Lahden jengimurhan uhri ammuttiin – hänkin ampui, mutta tulilinjalle osui oma kaveri
Lahden jengimurhassa käytettiin ampuma-aseita, ja ampumista oli puolin ja toisin, kun kaksi ryhmää selvitteli välejään Voimakadun teollisuushallissa 12. joulukuuta. Tutkintaa johtava keskusrikospoliisi kertoi, että loukkaantuneeseen mieheen osuikin hänen kaverinsa, joka ammuttiin pian kuoliaaksi.
Kahden ryhmän ennalta sovittu tapaaminen kiihtyi välienselvittelyksi, jossa 44-vuotias lahtelaismies, Blue Cross Vikings Lahti -ryhmän asekersantti sai surmansa ja toinen mies loukkaantui vakavasti.
MURHASTA EPÄILLYT miehet tulivat tapaamaan asekersanttia sunnuntaina illansuussa teollisuushallin kerhotilaan.
– Nelikolla oli uhrille asiaa. Uhri on käskenyt seuruetta poistumaan, mutta he eivät poistuneet. Tilanne äityi riidaksi, jonka jälkeen on ammuttu puolin ja toisin. Tutkintatietojen mukaan uhriin on osunut ensin. Mutta hän on myös ollut aseistautunut ja hän on ampunut ja osunut kaveriinsa, joka kuului samaan ryhmään hänen kanssaan, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jan Aarnisalo keskusrikospoliisista.
Tämän jälkeen asekersantti ammuttiin. Tekoa tutkitaan murhana suunnitelmallisuuden sekä raa'an ja julman tekotavan vuoksi.
POLIISI ON tehnyt katselmuksia Voimakadun teollisuushallin kerhotiloissa, missä muut ampumisen aikaan paikalla olleet ovat kertoneet tapahtumista todistajina. Heitä ei epäillä väkivaltarikoksista.
– Kun nämä tiedot yhdistetään tekniikan lausuntojen kanssa, niin sitten voidaan katsoa, miten tämä on tapahtunut. Meillä on vahva käsitys, että hän [loukkaantunut] on vain osunut luodin eteen. Kyse ei ollut tahallisesta teosta. Kun ampuma-asetta käsitellään varomattomasti, se tekee teosta törkeän, ja vammat olivat varsin suuret.
Loukkaantunut on toipunut ja häntä on kuultu asianomistajana. Poliisi on kuullut myös kymmeniä todistajia.
Poliisi ei ole kertonut, mitkä kaksi ryhmää Voimakadulla kohtasivat. Kahdella vangitulla on yhteys Helvetin enkeleihin, toisella myös United Brotherhoodiin.
Uhri oli asekersantti reilu vuosi sitten perustetussa Blue Cross Vikings Lahti -ryhmässä, jonka kerhotiloissa epäilty jengimurha tehtiin.
– Kyseessä ei ole sellainen kriteerit täyttävä järjestäytynyt rikollisryhmä, mistä yleensä puhutaan, siis liivijengeistä, Aarnisalo sanoo.
Epäiltyjen kuulustelut ovat vielä kesken, mutta muuten kuulemiset on pitkälti tehty.
– Suurin osa vangituista on avannut omaa osuuttaan varsin hyvin tutkinnassa. Sen enempää en kerro, kiistävätkö vai myöntävätkö, Aarnisalo muotoilee.
Vangitut eivät ole vaatineet vapauttamista. Syyte on nostettava 13. toukokuuta mennessä.
https://www.ess.fi/paikalliset/4459509
Lisätty linkki ja uutisen otsikko. Uutista lyhennetty
-NILS-