Sivu 42/102

Re: Koiria jätetty petoeläinten syötäväksi

Lähetetty: Ti Touko 25, 2010 9:29 pm
Kirjoittaja Tay77
Lapin Kansan nettisivuilta:
Päivitetty 25.5. 18:02, julkaistu 25.5. 18:00
Koiranraadot heitti metsään paikallinen safariyrittäjä
Merja Vehmas


Sodankylän Kakslauttasen koiranraatojuttu on poliisin osalta selvitetty ja tutkinta saatu päätökseen. Raadot on heittänyt metsään paikallinen huskysafariyrittäjä, joka on Sodankylän ainoa yrittäjä alalla.

Tutkintaa johtanut komisario Risto Määttä sanoo, että kaikki Iso Vuomaselän pohjoispuolelta läheltä vaaran lakea löydetyt 17 koiraa on lopettanut eläinlääkäri viime talven aikana.

Eläinten lopettamisesta ei näin ollen ole poliisilla mitään sanomista. Poliisia ei myöskään kiinnosta se, miksi koirat on lopetettu. Joukossa oli nuoriakin koiria, myös pentu.

Koirien omistajan tehtävä oli lopettamisen jälkeen huolehtia eläinten hautaamisesta tai säilyttämisestä siihen asti. Näin ei kuitenkaan tehty. Tutkinnassa ei ole tullut ilmi mitään järkevää selitystä sille, miksi raadot viskeltiin maastoon, josta he takuuvarmasti aikanaan paljastuvat.

Määttä sanoo, että eläinten lopettamisesta annettujen ohjeiden mukaan eläimet pitää saada kesällä sulan maan aikaan kuopattua. Siihen asti niitä saa pitää säilössä hautaamattakin. Se ei kuitenkaan tarkoita metsään heittelemistä.

Yrittäjä on teollaan syyllistynyt jäterikkomukseen, mistä seuraa sakkoja. Koska rikosnimike on näin vähäinen, ei yrittäjä joudu tekemisistään käräjille. Sakot nousevat Määtän mukaan maksimissaan muutamaan sataan euroon.

Vaaralta löydetyt raadot olivat Metsähallituksen maalla. Määttä sanoo Metsähallituksen ja yrittäjän sopineen eläinten poiskuljettamisesta ja paikan siistimisestä.

Raadot metsään vienyt yrittäjä otti itse yhteyttä poliisiin asian tultua esille.

Raadot havaitsi maastossa huhtikuun loppupuolella liikkunut ohikulkija, joka ilmoitti asiasta nimettömänä viranomaisille.
http://www.lapinkansa.fi/cs/Satellite/L ... ttaja.html

Eli tämä tapaus on siis selvitetty...

Minulla olisi useitakin kommentteja ja mielipiteitä joita tämä aihe mielessäni herättää, valitettavasti en tänään enää ehdi niitä kirjoittamaan. Toteampa vain, että mielestäni kovin surullinen tapaus.

Re: Koiria jätetty petoeläinten syötäväksi

Lähetetty: Ti Touko 25, 2010 10:07 pm
Kirjoittaja Kiiski Vastaranta
Vai että jäterikos on se hienolla mallilla oikeustaju Suomessa :evil:
Minulla olisi useitakin kommentteja ja mielipiteitä joita tämä aihe mielessäni herättää, valitettavasti en tänään enää ehdi niitä kirjoittamaan. Toteampa vain, että mielestäni kovin surullinen tapaus.
Mitä tälläiseen nyt oikein mitään sanoo kaikki meni lakien ja asetuksien mukaan ja tyyppi roskasi vain luontoa :?: :evil:

Re: Koiria jätetty petoeläinten syötäväksi

Lähetetty: Ke Touko 26, 2010 8:17 am
Kirjoittaja joey
Nuo vetokoiravaljakkoyrittäjät ovat vuosikymmenien ajan saaneet mellastaa oman mielensä mukaan. Toki joukossa on järkevääkin sakkia, mutta vähemmistönä. Pääasiassa koiria ei säilytetä asiallisesti, ne ovat hermoheikkoja, säikkyjä ja likaisia. Ne elävät liian pienissä aitauksissa ja niillä on aivan liian vähän virikkeitä - se, että koira "pääsee" kytkettynä juoksemaan 20km joka toinen päivä ei todellakaan ole virikkeellistä tekemistä, etenkään siperianhuskyn, alaskanmalamuutin tai muun vastaavan alkukantaisen rodun edustajan vilkkaalle, älykkäälle ja laumaorientoituneelle mielelle.

