Sivu 43/78

Re: Sarjakuristaja Jukka Lindholm; alias Penttilä, Pentholm

Lähetetty: Ti Touko 08, 2018 6:18 am
Kirjoittaja JackSparrow
No tässä Iltalehden näkemys:

"Sarjakuristajan oveen ilmestyi poliisin eristysnauha - tästä syystä vakaviin rikoksiin syyllistynyt kuristaja on ollut vapaalla jalalla

Sarjakuristaja Michael Penttilä on syyllistynyt elämänsä aikana kahteen tappoon ja yhteen kuolemantuottamukseen. Silti hän on ollut viimeiset puolitoista vuotta vapaalla jalalla.
Michael Penttilä on ollut vankilassa vuosikausia elämästään.
Viime aikoina hän on ollut vapaana.
Viikonloppuna hänen kotinsa oveen teipattiin poliisin erityisnauha.


Michael Penttilä on 53-vuotias oululaislähtöinen mies. Hänet tunnetaan paremmin ei niin mairittelevalla lisänimellä sarjakuristaja.

Penttilä on elämänsä aikana syyllistynyt kahteen tappoon ja yhteen kuolemantuottamukseen. Hän on kuristanut hengiltä äitinsä, 12-vuotiaan tytön sekä 42-vuotiaan naisen. Hänet on tuomittu myös törkeästä raiskauksesta. Vankilassa hän on virunut yli kahden vuosikymmenen ajan.

Nyt Penttilä on jälleen ajankohtainen, sillä hänen asuntonsa oveen ilmestyi viime viikonlopun aikana poliisin eristysnauha. Penttilän vaiheita seuraavan suljetun Facebook-yhteisön jäsen kertoo viestiketjussa nähneensä, kun "Penttilä lähti poliisin matkaan" sunnuntaina. Poliisi ei kommentoinut tapausta Iltalehdelle.

Miksi vapaana?

Penttilä vapautui vankilasta joulukuussa 2016. Seuraavana kesänä Syyttäjä oli vaatinut Penttilälle rangaistusta törkeään henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta. Käräjäoikeuden mielestä näyttö ei riittänyt, joten oikeuden mukaan hänet oli päästettävä heti vapaaksi - siitäkin huolimatta, että hänet on luokiteltu erittäin vaaralliseksi toisen hengelle ja terveydelle.

Syyttäjä vaati Penttilää vangittavaksi hovioikeudessa maaliskuussa. Penttilä kiisti syytteen.

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun syyttäjä yritti saada Penttilää takaisin telkien taakse.

Kihlakunnansyyttäjä jätti hovioikeudelle kantelun syyskuussa 2017. Hän vaati Penttilän välitöntä vangitsemista. Vangitsemista perusteltiin rikosten jatkamisvaaralla. Hovioikeus kuitenkin katsoi, ettei vangitsemiselle ollut riittävästi perusteita.

Niinpä Penttilä sai jatkaa elämäänsä vapaana.

Syyntakeinen

Suomessa ihmisen tappamisesta ei saa elinkautista vankeusrangaistusta, vaan määrämittaisen rangaistuksen. Määrämittaiseen rangaistukseen sisältyy tieto siitä, että se päättyy joskus. Sen jälkeen ihminen vapautuu - tosin Suomessa myös elinkautisesta vankeusrangaistuksesta vapautuu ennen pitkää. Pisin elinkautinen Suomessa on ollut 22 vuoden mittainen.

Lain mukaan Penttilä on ollut syyntakeinen eli järjissään, kun hän on tehnyt rikoksensa. Hänellä ei näin ollen ole todettu esimerkiksi psyykkistä sairautta, jonka vuoksi hänet voitaisiin sijoittaa pakkohoitoon eli tahdosta riippumattomaan psykiatriseen sairaalahoitoon. Psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri Hannu Lauerma toivoi Kalevan haastattelussa vuonna 2015, että tulisi lakimuutos, jolla erittäin vaaralliseksi todetut vangit saataisiin pidettyä kauemmin lukkojen takana.

Koska tällaista lakia ei ole, niin Penttilä on ollut pakko vapauttaa, kun hän on suorittanut vankeusrangaistuksensa loppuun.

