Sivu 42/73

Lähetetty: Pe Joulu 26, 2008 7:36 pm
Kirjoittaja Se Oravan perkele
Ja en minäkään tiedä onko yhtään lasta kuultu, mutta voin silti olettaa sen olevan mahdollista. Spekulaatiota kaikki tyynni. Mielestäni olisi todella tylsää, jos keskustelu perustuisi aina pelkkään faktaan eikä mitään asiaa voisi analysoida. Silloinhan keskustelu ei olisi keskustelu. Ei olisi mielipiteitä eikä päätelmiä. Ainoastaan tietojen vaihtoa. Ja se ei mielestäni ole kehittävää.

Mutta tämä onkin vain minun mielipiteeni.

Lähetetty: Pe Joulu 26, 2008 7:42 pm
Kirjoittaja Se Oravan perkele
Marsalkka kirjoitti:^ Juu. Me kun emme vielä tiedä uhreista juurikaan mitään, niin kiinnostus tietysti kohdistuu epäiltyyn, jonka nettikansan syvät rivit meidän tietoisuuteemme toivat.
Mielestäni siinä ei oikein ole järkeä, että kukaan ei ajattele uhria/uhreja. Tai, jos nyt ajattelee niin pitää häntä/heitä ainakin toisarvoisina tässä asiassa. Hän/he ovat kuitenkin väistämättä olemassa tiesimme me heistä tai emme. Eikä yksityiskohtaisilla tiedoilla minusta ole edes merkitystä. Ja, kun kyseessä on tämänlaatuinen rikos ollaan uhrien asioista hyvin hiljaa heidän yksityisyytensä vuoksi. Tästä syystä tutkintaakaan ei kommentoida.

http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=767453

Lähetetty: Pe Joulu 26, 2008 7:47 pm
Kirjoittaja Marsalkka
Se Oravan perkele kirjoitti:
Mielestäni siinä ei oikein ole järkeä, että kukaan ei ajattele uhria/uhreja. Tai, jos nyt ajattelee niin pitää häntä/heitä ainakin toisarvoisina tässä asiassa.
Mikä saa sinut ajattelemaan näin lohduttomasti? Miten niin kukaan ei ajattele uhria/uhreja? Miksi heitä pidettäisiin toisarvoisina tässä asiassa? Siksikö että heistä ei jauheta kakkia tällaisissa nettiketjuissa?

Tällaisissa kakkiketjuissa kiinnostus tietysti kohdistuu sellaiseen asiaan, josta meillä on jotain tietoa. Tällöin on jotain kakkia jauhettavaksi.

Lähetetty: Pe Joulu 26, 2008 7:49 pm
Kirjoittaja miss_x
kertoisko joku hölömölle onko mahdollista, että kun tämä RA on/oli epäiltynä lapsen törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä, että siinä olisi kyseessä jonkun arveluttavan materiaalin hallussapito? voi olla että tämä on käsitelty jo aiemmin tässä viestiketjussa, anteeksi jos asia on niin, en jaksanut enää kaivella..

pointtini tässä on se, että jos häneltä olisi löydetty koneelta lapsipornoa, niin silloinhan olisi melkoisen vaikeaa löytää näitä uhreja. ellei kuvissa näy selvästi kasvoja tai jotenkin muuten voida todeta, että kyseessä on vaikka tutun lapsi jota henkilö on itse kuvannut..

ja onko mahdollista, että tämä varsin typerän kuuloinen teoria siitä, että RA olisi tehnyt taustatyötä biisiä varten esimerkiksi tekeytymällä itse pedofiiliksi ja viestittelemällä näille ringin osallisille, olisikin totta? minun varsin erehtyväinen järkeni sanoo, ettei ainakaan jollain lapsipornoa sisältävällä sivulla vierailu toisi tuota nimikettä "lapsen törkeä seksuaalinen hyväksikäyttö", mutta voisiko ringin jäsenten kanssa yhteydenpito selittää sen? varsin sekavaa selostusta, pahoitteluni. mutta jos poliisi on pitänyt silmällä jotain henkilöä, joka on tiedetty tämän ringin osalliseksi, ja hänen avullaan on yritetty löytää muita ringin jäseniä.. joo-o.

ja vanhan toistoa suurilta osin, mut sitähän tämä viestiketju on ollut jo vähän aikaa. tuli nyt sentään tämä mahdollinen vapautuminen ja oravan esiintulo, jipii.