Valjakkoyrittäjien sesonkiaikaan helppoa rahaa tulee typeriltä turisteilta kirjaimellisesti ovista ja ikkunoista. Yritys pyörii sitä suuremmalla teholla, mitä enemmän sillä on koiria. Koska valjakkokoirina käytetään yleensä melko kevytrakenteisia siperianhuskyja (tai "siperianhuskyja", puhdasrotuisiahan ne harvoin ovat, mutta sillä nyt ei ole mitään väliä), tarvitaan yhteen valjakkoon kuudesta kymmeneen koiraa. Samaa valjakkoa ei voi juoksuttaa täyttä lenkkiä saman päivän aikana, ja jos asiakkaita on esimerkiksi vaatimattomat viisi päivälle... You do the math, valjakkoyrittäjillä on usein helposti yli 100 koiraa tiluksillaan. Koska ala on erittäin suhdanneherkkä, seuraa suhdannevaihteluista koirien saneeraaminen, kuten viime talvena, kun sadat huskyt uhattiin lopettaa, ellei niille löytysi koteja muualta. Suomessa uutisoitu tapaus ei ollut Suomen eikä Pohjoismaidenkaan ainoa tänä lamana. Myös edellisen laman aikaan tapauksia oli Pohjoismaissa useampia.

Minusta lemmikkieläimen raadon jättäminen luontoon ei sinänsä ole mitenkään väärin. Onhan se esimerkiksi koiran itsensä kannalta paljon luonnollisempaa kuin se, että koira tuhkataan eläinlääkärissä ja haudataan sitten hautakiven alle lemmikkien hautausmaalle. Tosin aikuisten ihmisten on muutenkin melko kyseenalaista pohtia sitä, mitkä fiilikset kalutun koiranraadon sielulle mahtaa kokemuksesta jäädä (samoin on mielestäni erikoista sekin, että Suomen muka-uskontovapaasta lainsäädännöstä löytyy mm. rikosnimike "hautarauhan rikkominen").

Mutta tuo tusinan raadon jättäminen luontoon peilaa kyllä hyvin sitä täydellistä välinpitämättömyyttä, jolla safariyrittäjät koiriinsa suhtautuvat. Valitettavasti tämä on laajentunut koskemaan jossain määrin myös valjakkoharrastajia. Valjakkoharrastamisen ja safariyrittämisen suosio on vaikuttanut hyvin negatiivisesti etenkin siperianhuskyyn rotuna - kasvattaja- ja terveysongelmat ovat lisääntyneet, kun rodun suosio on noussut ja kasvattanut kysyntää sellaiseksi, ettei siihen pystytä eettisellä kasvattamisella vastaamaan. Ilmiö ei ole ollut aivan yhtä paha kuin monien muiden rotujen tapauksessa siksi, että siperianhuskyn rotumääritelmä ei esitä koiran terveyttä vaarantavia vaatimuksia sen ulkonäölle (ja hylkääviä virheitä on, jos koira liikkuu huonosti, sen luonteessa on vikaa tms.).

Ennustan, että on vain ajan kysymys, koska tästäkin rodusta saadaan väännettyä perse maassa viistävä kummajainen, joka ei pysty synnyttämään itse omia pentujaan. OT päättyy.

Re: Koiria jätetty petoeläinten syötäväksi

Lähetetty: Ke Touko 26, 2010 8:55 am
Kirjoittaja Marsalkka
Kiiski Vastaranta kirjoitti:Vai että jäterikos on se hienolla mallilla oikeustaju Suomessa
Mikä muukaan?

Vai viittaatko siihen, että ei ole kivaa, että joku hankkii paljon koiria ja sitten päättääkin lopettaa ne?

Re: Koiria jätetty petoeläinten syötäväksi

Lähetetty: Ke Touko 26, 2010 12:28 pm
Kirjoittaja Kiiski Vastaranta
Marsalkka kirjoitti:
Kiiski Vastaranta kirjoitti:Vai että jäterikos on se hienolla mallilla oikeustaju Suomessa
Mikä muukaan?

Vai viittaatko siihen, että ei ole kivaa, että joku hankkii paljon koiria ja sitten päättääkin lopettaa ne?
En tiedä minkälainen suhtautuminen sinulla on eläimiin noin yleensä tai vihaatko kenties juuri koiria kuten moni ihminen?
Menneinä aikoina myös musta ihmiset oli hyötyeläimiä ei heitä luokiteltu edes ihmisiksi ja työn näännyttämänä kun kuukahti niin olivat vain jätettä.