MTV kertoi tänään maanantaina, että nimettömän lähteen mukaan poliisi epäilisi Penttilää murhasta, ja että hänet otettiin kiinni asunnostaan. "

http://www.iltalehti.fi/kotimaa/2018050 ... 6_u0.shtml

Saapi nähdä, joko nyt joutuu lukkojen taakse. Vaikka mielestäni Niuvanniemi olisi oikea osoite.

Re: Sarjakuristaja Jukka Lindholm; alias Penttilä, Pentholm

Lähetetty: Ti Touko 08, 2018 7:57 am
Kirjoittaja poepporoo
Tuon IS:n uutisen, missä valotettu Penttilän historiaa, veikkaisin häiriintynyttä äiti-suhdetta alun alkaenkin. Jotakin peiteltyä, kiellettyä ja tukahdetettua on täytynyt tuohon suhteeseen liittyä. Penttilä on ehkä yrittänyt/joutunut olemaan "Isä" joka tavalla tuossa perheessä, viimeistään sen hajotessa avioeron myötä? Kestämätöntä ristiriitaa tuo, kun haluaisi sitä "läheisyyttä", mutta toisaalta nämä äidin kuvajaiset on pakko ottaa hengiltä?

Eiköhän tämä tapaus ole tarpeeksi seko hoitolaitokseen loppuelämäkseen. Mihin hän tuosta muuttuisi. Jos on vaarallinen(ja sairas) tapa totetuttaa seksuaalisuuttaan, sitä se tulee olemaan jatkossakin. Ei siis kykene vapauteen.

Re: Sarjakuristaja Jukka Lindholm; alias Penttilä, Pentholm

Lähetetty: Ti Touko 08, 2018 8:12 am
Kirjoittaja Kissankello
Lassie kirjoitti:^ Kyseessä on Penttilän vastaus asianajansa tiedusteluun, toi homma selittyy niin.
No niin on? Luuliko joku Erikssonin kysyneen ja vastanneen sitten itse itselleen, vai mikä selittyy? Muppehan viittasi alempaan kommenttiinsa, että onko saman avustajan sanomaa kuin ylempänä oleva kommentti vai ei.

Minun pointtini oli, että KUKAAN vakavasti otettava asianajaja ei kysy päämieheltään, moninkertaiselta murhamieheltä, tuollaista. Juuri tämän tilanteen takia, jossa nyt ollaan. Ilmankos tuota uusintarikollisuutta riittääkin, kun konnia vannotetaan oikeudessa että "ethän ikinä enää tee näitä rikoksia jos pääset pois?", "no en sitten ikinä!!", "ok, sitten sinut voi turvallisesti päästää ehdonalaiseen". :roll:

Muppe kirjoitti: saman asianajajako nyt?

"– Tämä uusi rikosepäily ei yllätä minua tippaakaan. Olen odottanut, milloin tämä uutinen tulee."
Boldaus minun. Sama kävi ensin mielessä, mutta ei varmaan ole Erikssonin sanomaa tuo, luulen että ovat kaivaneet jonkun aikaisemman avustajan kommentoimaan, kun jutussa puhuttiin "aiemmin Penttilää avustaneesta" ("sanoo Penttilää aiemmin oikeudessa avustanut henkilö Ilta-Sanomille").

Re: Sarjakuristaja Jukka Lindholm; alias Penttilä, Pentholm

Lähetetty: Ti Touko 08, 2018 8:58 am
Kirjoittaja Doctor Lecter
Nyt meediassa siis kysytään, että miksi Jukka Torsten Lindholm sai edelleen ollaa vapaana. Yllä jo olikin parin lehden arveluja/kyselyjä, mutta ohessa uusin:

Miksi sarjakuristaja sai kulkea vapaalla jalalla? Professori: ”Kyllä syyttäjät saavat tehdä töitä...”

Murhasta epäilty sarjakuristaja Michael Penttilä on aiemmin tuomittu kolmesta henkirikoksesta ja luokiteltu erittäin vaaralliseksi toisen hengelle ja terveydelle.

Sarjakuristajana tunnettu Michael Maria Penttilä on liikkunut vapaalla jalalla, vaikka hänet on aiemmin tuomittu kolmesta henkirikoksesta ja luokiteltu erittäin vaaralliseksi muiden hengelle ja terveydelle.

