blaine, Pam, or anyone related to Darlene.
Narlow didn't just take people at their word, he got corroboration before claiming something to be a fact. So I have to believe Narlow got confirmation from Gyke that Gyke was, in fact, at Darlene's house shortly before she died. Interesting if true, but not damning.
Re: Zodiac killer
Lähetetty: Ke Joulu 21, 2011 9:27 pm
Kirjoittaja totuus selville
Minuakin ärsyttää se,että Zodiac -elokuvassa Allen mainitaan ainoana varteenotettavana epäiltynä.Allenia ei kai ole vieläkään poistettu epäiltyjen listalta.DNA,sormenjäljet,kämmenenjälki ja käsiala eivät täsmänneet.Miten Allen siis olisi voinut olla Zodiac? Ymmärrän kyllä,miksi häntä epäiltiin niin vahvasti.Pidän Gaikowskia parhaana epäiltynä koskaan,ja hän sopii Zodiacin profiiliin mitä mainioimmin.
Re: Zodiac killer
Lähetetty: Pe Joulu 23, 2011 11:48 am
Kirjoittaja strangelove
Koodien murtaminen taas esillä - tällä kertaa asialla yliopiston professori.
http://www.fox2now.com/news/morningshow ... 2998.story
Re: Zodiac killer
Lähetetty: Pe Joulu 23, 2011 12:16 pm
Kirjoittaja observer
^Kiitos linkistä! Ihan mielenkiintoista nähdä eteneekö tämä linja mihinkään, vai onko taas yksi niistä monista tämän tapauksen yhteydessä esille tulleista kuplista.
Kaikki vaihtoehdot jutun ratkaisemiseksi kannattaa tietenkin käydä läpi. Jotain oleellista poliiseilta jäi kuitenkin huomaamatta silloin aikoinaan. Tuntuu, että monien esillä olleidenkin epäiltyjen kohdalla olisi hyvä saada jonkinlainen julkinen vahvistus siitä, jos heidät on pystytty poissulkemaan listalta. Julkisuudessa olevien tietojen kautta se ei monienkaan kohdalla ole mahdollista, sillä niin paljon aukkoja ja hämmästyttäviä sattumia epäiltyjen tarinat pitävät sisällään.
Re: Zodiac killer
Lähetetty: Pe Joulu 23, 2011 4:57 pm
Kirjoittaja totuus selville
Onko tuota Gyken käsialan vaihtelua saman kirjeen sisällä pystytty selittämään strangelove? Ehkäpä Gyke osasi muuttaa käsialaansa täysin luontevasti.
Re: Zodiac killer
Lähetetty: Pe Joulu 23, 2011 7:25 pm
Kirjoittaja strangelove
totuus selville kirjoitti:Onko tuota Gyken käsialan vaihtelua saman kirjeen sisällä pystytty selittämään strangelove? Ehkäpä Gyke osasi muuttaa käsialaansa täysin luontevasti.
Käsiala saattaa joidenkin arvioiden mukaan muuttua jos ihmisen persoonallisuudessa tapahtuu muutoksia. Tämä saattaisi sopia Gaikowskiin. Ehkä hän oli persoonana erilainen ennen ja jälkeen mielisairaalassa vietetyn ajan. Asia on kuitenkin niin kuin Zodiac-elokuvassakin taidettiin noteerata, eli vaikka käsiala muuttuisi, niin käden liikkeet pysyvät samana. Kyse on kuitenkin yksilöllisestä asiasta ja minun on vaikeaa ottaa kantaa tähän. Ihmisen käsialan muuttuminen vuosien varrella on ihan luonnollistakin, eikä Gaikowskin käsialassa mielestäni mitään järisyttäviä muutoksia tapahtunut. En ymmärrä, miksi hän olisi tarkoituksella vaihtanut käsialaansa kirjoittaessaan yksityisiä kirjeitään.
Re: Zodiac killer
Lähetetty: Pe Joulu 23, 2011 8:21 pm
Kirjoittaja Tootai
Ja miksei Zodiac yksinkertaisesti käyttänyt kirjoituskonetta? Zodiacillakin oli eri tyyppisiä käsialoja, maaninen vino raapustus, siisti tekstaus (Bellin kirje), tai aika tyylikäskin Red Phantom-käsiala.
