Sivu 43/57
Re: Vantaa, Myyrmäki 12.6.2024: Kolme päällä skuutilla auton alle - 12-vuotias tyttö kuoli
Lähetetty: Ma Heinä 01, 2024 5:21 pm
Kirjoittaja Rubiskreebeli
Olin viime viikolla työasioissa tämän keissin tapahtumapaikan lähellä, ehkä parin kilometrin päässä. Tulin Helsingistä päin Hämeenlinnanväylää ja ajoin alas Martinlaakson liittymästä. T-risteyksessä liittymän päässä oli punaiset valot joten pysähdyin jonon ensimmäiseksi muutaman metrin päähän edessä olevasta suojatiestä. Olin kääntymässä oikealle. Minulle syttyi vihreä nuolivalo joten nostin jalan jarrupolkimelta. Samalla huomasin, että oikealta tulee sähköskuutilla kaksi noin 12-vuotiasta tyttöä täyttä häkää edessäni olevaa suojatietä kohti vaikka heille oli tietysti tässä tilanteessa punainen valo. En siirtänyt jalkaa kaasupolkimelle kun näytti siltä, etteivät he meinaa hidastaa. Eivätkä he hidastaneet vaan ajoivat suojatien yli noin 4-5 sekuntia sen jälkeen kun minulle oli syttynyt vihreä valo. Oletan, että tytöille oli palanut punainen valo jo lähes kymmenen sekuntia.
Kun yritin töötillä viestittää heille että nyt meni jotain pieleen niin tytöt vaan hymyilivät ja huutelivat vissiin "sori sori". Olisi ollut vähän asiaa tyttöjen vanhemmille siinä kohtaa. Eivät olleet somaleja, vaan näyttivät suomalaisilta. Terveisiä vaan jos tunnistitte itsenne, sanoisin, että kannattaa suojella omaa henkeä vähän tarmokkaammin.
Re: Vantaa, Myyrmäki 12.6.2024: Kolme päällä skuutilla auton alle - 12-vuotias tyttö kuoli
Lähetetty: Ma Heinä 01, 2024 5:40 pm
Kirjoittaja TampereenSalapoliisi
Ihan karsea tapaus! :/
Re: Vantaa, Myyrmäki 12.6.2024: Kolme päällä skuutilla auton alle - 12-vuotias tyttö kuoli
Lähetetty: Ma Heinä 01, 2024 5:46 pm
Kirjoittaja Villeri
Minä taas ajoin tänään aamusta Myyrmanniin turmapaikan ohi. Turmapaikan ja Myyrmannin etäisyys on ehkä 500 metriä. Sillä matkalla punaisia päin meni 2 skuuttia, useampi kävelijä ja yksi rollaattorilla liikkuja. Kyseessä täysikäiset ihmiset. Otanta ei ole iso, mutta kyllä siitä vähän jäi kuva, että liikennesäännöt eivät ole myyrmäkeläisten suuri rakkaus.
Turmapaikan ilmakuvasta sanoisin, että se antaa ehkä hieman väärää kuvaa paikasta. Se on aika lyhyt kadunpätkä bussipysäkin katokselta suojatielle, ja jää keskikaistalta katsottuna jo hieman katveeseen. Jos ja kun skuuttitytöt eivät ole yhtään katsoneet sivulleen, ja sillä vihjanneet kääntymisaikeistaan, ja autoilija ei ole juuri skuutin kääntymishetkellä kiinnittänyt erityisesti huomiotaan skuuttaajiin, autoilija on yllätetty aika totaalisesti. Juuri tuo pään kääntäminen on se, mikä kertoo toisen olevan kääntymisaikeessa, ja mahdollistaa hyvän ennakoinnin.
Re: Vantaa, Myyrmäki 12.6.2024: Kolme päällä skuutilla auton alle - 12-vuotias tyttö kuoli
Lähetetty: Ma Heinä 01, 2024 6:09 pm
Kirjoittaja SatuSetä
Hermione kirjoitti: Ma Heinä 01, 2024 1:28 pm
Muokkaamasi kuva mahdollisista liikesuunnista on lähes identtinen sen tilanteen kanssa, johon itse olen kerran joutunut pyöräilijän kanssa (olen kertonut tästä jo aiemmin tässä keskustelussa).