Tämä johtuu siitä, että aiemmat henkirikostuomiot ovat tulleet vain tapoista eivätkä murhista.
– Rikosnimike ratkaisee aika paljon, rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen toteaa.

Jos tekijä tuomitaan taposta, hänet voidaan tuomita vain määräaikaiseen rangaistukseen. Kun se on kärsitty, tekijä on lain mukaan vapautettava vaikka häntä pidettäisikin vaarallisena.

Jos henkilö katsotaan mielisairaaksi, tilanne on toinen. Silloin tekijä voidaan siirtää tahdosta riippumattomaan hoitoon, joka voi jatkua vaikka loppuiän.

Koska Penttilä on kuitenkin saanut tuomionsa syyntakeisena tehdyistä tapoista, häntä ei ole voitu lukkojen takana pitää.

Michael Maria Penttilä Helsingin hovioikeudessa maaliskuussa. (KUVA: Joonas Salo)
Michael Maria Penttilä Helsingin hovioikeudessa maaliskuussa. (KUVA: Joonas Salo)
Helsinkiläismies maaliskuussa.jpg (30.45 KiB) Katsottu 5577 kertaa
Elinkautisen saanut ja vaarallinen voidaan pitää telkien takana

Ihminen voidaan pitää loputtomasti telkien takana vain, jos hänet on tuomittu elinkautiseen ja arvioitu erittäin vaaralliseksi. Elinkautisen rangaistuksen voi saada vain murhasta.

Elinkautisen saanut voi hakea ehdonalaista vapautta 12 vuoden jälkeen. Sen myöntäminen on Helsingin hovioikeiden harkinnassa, ja harkinta pohjautuu aina psykiatriseen asiantuntijalausuntoon.

Jos henkilö katsotaan erittäin vaaralliseksi muiden turvallisuudelle, ehdonalaiseen ei pääse, Tolvanen tähdentää.
– Periaatteessa voidaan pitää koko ikä.

Hovioikeuden päätöksestä voi vielä valittaa korkeimpaan oikeuteen.

”Syyttäjät saavat tehdä töitä”

Miksei Penttilän tekemiä surmia sitten ole pidetty murhina? Siihen Tolvanen ei pysty vastaamaan, sillä hän ei ole perehtynyt tuomioiden taustoihin.

Tolvasen mukaan teko tulkitaan yleensä murhaksi sillä perusteella, että se on tehty erityisen raa’alla tai julmalla tavalla.

Käytännössä murhana pidetään surmaa, jossa väkivaltaa on käytetty merkittävästi enemmän kuin mitä ihmisen surmaaminen vaatisi. Se että surma tehdään vakaasti harkiten on melko harvinainen peruste murhaksi luokittelulle.
– Aika korkea se kynnys on. Kyllä syyttäjät saavat tehdä töitä, että saavat teot murhaksi menemään.

Henkirikoksia on on luokiteltu murhiksi entistä enemmän, Tolvanen sanoo.
– Tässä suhteessa kehitys on ollut minun mielestäni aika myönteinen, että henkirikokseen syyllistyneistä entistä useampi istuu elinkautista.[/i]

IltaSanomat
8.5. 7:49, Päivitetty: 8.5. 8:27

Rikosoikeuden professori puhuu - ihan oikein - miksi ei voida pitää loputtomiin vankilassa, mutta tässä ei puututa siihen miksi Lindholm oli keväällä vapaana, vaikka viimeaikainen toimintansa oli hyvinkin outoa ja kaiki merkit olivat olemassa.
- Tolvasen kanta elinkautisten yleistymisiin on onneksi myönteinen.

Pitää muistaa, että vastaavia taposta tuomittuja sekopäitä on vapaana ja vapautumassa. Muistamme Porvoon mäkkärisurmat. Yli puolet 15 vuodesta on manne jo lusinut. Pakko päästää vapaaksi koska ma tuomio. Vapaaksi koska ihmisoikeudet.

Re: Sarjakuristaja Jukka Lindholm; alias Penttilä, Pentholm

Lähetetty: Ti Touko 08, 2018 9:11 am
Kirjoittaja PiikkiSika
Lassie kirjoitti:Tämä viimeisin valitettava uutinen oli aivan ennakoitavissa/odotettavissa.
...