Re: Zodiac killer
Lähetetty: Pe Joulu 23, 2011 8:35 pm
Kirjoittaja totuus selville
Zodiac kirjoitti lähes kaikki kirjeensä tuolla vinolla käsialalla.Se oli varmasti hänelle ominaisin käsiala.Hallitsiko Zodiac tuon käsialan lisäksi kaksi muuta käsialaa? Gykesta vielä sen verran,että pakotettiinko hänet hoitoon vai hakeutuiko hän mielisairaalaan omasta vapaasta tahdostaan?
Re: Zodiac killer
Lähetetty: Pe Joulu 23, 2011 8:42 pm
Kirjoittaja Tootai
totuus selville kirjoitti: Gykesta vielä sen verran,että pakotettiinko hänet hoitoon vai hakeutuiko hän mielisairaalaan omasta vapaasta tahdostaan?
Vastoin tahtoaan. Myöhemmin kuitenkin oli sitä mieltä että siitä oli apua, ja että se muutti hänen elämänsä.
Re: Zodiac killer
Lähetetty: Pe Joulu 23, 2011 11:57 pm
Kirjoittaja totuus selville
Jos Gaikowski oli Zodiac,niin hän antoi koko ajan vihjeitä itsestään.Ehkä hän "parantui pahuudesta" hoidon aikana,ja muuttui ihmisenä merkittävästi.
Re: Zodiac killer
Lähetetty: To Joulu 29, 2011 7:42 pm
Kirjoittaja strangelove
Eipä kuulosta vakuuttavilta nämä uudet teoriat, joista keskustellaan mm. Voigtin palstalla. Siellä joku ryhmä oli tullut päätelmään, että Zodiaceja saattoi olla useita, eli kyse olisi ollut Manson Familyn kaltaisesta ryhmästä. Aika heikko teoria, sillä teot kietoutuvat mm. käsialan perusteella vahvasti yhden tekijän ympärille.
Re: Zodiac killer
Lähetetty: To Joulu 29, 2011 8:01 pm
Kirjoittaja hannu hanhi
strangelove kirjoitti:Eipä kuulosta vakuuttavilta nämä uudet teoriat, joista keskustellaan mm. Voigtin palstalla. Siellä joku ryhmä oli tullut päätelmään, että Zodiaceja saattoi olla useita, eli kyse olisi ollut Manson Familyn kaltaisesta ryhmästä. Aika heikko teoria, sillä teot kietoutuvat mm. käsialan perusteella vahvasti yhden tekijän ympärille.
Onhan sitä joskus ihan suoraan Mansonin perhettäkin joku yrittänyt syyttää Zodiaciksi. Historia on osoittanut, että sarjamurhaajat työskentelevät äärimmäisen harvoin muuten kuin täysin yksin. Mieleen tulee vain ihan muutama tapaus, joissa tekijöitä on ollut useampi ja silloinkin porukka on rajoittunut kahteen murhaajaan. Asiaa sen kummemmin tarkastamatta kahden porukoista tulee mieleeni vain Hillside Strangler, nummimurhaajat sekä kanadalaiset Paul Bernardo ja Karla Homolka.
Eli todennäköisyyksien perusteella Zodiac toimi yksin eikä ole kertonut kenellekään synkkää salaisuuttaan.
Re: Zodiac killer
Lähetetty: Su Tammi 01, 2012 7:01 pm
Kirjoittaja strangelove
Riversiden murhaajan ja Zodiacin yhteys on ainakin allekirjoittanutta mietityttänyt pitkään. Batesin kädestä löydetyissä hiuksissa oli mitokondrio-DNA:ta, jota ei pystytä vertaamaan Zodiacin tumasta peräisin olevaan DNA:han. Mutta miten on Riversiden kirjeiden laita? Postimerkeistä ja kirjekuorista saattaisi löytyä vertailukelpoinen DNA. Tätä olen miettinyt - onkohan DNA:ta yritetty eristää? Ainakaan julkisuuteen ei tietääkseni ole puhuttu tästä mahdollisuudesta mitään.