milestone kirjoitti: To Tammi 04, 2024 4:04 pm
Isä Thomaksen IG tarinoissa on kuvia, joiden voi päätellä olevan viimeisiä kuvia uhreista reissusta. Yhdessä kuvassa äiti Eva kirjoittaa, että luuli olevan -25 astetta, mutta 10min jälkeen hikoilee jo niinkuin sika. Viestistä päätellen on lähettänyt sen miehelleen.
Onko linkkejä noihin?
Alien Alien kirjoitti: To Tammi 04, 2024 4:50 pm
Ehkä tuota eräopas koulutuksen kriteeristöä olisi syytä tarkistaa ja tiukentaa. Opaskoulutus voisikin olla tuota mitä kuvasit, mutta tuo eräopaspätevyyden saaminen tulisi kyllä edellyttää todellisia kykyjä selviytyä arktisissa erämaissa. Se vaatisi myös pitkiä harjoittelujaksoja maastossa kaikkina vuodenaikoina. Ehkä sen kautta tulisi nöyryyttää riittävästi opittua.
Ammattiinhan siinä koulutetaan ihmisiä valtion rahoilla eikä johonkin harrastustoimintaan. Termi eräopas on harhaanjohtava. Turistioppaitahan noista tehdään. Oikeampi termi voisi olla "luontoturistiopas". Yritykset ovat itse määritelleet koulutussisällöt noihin ja ovat tyytyväisiä siihen, joten niillä mennään. Ei yrityksillä liene käyttöä millekkään "arktisen erämaan selviytyjille" kun ei niiden pisneskään pyöri sellaisessa.
jhou kirjoitti: To Tammi 04, 2024 5:37 pm
Toinen hyvä miettimisen aihe on, että jos on kylmissään, nälissään tai uupunut, niin ei ole parhaassa tilassa arvioimaan riskejä ja tekemään hankalalta tuntuvia päätöksiä reissun jatkamisesta vs. keskeyttämisestä (tai kääntymisestä takaisin). Tai edes reittivalinnoista. Olettaisi, että tästä puhuttaisiin eräopaskoulutuksessa paljonkin.
Edelleenkin - tuskin puhutaan. Eräopaskoulutus ei ole oikein sitä mitä selvästi luulette. Ne retket mitä ne turistien kanssa tekevät, ovat kaikkea muut kuin tuollaista extremeä mihin tämä gymnastikmamma poikansa vei.
Henkilökohtaisesta kokemuksesta voin sanoa, että päätös reissun keskeyttämisestä (tai tavoitteen muuttamisesta) on yksi reissun haastavimpia tehdä. Pari kertaa olen joutunut tuon keskeytyspäätöksen kanssa puntaroimaan ja ei se helppoa ollut muuta kuin nyt jälkikäteen todeta, että varmaankin hyvä päätös. Tuosta perheestä on jäänyt vähän se kuva, että tavotteista ei saa joustaa tai niitä muutta - se katsotaan varmaan periksiantamiseksi, mikä vaikuttaa ainakin isän johdolla olevan yksi kuolemansynneistä.
brainstormy kirjoitti:
Kyllä ja sen facebook keskustelun pohjalta mulle jäi semmoinen kuva että äidillä ei ollut edes semmoista tervettä varovaisuutta mielessä, vain aikataulutusasiat ja viehätys. Kukaan ei nostanut esiin lumivyöryn mahdollisuutta, joten käviköhän edes mielessä kuinka läheltä tuota kurua se kesäreitti kulkee. Tai se että eksymisen mahdollisuus sinne kurun liepeille on suuri näkyvyyden kadottua.
Olikohan se nyt varsinaisesti mikään "keskustelu"? Miksi kyseinen FB-räppäsy nostetaan jollekin podiumille? Ikäänkuin se olisi jonkin Suomen johtavien talvivaellusasiantuntijoiden auditoima vastaussetti? Entäpä jos siellä on toiset tampiot neuvomassa toista? Kuka jaksaa siellä päivystää ja paneutua jonkun toisen avauksiin satasella? Entä jos se olikin vain ylilauta tason sammakkofoorumin neuvot pikku hiihtelyretkoselle?
IlpoHarha kirjoitti:
Voi olla myös siksi että Rihmakurun kodalle on onnettomuuspaikalta yhtä pitkä matka kuin Pallaksen hotellille.
En mäkään olisi viiden kilsan jälkeen kääntynyt takaisin vaan jatkanut eteenpäin jo lämpimään hotelliin on sama matka kuin tuonne kodalle.