Kuin Hölmölässä oltaisiin, vieläkinkö tämä parantumaton rikostenuusija päästetään vapaaksi. Missä päättäjiä asuu, olisko sinne lähistöön mahdollista asuttaa tätä herrasmiestä käsineineen.
Eikä ollut, kuten ei seraavakaan. Paras sijoituspaikka ei ole vankilassa, eikä lataamossa. Parasta olisi, jos Jukka Boylle annettais asunto arkadianmäen kellarista ja suojatyöpaikka Eduskuntatalon kuntosalin valvojana - vahtikoppi siinä akkojen pukuhuoneen vieressä.
:mrgreen: vois loppua hot joogat ja pilatekset näiltä läskiperseisiltä vastuunpakoilijoilta aika vikkelään!
(ellei sitten arkadian-jumppasalin akkakollektiivi (joista siis enemmistö uroksia) yrittäis parantaa rakkausinterventiolla Jukasta unelma vävyä - kuten muodissa on :D )

Re: Sarjakuristaja Jukka Lindholm; alias Penttilä, Pentholm

Lähetetty: Ti Touko 08, 2018 10:12 am
Kirjoittaja URSA
Vielä vähän pohdintaa Vuosaaren tunnistamattomasta vainajasta. Kenties hänen tapauksensa ei ole henkirikos. Hän on kuitenkin joku, jonka katoamista kukaan ei huomannut ennen kuin ruumis lopulta löytyi, joten hän olisi ollut sopiva uhri sarjakuristajalle tai muulle sekopäälle. Rikoksen selvittäminen olisi hankalampaa kun aikaa on kulunut. Erikoista, että löytyy vainaja jota ei ole osattu kaivata ja vieläpä Helsingin alueelta metsästä. Jos vainaja olisi sattumalta surmattu kuristamalla, mitä todisteita siitä olisi enää jäljellä? Kenties hänen kuolinsyynsä ei ole edes selvinnyt. Poliisi on tutkinut ruumiin löytöpaikkaa todennäköisesti tarkemmin kuin pelkästään henkilöllisyyttä selvittääkseen. Uutisesta: "Poliisi on tehnyt alueella tutkimuksia maalis-huhtikuun aikana." Aluetta on siis tutkittu useiden päivien ajan. Aivan varmasti paikalta on yritetty löytää myös todisteita mahdollisesta rikoksesta, mutta niitä ei ole löytynyt. Talven aikana mahdolliset todisteet ovat huuhtoutuneet sulavan lumen mukana, tai mahdollisella surmaajalla on ollut aikaa käydä siivoamassa todisteita pois. Siinä tapauksessa mahdollinen henkirikos selviää vasta jos surmaaja tunnustaa teon.

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005670957.html
Sarjakuristaja on herättänyt pelkoa ja huomiota Helsingissä kuukausia – miehen vangitsemisen puolesta kerättiin adressia

Ihmiset ovat tunnistaneet hänet oikeuskäsittelyn yhteydessä julkaistujen uutiskuvien ja -videoiden perusteella.

Julkaistu: 7.5. 18:35

Henkirikoksista tuomittu, ja jälleen epäilty, Michael Penttilä on herättänyt huomiota ja pelkoa asuinalueensa lähellä jo kuukausia.

Helsingin Siltamäessä asuneen Penttilän on nähty liikkuvan Helsingin koillisilla ja kaakkoisilla ulkoilualueilla. Näitä havaintoja on listattu eri asuinalueiden asukasryhmissä ja muualla sosiaalisessa mediassa.

Ihmiset ovat tunnistaneet hänet oikeuskäsittelyn yhteydessä julkaistujen uutiskuvien ja -videoiden perusteella.

Levottomuus kulminoitui sunnuntaina kaakkoishelsinkiläisessä koulussa, kun sosiaalisessa mediassa oli perjantaina levinnyt tieto, jonka mukaan Penttilä olisi nähty koulun lähistöllä. Havainto oli aiheuttanut pelkoa ja hämmennystä sekä lapsissa että aikuisissa.