Itse olen nimenomaan skuutin kanssa joutunut vastaavaan tilanteeseen, jossa ehkä 12-13-vuotiaat ajeli tuollaisen isomman risteyksen halki peräkkäin ihan "reikä päässä". Kummasti noiden kanssa on vaaratilanteisiin joutunut, joskaan ei omalla kylällä, vaan tuossa hieman isommalla kirkolla, ei tule edes ajeltua useasti alueilla, joissa noita vuokrakapistuksia on.
Rubiskreebeli kirjoitti: Ma Heinä 01, 2024 5:21 pm
Olin viime viikolla työasioissa tämän keissin tapahtumapaikan lähellä, ehkä parin kilometrin päässä. Tulin Helsingistä päin Hämeenlinnanväylää ja ajoin alas Martinlaakson liittymästä. T-risteyksessä liittymän päässä oli punaiset valot joten pysähdyin jonon ensimmäiseksi muutaman metrin päähän edessä olevasta suojatiestä. Olin kääntymässä oikealle. Minulle syttyi vihreä nuolivalo joten nostin jalan jarrupolkimelta. Samalla huomasin, että oikealta tulee sähköskuutilla kaksi noin 12-vuotiasta tyttöä täyttä häkää edessäni olevaa suojatietä kohti vaikka heille oli tietysti tässä tilanteessa punainen valo. En siirtänyt jalkaa kaasupolkimelle kun näytti siltä, etteivät he meinaa hidastaa. Eivätkä he hidastaneet vaan ajoivat suojatien yli noin 4-5 sekuntia sen jälkeen kun minulle oli syttynyt vihreä valo. Oletan, että tytöille oli palanut punainen valo jo lähes kymmenen sekuntia.
Käytännössä täysin vastaava tilanne on tapahtunut itsellekin (eri paikkakunta toki), tulivat vielä risteyksen nurkalla olevan rakennuksen kulman takaa. Itsellä on yleensä tapana lähteä valoista silleensä nopeasti, mutta jostain silmäkulmasta välähdyksen bongasin ja jätin lapun runttaamatta lattiaan.
Re: Vantaa, Myyrmäki 12.6.2024: Kolme päällä skuutilla auton alle - 12-vuotias tyttö kuoli
Lähetetty: Ke Heinä 03, 2024 5:28 pm
Kirjoittaja strömmingen
Collie kirjoitti: La Kesä 29, 2024 9:10 pm
↑
Jos on mennyt niin kuin tuossa Hesarin kuvassa yllä, niin se muuttaa tapahtumia olennaisesti. Eli skuuttailija olisi ajanut siis kevyen liikenteen väylää pitkin ja autoilija ajoradan kolmen kaistan keskimmäistä kaistaa. Autoilija ei voi ehkä vedota ettei olisi nähnyt skuuttia. Ajoradan ja klv:n välissä ei näyttäisi olevan pensaitakaan, eli näkyvyys on ollut hyvä oikealle ja autoilijalla on ollut vielä yksi kaista välissä 'puskurina'. Toki ei ole vielä tiedossa, kuinka äkkiä ja lujaa skuuttailija on kääntynyt vasemmalle pyörätien jatkeelle.
Saako siis aina sakot tms. vankeutta jos näkee skuutin muttei tee paniikkijarrutusta ? Ei sillä ole mitään väliä onko välissä kaista vai ei tai näkikö autoilija skuutin 100 metriä aikaisemmin. Autoilija näki kuitenkin vasta muutaman metrin päästä sen että skuutti ei noudata väistämissääntöjä. Ei siinä ole mitään mahdollisuutta reagointiin. Ei sitä alleajoa voi ennakoida siitäkään että skuutti tulee kovaa vauhtia, ne kun pysähtyy tosi nopeesti jos jarrua hipaisee.
Re: Vantaa, Myyrmäki 12.6.2024: Kolme päällä skuutilla auton alle - 12-vuotias tyttö kuoli
Lähetetty: To Heinä 04, 2024 5:39 am
Kirjoittaja Tessu
Totta kai aina saa sakkoa jos kolahtaa jo pelkästään ojaan ajostavoi saadasakkoa kun ei ole auto käsissä pysyny,sakothan vo iaina kiistää ja mennä oikeuteen,eriasia onkin kannattaako?