Tosin Rihmakurulle päin olisi ollut vahva myötätuuli ja ehkä suojaakin paremmin myräkän raivolta. Hotellin suuntaan puskiessa kaikki vastukset ja niinhän siinä sitten kävi,että 112 soittamiseksi meni. Täällä sofvalla toki hyvä olla viisas kun tunturissa tuulee, mutta toisaalta ellei näitä jälkiviisastella niin kukaan ei opi edes teoriassa mitään koskaan näistä. Liian kovissa olosuhteissa se päin puskeminen saattaa sittenkin olla huono idea.
IlpoHarha kirjoitti:
Olisko vielä ollu niin, että vastassa ollu maasto olis ollu skidisti helpompaa ku taakse jääny?
Usein nuo tuntureiden lakialueet on sinänsä hiihtäjälle mukavia hiihdellä. Lunta on vähemmän ja se on yleensä kovaksi pakkautunutta. Jopa hankikantoa saattaa olla. Ilmeisesti sen perässä tuo muijakin tuon reitin oli noin speksannut. Vaan ei sinne tunturin huipulle helvettisoikoon tuollaisessa kelissä ole asiaa. Niin se minulle ainakin on opetettu jo pienestä pitäen.
poliisikoiran pentu kirjoitti:
Samoin lapsi olisi voinut soittaa jo siinä vaiheessa (isälleen? jollekin toiselle?), kun mahdolliset ensimmäiset paleltumavammat (?) ovat alkaneet uhata. Naama jäätyy helposti, vaikka muuten olisi hyvät varusteet. Jos lapsella on ollut hätä ja kännykkä, niin melko varmasti olisi yrittänyt soittaa ja kertoa.
Isä-poika suhdettahan täällä analysointiin jo aiemmin. Eikös tämä isä ollut joku karpaasi, jonka mielestä "
kaikki mikä ei tapa, karaisee"? Isälle ei siis varmaankaan ollut mitään asiaa soittaa reissusta ja kertoa, että "nyt vastustaa"...
poliisikoiran pentu kirjoitti:
Olivat suorittaneet jo vaelluksen, olleet lähdössä kotiinpäin mutta juna täynnä mikä pakoittaneet heidät jäämään vielä yhden yön - päättäneet lähetä vielä sitten vähän hiihtämään. Lähde: sisäpiiritiedot kotikunnan juorutoimiston kautta.
Täyttä skeidaa. Tuollaisen reissun jälkeen ei tyypillisesti lähdetä enää hiihtelemään vaan sitä lajia on saatu vähäksi aikaa tarpeeksi. Toisekseen, jos lähtisikin, niin ei ainakaan ahkion ym. täysvarustuksen kanssa kukaan lähde enää pikkukeikalle hotellin ympäristöön.
ginganagareboshigin kirjoitti:
mutta kelkka meinannut kaatua tuulen voimasta? Kyllä siellä on riittäviä puuskia ollut ihmistenkin liikutteluun, varsinkin jos suksien päällä jäisellä alustalla.
Tiedän, että olet lukenut minun postauksiani aiemmin kun olet tullut niihin väkertämään paskaa jälkikäteen. Joko sinä unohdit - vai etkö vain sisäistänyt lukemaasi päivältä? Ylen toimittajakin kävi hakemassa olosuhdetiedot minun postauksestani päivällä. Postauksessani luki myös, että tuuli koveni illasta. Eli jos kelkat on keinuneet, niin se on eri ajankohta kuin häke-puhelun ajankohta.
Eräopaskouluun kuuluu käytännön harjoittelu talvella Ruotsin tuntureilla.
Luultavasti ovat ilmaisena työvoimana jollekin turistifirmalle. Niin se ainakin siinä koulussa näytti olevan, jossa seurasin sivusilmällä eräopaskoulutuksen touhuha. Ne "käytännön harjoittelut" oli yhtä kuin työskentelyä firmoille.
Ei kannata myöskään olettaa, että vaikka jotakin asiaa joku jossain opettaa - että se olisi automaattisesti kaikkien oppilaiden toimesta 100% sisäistetty ja osattaisiin.
Avotunturilla on yleensä mahdollista kävellä ilman suksia, mutta se riippuu paikasta ja tuulesta. Metsässä sen sijaan on hyvin vaikeaa liikkua ilman suksia.
Eräopaskouluttaja Jern ei tietenkään ollut tietoinen siitä, että kaksikolla oli ainakin yhdet lumikengät, jotka mamma FB-lainasi ennen reissua. Lumikengillä kyllä kävelee vaikka metsässä.
