Keskiviikon videota olen litteroinut alle noin kohdasta 11:00 eteenpäin. Jos haluaa järjettömyyttä tiivistettynä niin kannattaa katsoa Anon jaarittelua alkaen 12:55. Sian syönti nousee tekstissä monet kerrat esiin, myös Anon pakkomielle siitä että 'me ollaan Israel'. Hän antaa myös Raamatun kautta ohjeita karitsan teurastukseen sekä syöntiin ja toteaa, kuinka vuosituhansia sitten ei ollut S-marketia, Lidliä tai K-kauppaa, joista olisi voinut hakea kotiin juuri sopivan määrän ruokaa. Toki syntinen Helsinkikin saa palkkansa kun Ano haukkuu Kaivopuistoa vapun jälkeen. Sekavaa tekstiä luettuna mutta samalla tavalla raskasta oli kuunnella: Ano toistaa koko ajan samaa, syyttelee, pelottelee ja uhkailee ja alkaa jankata kerta toisensa jälkeen 'suoran yhteyden' esteenä olevista 'välimiehistä'.

- VKK_Ano_karitsa.jpg (88.95 KiB) Katsottu 875 kertaa
Vatikaani on vääntänyt vanhaa testamenttia. Se on vääntänyt siihen…se on yrittänyt vierottaa meidät luojastamme. Se työntää siihen väliin vaikka mitä. Se työntää jopa muokatun Raamatun Taivaan isän ja sun väliin. Kaikkea mahollista yrittää tunkee välille, kaiken maailman välimiestä.
Ei! Sun pitää pitää suora yhteys siihen taivaaseen. Sen jälkeen kaikki nää tekstit ja Yeshuan tekemiset aukeaa sulle paremmin. Ei siihen oteta mitään väliin.
Suora yhteys on kaikkiein tärkein oot eksyksissä jos otat siihen jotain väliin.
Ei tää oo mitään Yeshuan aliarviointia. Koittakaa hyvät ihmiset ymmärtää että teitä koko aika yritetään eksyttää ja teitä on eksytetty.
Hyvänen aika sikaa syövät porukat tuolla, uskovaiset ihmiset! Minullekin on syötetty koko ikäni. Mä oon uskovaiseen perheeseen syntynyt ja saanut tuollaista paskaa syödä!
Ei kukaan edes ymmärtänyt että sairastutetaan ihmiset! Juostaan kaikkien pikkien perässä… uskovaiset ihmiset! Miten harhassa te olette!
Ano alkaa puhua vanhasta testamentista,
Mooses ja
Aaron on aiheina.
Meidän pitäs siunata muka feikki-Israelia. Koettakaa kuitenkin ymmärtää. Me ollaan se Israel.
Raamatussa puhutaan "ensimmäisestä kuukaudesta". Mikähän ajankohta tämä on ollut, Ano kysyy. Ois hyvä tietää. Tammikuu on olevinaan meille ensimmäinen kuukausi. Onko niitä kuukausiakin enemmän kuin 12?
Ano lukee 2. Mooseksen kirjaa.
Jokainen perhe ottakoon itselleen karitsan. Valmistadutaan juhlaan kun aletaan syömään.
Kun siellä on esinahanvirittelijöitä kuulolla jotka haluaa olla vastakarvaan. Koetetaan ymmärtää tää teksti tähän päivään mitä tää tarkoittaa. Henki avaa tämän.
Kun nää haki tän karitsan, siihen aikaan ei ollut Lidliä ja S-marketia ja K-kauppaa, se haettiin syötäväksi valmistettavaksi. Nyt kun meillä on nää kaupat me voidaan ostaa ihan oikea määrä ruokaa. Ei tarvitse naapurin kanssa jakaa.
Nyt kun se ruokakin on myrkyetty meille myytäs mielellään se valmispitsa mikrossa lämmitettäväksi juhlapöytään.
Pyritään menemään alkuperäisille juurille ja tekemään mahdollisimman puhdasta ruokaa ilman välikäsiä.
Kun mennään kaupasta ostamaa ei osteta sitä lauantaimakkaraa, ei sikamakkaraa. En sitä sikamakkaraa suosittelis edes työpäivälle.
Ano lukee karitsan teurastamisesta.
Pääsiäinen on ollut vanhassa testamentissa merkittävä juhla kun verta vedetään ovenpieliin ja vasta sen jälkeen syödään.
Raamatussa kehotetaan sivelemään karitsan verta oven pihtipieliin ja päällykseen taloissa joissa karitsaa syödään. Rajummat juhlat on olleet käynnissä. Suora yhteys on ollut yläkertaan.
Pullan ja katkerien yrttien kanssa syödään. Syödään kaikki eli koko lammas illalla juhlissa kerralla.Karitsa pitää syödä päineen, jalkoineen ja sisälmyksineen.
Tähteet pitää polttaa tulessa niin ettei paikka jää kauhean näköiseksi Ano selittelee kuinka Vapun aikoihin esimerkiksi Helsingin Kaivopuisto on täynnä ryönää.
Ano lukee myös pukeutumisohjeet syömiseen: kupeet vyötettynä, sauvat kädessä ja kengät jalassa pitää karitsa syödä. Sekä kovaalla kiireellä.

- VKK_Ano_karitsaa_nassuun.jpg (95.33 KiB) Katsottu 875 kertaa
Tässä olikin kyse pääsiäisen juhlimisesta, Ano hämmästelee.