Re: Vantaa, Myyrmäki 12.6.2024: Kolme päällä skuutilla auton alle - 12-vuotias tyttö kuoli
Lähetetty: To Heinä 04, 2024 9:38 am
Kirjoittaja jaakok
strömmingen kirjoitti: Ke Heinä 03, 2024 5:28 pm
Saako siis aina sakot tms. vankeutta jos näkee skuutin muttei tee paniikkijarrutusta ? Ei sillä ole mitään väliä onko välissä kaista vai ei tai näkikö autoilija skuutin 100 metriä aikaisemmin. Autoilija näki kuitenkin vasta muutaman metrin päästä sen että skuutti ei noudata väistämissääntöjä. Ei siinä ole mitään mahdollisuutta reagointiin. Ei sitä alleajoa voi ennakoida siitäkään että skuutti tulee kovaa vauhtia, ne kun pysähtyy tosi nopeesti jos jarrua hipaisee.
Kaupunkinopeuksissa skuutin voi kyllä ennakoida ja väistääkin, ainakin risteysalueella, jos sen pystyy havainnoimaan etukäteen. Jos ei voi, on oma nopeus liian korkea. Useilla on.
Minusta todellinen ongelma ovat tilanteet, joissa havainnointi ei onnistu, johtuen risteyksen geometriasta, näköesteistä, väistämissäännöistä. Näissä tapauksissa ei kyse yleensä ole lainkaan (auton) vauhdista,
Minut on yllättänyt skuutti kymmeniä kertoja umpikorisella (oikealle) käännyttäessä, ja joillain kerroilla on jäänyt puhtaasti onnen varaan, että ei ole tullut ruumiita. Onneksi skuuteilla ei sentään pääse yhtä kovaa kuin pyörillä.
Todellinen vaaran juurisyy on väistämissäännöissä. Takaa oikealta lähestyvän etuajo-oikeus oikealle kääntyvään nähden oikealta sokeasta kulmasta ohittaen on vaan yksinkertaisesti järjenvastaista. Pyöräilijöille tämä on pyhä lehmä, josta ei voi edes keskustella, ja jonka puolesta kannattaa vaikka kuolla. Ja kyllähän he kuolevatkin, joka vuosi on näitä täysin turhia lähtöjä, ja tulee olemaan jatkossakin.
Re: Vantaa, Myyrmäki 12.6.2024: Kolme päällä skuutilla auton alle - 12-vuotias tyttö kuoli
Lähetetty: To Heinä 04, 2024 9:55 am
Kirjoittaja Villeri
Skuuttaajien kohteena on hyvin voinut olla Myyrmäki-hallin pohjoispuolella oleva skeittipuisto. Sinne(kin) olisi päässyt pienellä lisävaivalla läheistä ylikulkulkusiltaa pitkin.
Sinisellä nyt mahdollisesti käytössä ollut reitti skeittiparkkiin, ja keltaisella ylikulkusiltaa pitkin.

- Screenshot_20240704_100001_Maps.jpg (158.48 KiB) Katsottu 1895 kertaa
Jonnekin tuonne Urheilupuiston suunnille lienee matka ollut.
Re: Vantaa, Myyrmäki 12.6.2024: Kolme päällä skuutilla auton alle - 12-vuotias tyttö kuoli
Lähetetty: To Heinä 04, 2024 12:18 pm
Kirjoittaja jaakok
Villeri kirjoitti: To Heinä 04, 2024 9:55 am
ja keltaisella ylikulkusiltaa pitkin.
Nuo vaan tuppaavat hidastumaan, kun kolme päällä painaa jyrkähköön ylämäkeen. Jos oli kiire?
Re: Vantaa, Myyrmäki 12.6.2024: Kolme päällä skuutilla auton alle - 12-vuotias tyttö kuoli
Lähetetty: To Heinä 04, 2024 4:39 pm
Kirjoittaja Villeri
jaakok kirjoitti: To Heinä 04, 2024 12:18 pm
Villeri kirjoitti: To Heinä 04, 2024 9:55 am
ja keltaisella ylikulkusiltaa pitkin.
Nuo vaan tuppaavat hidastumaan, kun kolme päällä painaa jyrkähköön ylämäkeen. Jos oli kiire?
Toki, ja ihmisen tarve käyttää lyhintä mahdollista reittiä tuntuu olevan lisääntymisvietin tasolla. Mutta olipahan - ja on - olemassa riskitönkin vaihtoehto.
