Sivu 415/564
Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?
Lähetetty: La Marras 09, 2024 9:50 pm
Kirjoittaja mikkihirmu
Olen jo aiemmin kirjoittanut ,miksi AV ei mielewstäni ole murhaaja ,vaikka ilmeisesti itse Anneli Auerkin kuten hänen As.ajajansakin olettavat.
Näin olen kirjoittanut:
Jos puhutaan miehestä joka on treenannut lihaksensa huippukuntoon, juossut maratooneja ja nostellut puntteja ja tehnyt työkseen raskaita mökkitalkkarin hommia tuo mainittu aika ei sovi kuvioon.
A.V;n ei olisi tarvinnut taistella heiveröisen ja huomattavasti voimiltaan heikomman miehen kanssa minuuttia kauempaa kun Lahti olisi ollut ns. kaput.
Eikä hänen olisi tarvinnut tikata häneen kymmeniä reikiä eikä pitää lasin hakkaamisessa taukoa,vaan olisi tod.näk. hakannut lasin rikki yhtä soittoa,hypännyt ilman tuoliakin sisään ,tehnyt tekosensa ja häipäissyt pois eikä koko hommaan olisi mennyt kahta minuuttia kauempaa.
Tämän lisäksi Lahti olisi luultavasti tunnistanut hänet jo äänenkin perusteella,jolloin murhaaja sanoi -sä alotit.
Tuon jälkeen olisi luullut Lahden tunnistaneen hänet ja huutavan hänen nimeään,mitä ei kuitenkaan kuulu ,koska mies oli Lahdelle outo.
A.V:n oli myös senkin vuoksi parempi pitäytyä hommasta erillään ja pyytää eräs tuttu ,jonka tiesi myös saaneen potkut ja joka halusi myös eliminoida Lahden.
Se ,miksi poliisi ei ollut kiinnostunut tutkimaan epäilemääni TV;ta enempää, vaikka varmasti on ollut kuultavana, koska oli yksi pois potkituista. Syynä saattoi olla sekin ,että miehellä ei ollut aiempaa rikostaustaa ,mikä olisi ehkä ananut olettaa hänen pystyvän tekemään myös tämän tapaisen rikoksen. Tämän lisäksi hänellä oli ehkä myös vahva alibi,jolloin hänen puolisonsa tai avecinsa todisti tietysti miehen olleen kotonaan tuolloin tapahtuman aikaan.
Mitään minun tiedossani olevia asioita ei ollut tutkijoilla vielä tuolloin saatavilla ,koska en ollut niistä kertonut. Olettamuksenani oli , vaikka murhaa seuranneen päivän lehdessä olevien tietojen perusteella osasinkin epäillä tätä miestä jolle autoni olin keväällä myynyt, että juttu varmasti ratkeaa hyvinkin pian koska etumatkaa tekijällä ei ollut kuin muutama minuutti, mutta kuten tunnettua ,murhaaja oli kaikkia muuta kuin nahjus tai sitten hällä vaan oli älytön tuuri ja joka tuntuu edelleen jatkuvan ,koska miestä ei ole tavoitettu.
Toivottavasti poliisi edes käy moikkaamassa epäilemääni miestä hänen nykyisessä osoitteessaan Helsingin tien eteläpuolella Vainiolatiellä ja kysyisi ; mitä löysit Mazdan takakontista ja miksi myit auton niin pian pois.?
Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?
Lähetetty: Ke Marras 13, 2024 9:50 pm
Kirjoittaja Pieni liekki
Ehkä jonain päivänä selviää, kuinka monta rikosta oltaisiin pystytty estämään ennakolta Jukka S. Lahden murhan jälkeen, jos Ulvilan murhaaja olisi saatu aikoinaan verekseltään istumaan elinkautista.
Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?
Lähetetty: Pe Marras 15, 2024 10:56 am
Kirjoittaja BLOFELD007
Anneli on syyllinen ja sillä sipuli.
Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?
Lähetetty: Pe Marras 15, 2024 9:07 pm
Kirjoittaja mikkihirmu
BLOFELD007 kirjoitti: Pe Marras 15, 2024 10:56 am
Anneli on syyllinen ja sillä sipuli.