Sitten taas asiaan
Viherpiipertäjät vastaan jänkhän eläinrääkkääjät

- Ellei virkavalta tee mitään suojellakseen poromiesten elinkeinoa, pitää heidän itse tehdä asialle jotain. Jos karhu, susi tai ahma tulee lähellekään navetoita muualla Suomessa, kyllä on poliisi ja paikalliset hirviseurat pyssyineen niitä jahtaamassa. Voisi vähän miettiä ennen kuin lähtee betoniviidakossa elävät arvostelemaan Lapin kairojen tosimiehiä, kirjoittaa eräs MTV:n uutiskommentissaan.

Paliskuntain yhdistyksen tilastojen mukaan pedot tappoivat viime vuonna lähes 3 400 poroa.
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtm ... 05/1131717

Tuon uutisen ja tuon asetelman huomioon ottamaminen ihmetyttää entisestään ton koiravaljakko yrittäjän toiminta.
Pohjoisessa ollaan vihaisia kun ei saa ampua miten sattuu suurpetoja ja sitten paikallinen yrittäjä vie koiriensa raadot jänkälle suurpetoja ruokkiakseen helpolla lounaalla ja helpot lounaat entisestään vahvistaa petokantaa?

Re: Koiria jätetty petoeläinten syötäväksi

Lähetetty: Ke Touko 26, 2010 2:30 pm
Kirjoittaja Marsalkka
Kiiski Vastaranta kirjoitti:[En tiedä minkälainen suhtautuminen sinulla on eläimiin noin yleensä tai vihaatko kenties juuri koiria kuten moni ihminen?
Menneinä aikoina myös musta ihmiset oli hyötyeläimiä ei heitä luokiteltu edes ihmisiksi ja työn näännyttämänä kun kuukahti niin olivat vain jätettä.
Olen ihan vain kiinnostunut tietämään, että mikä rikos tuossa mielestäsi sitten olisi kyseessä?

Re: Koiria jätetty petoeläinten syötäväksi

Lähetetty: Ke Touko 26, 2010 3:43 pm
Kirjoittaja devil_doll
Koira on älykäs eläin, joka kiintyy omistajaansa ja laumaansa. Näiden kaupallisissa yrityksissä käytettävien valjakkokoirien elämä on usein kovaa, ja ne ansaitsisivat asiallisen kohtelun kuoltuaan. Puhumatta nyt siitä, että koira on ihmisen seuralaislaji, jota tulisi kohdella inhimillisesti, eikä vain kappaleena kuollutta lihaa.

Mielestäni ko. yrityksen nimi tulisi saada julkiseen tietoon, jotta ihmisten ei tarvitsisi tukea tuollaisen yrittäjän toimintaa. :?

Eläinten, jos myöskin ihmisten, huonosta kohtelusta annettavat tuomiot ovat Suomessa naurettavia kautta linjan. :evil:

Re: Koiria jätetty petoeläinten syötäväksi

Lähetetty: Ke Touko 26, 2010 4:34 pm
Kirjoittaja Sippura
devil_doll kirjoitti:Koira on älykäs eläin, joka kiintyy omistajaansa ja laumaansa. Näiden kaupallisissa yrityksissä käytettävien valjakkokoirien elämä on usein kovaa, ja ne ansaitsisivat asiallisen kohtelun kuoltuaan. Puhumatta nyt siitä, että koira on ihmisen seuralaislaji, jota tulisi kohdella inhimillisesti, eikä vain kappaleena kuollutta lihaa.

Mielestäni ko. yrityksen nimi tulisi saada julkiseen tietoon, jotta ihmisten ei tarvitsisi tukea tuollaisen yrittäjän toimintaa. :?

Eläinten, jos myöskin ihmisten, huonosta kohtelusta annettavat tuomiot ovat Suomessa naurettavia kautta linjan. :evil:
Ei kai tässä tiedetä onko eläimiä kohdeltu huonosti. Koirat on lopetettu ihan asianmukaisesti eläinlääkärin toimesta, joten siinä ei sinänsä ole mitään. Se, onko koirien kippaaminen jänkhälle asianmukaista, on asia erikseen. Toisaalta voi ajatella, että tuollainen koiralauma elättää jonkun susiperheen pitkän aikaa, joten niillä ei silloin ole tarvetta käydä porojen kimppuun. Luulisi poromiehien pitävän siitä.