Poliisi oli saanut yhteydenottoja yksittäisillä ihmisiltä ja tarkkaili koulun lähistöä tavallista tiiviimmin. Poliisi otti yhteyttä kouluun ja viestitti, ettei havaintoja miehestä ollut tehty.

Ympäristön levottomuudesta kielii sekin, että adressit.com-verkkopalvelussa on esitys siitä, että Penttilä passitettaisiin vankilaan. Syynä adressiin on se, että Helsingin käräjäoikeus vapautti Penttilän syytteestä viime heinäkuussa.

Penttilää syytettiin tuolloin 17-vuotiaan tytön kuristamisen suunnittelusta viime vuoden alkupuolella. Asia on parhaillaan hovioikeuden käsittelyssä, ja tuomiota odotetaan aivan näinä päivinä.

Penttilää on kutsuttu julkisuudessa sarjakuristajaksi hänen rikoshistoriansa vuoksi. Hänet on tuomittu kolmesta uhrin kuolemaan päättyneestä kuristustapauksesta.

1980–1990-luvuilla tehdyissä kuristamistapauksissa kuolivat Penttilän oma äiti, naistuttava sekä 12-vuotias tyttö.
Ainoa jonka uusi murhaepäily on yllättänyt, näyttää olevan käräjäoikeuden tuomari.

Re: Sarjakuristaja Jukka Lindholm; alias Penttilä, Pentholm

Lähetetty: Ti Touko 08, 2018 11:24 am
Kirjoittaja wonderland
URSA kirjoitti:Vielä vähän pohdintaa Vuosaaren tunnistamattomasta vainajasta. Kenties hänen tapauksensa ei ole henkirikos. Hän on kuitenkin joku, jonka katoamista kukaan ei huomannut ennen kuin ruumis lopulta löytyi, joten hän olisi ollut sopiva uhri sarjakuristajalle tai muulle sekopäälle. Rikoksen selvittäminen olisi hankalampaa kun aikaa on kulunut. Erikoista, että löytyy vainaja jota ei ole osattu kaivata ja vieläpä Helsingin alueelta metsästä. Jos vainaja olisi sattumalta surmattu kuristamalla, mitä todisteita siitä olisi enää jäljellä? Kenties hänen kuolinsyynsä ei ole edes selvinnyt. Poliisi on tutkinut ruumiin löytöpaikkaa todennäköisesti tarkemmin kuin pelkästään henkilöllisyyttä selvittääkseen. Uutisesta: "Poliisi on tehnyt alueella tutkimuksia maalis-huhtikuun aikana." Aluetta on siis tutkittu useiden päivien ajan. Aivan varmasti paikalta on yritetty löytää myös todisteita mahdollisesta rikoksesta, mutta niitä ei ole löytynyt. Talven aikana mahdolliset todisteet ovat huuhtoutuneet sulavan lumen mukana, tai mahdollisella surmaajalla on ollut aikaa käydä siivoamassa todisteita pois. Siinä tapauksessa mahdollinen henkirikos selviää vasta jos surmaaja tunnustaa teon.

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005670957.html
Sarjakuristaja on herättänyt pelkoa ja huomiota Helsingissä kuukausia – miehen vangitsemisen puolesta kerättiin adressia

Ihmiset ovat tunnistaneet hänet oikeuskäsittelyn yhteydessä julkaistujen uutiskuvien ja -videoiden perusteella.

Julkaistu: 7.5. 18:35

Henkirikoksista tuomittu, ja jälleen epäilty, Michael Penttilä on herättänyt huomiota ja pelkoa asuinalueensa lähellä jo kuukausia.

Helsingin Siltamäessä asuneen Penttilän on nähty liikkuvan Helsingin koillisilla ja kaakkoisilla ulkoilualueilla. Näitä havaintoja on listattu eri asuinalueiden asukasryhmissä ja muualla sosiaalisessa mediassa.

Ihmiset ovat tunnistaneet hänet oikeuskäsittelyn yhteydessä julkaistujen uutiskuvien ja -videoiden perusteella.

Levottomuus kulminoitui sunnuntaina kaakkoishelsinkiläisessä koulussa, kun sosiaalisessa mediassa oli perjantaina levinnyt tieto, jonka mukaan Penttilä olisi nähty koulun lähistöllä. Havainto oli aiheuttanut pelkoa ja hämmennystä sekä lapsissa että aikuisissa.