Ohhohhoijaa,..... miten varma ja vakuuttava viesti. Se sipuli on kyllä vissiin jo syöty. Jäljelle ole jääny kuin sipulille haiskahtava henkäys.
Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?
Lähetetty: La Marras 16, 2024 12:58 am
Kirjoittaja LexVeritas
Sä alotit
...on kiehtova. Voisi melkein luulla, että kyse on alun perin ollut jostain poikamaisesta nahistelusta.
Suosikkiteorioitani onkin Lahden joutuminen harvinaislaatuisen sinnikkään road rageilijan raivopuuskasyndrooman (intermittent explosive disorder) uhriksi Turku-Ulvila ajomatkalla tapahtuneen selkkauksen jälkeen. Murhaaja löysi Lahden kotiin rekisterinumerohaun avulla ja lopetti väkivallalla sen, minkä Lahti oli aloittanut liikenteessä esim. ohittamalla hänet huonossa paikassa.
Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?
Lähetetty: Ti Marras 26, 2024 8:40 pm
Kirjoittaja Vareksenpoikanen
Hän oli erittäin kiinnostunut rikostutkinnan etenemisestä. Tapaamisen aikana mies esitti tutkinnanjohtajalle nipun kysymyksiä ja kommentteja. Ne koskivat yksityiskohtia, joiden poliisi katsoi olevan ainoastaan murhaajan tiedossa.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009640371.html
Runsas vuosi sitten oli IS.ssä tämä paljon puhuva artikkeli.
Kuka oli sukulaismies joka tiesi asioita jotka vain murhaaja voi tietää? Tai siis, en niinkään hänen henkilöllisyyttä perää vaan sitä että oliko hän se murhaaja?
Mies tuntui olevan perillä esimerkiksi rikospaikan veriroiskeista ja arvioi, että surmaaja ehti olla paikalla vain noin viisi minuuttia. Samassa käsityksessä eli virkavalta.
Sukulainen tahtoi tietää, oliko uhria lyöty kasvoihin jollakin painavalla esineellä – hamara- vai teräpuolella? Entä oliko rikospaikalle jäänyt tekovälineitä?
Entä kuinka hyvin yön tapahtumia todistanut 9-vuotias esikoistytär ehti nähdä isänsä hengenriistäjän kasvot?
Olikohan se, se DNA joka sekoitti tutkinnan silloin alkumetreillä?
Tämän artikkelin pitäisi kopioida kokonaan, koska se poistuu jossain vaiheessa
Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?
Lähetetty: Ti Marras 26, 2024 10:36 pm
Kirjoittaja Päämiäs
Jukan sisaren mies ei tietenkään ole murhaaja, vaan turvallisuusalalla toimivana halusi saada lankonsa murhamiehen kiinni. Yhtä syytön kuin Anneli.
Fiksuna hän käytti kaikkia saamiaan tietoja ja järkeään päätelmien tekemiseen - päinvastoin kuin myöhempien aikojen jälkipollarit Sontaoja ja Kusiraana.
Tuskinpa Jukka hänelle edes vittuili vaan vain vitsaili lankojen kesken. Paineisen poliisin ylitulkintaa koko skisma.
Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?
Lähetetty: Ke Marras 27, 2024 11:26 am
Kirjoittaja Kuolemannaakka
Vareksenpoikanen kirjoitti: Ti Marras 26, 2024 8:40 pm
Hän oli erittäin kiinnostunut rikostutkinnan etenemisestä. Tapaamisen aikana mies esitti tutkinnanjohtajalle nipun kysymyksiä ja kommentteja. Ne koskivat yksityiskohtia, joiden poliisi katsoi olevan ainoastaan murhaajan tiedossa.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009640371.html
Runsas vuosi sitten oli IS.ssä tämä paljon puhuva artikkeli.
Kuka oli sukulaismies joka tiesi asioita jotka vain murhaaja voi tietää? Tai siis, en niinkään hänen henkilöllisyyttä perää vaan sitä että oliko hän se murhaaja?
