Sivu 43/104

Lähetetty: Su Heinä 29, 2007 7:54 pm
Kirjoittaja Hessu52
Ajatellaanpa sellaista kuviota, ettei tekijä ole itse ollut missään tekemisissä Lahden kanssa, vaan on ollut rakastuneena Luvitalla työssä olleeseen naiseen.

Suhteestakaan ei kukaan ole tiennyt, ovat saattaneet olla salarakaspari, mutta saattaa olla myös niin, ettei murhaajan rakkaudenkohde ole itsekään tiennyt olevansa "rakastettu".

Nyt tämä nainen sitten on irtisanottu ja murhaaja on kuullut rakastamansa naisen keskustelevan jonkun toisen henkilön kanssa ja siinä on sitten tullut esille uhrin v-tyyli, kenties itkun säestyksellä.

Surmaaja on päättänyt kostaa naisen puolesta ja kellepä muulle, kuin Lahdelle.

Hän käy muutamaan otteeseen tutustumassa ympäristöön ja miks ei olisi voinut käydä aiemmin myös pihalla saakka, jolloin on saanut selville myös huoneiden sijainnin.

Sitten lopulta on toteuttanut aikeensa ja käynyt surmaamassa Lahden.

Voisi kuvitella tekijää melko sulkeutuneeksi yksilöksi, joka syrjästä seuraa maailman menoa ja on varsinkin naisten kanssa ujo ja hämmentynyt.

Tällä tavalla, eli Lahden surmaamalla, hän mielessään tekee rakastamalleen naiselle palveluksen ja kenties haaveilee naisen joskus tajuavan "hyvän työnsä" ja huomaavan viimeinkin hänet.

Lähetetty: Su Heinä 29, 2007 8:10 pm
Kirjoittaja murhavaari
Tietääkö kukaan millaisia määriä puhelimia on yhdellä tukiasemalla? Ajattelin että voisiko poliisi tarkistaa kaikki liittymät jotka ovat olleet Lahden talon lähettyvillä murhan aikoihin. Suurin osa numeroista on tietenkin naapureiden ja muiden alueella asuvien, mutta hyvällä tuurilla voisi liittyä joitakin liittymiä jotka eivät normaalisti yöaikaan ole tuolla päin.

Näitä "harvinaisia" vierailevia tähtiä voisi sitten käydä tarkemmin läpi, ja pienellä tuurilla sieltä voisi jotain vihjettä tekijästä löytyä.

Lähetetty: Su Heinä 29, 2007 9:07 pm
Kirjoittaja pikkunen
Tuntuu että tässä Ulvilan-tapauksessa menee vielä pitkä aika ennen kuin syyllinen on kiinni.


Omat epäilykseni tekijästä on että hän on ollut jostain kateellinen Lahdelle.
(Me suomalaiset kun olemme kateellisia pienistäkin asioista)

En jaksa oikein uskoa tuohon irtisanomisteoriaan enää,se joukko on varmaan sen verran tiheällä kammalla seulottu.

Aika näyttää kuinka käy.

Lähetetty: Su Heinä 29, 2007 9:42 pm
Kirjoittaja Doctor Lecter
Auto mitä ei noteerata yössä on Postin entinen lehdenjakoauto. Sellaisella oikealta ohjattavalla Corollalla kun ajelee, niin kukaan ei muista nähneensä outoa autoa tienoolla. Oli vaan se postinjakajan auto...

On toki outoa, ettei sen Volvon kuski ole ilmoittautunut vieläkään jos kerta oli luvallisella asialla. Voipi toki olla, ettei lue lehtiä eikä ole muutenkaan kiinnostunut toisten asioista.

Lähetetty: Su Heinä 29, 2007 10:28 pm
Kirjoittaja Matula
pikkunen kirjoitti:Tuntuu että tässä Ulvilan-tapauksessa menee vielä pitkä aika ennen kuin syyllinen on kiinni.


Omat epäilykseni tekijästä on että hän on ollut jostain kateellinen Lahdelle.
(Me suomalaiset kun olemme kateellisia pienistäkin asioista)

En jaksa oikein uskoa tuohon irtisanomisteoriaan enää,se joukko on varmaan sen verran tiheällä kammalla seulottu.

Aika näyttää kuinka käy.
Samoilla linjoilla. Irtisanomisteoriaa selvitetty kohta 8 kuukautta ilman läpimurtoa.
Kateus on yksi vaihtoehto, Lahden varallisuus ja status työpaikallaan varmasti edesauttoi tämän tunteen voimistumista.
Mutta kuka kertoisi sen, mistä on peräisin huhut uhrin kiintymyksestä myös miehiä kohtaan? Muistan tästä olleen vihjailuja ja tämä on mielestäni vahva vaihtoehto kaikelle motiivipohdiskelulle.

