Sivu 41/43
Re: Hyökkääkö Venäjä Suomeen?
Lähetetty: To Touko 14, 2026 11:13 pm
Kirjoittaja Calabash
Historiantutkimuksessa puhutaan yleensä noin 10–15 merkittävästä sotilaallisesta konfliktista tai hyökkäyskaudesta, joissa itäinen valtakeskus (Novgorod, Moskovan suuriruhtinaskunta, Venäjän keisarikunta tai Neuvostoliitto) on hyökännyt Suomen alueelle.
Jos lasketaan mukaan myös rajaretket ja ryöstöretket, päästään useampiin kymmeniin. Onhan se hurja historia. Osa selkkauksista on ollut seurausta Ruotsin omasta hyökkäyspolitiikasta, mutta osa ei.
Isoviha oli Suomalaisia vietiin Venäjälle. Arviot vaihtelevat, mutta puhutaan tuhansista ihmisistä, lapsista, naisista ja miehistä, joita päätyi palvelijoiksi, maaorjiksi tai pakkotyöhön.
Kymmeniä tuhansia kuoli suoraan väkivaltaan, nälkään ja epidemioihin miehityksen aikana. Noin 20 000–30 000 pakeni Ruotsiin. Ehkä 10 000–20 000 vietiin Venäjälle pakkosiirrettyinä tai orjuuden kaltaisiin oloihin
osa alueista autioitui lähes kokonaan tilapäisesti, erityisesti Pohjanmaalla.
Jos ryssä haluaa täältä maata, se saa juuri sen kokoisen palan, minkä hautaansa tarvitsee. Ainakaan minun kohdaltani ei tule maailmaan pakolaisongelmaa. Oikean käden etusormi liikkuu vielä.
Re: Mika Aaltola: Suomen on varauduttava sotaan
Lähetetty: Pe Touko 15, 2026 8:25 am
Kirjoittaja damfin
blindpedestrian kirjoitti: To Touko 14, 2026 8:49 pm
damfin kirjoitti: To Touko 14, 2026 9:37 am
El Mencho kirjoitti: To Touko 14, 2026 9:25 am
Claude kertoo asiasta näin.
Venäjä hyökkäsi Suomen alueelle helmikuussa 1808
eli käytännössä venäjä hyökkäsi Suomeen, tarkoituksena vallata Suomi omaksi alueekseen.
Pointti lähinnä on kuitenkin se että vaikka nimellisesti se olikin neuvostoliitto joka hyökkäsi itsenäiseen Suomeen 1939, niin sama venäjä se on aina ollut vaikka maan nimi jossain välissä neuvostoliitto olikin.
Ilman venäjää me oltais vieläkin ruotsin orjia.. tai no. ollaanhan me vieläkin ja siihen vielä eu+nato lisäksi. Ehkäpä venäjä antaa meille taas joskus itsenäisyyden takaisin.
Tuo nyt on mahdoton sanoa, aivan yhtä mahdollista olisi sekin että Ruotsi olisi myöntänyt Suomelle itsenäisyyden jo 1800 luvulla.
Re: Mika Aaltola: Suomen on varauduttava sotaan
Lähetetty: Pe Touko 15, 2026 11:21 am
Kirjoittaja Sil5
damfin kirjoitti: Pe Touko 15, 2026 8:25 am
blindpedestrian kirjoitti: To Touko 14, 2026 8:49 pm
damfin kirjoitti: To Touko 14, 2026 9:37 am
eli käytännössä venäjä hyökkäsi Suomeen, tarkoituksena vallata Suomi omaksi alueekseen.
Pointti lähinnä on kuitenkin se että vaikka nimellisesti se olikin neuvostoliitto joka hyökkäsi itsenäiseen Suomeen 1939, niin sama venäjä se on aina ollut vaikka maan nimi jossain välissä neuvostoliitto olikin.
Ilman venäjää me oltais vieläkin ruotsin orjia.. tai no. ollaanhan me vieläkin ja siihen vielä eu+nato lisäksi. Ehkäpä venäjä antaa meille taas joskus itsenäisyyden takaisin.
Tuo nyt on mahdoton sanoa, aivan yhtä mahdollista olisi sekin että Ruotsi olisi myöntänyt Suomelle itsenäisyyden jo 1800 luvulla.
Onko ruotsalaiset orjia??
Tuskinpa suomalaisetkaan olisivat orjien asemassa..Onhan sinne muuttanut kymmeniä ja satojatuhansia suomalaisia. Hyvin ovat siellä pärjänneet. Kun osaa puhua ja ymmärtää ruotsia ei ole mitään eroa suomalaisten tai ruotsalaisten kesken.
Tuo mitä edellä mainittiin Suomen mahdollisesta itsenäistymisestä ruotsinvallan alaisuudesta..olisi täysin mahdollinen skenaario. Näin tapahtyi esimerkiksi Norjan osalta.. Olisiko Suomi ollut siinä suhteessa jotenkin erilaisessa asemassa?