Ano pohtiikin nyt haluaako herra hänen nyt paljastavan että UT:n pääsiäinen on jonkinlainen huijaus. Välimies on tuotu vahvasti juhlaan nyt vaikka vanhassa testamentissa pääsiäinen oli merkittävä juhla taivaan suuntaan kun oli jopa verta ovenpielissä. Meille on nyt tuotu välimies juhlaan, se on se kaikkein tärkein. Mä haluan ainakin ottaa selvää näistä asioista. Miksi tää on haluttu unohtaa, kun tässä puhutaan vielä meille israelilaisille.
Miksi tämä on unohdettu?
Kaiken maailman luudallalentelijät, noituudet ja muut on tullu mukaan pääsiäisen juhlaan. On tehty Jeesuksen tarina. Kirjoituksia kun on muokattu ei tiedetä kuoliko se oikeasti vai ei. No se ei kuollu. Hän elää hengessä. Me taivaan isään uskovat ei kuolla kukaan. Meitä ei saa tapettua kukaan.
Aikamoista, aikamoista. Tämän jälkeen Ano lukee surmista Egyptin maassa. AIka rajua tekstiä.
Egyptillä oli omat jumalat. Veri oli taloissa (joissa juhlittiin pääsiäistä?) merkki suojelukseksi. Rangaistus ei koske uskovia vaan Egyptin maata. Meidän esi-isät oli silloin Egyptissä. Rangaistus oli tulossa niille (eli viitannee egyptiläisiin jotka pitivät Moosesta ja kumppaneita vankeinaan?)...
Ano selittää toisen kerran 'esinahanvirittelijöistä' eli viittaa nähtävästi juutalaisiin
Tämän jälkeen Ano lukee ohjeita pääsiäisen viettämisestä.
"Viettäkää sitä herran juhlana sukupolvelta toisella ikuisena säädöksenä".
Meillä täällä porukat kulkee kuin noidat pääsiäisen aikaan ja kaiken maailman luutajuttuja on tuossa.
Uskovaiset on ottaneet Vatikaanin nimeämän Jeesuksen tuohon väliin.
Me tiedetään että Yeshua elää ja sillä on valtava rooli. Vatikaani on tunkenut tuohon väliin vaikka mitä ja muokkaillut noita kirjoja.
Viettäkää pääsiästä herran juhlana. Jos se Yeshuan tarina on UT:ssa kutakuinkin niin kuten meille on väitetty.
Mulle tää vahvistaa että se (tarina) on tungettu tuohon väliin että päästäs herran juhlasta eroon. Sitten hiljalleen hivutetaan siihen kaiken maailman pupujussin palvonnat ja kaikki. Se on niin kova juhla että pullaa syödään kunnolla. Ei sun tarvi syödä itseäs niin kun sillä tavalla että sä leijut tuolla kun sulla on niin paljon ilmavaivoja pullan takia.
Tää tarkottaa sitä että jos sä et kunnioita tätä juhlaa herran juhlana vaan oot ottanut kaiken maailman välimiehiä niin silloin hävitettäköön Israel. Huilataan ja sitten laitetaan pöytä taas koreaksi. Happamasta leivästä ja happaman syönnistä Ano jatkaa puhumista taas.Voi hyvänen aika.Ja tässä puhutellaan suoraan meitä israelilaisia. Tuolla otetaan välimies ihan sen takia ettei me ymmärrettäis keitä me ollaan.
Miettikää miten tärkeitä me israelilaiset sille luojalle ollaan. Miettikää.
Ano puhuu tämän jälkeen muukalaisista: "Jokainen joka täällä on, on maassa ja meidän kulttuurissa maan ja meidän tavalla. Jolle tää ei käy niin hävitettäköön niin lähteköön helvettiin. Jos et ole meidän kanssa luojaa juhlimassa - ja oot meidän hyvinvoinnista mukana - jos nää jutut ei sulle käy niin lähde helvettiin täältä".
Tässä kohtaa Raamattukin alkaa toistaa samoja rivejä kuten Anokin.
Kuulostaa rituaaleilta veren oveen maalaaminen. Mutta slloin oltiin Egyptissä. Taivaan isä oli tulossa tuhoamaan Egyptin porukkaa kun niillä oli jotain muita jumalia. Sen takia piti näin tehdä. Silloinkin oli pahoja henkiä. Oli pahoja henkiä vitsauksena.
Ota suora yhteys. Paha ei voi mitään. Tämä on ikuinen säädös sinulle ja lapsillesi. Me ollaan menetetty tää ikuinen säädös. Ainakin minä koen että ollaan tungettu kaikenlaista juttua. Kun tulette siihen maahan noudattakaa näitä menoja.
Ollaanko me tultu tänne Pohjolaan. Ollaanko tultu. “Kun te tulette siihen maahan.” Nykyisin on nuo rajat muuttuneet. Tuleeko nuo rajat takaisin? Ne varmaan tulee. Sotauho näyttää sellaiselta että sydänmaa yhdistyy. Jäädään odottelemaan suurta viisautta ylhäältä siihenkin asiaan.
Juhlan vietto on meille tärkein. Ei me jokaisen autotalliin mennä sitä lammasta teurastamaan. Meillä on kaupat mistä haetaan ruoka. Tai mieluummin suoraan tiloilta ettei kauppiaat vedä välistä rahoja.
Tämän jälkeen jäkätystä pääsiäisen vietosta.
Kun lapset sitten kysyvät teilltä kertokaa heille pääsiäisuhrista ja Egyptin rankaisemista. Miettikää mitä eksytystä tämä on ollut. Kouluissa tai joka paikassa pitäs toitottaa tätä kaikille. Tällainen ammattikoulukaveri pannaan toitottamaan teille miten eksyksissä olette olleet.
Herra surmasi kaikki Egyptin esikoiset. Karmea on ollut tuomio. Kova valitus oli Egyptissä. Faarao on ollut kovassa paikassa. VT:ssa kerrotaan meistä israelilaisista.