Poliisi oli saanut yhteydenottoja yksittäisillä ihmisiltä ja tarkkaili koulun lähistöä tavallista tiiviimmin. Poliisi otti yhteyttä kouluun ja viestitti, ettei havaintoja miehestä ollut tehty.

Ympäristön levottomuudesta kielii sekin, että adressit.com-verkkopalvelussa on esitys siitä, että Penttilä passitettaisiin vankilaan. Syynä adressiin on se, että Helsingin käräjäoikeus vapautti Penttilän syytteestä viime heinäkuussa.

Penttilää syytettiin tuolloin 17-vuotiaan tytön kuristamisen suunnittelusta viime vuoden alkupuolella. Asia on parhaillaan hovioikeuden käsittelyssä, ja tuomiota odotetaan aivan näinä päivinä.

Penttilää on kutsuttu julkisuudessa sarjakuristajaksi hänen rikoshistoriansa vuoksi. Hänet on tuomittu kolmesta uhrin kuolemaan päättyneestä kuristustapauksesta.

1980–1990-luvuilla tehdyissä kuristamistapauksissa kuolivat Penttilän oma äiti, naistuttava sekä 12-vuotias tyttö.
Ainoa jonka uusi murhaepäily on yllättänyt, näyttää olevan käräjäoikeuden tuomari.
Aika pitkään sarjakuristaja pystyi olemaan kuristelematta ketään hengiltä, mutta pystyikö? En ihmettelisi, vaikka vainajia vielä löytyisi. Penttilää ei ole määrätty pakkohoitoon. Johtuisiko siitä, että laitoksissa on myös naisväkeä töissä? Varmasti perusteita pakkohoidolle on jatkuvasti ilmennyt, vaikka ei olekaan ollut rikosoikeudellista prosessia käynnissä, mutta etenkin niiden yhteydessä. Eihän tuota tietenkään voi hoitaa kuntoon. Parantumaton tapaus. Olisi silti voinut järjestää jonkinlaisen laitospaikan vankilasta vapautumisen jälkeen!

Re: Sarjakuristaja Jukka Lindholm; alias Penttilä, Pentholm

Lähetetty: Ti Touko 08, 2018 11:32 am
Kirjoittaja Tackleberry
JackSparrow kirjoitti:Mitähän nuo tuomarit tällä hetkellä ajattelevat?
Ajattelevat varmaan, että tekivät työnsä. Ja mahdollisesti harmittelevat, että lain sisältö on sellainen kuin on.

Lehtiselläkin menee puurot ja vellit sekaisin.
– Mikä on niiden tuomareiden vastuu, kun syyttäjä on kaikin keinoin yrittänyt saada Penttilän pidettyä vangittuna, ja siitä huolimatta tuomioistuimet ovat laskeneet hänet vapaalle.

– Onko yhteiskunta niin hampaaton? Lehtinen kysyy.
Kyllä, yhteiskunta on hampaaton. Turha siitä on tuomareille vinkua.

Re: Sarjakuristaja Jukka Lindholm; alias Penttilä, Pentholm

Lähetetty: Ti Touko 08, 2018 11:37 am
Kirjoittaja Tinni
Iltalehti: http://www.iltalehti.fi/kotimaa/2018050 ... 8_u0.shtml
Poliisi esittää sarjakuristaja Michael Penttilää vangittavaksi - epäillään murhasta

Tiistai 8.5.2018 klo 11.24

Poliisi esittää sarjakuristaja Michael Penttilää vangittavaksi. Asiasta Iltalehdelle kertoo Helsingin käräjäoikeuden pakkokeino-osasto.

Vangitsemisoikeudenkäynti pidetään Helsingin käräjäoikeudessa keskiviikkona iltapäivällä.

Epäilty rikos on 13. huhtikuuta Helsingissä tapahtunut murha. Asia käsitellään suljettujen ovien takana.
SANNI MATTILA

Re: Sarjakuristaja Jukka Lindholm; alias Penttilä, Pentholm

Lähetetty: Ti Touko 08, 2018 11:48 am
Kirjoittaja multsi
Eikö se ole todettu, että Penttilä on sinällään ihan terve mies. Ei se ole varsinaisesti sairaus, että saa seksuaaliset kiksinsä kuristamalla ihmisiä...Fetissejä on moneen lähtöön.

