Sivu 42/84

Re: Hki Arabianranta: Miestä epäillään alaikäisen pojan murh

Lähetetty: Pe Joulu 28, 2018 5:44 pm
Kirjoittaja Silli
Marokonsoturi kirjoitti:...etteikö tekijä voisi kuulua myös kansainväliseen rikollisjengiin nimeltään Satudarah. Sitähän on myös poliisin toimesta luonnehdittu kovaotteiseksi ja säälimättömäksi. Joten pojan surma voisi olla periaatteessa kosto jostain.
Kun olen pitänyt esillä tätä kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden mahdollista osuutta tähän murhaan, en ole ajatellut Satudarahia. Sekin toki on mahdollinen ryhmä, mutta erilaisia ryhmittymiä on aivan kamalasti, eivätkä useimmat niistä sano tavan suomalaisille mitään.

Jo aiemmin tässä ketjussa joku kirjoittaja muisteli kuulleensa, että Italian mafian jäsen oli tappanut toisen mafiooson lapsen koston tms. vuoksi. Se tapaus on varmaan ollut ihan todellinen, mutta ei suinkaan ainutkertainen. Naiset ja lapset eivät todellakaan ole mitään rauhoitettuja luontokappaleita silloin, kun mafioosot ratkovat keskinäisiä kiistojaan tai vain jonkun päässä naksahtaa. Niissä ympyröissä elämä on sellaista, että joillain joskus naksahtaa aika pienestäkin. Alla on teille luettavaa muutamista lastenmurhista ja -kidutuksista. Arabianrannan tapauksella ei tarvitse olla kerrassaan yhtään mitään tekemistä Italian mafian kanssa, mutta joskus kannattaa edes hetkeksi riisua kukkahattu päästään ja ottaa samalla suomut silmiltä. Maailmassa tapahtuu kaikenlaista. Meidän lintukoto-Suomessakin tapahtuu paljon sellaista, josta suuri yleisö ei tiedä mitään.

https://www.mirror.co.uk/news/world-new ... rs-3402712

https://edition.cnn.com/2014/01/29/worl ... 9999999999

https://www.thedailybeast.com/three-yea ... est-victim

https://allthatsinteresting.com/giuseppe-di-matteo

Re: Hki Arabianranta: Miestä epäillään alaikäisen pojan murh

Lähetetty: Pe Joulu 28, 2018 5:46 pm
Kirjoittaja ABC
En todellakaan pidä uskottavana, että tekijä olisi harhojen vaikutuksesta murhannut pienen lapsen, sukulaispoikansa. Tunnen ihmisiä, sekä ihan "perusskitsofreenikkoja", että päihteiden vuoksi psykoosisairauteen sairastuneita, ja silloin kun harhat ovat pahoja, yksikään heistä ei pysty kuljettamaan ajoneuvoa; osa ei pysty kulkemaan edes bussilla. Joten jos tämä tekijä oli harhojen vallassa, miten hän pääsi Espoosta Arabianrantaan ja miten hän pystyi sellaiseen suunnitelmallisuuteen teossa, että sai pojan vielä uudelleen haltuunsa varmistaakseen murhan tapahtumisen?

(Ylläoleva muuten pätee myös siihen tapaukseen, jossa sairaalasta karannut skitsofreenikko väitti harhojen vallassa murhanneensa perheensä entisen maatilan ostaneen naisen joitain vuosia sitten.)

Re: Hki Arabianranta: Miestä epäillään alaikäisen pojan murh

Lähetetty: Pe Joulu 28, 2018 5:47 pm
Kirjoittaja Rousku
lautuma kirjoitti:Suloista, miten naapurit ovat pitäneet epäiltyä kunnollisena ja tavallisena perusjamppana. Tuntuu, että sellaista nimenomaan ne vaarallisimmat osaa tarvittaessa esittää, jotta kaikki menee aina omien suunnitelmien mukaan ja pääsee tarvittaessa kuin koira veräjästä. Tästä tuskin pääsee, vaikka olisikin arjen pienissä kohtaamisissa niin ihana tyyppi että hampaisiin tulee reikiä.
Ei kai naapurit ole häntä erityisihanana pitäneet, vaan todenneet että vaikutti ihan tavalliselta.

Eikö se tekijältä sitä edes vaadi että esittäisi jotakin. Jos ei ole mitään erityistä juuri naapureitaan vastaan niin mikäs niitä tervehtiessä kun rappukäytävässä kohdataan. Kilahtelee sitten niille joiden kanssa tulee jotain konfliktia.