Alien Alien kirjoitti:
Kokemuksesta ja sen puutteesta tunturioloista kertoo myös ajautuminen kuruun. Näkyvyyttä ei ole ollut, mutta tuulen suunta on muuttumaton. Reitillä pysyäkseen olisi tullut huolehtia ja varmistuakseen Pyhänkurun välttämisen, olisi tullut huolehtia, että hiihtosuunta pysyy koko ajan lähes kohti suoraan kohti tuulta. Avontunturissa rinteet ovat usein jääkaljamia, jolloin liukuminen rinteen mukaisesti on todellinen uhka. Ottaen huomioon tuulen puskuvoiman, on erityisen tärkeää huolehtia omasta sijainnista suhteessa jyrkänteisiin. Tietenkin olisi tullut ymmärtää Pyhänkurun muodostaman riskin jo ennen vaelluksen aloittamista, jotta siihen olisi ollut riittävää valmiutta kaikissa olosuhteissa. Silloin olisi ollut myös se peräänkuulutettu plan B kin ollut mielessä vaikeiden olosuhteiden realisoituessa.
Erinomainen kappale ja erinomaisesti kiteytetty, mitä kaikkia komponentteja asiaan liittyi. Huonossa näkyvyydessä tunturin laitaa liikkuessa ei kokematon osaa varmaankaan kuvitella, kuinka kurssista harhautuu. Kokemuksen ja kantapään kautta noista on saanut itsekin oppia. En silti lähtisi tuollaiseen hazardiin vaan pohtisin koukkausta vähän alempaa. Toki jos sukset oli jo menetetty (nekin luultavasti amatööriyden vuoksi - eikö nykyään osata käyttää ns. karkuremmejä? stopparithan ei toimi tunturihiihdossa...) niin kaippa se Taivaskeron ylitys on sitten tuntunut parhaimmalta ajatukselta.
Häke-puhelun kuitenkin soittivat. Itse olisin soittanut aiemmin ja vetäytynyt alemmas eli palannut taaksepäin. Kyllä se moottorikelkka hakee vähän kauempaakin. Kuten kirjoititkin Alien Alien, kyky kääntyä ja paluu ovat vaikeita asioita. Ovat ne paikallisillekin, vaikka ehkä paikallisella on enempi psykologista pelivaraa "ehtiihän tuonne myöhemminkin". Ihminen on psykologisesti niin rakennettu, että tavoitteesta irrottaminen on vaikeaa. Toisille se tuntuu olevan jopa mahdotonta.
Mystique kirjoitti:
Ivalo on kovin paikka Suomessa ja jos ei pärjää eli on nössö, niin tulee lähtö Sodankylän jääkäriprikaatiin.
Varmaan rajan paikoista on. Mutta ei se PV:n paikoista kovin ole. Taistelusukeltajana toimiminen on absoluuttisesti raastavin homma mitä PV:stä varusmiehelle löytyy. Ivalon raja on leikkikoulua siihen verrattuna mitä se touhu rannikolla on.
Jasonnn kirjoitti:
Onpas outoa ja häikäilemätöntä. Alusta asti ollut oudot fiilikset perheestä, etenkin äidistä ja isästä..
Isän suhtautuminen tähän onnettomuuteen tuntuu jotenkin vähän liian viileän rauhalliselta. Noh. Ehkä se on sitä, ettei surutyö ole vielä alkanut ja mies on vain järkyttynyt? Mutta tehdä tästä joku rahankeräyshäppeninki...outo fiilis tulee kyllä.
.....
Erikoisen kaukana äiti ja poika olivat toisistaan lumivyörykasa-alueella. Oliko 150 metriä? Oletan, että tuo oli vyöryrintaman pituussuunnassa.
Fysiikan lakien mukaisesti samoilta kohdilta vyöryyn mukaan tempautuneet löytyvät alarinteestä samoilta paikoilta. Eroa voi olla että toinen menee pidemmälle kuin toinen, mutta pituussuunnassa ei eroa tule. Ei ainakaan 100+ metriä tyylisesti.
Jos äiti ja poika olivat pituussuunnassa erillään toisistaan 150 metriä, niin he ovat olleet sitä jo ennen vyöryn alkua.He ovat siis raahustaneet erillään toisistaan jostain syystä. (raahustaa = oletan sukset menetetyiksi - eikös näin sanottu aiemmin viranomaisen toimesta häke puheluun viitaten)