Mies tuntui olevan perillä esimerkiksi rikospaikan veriroiskeista ja arvioi, että surmaaja ehti olla paikalla vain noin viisi minuuttia. Samassa käsityksessä eli virkavalta.
Sukulainen tahtoi tietää, oliko uhria lyöty kasvoihin jollakin painavalla esineellä – hamara- vai teräpuolella? Entä oliko rikospaikalle jäänyt tekovälineitä?
Entä kuinka hyvin yön tapahtumia todistanut 9-vuotias esikoistytär ehti nähdä isänsä hengenriistäjän kasvot?
Olikohan se, se DNA joka sekoitti tutkinnan silloin alkumetreillä?
Tämän artikkelin pitäisi kopioida kokonaan, koska se poistuu jossain vaiheessa
Tässäkään artikkelissa ei ole mitään mainintaa pidätettynäkin olleesta AV:sta, josta kyllä saisi hyvinkin raflaavia otsikoita ja yksityiskohtia. Hän on toimittajille täysin tuntematon yhä.
Juu, kuten päämies tuossa kertoo, niin tämä siskonmies oli ammatiltaan vahtimestari (Turun hovioikeudessa), ja ehkä siksi oli enemmän kiinnostusta alaan. Häntä kuulusteltiin/kuultiin 13.12. (kuten sisaruksiakin), ja poliisi tuli hiukan epäluuloiseksi kun hän kyseli yksityiskohtia ja sitten vähän hermostui, kun joutui selittelemään kiinnostuksen syitä. Hän oli käynyt surmatalolla yhdessä päätutkijan kanssa jo 1.12. hakemassa lasten tavaroita ja siellä olisi halunnut päästä näkemään surmapaikan jostain syystä. Poliisi ei tietenkään päästänyt ja tästä ehkä tuli lisäepäilyksiä. Tutkija oli pannut merkille tämän kiinnostuksen ja alkoi sitten vähän sitä testailemaan kuulustelussa 13.12. ja sai miehen hermostumaan. Mutta nämä tiedot esim roiskeista yms oli varmaan silloin talolla käydessä udeltu. Tai Jukan siskon kautta tulleet. Annelin mukaan siskolle/siskon miehelle olisi poliisi/joku kertonut, että Jukka oli surmattu kirveellä. Siitä tulisi nämä hamarakyselyt, jos semmoisia oli. En muista tämmöisiä lukeneeni.
Ei nämä Jukan kanssa kyllä mitään vihamiehiä olleet, ja eikös tällä ollut alibikin kuitenkin, vaikka ei kovin hyvä. Ja Turussa asui tietääkseni.
Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?
Lähetetty: Ke Marras 27, 2024 5:11 pm
Kirjoittaja Vareksenpoikanen
Päämiäs kirjoitti: Ti Marras 26, 2024 10:36 pm
Jukan sisaren mies ei tietenkään ole murhaaja, vaan turvallisuusalalla toimivana halusi saada lankonsa murhamiehen kiinni. Yhtä syytön kuin Anneli.
Fiksuna hän käytti kaikkia saamiaan tietoja ja järkeään päätelmien tekemiseen - päinvastoin kuin myöhempien aikojen jälkipollarit Sontaoja ja Kusiraana.
Tuskinpa Jukka hänelle edes vittuili vaan vain vitsaili lankojen kesken. Paineisen poliisin ylitulkintaa koko skisma.
Kuolemannaakka kirjoitti: Ke Marras 27, 2024 11:26 am
Tässäkään artikkelissa ei ole mitään mainintaa pidätettynäkin olleesta AV:sta, josta kyllä saisi hyvinkin raflaavia otsikoita ja yksityiskohtia. Hän on toimittajille täysin tuntematon yhä.