Lähetetty: Pe Joulu 26, 2008 7:58 pm
Kirjoittaja Marsalkka
miss_x kirjoitti:kertoisko joku hölömölle onko mahdollista, että kun tämä RA on/oli epäiltynä lapsen törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä, että siinä olisi kyseessä jonkun arveluttavan materiaalin hallussapito?
No kuule ei ole.
pointtini tässä on se, että jos häneltä olisi löydetty koneelta lapsipornoa, niin silloinhan olisi melkoisen vaikeaa löytää näitä uhreja. ellei kuvissa näy selvästi kasvoja tai jotenkin muuten voida todeta, että kyseessä on vaikka tutun lapsi jota henkilö on itse kuvannut..
Ei tuossa nyt oikein ole pointtia.
ja onko mahdollista, että tämä varsin typerän kuuloinen teoria siitä, että RA olisi tehnyt taustatyötä biisiä varten esimerkiksi tekeytymällä itse pedofiiliksi ja viestittelemällä näille ringin osallisille, olisikin totta?
Kyseessä olisi sen kaltainen idiotismi, että siitä pitäisi rangaista. Minun on vaikea uskoa moiseen idiotismiin.
minun varsin erehtyväinen järkeni sanoo, ettei ainakaan jollain lapsipornoa sisältävällä sivulla vierailu toisi tuota nimikettä "lapsen törkeä seksuaalinen hyväksikäyttö", mutta voisiko ringin jäsenten kanssa yhteydenpito selittää sen?
Miksi toisten pedofiilien kanssa keskustelu olisi lapsen törkeää seksuaalista hyväksikäyttöä?
6 § Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö

Joka

1) on sukupuoliyhteydessä kuuttatoista vuotta nuoremman lapsen kanssa,

2) koskettelemalla tai muulla tavoin tekee kuuttatoista vuotta nuoremmalle lapselle seksuaalisen teon, joka on omiaan vahingoittamaan hänen kehitystään, tai

3) saa hänet ryhtymään 2 kohdassa tarkoitettuun tekoon,

on tuomittava lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä vankeuteen enintään neljäksi vuodeksi.

Lapsen seksuaalisena hyväksikäyttönä ei kuitenkaan pidetä 1 momentissa tarkoitettua tekoa, jos osapuolten iässä tai henkisessä ja ruumiillisessa kypsyydessä ei ole suurta eroa.

Lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomitaan myös se, joka menettelee 1 momentissa tarkoitetulla tavalla kuusitoista mutta ei kahdeksantoista vuotta täyttäneen lapsen kanssa, jos tekijä on lapsen vanhempi tai vanhempaan rinnastettavassa asemassa lapseen

nähden sekä asuu lapsen kanssa samassa taloudessa.

Yritys on rangaistava.

7 § Törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö

Jos lapsen seksuaalisessa hyväksikäytössä

1) kohteena on lapsi, jolle rikos lapsen iän tai kehitystason vuoksi on omiaan aiheuttamaan erityistä vahinkoa,

2) rikos tehdään erityisen nöyryyttävällä tavalla tai

3) rikos on omiaan aiheuttamaan erityistä vahinkoa lapselle hänen tekijää kohtaan tuntemansa erityisen luottamuksen tai muuten tekijästä erityisen riippuvaisen asemansa vuoksi

ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.

Yritys on rangaistava.

Lähetetty: Pe Joulu 26, 2008 9:27 pm
Kirjoittaja miss_x
ei se toisten pedofiilien kanssa keskustelu vaan se että linkitetään siihen rinkiin, jonka tiedetään syyllistyneen johonkin..

parempi ehkä unohtaa tuo äskeinen. taisi mennä ajatuskiemurat hieman sykkyrälle. pahoittelen.

Lähetetty: Pe Joulu 26, 2008 10:01 pm
Kirjoittaja Marsalkka
miss_x kirjoitti:ei se toisten pedofiilien kanssa keskustelu vaan se että linkitetään siihen rinkiin, jonka tiedetään syyllistyneen johonkin..
Tuossa alkaa olla jotain tolkkua. En silti usko kenenkään olevan niin tyhmä, että biisin takia sekaantuisi pedofiilirinkiin.

Lähetetty: Pe Joulu 26, 2008 10:44 pm
Kirjoittaja miss_x
Marsalkka kirjoitti:
miss_x kirjoitti:ei se toisten pedofiilien kanssa keskustelu vaan se että linkitetään siihen rinkiin, jonka tiedetään syyllistyneen johonkin..
Tuossa alkaa olla jotain tolkkua. En silti usko kenenkään olevan niin tyhmä, että biisin takia sekaantuisi pedofiilirinkiin.
no mutta ehkä se olis sitä luovaa hulluutta.

Lähetetty: Pe Joulu 26, 2008 11:17 pm
Kirjoittaja Marsalkka
miss_x kirjoitti:
Marsalkka kirjoitti:
miss_x kirjoitti:ei se toisten pedofiilien kanssa keskustelu vaan se että linkitetään siihen rinkiin, jonka tiedetään syyllistyneen johonkin..
Tuossa alkaa olla jotain tolkkua. En silti usko kenenkään olevan niin tyhmä, että biisin takia sekaantuisi pedofiilirinkiin.
no mutta ehkä se olis sitä luovaa hulluutta.
Kyse ei olisi luovuudesta, hulluudesta tai luovasta hulluudesta vaan aivan käsittämättömästä idioottimaisuudesta. Niin suuresta, että sellainen ei ole ihmiselle mahdollista.