Re: Koiria jätetty petoeläinten syötäväksi

Lähetetty: Ke Touko 26, 2010 6:54 pm
Kirjoittaja Kiiski Vastaranta
Marsalkka kirjoitti:
Kiiski Vastaranta kirjoitti:[En tiedä minkälainen suhtautuminen sinulla on eläimiin noin yleensä tai vihaatko kenties juuri koiria kuten moni ihminen?
Menneinä aikoina myös musta ihmiset oli hyötyeläimiä ei heitä luokiteltu edes ihmisiksi ja työn näännyttämänä kun kuukahti niin olivat vain jätettä.
Olen ihan vain kiinnostunut tietämään, että mikä rikos tuossa mielestäsi sitten olisi kyseessä?
Tota tota,en sinänsä ottanut siihen kantaa vaan noin yleensä lakiin/lakeihin ja tämäkin tapaus kuitataan todennäköisesti muutaman sadan euron sakoilla.
Kyllä täällä ja muualla olisi tarvetta tarkistella noin lakeja yleensäkin jos kuolleen eläinten vippaaminen metsään katsotaan saman veroiseksi rikokseksi kuin roskapussin heittäminen tienpenkalle.
No meitä yhtä moneen junaan kuin on asukkaitakin,mutta kyllä minussa herättää tunteita enemmän tienpenkalle heitetty kotiieläin kuin sinne heitetyt roskat.

PS.Olen kyllä ihan täysiverinen lihansyöjä

Re: Koiria jätetty petoeläinten syötäväksi

Lähetetty: Ke Touko 26, 2010 7:48 pm
Kirjoittaja Marsalkka
^ Pitäisikö kenties olla lisäksi joku eläinlääkärin lopettaman eläimen metsäänheittämisjättämisrikos?

Re: Koiria jätetty petoeläinten syötäväksi

Lähetetty: Ke Touko 26, 2010 8:25 pm
Kirjoittaja devil_doll
^ Eläimille voisi hyvin olla oma luokkansa jäterikoksissa. Ettei se rinnastuisi roskapussin metsään heittämiseen. Elämän kunnioitusta pitää laissa olla. Tai ehkä sitten pitäisi tehdä myös ihmisruumiin kippaamisesta luontoon jäterikos eikä hautarauhan rikkominen?

Re: Koiria jätetty petoeläinten syötäväksi

Lähetetty: Ke Touko 26, 2010 9:09 pm
Kirjoittaja Tay77
Vaikkei tässä tapauksessa tullutkaan ilmi (ainakaan lehtitietojen perusteella) varsinaista rikosta liityen esim. eläinten kohteluun, herättää tämä tapaus silti ainakin minussa mm. vihaa ja epäluuloa.

Välinpitämättömyys (jonka mm. joey viestissään, sivulla 1 mainitsi) tulee itselläni ensimmäisenä mieleen, vaikkei se kai varsinaisesti itsessään rikos olekaan...? Ainakin minusta on erittäin surullista, että koiriin tai ihan mihin tahansa eläimiin suhtaudutaan sellaisella välinpitämättömyydellä, että hommat jäävät ikään kuin "puolitiehen". Olkoon kyse sitten mistä tahansa tuotantoeläimestä (käytän nyt tätä termiä kaikista eläimistä, joista ihmiset saavat elantonsa/sivutulonsa), kyllä mielestäni omistajan velvollisuus on huolehtia kaikkien eläintensä hyvinvoinnista loppuun asti. Ei sen rahan ja kannattavuuden varjolla voi mielestäni eläimilläkään/eläimillekään tehdä mitä lystää! En ole täällä vaatimassa "koiraa presidentiksi" mutta olisi mielestäni suotavaa, että eläinten oikeuksiin ja oloihin kiinnitettäisiin joskus parempaa huomiota, ihan laillisin keinoin...

Lisäyksenä vielä, etten todellakaan tunne tätä kyseistä tapausta vaan kirjoitukseni perustuu ajatuksiini, joita tapaus (lehtitietojen perusteella) minussa herättää. En tiedä, kuinka kyseisiä koiria on niiden eläessä kodeltu, joten en siis voi ottaa siihen kantaa. Olen kuitenkin sitä mieltä, että jokainen vastuullinen koiran tai muun eläimen (tuotantoeläimenkin) omistaja huolehtii eläimestäään loppuun asti.

PS: Minäkin olen lihansyöjä...

Re: Koiria jätetty petoeläinten syötäväksi

Lähetetty: Ke Touko 26, 2010 9:17 pm
Kirjoittaja Marsalkka
Tay77 kirjoitti: Olen kuitenkin sitä mieltä, että jokainen vastuullinen koiran tai muun eläimen (tuotantoeläimenkin) omistaja huolehtii eläimestäään loppuun asti.
Näin kannattaakin tehdä. Muuten voi saada rapsut jäterikoksesta.