Juu, kuten päämies tuossa kertoo, niin tämä siskonmies oli ammatiltaan vahtimestari (Turun hovioikeudessa), ja ehkä siksi oli enemmän kiinnostusta alaan. Häntä kuulusteltiin/kuultiin 13.12. (kuten sisaruksiakin), ja poliisi tuli hiukan epäluuloiseksi kun hän kyseli yksityiskohtia ja sitten vähän hermostui, kun joutui selittelemään kiinnostuksen syitä. Hän oli käynyt surmatalolla yhdessä päätutkijan kanssa jo 1.12. hakemassa lasten tavaroita ja siellä olisi halunnut päästä näkemään surmapaikan jostain syystä. Poliisi ei tietenkään päästänyt ja tästä ehkä tuli lisäepäilyksiä. Tutkija oli pannut merkille tämän kiinnostuksen ja alkoi sitten vähän sitä testailemaan kuulustelussa 13.12. ja sai miehen hermostumaan. Mutta nämä tiedot esim roiskeista yms oli varmaan silloin talolla käydessä udeltu. Tai Jukan siskon kautta tulleet. Annelin mukaan siskolle/siskon miehelle olisi poliisi/joku kertonut, että Jukka oli surmattu kirveellä. Siitä tulisi nämä hamarakyselyt, jos semmoisia oli. En muista tämmöisiä lukeneeni.
Ei nämä Jukan kanssa kyllä mitään vihamiehiä olleet, ja eikös tällä ollut alibikin kuitenkin, vaikka ei kovin hyvä. Ja Turussa asui tietääkseni.
Eli Sukulaismies on pois suljettu kokonaan epäiltyjen joukosta.
Taitaa olla vaihtoehdot vähissä.
Se Turun ja Ulvilan välillä oletettu/ kuviteltu liikenneraivo taitaa jäädä ainoaksi "ulkopuoliseksi" vaihtoehdoksi.
Pidän tätä AV.tä jo "sisäisenä" vaihtoehtona.
Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?
Lähetetty: To Joulu 05, 2024 3:39 pm
Kirjoittaja nihilistinahalisti
Pieni liekki kirjoitti: Ti Marras 05, 2024 9:32 pm
nihilistinahalisti kirjoitti: Ti Marras 05, 2024 4:41 pm
...
Kuunnelkaa vaan se häketallenne, nimi löytyy kyllä.
En kuule Jukka S. Lahden huutavan kenenkään muun nimeä kuin puolisonsa Annun, jota hän tallenteella huutelee selkeästi auttamaan.
Tallenteen kohta 01min:46 sek:45 sek10/100 - 01:46:55, kuitenkin aikaisemmin kuin 01:47:00 ja myöh kuin 01:46:44.
On selkeästi kuultavissa sukunimi, henkilö jonka lompakko löytyi seinäjoella joki varresta sillan alta.
Tallenteen kohta epätarkka koska pelaan kännyllä.
Yhdistelkää annettuja uutisointeja, kuunnelkaa tallenne.
Te ette selvitä mitään juupas/eipäs väittelyillä, hajauttamalla asioita roskapusseihin, ynm epäolennaisiin
Minulla tekijä on tiedossa, kuten myös tallenteella.
Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?
Lähetetty: To Joulu 05, 2024 3:49 pm
Kirjoittaja nihilistinahalisti
Mirja11 kirjoitti: Ke Marras 06, 2024 8:32 pm
Tällä palstalla, ja tällä palstan osiollakin jankataan yhä samaa mitä jo kauan sitten on jankattu. Nyt haluaisin aidosti vastauksen yksinkertaiseen kysymykseeni: Miksi? Ja, koska tiedän etukäteen saamani vastauksen, kysynkin "Pieneltä Liekiltä, Korven kenraalilta, Kuoleman naakalta, ja muilta kiukkuisilta naisilta + yhdeltä raivopäiseltä mieheltä" yksinkertaisen kysymyksen: Miksi ette ole menneet kertomaan poliisille tietojanne, vaan pelkästään pyritte hiljentämään sellaisen keskustelun, jossa Anneli saattaisi olla syyllinen. En laita kysymysmerkkiä lauseeni perään, koska nainen ajattelee taas...joten vastatkoon.
ei täällä mitään "vaienneta".
Siitä yksinkertaisesta syystä, ettei Auer ole edes syyllinen, ei edes ehtisi ja kaikista tärkein on tallenne joka kertoo Auerin olleen puhelimessa kun takkahuoneessa tapahtuu.
Lisäksi Jukka Lahti julkistaa itse tekijän sukunimen.
Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?