Eikö tästä itse murhasta ole mitään tietoa vielä kerrottu missään?

Tuomareita voi kritisoida siitä, että näyttö törkeään henkeen ja terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta on asetettu suhteettoman korkealle.

Re: Sarjakuristaja Jukka Lindholm; alias Penttilä, Pentholm

Lähetetty: Ti Touko 08, 2018 11:59 am
Kirjoittaja Mat-Lock
multsi kirjoitti:Eikö se ole todettu, että Penttilä on sinällään ihan terve mies. Ei se ole varsinaisesti sairaus, että saa seksuaaliset kiksinsä kuristamalla ihmisiä...Fetissejä on moneen lähtöön.
Ei ole todettu. Lähes pomminvarmasti Penttilällä on vaikea-asteinen persoonallisuushäiriö. Sillä ei saa nk. hullun papereita oikeudessa, mutta sairaus se on silti.

Re: Sarjakuristaja Jukka Lindholm; alias Penttilä, Pentholm

Lähetetty: Ti Touko 08, 2018 12:07 pm
Kirjoittaja Morgan Kane
Jarkko Sipilä twitterissä :

Sarjakuristajana tunnettua Michael Penttilää vaaditaan vangittavaksi huomenna murhasta epäiltynä. Julkisten tietojen perusteella rikos on tapahtunut perjantaina 13. huhtikuuta.

Re: Sarjakuristaja Jukka Lindholm; alias Penttilä, Pentholm

Lähetetty: Ti Touko 08, 2018 12:20 pm
Kirjoittaja wretch
Tackleberry kirjoitti:
JackSparrow kirjoitti:– Onko yhteiskunta niin hampaaton? Lehtinen kysyy.
Kyllä, yhteiskunta on hampaaton. Turha siitä on tuomareille vinkua.
Eli siis ongelma on laissa eikä sen tulkinassa?Okei, ihan miten vaan...

Re: Jukka Torsten Lindholm, Michael Pentholm, Michael Pentti

Lähetetty: Ti Touko 08, 2018 12:28 pm
Kirjoittaja Luupää
'
Sivulta 25:
aga kirjoitti:
Luupää kirjoitti: Hyvä näin. Tuntuu olevan sellainen tapaus, että vapaalle jalalle laskemisesta olisi varmasti seurauksia, niin kuin oli nytkin. Ei ehtinyt pitkää aikaa vapaudessa steppailla kun jo oli entisissä puuhissaan.
Ei tehnyt mitään rikollista, pitäisi olla vapaana kun hänet jo vapautettiinkin. Eikö laeilla ole mitään merkitystä vaan friikit voi päättää huvikseen omien mieltymystensä mukaan miten toimitaan ja rehellisten tuomionsa suorittaneiden ihmisten vapautta rajoitetaan.
No voihan vinksahdus! Kristallikalloni sanoo, että useimpien mielestä Lindholm on se friikki ja friikeiksi nimeämäsi muodostavat hänen ympärilleen sellaisen yhteiskunnaksi kutsutun kokonaisuuden.

Yhteiskunnassa elämisessä on paljon etuja, mutta on siinä haittojakin. Jonkinlaiset säännöt esimerkiksi on oltava. Muuten yhteiskunta ei näet toimi ollenkaan. Vaikka Lindholm on mielestäsi "rehellinen tuomionsa suorittanut ihminen", alkaa käydä ilmeiseksi että hänen vapauttaan olisi tullut rajoittaa jo aikoja sitten ja viimeistään sen lukonräpläämisen jälkeen.

Tuon läheltä-piti-tilanteen lisäksi Lindholmin jäljiltä on mitä ilmeisimmin löytynyt vähintään yksi ruumis lisää. Tämä johtuu juuri ja nimenomaan siitä, että - edelle kopsaamani kuolematonta lausettasi mukaillen - laeilla on paljonkin merkitystä eivätkä friikit voi päättää huvikseen omien mieltymystensä mukaan miten toimitaan ja rehellisten tuomionsa suorittaneiden ihmisten vapautta rajoitetaan.