Lähetetty: Su Heinä 29, 2007 10:55 pm
Kirjoittaja Kyllikki S
Moni on tuota eri paikoissa kysellyt. Taitaa olla kyse jonkun spekuloinneista lähteneestä huhusta joka jossain vaiheessa on muuttunut 'lähes varmaksi tiedoksi'.
Muistaakseni Puputin yhteydessä tuli esiin tämä epäily mikä kyllä unohtui kun Puputtia ei enää liitetty jutuun yhtä varmana.
Ainakaan kukaan ei ole mitenkään osannut tai halunnut kertoa onko asialla todenperää.
Epäilen että ei ole.

Lähetetty: Su Heinä 29, 2007 11:01 pm
Kirjoittaja Matula
"Ei savua ilman tulta", sanotaan..

Lähetetty: Su Heinä 29, 2007 11:05 pm
Kirjoittaja Tampereen Tyttö
Eikös johdattelu poikarakkaus suuntaan tullut siitä väitöskirjasta, jossa psykologin ominaisuudessa tämä herra antoi asiantuntija-apua?
Eli ehkä kuitenkin savua ilman tulta?

Lähetetty: Su Heinä 29, 2007 11:09 pm
Kirjoittaja Matula
Tampereen Tyttö kirjoitti:Eikös johdattelu poikarakkaus suuntaan tullut siitä väitöskirjasta, jossa psykologin ominaisuudessa tämä herra antoi asiantuntija-apua?
Ei, tuota väitöksestä tietämättömänä huhut pyörivät jo netissä. Mutta onko mistään tullut edes "puolifaktaa"?

Lähetetty: Ma Heinä 30, 2007 5:40 am
Kirjoittaja Jack the Ripper
Harkittu teko muttei loppuun asti. Kun ei surmannut vaimoa niin miksi oli ilman kommandopipoa tunnistettavissa? Vai kävikö niin että pipo putosi Lahden tehdessä vastarintaa? Pipo oli alunperin päässä (?) koska sitä käytettiin Tannerin vangitsemisperusteena: "Ollut näyttämöllä kommandopipo päässä"
Hyvin henkilökohtainen kosto tai viha oli varmasti motiivina kun ei vaimoa niitannut myös vai tuliko hätä käteen kun tajusi hätäpuhelun menneen perille ja poliisien olevan mahdollisesti jo matkalla kohteeseen??
Tekijä oli tuskin Luvatan johtoporrasta, olisi suuri riski että Lahden vaimo olisi hänet muistanut vaikkapa firman pikkujouluista.
Palkkamurhaa vastaan puhuu tekotapa. Myös erittäin ovela palkkamurha voisi olla kyseessä jossa tekotapa harkitusti palkkahommista eroava (ei tuliasetta siis...)
Ja entä Puputti? Liian suuri sattuma mielestäni että henkisesti ilmeisen tasapainoinen mies olisi tahallaan hukuttautunut. Tosin Puputtihan ei juuri käyttänyt alkoholia joten saattoi käydä vahinko. Epäilen silti, mies löytyi aivan väärästä paikasta ravintolan ja asunnon väliseltä reitiltä katsoen.
Mikä oli Joutsenlahden sanoma: "tuli vinkki että toinen katoaa ja toinen tapetaan" Siis tuliko tämä ajallisesti ennen Ulvilan veritekoa? Ei voi olla!!
Epäilen että poliisilla ei ole tekijän DNA-näytettä. Ei olisi ylivoimaista ottaa vaikka 2000 henkilöltä näytettä ja ristata sitä tekijän jättämään. Kallista tosin mutta resurssit riittäisivät kyllä.
Jos tekijä oli palkkamies hän on voinut jättää paikalle ulkopuolisen verta harhautusmielessä joka on vaikkapa peräisin Tallinnalaiselta "vapaaehtoisluovuttajalta" jolta ei ole ikinä otettu näytettä. Ottaako Eestin poliisi paljonkin näytteitä?

---"Vain yksi puuttuu, tekijä"---J. Joutsenlahti

Lähetetty: Ma Heinä 30, 2007 8:35 am
Kirjoittaja Kovax
Tuanoinniin, tulee tästä keissistä lievästi mieleen V2. Molemmissahan Porin poliisi on pidättänyt väärän sällin, ja molemmissa lehdistö lynkkannut miehen.

Lähetetty: Ma Heinä 30, 2007 8:55 pm
Kirjoittaja silentservice
Täällä oletaan päästä kohta jäljille...

