Sivu 41/111

Re: Ulvila KUVIA

Lähetetty: Ke Helmi 01, 2012 12:04 am
Kirjoittaja Teleksi
Minä veikkaan että olohuoneessa oli vielä verholaudat joiden takana loisteputket. (Päättelen tämän niistä kuvista joissa on jo uudet asukkaan. Heidän verhokappansa näyttäisivät olevan kiinnitettyinä verholaudan päälle ja sivuverhot laudan taakse, kuten joskus 1990-luvulla oli tapana. Eli se ylhäältä tuleva valo voisi olla loisteputkista. Sitten toinen voimakas valo tulisi kameran salamasta.

Re: Ulvila KUVIA

Lähetetty: Ke Helmi 01, 2012 12:06 am
Kirjoittaja tyttömetsässä
Neljän kuvan ryhmässä toiseksi ylimmäisessä näkyy lelulaatikon vasemmassa yläkulmassa joku valkoinen "juttu" jonka alaosa toisesta suunnasta otetussa kuvassa todennäköisesti heijastuu salamavalosta parkettiin ja näyttää sorkkamaiselta. En kyllä keksi mitään selitystä sille aavistuksenomaiselle tummalle viivalle joka on siinä maton reunan ja vaalean parkettilaatan välimaastossa, mutta ei se miltään kovin vaaralliselta esineeltä ainakaan näytä. Askarruttaa muuten vain.

Sanonpa nyt tässä samalla että minusta on ihailtavaa miten tarkkaan täällä on noita kuvia katsottu ja pohdittu kohta kohdalta. On löytynyt taskulamput ja hanskat ja mitä vielä...

Mietin kyllä välillä mitä minun kodistani otetuissa kuvissa mahtaisikaan näkyä ja millaisia spekulaatioita heräisi jos näin tarkkaan katsottaisiin. Miksi keittiön pöydällä on kompassi....?

Re: Ulvila KUVIA

Lähetetty: Ke Helmi 01, 2012 12:45 am
Kirjoittaja cicero
No näissä kuvissa on kyllä katselemista :lol: Voi niitä muuttomies-raasuja, ovatkohan hiiren papanatkin pakanneet Annelille mukaan:)

Re: Ulvila KUVIA

Lähetetty: Ke Helmi 01, 2012 10:17 am
Kirjoittaja HerloCCi Solmunen
Tuo irtokapine on barbin jalka, sanon minä.

Re: Ulvila KUVIA

Lähetetty: Ke Helmi 01, 2012 9:38 pm
Kirjoittaja MissHolmes
:) Me ollaan sukua! Niin mustakin.

Mutta minusta irto-sellainen....

Mhhh....

Re: Ulvila KUVIA

Lähetetty: Ke Helmi 01, 2012 11:05 pm
Kirjoittaja cicero
hmmm. ekaa kertaa katselen näitä kuvia...sisällä näyttää olevan hieman hassussa paikassa yksi ulkotuoli, verisen jalanjäljen ja tuolin väliin jää tosien samanlaisen tuolin mentävä aukko. Taitaapi olla niin että Anneli otti sen tuolin yhdellä verisellä askeleella olkkarin puolelta ja asetti sen ulos rikkoutuneesta ikkunasta. Kyllähän tämä juttu tässä selviää askel askeleelta :shock:

Re: Ulvila KUVIA

Lähetetty: Ke Helmi 01, 2012 11:10 pm
Kirjoittaja Kuolemannaakka
cicero kirjoitti:hmmm. ekaa kertaa katselen näitä kuvia...sisällä näyttää olevan hieman hassussa paikassa yksi ulkotuoli, verisen jalanjäljen ja tuolin väliin jää tosien samanlaisen tuolin mentävä aukko. Taitaapi olla niin että Anneli otti sen tuolin yhdellä verisellä askeleella olkkarin puolelta ja asetti sen ulos rikkoutuneesta ikkunasta. Kyllähän tämä juttu tässä selviää askel askeleelta :shock:
Jos tuota olohuoneessa olevaa muovituolia tarkoitat, niin sen on poliisit tuoneet sisään terassilta.

Re: Ulvila KUVIA

Lähetetty: To Helmi 02, 2012 12:20 am
Kirjoittaja Severin A
Muovituolista puheenollen... Siinä paikassaan terassinoven takana, se on sijainnut niin kaukana ovesta, että ikkunan läpi sille astuttaessa se olisi auttamatta liukunut kauemmaksi ovesta. Tunnustan kesällä harrastaneeni rekoilua muovituolin kanssa samalla, kun avustin naapuria mehiläispesän häädössä heidän terassiltaan.

Re: Ulvila KUVIA

Lähetetty: To Helmi 02, 2012 12:54 pm
Kirjoittaja cicero
Severin A kirjoitti:Muovituolista puheenollen... Siinä paikassaan terassinoven takana, se on sijainnut niin kaukana ovesta, että ikkunan läpi sille astuttaessa se olisi auttamatta liukunut kauemmaksi ovesta. Tunnustan kesällä harrastaneeni rekoilua muovituolin kanssa samalla, kun avustin naapuria mehiläispesän häädössä heidän terassiltaan.

Minä olen myös kokeillut, samoin muutamt ystäväni, kokeilimme muutama vuosisitten, kukaan meistä ei usko että tuolia olisi pystynyt vatsakas henkilö käyttämään sisään tai ulostuloon kun toisella puolella on pelkkä lattia alla. Pitää ottaa huomioon myös että tuontyyppisen lattian ja märän kengänpohjan (oli sitten kuinka pitävää laatua) yhteistoiminta ei tue pystyssä pysymistä kun tuolta korkeudelta hyppää, niin ja vieläpä lasisiruja on sopivasti vaikeuttamassa etenemistä. Ilman komiikkaa ei huppiksen ilmahyppy olisi onnistunut, varsinkaan edes pikkusien vatsakkaana.

Enpä tiedä tuosta muovituolista, kertooko poliisi jossakin että se on nostettu jälkeenpäin sisälle? Miksi ihmeessä se on nostettu sisälle ja lähes matkalaukkujen päälle?

Annelin sisustussilmään kaksi muovituolia nostettuna pakkasesta sisään sopisi ihan varmasti. Yleensähän muovituolit nostetaan varastoon talveksi eikä jätetä ulos pakkaseen. Tiedän myös ihmisiä jotka tosiaan nostavat ne sisälle kotiin osaksi sisustusta talveksi mutta heillä ei yleensä ole perhettä ja muutenkin elävät hieman muun sosiaalisen elämän ulkopuolella tai ovat nuoria joilla ei ole vielä varaa hankkia muuta.

Re: Ulvila KUVIA

Lähetetty: Su Helmi 05, 2012 4:14 am
Kirjoittaja alpo holisti
Muakin alko kiinnostaan toi 3dee. Netissähäm on noita ilmaisohjelmia.
Tää on tehty sweet home 3d ohjelmalla ja siinä on ihan noi perushuonekalut.
Seinät, ovet, ikkunat ja kalusteet on vedetty sen tutun netissä julkaistun pohjapiirroksen päälle. Huoneessa voi liikkua vapaasti. Eihän tää niin hieno ole kuin TM:llä.

Kuva
painamalla hiiren oikealla ja valitsemalla "näytä kuva" saat koko kuvan näkyviin.

Turumurre taisi löytää esim takkahuoneen mitoista jotain feelua.
Itse löysin ainakin yhden väärin aukeavan oven...Takkahuoneen koko ja seinä taisi olla
pielessä...mutta niitä en ole korjannut. Enkä yrittänyt sen kummempaa tarkkuutta.

http://www.sweethome3d.com/

Re: Ulvila KUVIA

Lähetetty: Su Helmi 05, 2012 1:46 pm
Kirjoittaja Veristi
^Tämän kuvan pohjalta saa kieltämättä hyvin kokonaisvaltaisen käsityksen siitä, kuinka kaiken oli mahdollista tapahtua. Tuollainen koti, ilman kukkasia. Alan tulla yhä vakuuttuneemmaksi, että juuri niillä kukkapihdeillä se lämpölasi rikottiin. No, huomenna se selviää, jos kiertää sisälle taloon jotain toista kautta... Joten odotellaan, odotellaan vaan sitä 'uutta tietoo'. En ole varmaankaan turhan päiten sormia napsutellut.