Asia on kuitenkin niin, etteivät ne friikkeinä pitämäsi aina väärässä ole. Eivätkä lait aina oikeassa. Mutta, kuten totesin, yhteiskunta vaatii toimiakseen jonkinlaista säännöstöä ja sen kanssa tässä on vaan elettävä.

Yhteiskunnan ulkopuolella eläminen on tietysti yksi vaihtoehto, mutta se on taas jo toinen tarina, se.

Re: Sarjakuristaja Jukka Lindholm; alias Penttilä, Pentholm

Lähetetty: Ti Touko 08, 2018 12:29 pm
Kirjoittaja ajanpatina
Tackleberry kirjoitti:
JackSparrow kirjoitti:Mitähän nuo tuomarit tällä hetkellä ajattelevat?
Ajattelevat varmaan, että tekivät työnsä. Ja mahdollisesti harmittelevat, että lain sisältö on sellainen kuin on.

Lehtiselläkin menee puurot ja vellit sekaisin.
– Mikä on niiden tuomareiden vastuu, kun syyttäjä on kaikin keinoin yrittänyt saada Penttilän pidettyä vangittuna, ja siitä huolimatta tuomioistuimet ovat laskeneet hänet vapaalle.

– Onko yhteiskunta niin hampaaton? Lehtinen kysyy.
Kyllä, yhteiskunta on hampaaton. Turha siitä on tuomareille vinkua.
Totta. Yhteiskunta on rikoslain liberalisoinnin jälkeen täysin hampaaton tällaisten tappajien kohdalla. Elikä, kylmä tosiasia on, ettei laki tunne käsitettä oikeus. Laki ja oikeus eivät tarkoita samaa asiaa ja hyvin harvoin kohtaavat toisensa suomen tuomioistuimissa. 8)

Totta sekin, ettei tuomareilla kuin asianajajillakaan ole käytännössä mitään vastuuta työnsä tekemisistä. Mistäpä löydät rehellisen ja vastuuntuntoisen tuomarin armaasta Suomen maasta? :roll: Vastaus, et mistään. :cry: Sellaisia ei vain yksinkertaisesti ole olemassakaan. :evil:

Totta tämäkin. Koska Suomessa ei ole "oikeutta" olemassa Suomen Laki nimisessä satukirjassa, vaan on vino pino lakeja, niin... :!: Nimikkeitä olisi syytä muuttaa seuraavasti: :idea:
- Lakitupa = ex. kihlakunnan- ja raastuvan "oikeudet".
- Hovilaki = ex. hovi"oikeus".
- Korkein laki = ex. korkein "oikeus".
- Lakiministeriö = ex. "oikeus" ministeriö.
- Lakiministeri = ex. "oikeus"ministeri.
- Lakiviranomaiset = ex. "oikeus"viranomaiset.
- Lakikansleri = ex. "oikeus"kansleri.
- Lakiasiamies = ex. "oikeus"asiamies.
:?: :?: :?:
Suomessa ei ole koskaan käsite "oikeus" toteutunut niin kovin hyvin, mutta se vähäkin katosi presidentti Koiviston virkakaudella, kun silloinen "oikeusministeri" Taxell säädätti vauhdilla ns. "Herrojen suojelulait", jonka myötä rikoslaki muutenkin liberalisoitiin vauhdilla. :evil:
Miksi siis ihmetellään tänä päivänä, kun ammattirikolliset ja monenkertaiset murhaajatkin saavat hillua vapaana, eikä maassa taviskansalaisilla ole suojaa näitä kriminaaleja kohtaan!? :?:
Ei Suomi ole mikään oikeusvaltio, mistä kertoo jo poliitikkojen ja "hyvä veli" kerhon toimintakin joka ikinen päivä. "Oikeus" kuoli ja kuopattiin Manun toimesta ja hänen virkakaudellaan, eikä ole näköpiirissä sen henkiin heräämisestä. :oops: Ei vielä tämänkään tapauksen tiimoilla, kuten ei pikku Erikan tapauksessa ja monen, monen muun tapauksen kohdalla. :cry: Mutta lakejahan meillä kuitenkin on vino pino. :twisted: :evil: :mrgreen: