oldstyle kirjoitti:Pieni liekki kirjoitti:oldstyle kirjoitti:Kyllähän ne päättelee kun se on niiden duuni. Sit kun syytetytkään ei osaa antaa minkäänlaista järkevää selitystä siitä mitä ne luvut voisi tarkoittaa, homma rupeaa olemaan loppuun taputeltu.
Jos olisin keskustellut jostain itselleni mahdollisesti melko merkityksettömästä asiasta jonkun henkilön kanssa puhelimessa, niin tuskin osaisin antaa kovinkaan järkevää selitystä puhelun sisällöstä, jos joku sattuisi keskustelusta jotain tivaamaan vuosia tapahtuneen puhelun jälkeen.
Mistä kuvittelette minun puhuneen, kun olen keskustellut toisen henkilön kanssa puhelimessa pöperöistä ja mössöistä, jotka eivät ole vanhalle rouvalle maistuneet?
Kerrataampa vielä kerran tarina.
Romano ja Kortekallio ovat vanhoja tuttuja.
Romano ja Kortekallio ovat molemmat olleet huumepoliisin tietolähteitä, mutta he eivät tietenkään ole tienneet että toinen on tietolähde.
R on saanut huumepoliisilta tehtävän selvittää virolaisen huumeliigan tekemisiä.
K on lähtenyt hollantiin tapaamaan tytärtänsä.
Romano on antanut Kortekalliolle lapun ja tehtävän selvittää näiden huumerikollisten asioita. Kumpikaan siis ei ole edelleenkään tiennyt että toinen on poliisin tietolähde.
Paukarlahtelainen mummo on sitten tavannut hollannissa huumerikollisen ja vaihtanut lappuja hänen kanssaan. K ei vieläkään ole tiennyt mistä asiassa on kyse.
Romano ja Kortekallio ovat sitten viestitelleet toisilleen näitä virolaiseen huumeliigaan liittyviä numeroita. Kumpikaan ei kuitenkaan tiedä mitä nämä numerot tarkoittavat, tai mihin ne liittyvät.
Kuulostaako uskottavalta tarinalta?
Lappuja ollaan vaihdettu ja huumeliigan asioita swlvitetty, vaikka kukaan ei tiedä misrään mitään, tai edes mitä on ollut tekemässä.
Unohdit erään seikan luettelosta, Romano oli kertonut tästä huumetutkija Verlinille. Hän kertoi ennenkuin mitään oli tapahtunut, ketään ei oltu vangittu, kukaan ei tiennyt mistään tynnyrijutuista mitään, ja Aarnio oli edelleen huumepoliisin päällikkö. Hän kertoi kirjeestä, hän kertoi virolaisista, hän kertoi heidän virolaisten ryyppämisestä ja siitä, että jokin meni pieleen. Hän kertoi käytännössä saman tarinan kuin kertoi Romano ja Kortekallio.
Verlin kertoi:
"Verlin on kertonut, että se kirje, josta hänellä itsellään oli tieto, liittyi siihen, että eräällä virolaisella oli ollut tarkoitus hankkia hasista Amsterdamista. Verlin oli tiennyt, että Romano oli tiennyt tämän henkilön. Verlin oli kertonut Romanolle tästä toimijasta ja kysynyt, että jos Romano saisi selvitettyä omilta tutuiltaan, että aiotaanko tuoda jotain ja pyytänyt Romanoa tiedustelemaan tuttaviltaan, vaikuttiko tämä henkilö Hollannissa. Verlin oli saanut tietää, että Romano oli lähettänyt kirjeen, missä oli tiedustellut asiaa. Verlin oli myöhemmin saanut tietää myös, että Romanon tuttavat olivat kuulleet tuttaviltaan, että jonkinlainen virolainen porukka oli käynyt sitten Hollannissa ryyppäämässä. Heidän asiansa olivat menneet solmuun eikä luottamusta ollut syntynyt. Verlinin tietojen mukaan huumausaineita ei ollut tuotu Suomeen. Nämä tiedot Verlin oli saanut Romanolta."
"Verlinin mukaan kirje oli ollut rikostiedustelua. Verlin oli kuullut kirjeestä jälkikäteen Romanolta, mutta Verlin ei ole osannut sanoa, että kuinka paljon jälkikäteen.
Romanon tehtävänä oli ollut tiedustella, että oliko tämä virolainen toimija hankkimassa hasista Hollannista ja ehkä vielä sellaisilta henkilöiltä, jotka olivat Romanolle tuttuja tai tutun tuttuja. Alkutieto virolaisista oli ollut peräisin rikostiedustelusta. Tämä kyseinen virolainen toimija oli tuonut huumausaineita Suomeen aikaisemminkin."
