sepeteus kirjoitti:temekus kirjoitti:
-Tuntuu, että tässä tapauksessa väkisin haetaan erikoisuuksia ja kummallisuuksia joka asiasta.
Joo. Täällä näyttää olevan tapana että kun joku katoaa mystisesti, se oikeuttaa kirjoittamaan mitä tahansa skeidaa. Sergeitä on syytetty murhaajaksi, ja Nelaa kelloryöstäjäksi, prostituoiduksi, ja ties miksi. Sitten kun uhri löytyy hukkuneena, poistutaan takavasemmalle odottelemaan seuraavaa keissiä. Anteeksi ei pyydellä. Tämä on pelin henki.
Näinpä juuri. Tottakai tapaukselle on mahdollista erilaiset vaihtoehdot niin kauan kuin se oikea ei ole tiedossa. Tämä asia ei ehkä kuitenkaan ole mikään Hercule Poirot tai muu tv:n tai elokuvien monitahoinen ovelajuoninen jännitysnäytelmä. Sellaisen siitä saa toki rakennettua helposti omissa mielikuvissaan, kuten täälläkin usealla taholla on tehty, ja toki sellaisen miettiminen voikin olla kiehtovaa. Nämä kuitenkin perustuvat epämääräisiin mediatietoihin ja niiden perusteella tehtyihin villeihin tulkintoihin tai ylipäätään muihin villeihin ideoihin.
Faktat ovat kuitenkin ne, että Nela on mennyt aamulla Nuuksioon ja hänen puhelimensa on siellä ollut päivän mittaan iltamyöhään asti. Alussa pidin itsetuhoisuuden mahdollisuutta yhtenä vaihtoehtona, koska hän selkeästi on halunnut itse Nuuksioon mennä eikä ole siitä muille kertonut, mutta en välttämättä ehkä enää usko siihen kaiken saatavilla olevan tiedon valossa. Joskin lisäyksenä pitää sanoa, että eräs työkaverini teki taannoin ainakin oletuksen mukaan itsemurhan (tapaus jäi hieman epäselväksi), ja sitä ei olisi voinut uskoa hänen käyttäytymisestään etukäteen. Nela vaikuttaa netistä hänestä löytyvän tiedon perusteella varsin elämänmyönteiseltä ja pirteältä ihmiseltä, joten ehkä tämä ei ole se ensimmäinen vaihtoehto tietämättä ja tuntematta häntä enempää.
Onnettomuus ja rikos tuntuvat sen jälkeen luontevilta vaihtoehdoilta. Jotta asiasta ei tule liian monimutkaista, mitä en jotenkin usko sen olevan, voidaan olettaa, että Nela on ollut edelleen yksin ja kaikki kunnossa klo 14.25 kun lähetti viestin äidilleen, ei ole olemassa tietoa, joka tämän kumoaisi. Oletan myöskin, että Nelan ei ollut tarkoitus omatoimisesti vain kadota, vaan hänen oli yksinkertaisesti tarkoitus mennä vain Nuuksioon päiväksi tuulettumaan eikä halunnut huolestuttaa miestään asialla ja töihin oli kerrottava jokin selkeä poissaolon syy. Kuten jo todettua, Nela ilmeisesti piti paikasta ja mikä olisikaan hyvä paikka tuulettua kuin luonto. Tällöin voidaan ajatella, että hän olisi lähtenyt kohti kotia hyvissä ajoin valoisan aikaan ja halunnut tavata vieraaksi saapuvat ystävänsä, jolloin hän ei olisi enää viettänyt tuntikausia viestin lähetyksen jälkeen Nuuksiossa. Jos rikos tai onnettomuus on tapahtunut, niin se luultavimmin olisi tapahtunut viestin lähetyksen jälkeen ja ehkä ennen viittä. En usko, että Nelan oli tarkoitus koko Nuuksio kiertää jalan eikä siten olisi siellä enää pimeän myötä liikkunut. Pimeääkin alkoi tulla tuolloin vasta joskus kahdeksan nurkilla. Eksyessäkin alueelta löytää kyllä jonnekin, mikään loputon erämaa se ei ole, joten alueelle ei tarvitse jäädä yötä myöten ihmettelemään. Ihmetystä herättääkin puhelin, joka paikantunut myöhemmin illalla/yöllä etelämpään osaan Nuuksiota.
Kaikenlaisia rikoksia sattuu, mutta varsin harvassa ovat kuitenkin ne, joissa ihan tuntematon tapetaan tai kidnapataan, vaikka jälkimmäinen onkin pari vuotta sitten alueella sattunut. Jos näin on käynyt, niin tekijä luultavasti on vienyt hänet pois alueelta tai ylipäätään on ainakin itse pyrkinyt poistumaan paikalta mahdollisimman pian ja vähän huomiota herättämättä. Se, että hänen toimestaan saisi puhelimen paikantumaan oletettua tapahtuma-aluetta etelämmäksi tarkoittaisi lähinnä puhelimen toimittamista toiseen paikkaan tai hävittämistä. Ymmärrän tietojen mukaan, että paikatuminen etelämmäksi olisi tapahtunut enemmän myöhemmin kuin vielä alkuillasta. Tällöin voidaan kysyä, että miksi mahdollinen tekijä olisi edelleen hengannut alueella ja esim. siirtänyt puhelinta toisaalle? Hämäykseksi? Liikkuessaan alueella lisää hän olisi todennäköisesti vain tullut havaituksi tavalla tai toisella. Ennemminkin hän olisi voinut vain hankkiutua puhelimesta eroon ja heittänyt sen jonnekin poistuessaan alueelta. Luulisin, että tuntemattoman henkilön sieppaaminen/henkirikos ei ole kovin suunnitelmallista etukäteen vaan enemmänkin häiriintyneen henkilön suorittama teko sopivassa hetkessä, jolloin siihen ei mahdollisesti liittyisi kauheasti jotain hämäyksiä ja muita toimenpiteitä. Rikoksen mahdollisuus on olemassa, mutta mahdollisesti sekin pieni.
Jotenkin tuntuu, että vahvin vaihtoehto on kuitenkin yksinkertainen onnettomuus. Näitä sattuu eikä siihen vaikuta sillä hetkellä kuinka kokenut metsässä tai kallioilla liikkuja on kyseessä. Hetkellinen keskittymisen herpaantuminen tai muuten horjahdus vaikka kalliolla voi koitua kohtalokkaaksikin. Luin Hyöppösen teorian ja jotain vastaavaa on hyvin saattanut tapahtua. Ei välttämättä juuri täsmällisesti niin, mutta kuitenkin. Onnettomuuksia on sattunut, joihin on liittynyt erikoisempia asioita ja ei ole lainkaan poissuljettua, että puhelin päätyisi onnettomuuden myötä erilleen uhrista ilman, että asiaan liittyy muita henkilöitä. Se ei edes lopulta olisi kovinkaan erikoista, jos esim. reppu pudonnut uhrin mukana veteen, mutta jäänyt kellumaan puhelin sisällään. Johonkin suuntaan se ajelehtii jos on vähänkään tuulta ja virtausta, jos ei heti uppoa. Se selittäisi lopulta yksinkertaisestikin miksi signaali oli etelämpänä. Toki on silti mahdollista, että Nela olisi etelämpänäkin ollut ja siellä päin on sattunut onnettomuus. Joka tapauksessa onnettomuus on ihan hyvin voinut sattua esillä olleiden tietojen valossa.