Sinällään ei olisi välttämättä mitenkään huono kokonaisuus jos pohjoismaat (Ruotsi, Norja, Tanska, Islanti ja Suomi) olisivat virallisestikin jonkinlainen liittovaltio. Esimerkiksi ulko- ja turvallisuuspolitiikan sekä maanpuolustuksen osalta.
Re: Mika Aaltola: Suomen on varauduttava sotaan
Lähetetty: Pe Touko 15, 2026 12:43 pm
Kirjoittaja Luciano Viskos
Sil5 kirjoitti: Pe Touko 15, 2026 11:21 am
damfin kirjoitti: Pe Touko 15, 2026 8:25 am
blindpedestrian kirjoitti: To Touko 14, 2026 8:49 pm
Ilman venäjää me oltais vieläkin ruotsin orjia.. tai no. ollaanhan me vieläkin ja siihen vielä eu+nato lisäksi. Ehkäpä venäjä antaa meille taas joskus itsenäisyyden takaisin.
Tuo nyt on mahdoton sanoa, aivan yhtä mahdollista olisi sekin että Ruotsi olisi myöntänyt Suomelle itsenäisyyden jo 1800 luvulla.
Onko ruotsalaiset orjia??
Tuskinpa suomalaisetkaan olisivat orjien asemassa..Onhan sinne muuttanut kymmeniä ja satojatuhansia suomalaisia. Hyvin ovat siellä pärjänneet. Kun osaa puhua ja ymmärtää ruotsia ei ole mitään eroa suomalaisten tai ruotsalaisten kesken.
Tuo mitä edellä mainittiin Suomen mahdollisesta itsenäistymisestä ruotsinvallan alaisuudesta..olisi täysin mahdollinen skenaario. Näin tapahtyi esimerkiksi Norjan osalta.. Olisiko Suomi ollut siinä suhteessa jotenkin erilaisessa asemassa?
Erona Norjaan Suomen voisi katsoa olleen puskurivyöhyke idästä hyökiville russakoille. Alempiarvoiset suomalaiset mobilisoitiin aina tarvittaessa russakoiden kanssa käytäviin sotiin. Tuon ajan Norjalla ei ole varmaan ollut sen kummempaa strategista merkitystä svedujen kuningaskunnalle.
Re: Mika Aaltola: Suomen on varauduttava sotaan
Lähetetty: Pe Touko 15, 2026 5:31 pm
Kirjoittaja viivahattu
Luciano Viskos kirjoitti: Pe Touko 15, 2026 12:43 pm
Erona Norjaan Suomen voisi katsoa olleen puskurivyöhyke idästä hyökiville russakoille. Alempiarvoiset suomalaiset mobilisoitiin aina tarvittaessa russakoiden kanssa käytäviin sotiin. Tuon ajan Norjalla ei ole varmaan ollut sen kummempaa strategista merkitystä svedujen kuningaskunnalle.
Enemmän niitä sotia käytiin Tanskaa vastaan. Mitkään kaksi maata eivät ole käyneet toisiaan vastaan yhtä montaa sotaa kuin Ruotsi ja Tanska. Osaatko yhtään arvata, keitä niihin sotiin pääasiassa mobilisoitiin, ja kertooko se heidän alempiarvoisuudestaan?
Re: Mika Aaltola: Suomen on varauduttava sotaan
Lähetetty: Pe Touko 15, 2026 5:45 pm
Kirjoittaja Huutaja Jaana
viivahattu kirjoitti: Pe Touko 15, 2026 5:31 pm
Enemmän niitä sotia käytiin Tanskaa vastaan. Mitkään kaksi maata eivät ole käyneet toisiaan vastaan yhtä montaa sotaa kuin Ruotsi ja Tanska. Osaatko yhtään arvata, keitä niihin sotiin pääasiassa mobilisoitiin, ja kertooko se heidän alempiarvoisuudestaan?
Kun afrikan ihmiset muistuttelevat orjuudesta voi aina huomauttaa että vähemmän aikaa siitä on kun me ollaan oltu orjia.
Re: Hyökkääkö Venäjä Suomeen?
Lähetetty: Pe Touko 15, 2026 5:58 pm
Kirjoittaja Tenderloin
Vaikuttaa että Ukraina aiheuttaa tällä hetkellä konkreettisemman sotilaallisen uhan Suomelle kuin Venäjä. Kumma että tätä ei haluta sanoa ääneen.
Re: Hyökkääkö Venäjä Suomeen?
Lähetetty: La Touko 16, 2026 1:07 am
Kirjoittaja 452puukoniskua
Mä luulen että Venäjä hyökkää Suomeen teidän pään sisällä.
Re: Hyökkääkö Venäjä Suomeen?
Lähetetty: La Touko 16, 2026 5:07 am
Kirjoittaja jukkatm
Tenderloin kirjoitti: Pe Touko 15, 2026 5:58 pm
Vaikuttaa että Ukraina aiheuttaa tällä hetkellä konkreettisemman sotilaallisen uhan Suomelle kuin Venäjä. Kumma että tätä ei haluta sanoa ääneen.
Sitä ei kukaan sano ääneen, koska se ei ole totta. Venäjä on se suurin uhka.
Re: Hyökkääkö Venäjä Suomeen?
Lähetetty: La Touko 16, 2026 6:00 am
Kirjoittaja rikkalapio
jukkatm kirjoitti: La Touko 16, 2026 5:07 am
Tenderloin kirjoitti: Pe Touko 15, 2026 5:58 pm
Vaikuttaa että Ukraina aiheuttaa tällä hetkellä konkreettisemman sotilaallisen uhan Suomelle kuin Venäjä. Kumma että tätä ei haluta sanoa ääneen.
Sitä ei kukaan sano ääneen, koska se ei ole totta. Venäjä on se suurin uhka.
Kummasti ne on vain Ukrainan pommidronet kun täällä ja naapurimaissa pörräävät vain onnenkaupalla ei ole vielä tuhoja tullut kuten naapurimaissa jo on.
Re: Hyökkääkö Venäjä Suomeen?
Lähetetty: La Touko 16, 2026 6:53 am
Kirjoittaja Tenderloin
jukkatm kirjoitti: La Touko 16, 2026 5:07 am
Tenderloin kirjoitti: Pe Touko 15, 2026 5:58 pm
Vaikuttaa että Ukraina aiheuttaa tällä hetkellä konkreettisemman sotilaallisen uhan Suomelle kuin Venäjä. Kumma että tätä ei haluta sanoa ääneen.
Sitä ei kukaan sano ääneen, koska se ei ole totta. Venäjä on se suurin uhka.
Eipä täällä ole itänaapurin dronet pörränneet. Taitaa olla ihan riidatonta että Ukrainan taistelukärjet ilmatilassamme lentävät ja aiheuttavat jo väestönsuojelullisia toimenpiteitä.
Kyllä se konkreettinen uhka on nimenomaan Ukraina, ei Venäjä. Ei minua lohduta vaikka mökkini mahdollisesti päreiksi räjäyttävässä taistelukärjessä lukisi Slava Ukraini tai Fck Ptn. Odottaisin Puolustusvoimilta ja hallitukselta tiukkoja vastatoimia Ukrainan uhkaa vastaan.
Re: Hyökkääkö Venäjä Suomeen?
Lähetetty: La Touko 16, 2026 9:10 am
Kirjoittaja Donald McRonald
^ Juuri tuollaiselle ajattelulle putleri hieroo käsiään ja hykertelee. Hyvin on pelottelupropaganda mennyt perille jos kaikki suomalaiset ajattelisivat noin. Ja iltapäiväpaskapaperit vain lyövät lisää bensaa liekkeihin.
Ukrainan droonit eivät ole mikään uhka. Taistelukärki ei virity ellei drooni osu oikeaan maaliinsa.
Ainoa joka Suomea teoreettisesti voisi uhata, on ryssä.
Re: Hyökkääkö Venäjä Suomeen?
Lähetetty: La Touko 16, 2026 9:58 am
Kirjoittaja Schimanski
Suomen kriittisten puolustus- ja huoltovarmuuskohteiden lähellä on edelleen runsaasti venäläisomisteisia kiinteistöjä.
Venäläisten yksityishenkilöiden tai venäläistaustaisten yritysten omistamia kiinteistöjä löytyy edelleen niin Puolustusvoimien tärkeiden asevarikkojen läheltä kuin sotilaslentokenttien ja huoltovarmuudelle kriittisten vesiväylien vierestä. Lisäksi kiinteistöjä on myös sähkönjakelun kantaverkon kupeessa, tärkeiden liikennepaikkojen sekä Suomen suurimman öljynjalostamon lähellä.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/eb4d ... 786eb04251
Re: Hyökkääkö Venäjä Suomeen?
Lähetetty: La Touko 16, 2026 11:31 am
Kirjoittaja Tenderloin
Donald McRonald kirjoitti: La Touko 16, 2026 9:10 amUkrainan droonit eivät ole mikään uhka. Taistelukärki ei virity ellei drooni osu oikeaan maaliinsa.
Ainoa joka Suomea teoreettisesti voisi uhata, on ryssä.
Hienoa että tältä foorumilta löytyy tällaista teknistä asiantuntemusta joka kaikesta päätellen puuttuu jopa Puolustusvoimilta, Poliisilta ja Rajavartiolaitokselta. Hassua että vaarattomien "rauhandroonien" takia käynnistetään maakunnan laajuiset väestönsuojelutoimenpiteet ja annetaan vaaratiedotteet. Mediassakin on esitetty sinun arviostasi varsin poikkeavia tietoja noiden droonien toimintaperiaatteesta ja vaarallisuudesta, erityisesti räjähdekuormaa kantavien "kamikazedroonien" osalta.
Re: Hyökkääkö Venäjä Suomeen?
Lähetetty: La Touko 16, 2026 12:08 pm
Kirjoittaja Jannes
En kyllä vieläkään tajua mitä järkeä on liittyä johonkin ryssäinväliseen perheriitaan.