Lähetetty: La Joulu 27, 2008 12:26 am
Kirjoittaja SVC
Ei nyt millään pahalla, mutta tältä foorumilta löytyy aika monta idioottimaista tarinaa kaiken maailman pälleistä. Älykkyys ja rikollinen elämä eivät jostain syystä kulje käsi kädessä... en yhtään ihmettele jos jotain vastaavia sekaannuksia olisi sattunutkin.

Lähetetty: La Joulu 27, 2008 1:36 am
Kirjoittaja Maybrick
^ Veit jalat suustani. Ihmisten idioottimaisuutta ei voi koskaan liioitella.

Lähetetty: La Joulu 27, 2008 2:58 am
Kirjoittaja pahis
No mutta pedofiilirinkeihin ei meinaa onnistuu soluttautuminen edes poliisilta... niin miten se vois onnistua yhtäkkiä joltain muusikolta jonka motiivina on tehdä tutkimusta aiheen tiimoilta??? Haloo... ;)

ainut mikä mun mieleen tulee on että muusikko olis nussinut esim 14-15 vuotiaita bändäreitä..faneja...ja kuvannut matskuu jne.... siitä voi tulla tollaset epäilyt. Nimittäin se on nimikkeiltään sama rikos että nussitko 15 tai 5 vuotista. Jos ikää on alle 16 niin kyse on lapseen sekaantumisesta. piste.

no aika näyttää...mä uskon ettei Aaltoo turhan takia kopitettu...mutta aika näyttää asian.

Lähetetty: La Joulu 27, 2008 3:24 am
Kirjoittaja Kylli
Eikös se ollut niin että nettiseksi oli rinastettavissa lihalliseen sellaiseen?

Faktoja kehiin, kiitos.

Lähetetty: La Joulu 27, 2008 3:47 am
Kirjoittaja GHO57
pahis kirjoitti: Nimittäin se on nimikkeiltään sama rikos että nussitko 15 tai 5 vuotista. Jos ikää on alle 16 niin kyse on lapseen sekaantumisesta. piste.

no aika näyttää...mä uskon ettei Aaltoo turhan takia kopitettu...mutta aika näyttää asian.
Tosin nyt oli nimikkeenä törkeä hyväksikäyttö; lain mukaan kysessä on siis poikeuksellisen nöyryyttävä, tai vahingoittava teko, jolla yleensä tarkoitetaan huomattavaa väkivallan käyttöä, tai todella nuorta uhria.

Ajattelin vain mainita ettei se ole edes lain mukaan ole sama asia panetko erehdyksessä 15v bändäriä, vai raiskaatko 3v lapsen; ainoastaan jälkimmäinen on säännönmukaisesti törkeä teko.

Lähetetty: La Joulu 27, 2008 5:06 am
Kirjoittaja pahis
GHO57 kirjoitti:
pahis kirjoitti: Nimittäin se on nimikkeiltään sama rikos että nussitko 15 tai 5 vuotista. Jos ikää on alle 16 niin kyse on lapseen sekaantumisesta. piste.

no aika näyttää...mä uskon ettei Aaltoo turhan takia kopitettu...mutta aika näyttää asian.
Tosin nyt oli nimikkeenä törkeä hyväksikäyttö; lain mukaan kysessä on siis poikeuksellisen nöyryyttävä, tai vahingoittava teko, jolla yleensä tarkoitetaan huomattavaa väkivallan käyttöä, tai todella nuorta uhria.

Ajattelin vain mainita ettei se ole edes lain mukaan ole sama asia panetko erehdyksessä 15v bändäriä, vai raiskaatko 3v lapsen; ainoastaan jälkimmäinen on säännönmukaisesti törkeä teko.
rikoslaki ja tuomiot ei tunne muuta kuin sen asian että jos henkilö on alle 16, on kyseessä lapsen seksuaalinen hyväksukäyttö, oli sitten kyseessä mikä ikä tahansa. Mielestäni tätä asiaa voisi porrastaa rangaistavuudessa. Myös 15 vuotiaan paneminen voi olla törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä. Ei iällä ole tässä merkitystä, muutakuin että joku teko voi olla 15 vuotiaan kohdalla "tavallista"lapsen seksuaalista hyväksikäyttö, ja 5 vuotiaan kohdalla sama teko katsotaankin törkeäksi lapsen seksuaaliseksi hyväksikäytöksi. Mutta syytteestä/epäilystä ei voida yhtään päätellä uhrin ikää, muutakuin että se on alle 16 v