Re: Hki Arabianranta: Miestä epäillään alaikäisen pojan murh

Lähetetty: Pe Joulu 28, 2018 5:50 pm
Kirjoittaja MissMallard
Ymmärrän kommentteja täällä ja toki tuo harhaisuus voi olla yksi keino siirtää vastuuta itsestä pois niin että säästyy esim.vankilatuomiolta jne jne.
Lähipiiriin kuuluva henkilö sai aikanaan päihdepsykoosin ainoastaan alkoholilla ja etsi pehmustetusta tuolista vaimoaan repimällä pehmusteita irti siitä tuolista kun kuvitteli vaimon piilotuneen sinne tuoliin.. Olin siis silminnäkijä tuolle.Se vain osoituksena että kyllä ne harhat voi olla todella rajuja jos kyse on todellakin harhoista. Ehkä pienestä lapsesta tuli esim.'pikkupiru' tai jotain vastaavaa?

Re: Hki Arabianranta: Miestä epäillään alaikäisen pojan murh

Lähetetty: Pe Joulu 28, 2018 5:56 pm
Kirjoittaja Destiny
ABC kirjoitti:En todellakaan pidä uskottavana, että tekijä olisi harhojen vaikutuksesta murhannut pienen lapsen, sukulaispoikansa. Tunnen ihmisiä, sekä ihan "perusskitsofreenikkoja", että päihteiden vuoksi psykoosisairauteen sairastuneita, ja silloin kun harhat ovat pahoja, yksikään heistä ei pysty kuljettamaan ajoneuvoa; osa ei pysty kulkemaan edes bussilla. Joten jos tämä tekijä oli harhojen vallassa, miten hän pääsi Espoosta Arabianrantaan ja miten hän pystyi sellaiseen suunnitelmallisuuteen teossa, että sai pojan vielä uudelleen haltuunsa varmistaakseen murhan tapahtumisen?

(Ylläoleva muuten pätee myös siihen tapaukseen, jossa sairaalasta karannut skitsofreenikko väitti harhojen vallassa murhanneensa perheensä entisen maatilan ostaneen naisen joitain vuosia sitten.)
Tesoman murhaaja pystyi salaamaan sairautensa vuosia. Edes perhe ei huomannut mitään vaikka poika asui vielä kotona teon tehdessään.
Eli kyllä vakavasti sairas, jopa syynakeeton voi elellä ja kulkea vaikka ja missä. Ja tämäkin tapaus teki yhden henkirikoksen eikä tainnut muutoin "riehua hulluna ympäriinsä". Ja osasi ihan itse lähteä kävelylle, osasi jopa suorittaa muuton, jonka vuoksi pysyi piilossa vuosia, kunnes ei kestänyt enää omaatuntoaan.

Re: Hki Arabianranta: Miestä epäillään alaikäisen pojan murh

Lähetetty: Pe Joulu 28, 2018 5:56 pm
Kirjoittaja Rousku
ABC kirjoitti:En todellakaan pidä uskottavana, että tekijä olisi harhojen vaikutuksesta murhannut pienen lapsen, sukulaispoikansa. Tunnen ihmisiä, sekä ihan "perusskitsofreenikkoja", että päihteiden vuoksi psykoosisairauteen sairastuneita, ja silloin kun harhat ovat pahoja, yksikään heistä ei pysty kuljettamaan ajoneuvoa; osa ei pysty kulkemaan edes bussilla. Joten jos tämä tekijä oli harhojen vallassa, miten hän pääsi Espoosta Arabianrantaan ja miten hän pystyi sellaiseen suunnitelmallisuuteen teossa, että sai pojan vielä uudelleen haltuunsa varmistaakseen murhan tapahtumisen?
Päihdepsykootikkoja en (tietääkseni) tunne, mutta perusskitsofreenikoista kokemukseni ovat muuta: Moni pystyy toimimaan ihan normaalin oloisesti aina jonkin aikaa - vaikkapa metromatkan ajan. Mites se metrossa toisen matkustajan taannoin kirveellä pois päiviltä kumauttanut tapaus vaikka? Harhoja myös tulee kausittain; välillä on parempia jaksoja.

Tällä en väitä että tekijällä olisi ollut harhoja. Pidän luultavampana että vain satuilee nyt. Mutta ei harhojen mahdollisuutta minkään tähän mennessä esiin tulleen valossa voi täysin poiskaan sulkea. Muuta psyykkistä häikkää varmaan kyllä on, mitä en sano tekoa puolustaakseni.

Re: Hki Arabianranta: Miestä epäillään alaikäisen pojan murh

Lähetetty: Pe Joulu 28, 2018 5:59 pm
Kirjoittaja phonyjoker
Itse veikkaisin rikoshistorian perusteella persoonallisuushäiriötä. En lähtisi mitään järjestäytynyttä rikollisuutta vetämään mukaan tähän caseen, vaikka siihen en otakaan kantaa etteikö suvulla voisi muuten olla yhteyksiä. Joku oli hyvin selvittänyt Facesta nuo perhesuhteet. Isäksi veikkaamani Shan osoittautui sitten veljeksi. Vanhimmalla veljellä on voinut hyvin olla ns. isän rooli kun ovat muuttaneet Suomeen mikäli ovat perheenä tulleet ilman biologista isää.

