CSI kirjoitti: Ke Helmi 21, 2024 8:58 pm
Sopivasti sydämeen osunut isku ja sen vaarat on kyllä tiedossa mm. martial artseissa kuten karate tai esimerkiksi baseballissa.
Ei vakavasti hypotermiselle potilaalle tarvitse antaa edes iskua, riittäää että alaraajojen kylmä veri syöksyy sydämeen esim. asentoa muuttamalla. SPR:n ensiapuohjeissa hypotermisen potilaan asentoa ei saa muuttaa missään olosuhteissa.
(linkistä)
Ennen kuolemaansa Navalnyi oli pakotettu olemaan ulkona 27 asteen pakkasessa yli kaksi ja puoli tuntia, Osetškin sanoo. Hänen mukaansa vankeja pidetään tyypillisesti ulkona tunnin ajan ja ääriolosuhteissa lyhyemmän aikaa. Pitkä aika kylmässä hidasti Navalnyin verenkierron Osetškin mukaan minimiin.
– Sen jälkeen on erittäin helppoa tappaa muutamassa sekunnissa, jos tekijällä on kokemusta tästä [KGB:n tekniikasta].
Varsin epävarmaa on tieto kuolintavasta, mutta on se voinut mennä noinkin. Selvää kuitenkin on, ettei vankilan henkilökunnalla ole ollut oikeutta tappaa Navalnyita koska tahansa. Navalnyin tappaminen on ollut myös riski puttepossulle, koska siihen on voinut liittyä hallitsemattomia seuraamuksia.
Niinpä lupa Navalnyin likvidoimiseen on tullut joko suoraan Kremlistä tai vaihtoehtoisesti lupa on ollut voimassa jo jonkin aikaa ja tappaminen suoritettiin pitkän ajan kuluessa mm. myrkyttämällä ja vastaavilla toimilla.
Kuoleman ajankohta on kiusallinen puten näytösvaalien kannalta. Mahdollista on ollut sekin, että N olisi voinut saattaa julkisuuteen kriittiset mietteensä puten teatteriesityksestä. Näin ollen paremmaksi vaihtoehdoksi katsottiin N: n vaientaminen ennen puten suurta päivää.
Re: Venäläisen oppositiojohtaja Alexei Navalnyin myrkytysepisodi ja mellakat
Lähetetty: To Helmi 22, 2024 11:44 pm
Kirjoittaja Schimanski
Murha oli tarkkaan ajoitettu.
Hän puhuu teille. Hänellä on selkeä viesti. ”Voin tehdä näin, voin tappaa kenet haluan noin vain”, sanoo Free Russia Foundationin apulaisjohtaja Vladimir Milov Euroopan parlamentille.
Milovin mukaan ei ollut sattumaa, vahinko tai onnettomuus, että Aleksei Navalnyi kuoli samaan aikaan kun Münchenin turvallisuuskonferenssi avattiin.
Seuraukset ovat nykyään niin armottomat ja karmeat, että harva opposition edustajakaan uskaltaa Putinia enää uhmata. Siinä on kysymys ihan kirjaimellisesti elämästä ja kuolemasta.
Re: Venäläisen oppositiojohtaja Alexei Navalnyin myrkytysepisodi ja mellakat
Lähetetty: Pe Helmi 23, 2024 6:49 am
Kirjoittaja Sverdlov
Tulee mieleen, että tämähän voi olla aivan tavallinen ns. äkillinen kuolema. Kun tavailee näitä vappulehtiä, panee merkille miten satoja hyväkuntoisia urheilijoita kuolee aivan äkisti, ei kukaan puhu mistään vaihtoehdoista. Se on vain äkillinen kuolema.
Entäpä, oliko vainaja saanut koronarokotteen? Hänhän taisi olla vapaassa lännessä maailman parhaassa hoivassa Saksassa.
Re: Venäläisen oppositiojohtaja Alexei Navalnyin myrkytysepisodi ja mellakat
Lähetetty: Pe Helmi 23, 2024 9:02 am
Kirjoittaja Yxkaksvaan
^Ei oo tavallista nähnytkään koska vainajaa ei saanut kukaan puolueeton nähdä luin vasta viivytyksien jälkeen.
Se siitä luonnollisesta!