(käräjäoikeuden tuomio sivu 716-717)
Käräjäoikeus kuittasi asiaa näin:
"Myös Verlin on kertonut, että hän oli kysynyt Romanolta, saisiko tämä selvitettyä tutuiltaan, että onko eräs virolainen aikomassa tuoda huumausaineita Suomeen ja pyytänyt Romanoa tiedustelemaan tuttaviltaan, että vaikuttiko tämä henkilö Hollannissa. Verlin oli saanut Romanolta jossain vaiheessa jälkikäteen tietää, että Romano oli lähettänyt kirjeen, jossa oli tiedustellut asiaa.
Verlin ei ole muistanut asiaa tarkasti ja hänen kertomuksensa on ollut yleinen ja epämääräinen. Käräjäoikeus katsoo kuitenkin Verlinin kertomuksen perusteella, että hän on voinut pyytää Romanolta tällaisen asian selvittämistä." (sivu 724)
Eli käräjäoikeus myönsi, että Romano saattoi tehdä jotain ratkaisuja, jotka liittyivät tähän toimeksiantoon, mutta sitten päätyy seuraavaan ajatuskuvioon:
"Käräjäoikeus katsoo, että Romanon ja Kortekallio-Lammen välisten viestien sisältö ja kysymykset eivät sovi siihen, että lapulla olisi selvitetty Romanon ja Verlinin kertomaa virolaisiin liittyvää asiaa. Viesteissä olevat määrät seitsemäntoista, 7,5 ja yhdeksän eivät viittaa siihen, että Romano olisi tiedustellut päivämääriä tai sitä, vaikuttaako jokin virolainen Hollannissa vai ei. Myös se, että Kortekallio-Lampi on kirjoittanut Romanolle, että "seitsemän ja sulle puoli" viittaa muuhun kuin Romanon ja Verlinin kertomaan poliisin pyynnöstä tehtyyn tiedusteluun.
Edelleen käräjäoikeus katsoo, että jos kyse olisi ollut poliisin puolesta tehtävästä rikostiedustelusta, olisi Romanon tullut pitää Verliniä hyvin ajan tasalla kirjeen lähettämisestä ja saamastaan vastauksesta. Jos Romanon Kortekallio-Lammen kautta saamissa vastauksissa olisi ollut kyse Romanon väittämistä asioista, olisi päivämäärät pitänyt ilmoittaa poliisille nopeasti. Nyt Verlinille oli asiasta kerrottu vasta, kun se oli mennyt jo ohi eli kun virolaiset olivat olleet Hollannissa "ryyppäämässä".
Eli käräjäoikeus pitää Verlinin lausuntoa yleisenä ja epämääräisenä. Romanon kohdalla taasen ratkaisevaksi tuli se seikka, ettei hän "heti" kertonut Verlinille tästä.Tosin tiedossa ei ole myöskään se ajankohta milloin virolaiset alkoivat ryyppäämään Hollannissa tai se, että milloin Verlin sai tiedon asiasta.
Mitä tulee näihin lukuihin tällä lapulla, jonka Kortekallio-Lampi sai Hollannissa 18.2.2011 ja jonka sisältöä hän pyrki sitten välittämään Romanolle 20.2.2011, niin yhtä epäselvää on se, että miksei sekin olisi voinut liittyä johonkin tiettyyn asiaan, jota ei haluttu suoraa kirjoittaa viestiin. Esim. miksei kelpaa vaihtoehdoksi se, että luku 17 tarkoittaa pvm, jolloin jotain ainetta olisi mahdollisesti tulossa jonnekin. Eikö kuulosta yhtä todennäköiseltä tai epätodennäköiseltä kuin kehittää lapusta määrä ja hinta?
Mitään ei voi todistaa oikeaksi ainakaan televalvontatietojen avulla, koska ne alkavat 10.3.2011 liittymällä Vilhunen ja tässä on kyseessä helmikuu 2011.
Uskon, että on vähintäänkin mahdollista, että Romano on lähtenyt tällaiseen mukaan.
Sen sijaan voisin kuvitella, ettei tämä "Paukarlahtelainen mummo" ole mieltänyt itseään tietolähteeksi, hän luuli ehkä vain olevansa jotenkin mielenkiintoinen henkilö ja hänellä oli mielenkiintoisia tuttavia ja hän oli elänyt mielenkiintoisen elämän. Minulle on epäselvää miksi tämä samainen Paukarlahtelainen mummo kelpaa kuitenkin huumekauppiaaksi?