Re: Hki Arabianranta: Miestä epäillään alaikäisen pojan murh

Lähetetty: Pe Joulu 28, 2018 6:02 pm
Kirjoittaja Oxymoronic
Rousku kirjoitti:
ABC kirjoitti:En todellakaan pidä uskottavana, että tekijä olisi harhojen vaikutuksesta murhannut pienen lapsen, sukulaispoikansa. Tunnen ihmisiä, sekä ihan "perusskitsofreenikkoja", että päihteiden vuoksi psykoosisairauteen sairastuneita, ja silloin kun harhat ovat pahoja, yksikään heistä ei pysty kuljettamaan ajoneuvoa; osa ei pysty kulkemaan edes bussilla. Joten jos tämä tekijä oli harhojen vallassa, miten hän pääsi Espoosta Arabianrantaan ja miten hän pystyi sellaiseen suunnitelmallisuuteen teossa, että sai pojan vielä uudelleen haltuunsa varmistaakseen murhan tapahtumisen?
Päihdepsykootikkoja en (tietääkseni) tunne, mutta perusskitsofreenikoista kokemukseni ovat muuta: Moni pystyy toimimaan ihan normaalin oloisesti aina jonkin aikaa - vaikkapa metromatkan ajan. Mites se metrossa toisen matkustajan taannoin kirveellä pois päiviltä kumauttanut tapaus vaikka? Harhoja myös tulee kausittain; välillä on parempia jaksoja.

Tällä en väitä että tekijällä olisi ollut harhoja. Pidän luultavampana että vain satuilee nyt. Mutta ei harhojen mahdollisuutta minkään tähän mennessä esiin tulleen valossa voi täysin poiskaan sulkea. Muuta psyykkistä häikkää varmaan kyllä on, mitä en sano tekoa puolustaakseni.
Metrotyypillä kuitenkin oli todettu alentunut syyntakeisuus ja mielenterveysongelmia ennen murhaa. Kukaan ei vain odottanut niiden ilmenevän noin drastisesti. Oli jättänyt lääkkeet ottamatta jne.

Espoon tekijä on asunut Kauniaisissa 2005 ja asuu nyt hyvällä alueella Espoossa, joten oletan hänen olevan edes jollain tavalla työelämässä.

Re: Hki Arabianranta: Miestä epäillään alaikäisen pojan murh

Lähetetty: Pe Joulu 28, 2018 6:10 pm
Kirjoittaja Rousku
Marokonsoturi kirjoitti:Että pitkä ryyppy-/käyttöputki, mutta tukasta on pidetty huolta ja parta ajeltu. No ehkä villeimmissä valkopyykkiohjelmissa näin kerrotaan.
Ja vaikkapa suomalaisessa työelämässä. Nimim. "alkoholisti-pomon entinen alainen". Kumman pitkään sitä omaa juopotteluaan pystyy piilottelemaan, skarppaamaan aina kun on tarvis. Toleranssi nousee, ja kaverit voi avustaa kun toinen on hyvä tyyppi kuitenkin pohjimmiltaan eikä sitä halua käräyttää. Ja tärkeimmistä asioista pystyy pitämään huolta, oli se sitten lemmikki (olen tuntenut alkoholistin joka kyllä koiransa hoitaa) tai karvat (muslimin kuuluu niiden osalta olla siisti).

Re: Hki Arabianranta: Miestä epäillään alaikäisen pojan murh

Lähetetty: Pe Joulu 28, 2018 6:12 pm
Kirjoittaja Silli
Oxymoronic kirjoitti:Espoon tekijä on asunut Kauniaisissa 2005 ja asuu nyt hyvällä alueella Espoossa, joten oletan hänen olevan edes jollain tavalla työelämässä.
Minäkin mietin, että miten on työelämän ja toimeentulon kanssa. Verotiedoistahan ne toki pystyisi tekijän kohdalla kuten muunkin suvun osalta pikaisesti stalkkaamaan. Silmääni osui kuitenkin uudehkosta uutisesta tämä kohta:
Doctor Lecter kirjoitti:
Täällä ekaluokkalaisen murhasta epäilty mies oli kirjoilla - Naapurit eivät aavistaneet mitään: ”Hän tervehti aina”

** ** **
Väestörekisterikeskuksen tietojen mukaan mies on ollut kirjoilla Espoon Leppävaarassa sijaitsevassa osoitteessa vuodesta 2013. Hän ei siis Väestörekisterikeskuksen tietojen perusteella asunut osoitteessa, jossa henkirikos tapahtui.