Re: Venäläisen oppositiojohtaja Alexei Navalnyin myrkytysepisodi ja mellakat
Lähetetty: Pe Helmi 23, 2024 10:22 am
Kirjoittaja Sverdlov
Yxkaksvaan kirjoitti: Pe Helmi 23, 2024 9:02 am
^Ei oo tavallista nähnytkään koska vainajaa ei saanut kukaan puolueeton nähdä luin vasta viivytyksien jälkeen.
Se siitä luonnollisesta!
Miten se puolueeton määritellään?
Jos sisä- sekä ulkopoliittisesti kiistanalainen henkilö kuolee vankilassa, luulen ettei sinne ensimmäisenä kutsuta ylimääräisiä tonkimaan, olivatpa he sitten puolueettomia tai ei.
Re: Venäläisen oppositiojohtaja Alexei Navalnyin myrkytysepisodi ja mellakat
Lähetetty: Pe Helmi 23, 2024 11:30 am
Kirjoittaja Teköäly
Sverdlov kirjoitti: Pe Helmi 23, 2024 6:49 am
Entäpä, oliko vainaja saanut koronarokotteen? Hänhän taisi olla vapaassa lännessä maailman parhaassa hoivassa Saksassa.
Pitkään venäjällä asuneena hän on varsin mahdollisesti voinut saada venäläisen Sputnik 5 -koronarokotteen, olihan se ensimmäinen rekisteröity koronarokote.
Korkeintaan on niin että Navalnyin kidutus meni pieleen ja lopputuloksena oli harkitun murhan sijaan tappio tai kuolemantuottamus. Tämä ei tosin päde näissä tapauksissa Venäjällä, kun kukaan ei näitä tapauksia tutki. Syy oli luonnollinen kuolema (äkillisen kuoleman oireyhtymä). Tapaus työnnetään mappi Ö:hön ja vastuullisille myönnetään mitalit. Vankeinhoitolaitoksen varajohtaja joka johtaa laitoksen operatiivista osastoa sellaisen jo ehti saamaankin kolme päivää Navalnyin kuoleman jälkeen. Näin ne asiat Venäjällä hoidetaan ja hoideltiin jo ennen Putinia vaikka Putin on kyllä vienyt monet asiat ihan uudelle tasolle.
Re: Venäläisen oppositiojohtaja Alexei Navalnyin myrkytysepisodi ja mellakat
Lähetetty: Pe Helmi 23, 2024 12:56 pm
Kirjoittaja Sverdlov
Schimanski kirjoitti: Pe Helmi 23, 2024 11:53 am
Aivan tavallinen ns. äkillinen kuolema on kyllä tässä tapauksessa ihan varmasti se kaikkein epätodennäköisin syy
Korkeintaan on niin että Navalnyin kidutus meni pieleen ja lopputuloksena oli harkitun murhan sijaan tappio tai kuolemantuottamus. Tämä ei tosin päde näissä tapauksissa Venäjällä, kun kukaan ei näitä tapauksia tutki. Syy oli luonnollinen kuolema (äkillisen kuoleman oireyhtymä). Tapaus työnnetään mappi Ö:hön ja vastuullisille myönnetään mitalit. Vankeinhoitolaitoksen varajohtaja joka johtaa laitoksen operatiivista osastoa sellaisen jo ehti saamaankin kolme päivää Navalnyin kuoleman jälkeen. Näin ne asiat Venäjällä hoidetaan ja hoideltiin jo ennen Putinia vaikka Putin on kyllä vienyt monet asiat ihan uudelle tasolle.
Tunnet hyvin Neuvostoliiton ja Venäjän oikeuskäytännöt ja virkakoneiston. Milloin mainitsemasi vankeinhoitolaitos on perustettu? Mielestäni sellaista ei ole?
Et kai tosissasi tarjoa noita linkkejä puolueettomina kannanottoina?
Re: Venäläisen oppositiojohtaja Alexei Navalnyin myrkytysepisodi ja mellakat
Sverdlov kirjoitti: Pe Helmi 23, 2024 6:49 am
Entäpä, oliko vainaja saanut koronarokotteen? Hänhän taisi olla vapaassa lännessä maailman parhaassa hoivassa Saksassa.
Pitkään venäjällä asuneena hän on varsin mahdollisesti voinut saada venäläisen Sputnik 5 -koronarokotteen, olihan se ensimmäinen rekisteröity koronarokote.