Lähetetty: Pe Joulu 06, 2024 9:15 am
Kirjoittaja Cohle
Ulvilan tapahtumat ovat selviä jokaiselle, jolla on kyky käyttää järkeä ja hahmottaa kokonaisuuksia. Burnout-hörhöys ei auta asiassa.
Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?
Lähetetty: Pe Joulu 06, 2024 6:51 pm
Kirjoittaja Nice shirt
nihilistinahalisti kirjoitti: To Joulu 05, 2024 3:49 pm
Mirja11 kirjoitti: Ke Marras 06, 2024 8:32 pm
Tällä palstalla, ja tällä palstan osiollakin jankataan yhä samaa mitä jo kauan sitten on jankattu. Nyt haluaisin aidosti vastauksen yksinkertaiseen kysymykseeni: Miksi? Ja, koska tiedän etukäteen saamani vastauksen, kysynkin "Pieneltä Liekiltä, Korven kenraalilta, Kuoleman naakalta, ja muilta kiukkuisilta naisilta + yhdeltä raivopäiseltä mieheltä" yksinkertaisen kysymyksen: Miksi ette ole menneet kertomaan poliisille tietojanne, vaan pelkästään pyritte hiljentämään sellaisen keskustelun, jossa Anneli saattaisi olla syyllinen. En laita kysymysmerkkiä lauseeni perään, koska nainen ajattelee taas...joten vastatkoon.
ei täällä mitään "vaienneta".
Siitä yksinkertaisesta syystä, ettei Auer ole edes syyllinen, ei edes ehtisi ja kaikista tärkein on tallenne joka kertoo Auerin olleen puhelimessa kun takkahuoneessa tapahtuu.
Lisäksi Jukka Lahti julkistaa itse tekijän sukunimen.
En pysty kyllä kuulemaan. Ei ole tarpeeksi hyviä laitteita.
Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?
Lähetetty: Pe Joulu 06, 2024 8:51 pm
Kirjoittaja Kuolemannaakka
Cohle kirjoitti: Pe Joulu 06, 2024 9:15 am
Ulvilan tapahtumat ovat selviä jokaiselle, jolla on kyky käyttää järkeä ja hahmottaa kokonaisuuksia. Burnout-hörhöys ei auta asiassa.
Kerro nyt hyvä ihminen muillekin. Siksihän täällä ollaan, että tieto lisääntyy.
Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?
Lähetetty: Pe Joulu 06, 2024 10:22 pm
Kirjoittaja Pieni liekki
nihilistinahalisti kirjoitti: To Joulu 05, 2024 3:39 pm
Pieni liekki kirjoitti: Ti Marras 05, 2024 9:32 pm
En kuule Jukka S. Lahden huutavan kenenkään muun nimeä kuin puolisonsa Annun, jota hän tallenteella huutelee selkeästi auttamaan.
Tallenteen kohta 01min:46 sek:45 sek10/100 - 01:46:55, kuitenkin aikaisemmin kuin 01:47:00 ja myöh kuin 01:46:44.
On selkeästi kuultavissa sukunimi, henkilö jonka lompakko löytyi seinäjoella joki varresta sillan alta.
Tallenteen kohta epätarkka koska pelaan kännyllä.
Yhdistelkää annettuja uutisointeja, kuunnelkaa tallenne.
Te ette selvitä mitään juupas/eipäs väittelyillä, hajauttamalla asioita roskapusseihin, ynm epäolennaisiin
Minulla tekijä on tiedossa, kuten myös tallenteella.
Tuossa kohdassa, jonka mainitset, kuulen Jukka S. Lahden huutavan taustalla: "Tuu jo auttaa!". En kuule hänen mainitsevan kenenkään sukunimeä. Ehkä satut kuuntelemaan jotain häkepuhelun manipuloiduista versioista, sillä alkuperäisellä tallenteella eivät alkututkintaa tehneet poliisit ole havainneet viitteitä kenenkään sukunimestä.
Jos sinulla on todisteita Ulvilan murhan tehneestä henkilöstä, niin ole ystävällinen ja toimita tietosi sekä Porin poliisille että valtakunnansyyttäjälle.