Iltalehti vieraili paikalla perjantaina aamupäivällä. Paikalla oli hyvin rauhallista. Ihmisiä liikkui pihalla vain harvakseltaan, ja myös sisällä talossa kerrostalossa on hiljaista. Miehen asunnon ovessa on eri sukunimi kuin epäillyllä miehellä.


Iltalehti
12:57 (muokattu klo 14:23)
Siis viitisen vuotta ilmeisesti asunut kyseisessä osoitteessa, mutta asunnon ovessa on eri nimi kuin asukkaalla. Kuinkas tyypillistä toimintaa tuo on? Sanoisin, ettei ihan kauhean tavallista.

Re: Hki Arabianranta: Miestä epäillään alaikäisen pojan murh

Lähetetty: Pe Joulu 28, 2018 6:15 pm
Kirjoittaja URSA
Samusirkka kirjoitti:Eräässä some-ryhmässä tiedettiin kertoa, että taustalla mahdollisesti skitsofreniaa.
Rasmus? :D Sitten se onkin varmaa tietoa...

Se hyvä puoli tilanteessa on, etten usko tuon tyypin osaavan huijata mielentilatutkimuksessa.

Re: Hki Arabianranta: Miestä epäillään alaikäisen pojan murh

Lähetetty: Pe Joulu 28, 2018 6:16 pm
Kirjoittaja Silli
URSA kirjoitti:
Samusirkka kirjoitti:Eräässä some-ryhmässä tiedettiin kertoa, että taustalla mahdollisesti skitsofreniaa.
Rasmus? :D Sitten se onkin varmaa tietoa...

Se hyvä puoli tilanteessa on, etten usko tuon tyypin osaavan huijata mielentilatutkimuksessa.
Joo, mut se huono puoli, että ne oikeuspsykiatrian työntekijät ovat vihervassarirasmuksia :roll: :roll:

Re: Hki Arabianranta: Miestä epäillään alaikäisen pojan murh

Lähetetty: Pe Joulu 28, 2018 6:17 pm
Kirjoittaja spin0
Pövvö kirjoitti:Missään ei ole sanottu, että tekijä tai uhrin perhe olisivat muslimeja.
Murhaajan facebook viimeistään näyttää että on muslimi (shia). Tykkäämissään facebook-profiileissa kun on lukuisia islamiin (etenkin shia) liittyvien tahojen profiileja, muttei muihin uskontoihin. Lisäksi murhaajan uutisseurannassa maat joissa on shioja ovat vahvasti esillä.

Tykkäämiään tahoja ovat mm. "Islam means peace", "Living Muslim", "Shia Ahl Ul Bayt.as, U.K.", "Shia Safety", ja jopa "Open Your Eyes to Hate" rasisminvastustuskampanja.

Eniten murhaajan tykkäyksistä pisti silmään islamistinen puolue AIMIM Hyderabad. Kyseinen puoluehan on uhkaillut kaulankatkaisulla mm. Salman Rushdieta ja Taslima Nasrinia, kun joku on heistä sellaisen 'fatwan' julistanut. Ja ovatpa puolueen parlamenttiedustajat ja kannattajat hyökänneetkin Taslima Nasrimin kimppuun aikeinaan toteuttaa tälläisen 'fatwan':
https://www.thehindu.com/todays-paper/t ... 814052.ece

Eli voinee todeta ettei kaulojen katkominen ihan vieras idea ole murhaajalle ollut.

Re: Hki Arabianranta: Miestä epäillään alaikäisen pojan murh

Lähetetty: Pe Joulu 28, 2018 6:21 pm
Kirjoittaja Sissi
"Epäilty on kertonut harhoistaan" -eihän harhoistaan kertova itsekään usko harhoihin vaan on vetäissyt tällaisen hätävalheen nyt tähän että pääsis hattutehtaalle välttääkseen murhatuomion. Todennäköisesti saanut ennen rahaa huumeisiin äidiltään/siskoltaan ja tällä kertaa ei irronnut mitään joten kilahtanut. Sanokaa mun sanoneen.

Re: Hki Arabianranta: Miestä epäillään alaikäisen pojan murh

Lähetetty: Pe Joulu 28, 2018 6:23 pm
Kirjoittaja Destiny
Uutisten mukaan aikuiset katsoivat telkkaria ja lapset nukkuivat, kun teko alkoi. Lapsi saatiin pelastettua haavoittuuneena rappukäytävään, jossa muu perhe odotti hänen kanssaan ambulanssin saapumista. Tekijä sai kuitenkin kaapattua lapsen itselleen rappukäytävästä takaisi asuntoon, lukiten muun perheen asunnon ulkopuolelle ja viimeisteli tekonsa.