Muistaakseni sitä pidettiin turvallisempana kuin meidän maassamme jaettuja sen erilaisen rakenteen vuoksi.

Lähetetty: Pe Helmi 23, 2024 6:03 pm
Kirjoittaja Schimanski
– Tutkijat soittivat Aleksein äidille tunti sitten ja antoivat hänelle ultimaatumin. Hänellä on kolme tuntia aikaa hyväksyä salaiset hautajaiset ilman julkisia hyvästejä tai Aleksei haudataan rangaistussiirtolassa, hän kertoo.
Re: Venäläisen oppositiojohtaja Alexei Navalnyin myrkytysepisodi ja mellakat
Lähetetty: Pe Helmi 23, 2024 6:13 pm
Kirjoittaja Schimanski
Sverdlov kirjoitti: Pe Helmi 23, 2024 12:56 pm
Et kai tosissasi tarjoa noita linkkejä puolueettomina kannanottoina?
Puolueettomiksi kannanotoiksi en ole linkkejä väitänyt mutta kyllä minä suomalaiseen mediaan luotan huomattavasti enemmän kun venäläiseen. Suomi ja myöskään suomalainen media ei ole Venäjän suhteen puolueeton, eikä pidäkään olla niin kauan kun meno on Venäjällä niin sairasta kun nykyään on. Pietarin röllitehtaan röllejä se varmasti harmittaa mutta siinähän harmittaa
Re: Venäläisen oppositiojohtaja Alexei Navalnyin myrkytysepisodi ja mellakat
Lähetetty: Pe Helmi 23, 2024 6:33 pm
Kirjoittaja Hank Voight
kikkelikokkelis kirjoitti: Pe Helmi 23, 2024 5:36 pm
Tos on teille älkää tukehtuko pullaan
Suksis nyt taas possu helvettiin videoinesi, ei noita kukaan katso, kurkoa kun ei lasketa.
Re: Venäläisen oppositiojohtaja Alexei Navalnyin myrkytysepisodi ja mellakat
Sverdlov kirjoitti: Pe Helmi 23, 2024 6:49 am
Entäpä, oliko vainaja saanut koronarokotteen? Hänhän taisi olla vapaassa lännessä maailman parhaassa hoivassa Saksassa.
Pitkään venäjällä asuneena hän on varsin mahdollisesti voinut saada venäläisen Sputnik 5 -koronarokotteen, olihan se ensimmäinen rekisteröity koronarokote.
Muistaakseni sitä pidettiin turvallisempana kuin meidän maassamme jaettuja sen erilaisen rakenteen vuoksi.
Kysyit onkohan mahdollisesti saanut koronarokotteen, ja vastasin, jotta toki on voinut saada sellaisen myös venäjällä.
Mikä lienee maasi, Saksa ei ole maamme, ainakaan minun, tämä kun on suomalainen foorumi, vai tarkoititko että hän olisi käynyt Suomessa saamassa rokotteen, onko tuohon lähteitä?
Ja lopuksi mihin (lähde) perustuu että venäjän Sputnik 5 -rokotetta on pidetty turvallisempana. Ja vielä mihin on verrattu?
Re: Venäläisen oppositiojohtaja Alexei Navalnyin myrkytysepisodi ja mellakat
Sverdlov kirjoitti: Pe Helmi 23, 2024 6:49 am
Entäpä, oliko vainaja saanut koronarokotteen? Hänhän taisi olla vapaassa lännessä maailman parhaassa hoivassa Saksassa.
Pitkään venäjällä asuneena hän on varsin mahdollisesti voinut saada venäläisen Sputnik 5 -koronarokotteen, olihan se ensimmäinen rekisteröity koronarokote.
Muistaakseni sitä pidettiin turvallisempana kuin meidän maassamme jaettuja sen erilaisen rakenteen vuoksi.
Samat vaarat ja ongelmat näihin kaikkiin liittyi.
Re: Venäläisen oppositiojohtaja Alexei Navalnyin myrkytysepisodi ja mellakat
Lähetetty: Pe Helmi 23, 2024 11:21 pm
Kirjoittaja holmesin haamu
Putin poistaa kaikki kilpailijat elävien joukosta. Enemmän pelaa varman päälle. On murhannut jo satoja tuhansia venäläisiä, niin pari enemmän ei haittaa.
Ihme kun Venäjällä ei ole huomattu tappaa yhtä miestä.