Re: Koiria jätetty petoeläinten syötäväksi

Lähetetty: Ke Touko 26, 2010 10:29 pm
Kirjoittaja Tay77
Marsalkka kirjoitti:
Tay77 kirjoitti: Olen kuitenkin sitä mieltä, että jokainen vastuullinen koiran tai muun eläimen (tuotantoeläimenkin) omistaja huolehtii eläimestäään loppuun asti.
Näin kannattaakin tehdä. Muuten voi saada rapsut jäterikoksesta.
Hih! Näin juuri :wink:!

Re: Koiria jätetty petoeläinten syötäväksi

Lähetetty: To Touko 27, 2010 2:47 pm
Kirjoittaja joey
devil_doll kirjoitti:^ Elämän kunnioitusta pitää laissa olla. Tai ehkä sitten pitäisi tehdä myös ihmisruumiin kippaamisesta luontoon jäterikos eikä hautarauhan rikkominen?
Elämää laki pyrkiikin kunnioittamaan, tosin se tekee sen huonosti. Tämä on pääteltävissä ihmisten kohdalla esimerkiksi pahoinpitely- ja etenkin seksuaalirikostuomioiden keveydestä, eläinten kohdalla taas etenkin tuotantoeläinten, mutta myös lemmikkieläinten huonoon kohteluun puuttumisesta. Tai siis siitä, että siihen ei ole vieläkään hirveästi mahdollisuuksia, tahtoa tai resursseja puuttua.

Kuoleman kunnioittaminen on sitten asia erikseen. Minusta se on turhaa, luonnotonta ja ensiluokkainen esimerkki siitä, miten tiiviisti Suomen lainsäädäntö on naimisissa evankelisluterilaisen kirkon kanssa. Kuoleman jälkeen ei nykytodisteiden valossa ole elämää. Edes evankelisluterilaisen kirkon mielestä kuoleman jälkeen ei ole elämää, jossa tarvittaisiin maallisia jäännöksiä. Kuitenkin lainsäädännöstä löytyy tuo aiemmin mainitsemani hautarauhan rikkominen, joka ymmärtääkseni käsittää myös esimerkiksi ruumiita sisältävälle onnettomuuspaikalle tunkeutumisen luvatta. Ja nekrofilian.
12 §
Hautarauhan rikkominen

Joka
1) luvattomasti avaa haudan tai ottaa sieltä ruumiin tai sen osan, ruumisarkun tai hautauurnan,

2) käsittelee hautaamatonta ruumista pahennusta herättävällä tavalla tai

3) turmelee tai häpäisee hautaa tai kuolleen muistomerkkiä,

on tuomittava hautarauhan rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.
Tämän voisi ymmärtää uskonrauhaan liittyvänä, omaisten asemaa ja surua suojaavana säädöksenä, mutta se koskee kaiken järjen mukaan myös niitä edesmenneitä, joilla ei ole omaisia. Tätä voisi perustella myös esimerkiksi mahdollisten tautien leviämisen ehkäisemisellä, mutta laissa mainitaan nimenomaan ruumiin käsitteleminen pahennusta herättävällä tavalla, joten sekään ajatus ei voi olla tämän lakipykälän takana.

Eli kenenkään ruumiiseen ei saa hautaamisen jälkeen koskea. Eikä oikeastaan ylipäätään kuoleman jälkeen. Miksi ei? Koska se aiheuttaa vahinkoa... kenelle tai mille? Kenelle tai mille se aiheuttaa vahinkoa, että villieläin syö asianmukaisesti lopetetun koiran raadon?

Itselläni on kaksi koiraa, joita en aio lopettamisen jälkeen viskata metsään muiden syötäväksi siksi, että jostain syystä minusta tuntuu henkilökohtaisista, oletettavasti länsimaiseen kasvatukseen liittyvistä syistä pahalta ajatella, että joku söisi lemmikkini, vaikkei lemmikki siitä enää kärsisikään, ja vaikka se olisikin täysin luonnollinen kohtalo luontokappaleen elottomalle ruumiille. Tämän takia aionkin huolehtia lemmikkieni ruumiiden hävittämisestä.

Mutta pitäisikö sen, että eläimen raadon heittää luontoon, olla jostain muista kuin ympäristö- tai jätehuollollisista syistä mielestäni rangaistavaa? Ei missään nimessä pitäisi.