Lähetetty: Ma Heinä 30, 2007 8:56 pm
Kirjoittaja CJS
Jack the Ripper kirjoitti: Epäilen että poliisilla ei ole tekijän DNA-näytettä. Ei olisi ylivoimaista ottaa vaikka 2000 henkilöltä näytettä ja ristata sitä tekijän jättämään. Kallista tosin mutta resurssit riittäisivät kyllä.
Jos tekijä oli palkkamies hän on voinut jättää paikalle ulkopuolisen verta harhautusmielessä...
Parin tuhannen DNA testin ottaminen - tai ennemminkin niiden analysointi - saattaisi kyllä olla vähän käytännön ongelmakin KRP:n rikoslaboratoriolle. Siellä tehdään jotain 6000-7000 analyysia vuodessa ja jos siihen pamahtaa 2000 jotakuinkin kerralla lisää niin voisi siinä hieman hankaluuksia tulla - varsinkin kun testien määrä muutoinkin lisääntyy kovaa vuosivauhtia.

DNA tutkimuksen hinnasta (vaikka sitä ei varmasti henkirikostutkinnassa lasketa): En nyt ole varma, mutta on jostain jäänyt päähän, että yhden näytteen analysointiin tarvittavat materiaalit maksavat noin 60 euroa (ilman mitään henkilöstö, laite yms kuluja) eli 2000 näytteen analysointi maksaisi sitten materiaalien osalta 120 000 euroa (+työ jne).

Jo otettujen (satojen?) DNA-näytteidenkin tuottaa työtä ja voi hyvin olla että niitä kaikkia ei ole vielä analysoitu. Henkirikosten DNA näytteet menevät tietysti edelle eli niitä saadaan nykyisin analysoitua aika nopeasti (kaikkien rikosnimikkeiden yhteydessä analysoitujen näytteiden odotusaika on keskimäärin jotain 50-60 päivän luokkaa) - kaipa sitten muutamassa päivässä eli sen mitä siihen vähintäänkin väkisin menee. Mutta jos henkirikoksestakin on valtava määrä näytteitä, niin voi olla että niitä täytyy myös jotenkin priorisoida.

Jotain (eli todennäköisesti tai ainakin mahdollisesti tekijän) DNA:ta poliisilla varmastikin on, sillä muutoin eivät ottaisi ihmisiltä näytteitä. DNA:nkin ottamiseen tarvitaan perusteet eikä hämäys ihan taida riittää.

Ulkopuolisen DNA:n tuominen onnistuneesti veren muodossa voi olla aika vaikeaa. Näyte pitäisi osata laittaa varsin oikealla tavalla ilman että poliisi huomaisi petosta. Ja harvalla on tietoa siitä kuinka veri roiskuu, tippuu tai pyyhkiytyy "luonnollisesti". Ja vaikka teoriassa sen tietäisikin, niin lavastusta pystyisi kovin hätiköiden tuskin tekemään. Jos taas tuo tupakantumppeja, hiuksia tms. helpompaa, niin niiden todistusarvo on kuitenkin huomattavasti pienempi kuin veren.

Lähetetty: Ma Heinä 30, 2007 9:12 pm
Kirjoittaja vasikka
Mulla on ainakin sellainen tieto, että vuonna 2001 maksoi yksi DNA-testi 1500mk. Hinnat on voinut tietenkin tulla alaspäin ja jos niitä massatuotantona tehtailee niin kappalehinta saattaa olla jonkin verran pienempi.

No mutta anyway, ei se kuitenkaan niin halpaa touhua ole, että niitä voisi tuhansittain ihan vaan poissulkumielessä.
CJS kirjoitti:
DNA tutkimuksen hinnasta (vaikka sitä ei varmasti henkirikostutkinnassa lasketa): En nyt ole varma, mutta on jostain jäänyt päähän, että yhden näytteen analysointiin tarvittavat materiaalit maksavat noin 60 euroa (ilman mitään henkilöstö, laite yms kuluja) eli 2000 näytteen analysointi maksaisi sitten materiaalien osalta 120 000 euroa (+työ jne).

Lähetetty: Ti Heinä 31, 2007 6:11 pm
Kirjoittaja Yggdrasil
Pystyykö poliisi saamaan Lahden kännykän/työpuhelimen teletietoja? Ja jos pystyy miksei ole yritetty selvittää kuka uhkaili Lahtea ja mistä numeroista.. (olettaen että puhelimitse). Tässä tietysti on kantena kaskessa tuntemattomat numerot vai pystytäänkö niidenkin numerot/imeit saamaan selville?