Re: Ulvila KUVIA

Lähetetty: Su Helmi 05, 2012 2:25 pm
Kirjoittaja Mariacka
cicero kirjoitti:Enpä tiedä tuosta muovituolista, kertooko poliisi jossakin että se on nostettu jälkeenpäin sisälle? Miksi ihmeessä se on nostettu sisälle ja lähes matkalaukkujen päälle?

Annelin sisustussilmään kaksi muovituolia nostettuna pakkasesta sisään sopisi ihan varmasti. Yleensähän muovituolit nostetaan varastoon talveksi eikä jätetä ulos pakkaseen. Tiedän myös ihmisiä jotka tosiaan nostavat ne sisälle kotiin osaksi sisustusta talveksi mutta heillä ei yleensä ole perhettä ja muutenkin elävät hieman muun sosiaalisen elämän ulkopuolella tai ovat nuoria joilla ei ole vielä varaa hankkia muuta.
Poliisin ottamissa valokuvissa kuvan JPEG450 tekstissä sanotaan: Olohuoneen matolla oleva muovinen puutarhatuoli on poliisin terassilta sisään nostama. Eiköhän tuoli ole nostettu sisälle siksi, että sillä olevia jälkiä on ollut helpompi kuvata valaistuksessa.

Mitenkä niin kaksi tuolia? (Itselläni oli joskus vastaavanlainen kalusto ja kyllä se oli ulkona kesät talvet.)

OT. Matkalaukkujen pitäminen esillä olo- tai jossain muissa huoneissa näyttäisi monen sisustusblogin mukaan olevan varsin trendikästä - sitä parempi, mitä rähjäisempi pakaasi.

Re: Ulvila KUVIA

Lähetetty: Su Helmi 05, 2012 6:50 pm
Kirjoittaja pikasso
Ehkei tuolia olisi saanut nostaa sisälle. Valaistus näyttäisi olevan kunnossa sisätiloissa kaikenlaisista heijasteista päätellen. Terasilla on kuitenkin kuvattu yöllisissä merkeissä jalan/ kengän jälkiä lattiapinnoilta. Jälkien merkittävyys kyllä voi menehtyä asunnon lämpötiloissa.

Mariackan OT oli kyllä aivan itsensä aliarviomista etupäässä.

Re: Ulvila KUVIA

Lähetetty: Su Helmi 05, 2012 8:09 pm
Kirjoittaja Kuolemannaakka
pikasso kirjoitti:Ehkei tuolia olisi saanut nostaa sisälle. Valaistus näyttäisi olevan kunnossa sisätiloissa kaikenlaisista heijasteista päätellen. Terasilla on kuitenkin kuvattu yöllisissä merkeissä jalan/ kengän jälkiä lattiapinnoilta. Jälkien merkittävyys kyllä voi menehtyä asunnon lämpötiloissa.

Mariackan OT oli kyllä aivan itsensä aliarviomista etupäässä.

Tuoli on nostetttu siksi sisälle, että ovesta ei pystynyt kulkemaan, kun tuoli oli sen edessä. Ovihan myös avattiin. Ei arvattu, että tämä juttu menisi tällaiseksi lasinsirujen laskemiseksi ja olisi kesken vielä 5 vuotta myöhemmin.

Re: Ulvila KUVIA

Lähetetty: Su Helmi 05, 2012 9:12 pm
Kirjoittaja Mariacka
pikasso kirjoitti:Mariackan OT oli kyllä aivan itsensä aliarviomista etupäässä.
Juu, sori kömmähdys. Sattuneesta syystä kun olen viime aikoina useampaankin sisustusblogiin tutustunut. Ja kun tässä muutenkin "sisustussilmään" viitattiin. Tuskin Ulvilassa kuitenkaan trendisisustusta tavoiteltiin, vaan asumuksen kunto heijasteli todennäköisesti laajemminkin asukkaiden mielentilaa. Tarkemminhan tätä on muissa ketjuissa spekuloitu. Palataan siis asiaan.