Re: Vantaa, Myyrmäki 12.6.2024: Kolme päällä skuutilla auton alle - 12-vuotias tyttö kuoli
Lähetetty: To Heinä 04, 2024 4:52 pm
Kirjoittaja jaakok
Villeri kirjoitti: To Heinä 04, 2024 4:39 pm
Mutta olipahan - ja on - olemassa riskitönkin vaihtoehto.
Kokonaan riskitöntä vaihtoehtoa liene olemassa, siltakin voi romahtaa Matinkylän tapaan tai meteori osua leukaan, mutta tietenkin eritason käyttäminen leikkaa riskistä sekä leijonan osan ellei enemmän.
Muita tapoja vähentää riskiä olisi jalkautuminen, oman skuutin ottaminen jokaiselle, potan käyttö, taksilla kulkeminen, tilauskopteri, onhan näitä. Mutta kolme päällä painavilla ei riskien minimointi liene elämänhallinnan ja suunnittelun keskiössä, noin yleensä.
Re: Vantaa, Myyrmäki 12.6.2024: Kolme päällä skuutilla auton alle - 12-vuotias tyttö kuoli
Lähetetty: Pe Heinä 05, 2024 12:16 am
Kirjoittaja Collie
strömmingen kirjoitti: Ke Heinä 03, 2024 5:28 pmEi sillä ole mitään väliä onko välissä kaista vai ei tai näkikö autoilija skuutin 100 metriä aikaisemmin. Autoilija näki kuitenkin vasta muutaman metrin päästä sen että skuutti ei noudata väistämissääntöjä. Ei siinä ole mitään mahdollisuutta reagointiin. Ei sitä alleajoa voi ennakoida siitäkään että skuutti tulee kovaa vauhtia, ne kun pysähtyy tosi nopeesti jos jarrua hipaisee.
On ihan itsestään selvää, että sillä on merkitystä jos välissä on 3,5 metriä leveä kaista tai pari. Vaikuttaa reagointimahdollisuuksiin olennaisesti. Emme kuitenkaan tiedä vielä julkisuuteen annetuista tiedoista, millä kaistalla autoilija on ajanut ja kuinka lujaa tai milloin hän on nähnyt skuuttailijan, tai kuinka nopeasti ja lujaa skuuttailija on kääntynyt vasemmalle ym.
Re: Vantaa, Myyrmäki 12.6.2024: Kolme päällä skuutilla auton alle - 12-vuotias tyttö kuoli
Lähetetty: Pe Heinä 05, 2024 12:56 am
Kirjoittaja Collie
jaakok kirjoitti: To Heinä 04, 2024 9:38 am
Todellinen vaaran juurisyy on väistämissäännöissä. Takaa oikealta lähestyvän etuajo-oikeus oikealle kääntyvään nähden oikealta sokeasta kulmasta ohittaen on vaan yksinkertaisesti järjenvastaista.
No ei kyllä ole. Kääntyvä väistää. Ihan sama tilanne tuo kuvailemasi, kun autolla vaihdat kaistaa oikealle, niin silloin sinä väistät kaistalla suoraa ajavia. Kääntyessäsi oikealle olet myös vasemmalta tuleva samaan suuntaan suoraan kulkevien näkökulmasta.
Re: Vantaa, Myyrmäki 12.6.2024: Kolme päällä skuutilla auton alle - 12-vuotias tyttö kuoli
Lähetetty: Pe Heinä 05, 2024 5:57 am
Kirjoittaja Wildchild79
jaakok kirjoitti: To Heinä 04, 2024 4:52 pm
Villeri kirjoitti: To Heinä 04, 2024 4:39 pm
Mutta olipahan - ja on - olemassa riskitönkin vaihtoehto.
Kokonaan riskitöntä vaihtoehtoa liene olemassa, siltakin voi romahtaa Matinkylän tapaan tai meteori osua leukaan, mutta tietenkin eritason käyttäminen leikkaa riskistä sekä leijonan osan ellei enemmän.
Muita tapoja vähentää riskiä olisi jalkautuminen, oman skuutin ottaminen jokaiselle, potan käyttö, taksilla kulkeminen, tilauskopteri, onhan näitä. Mutta kolme päällä painavilla ei riskien minimointi liene elämänhallinnan ja suunnittelun keskiössä, noin yleensä.
Kokonaan riskitön tapa välttää skuuttikolari olisi ollut
A. Käyttää järkeä
B. Pysyä somaliassa
Re: Vantaa, Myyrmäki 12.6.2024: Kolme päällä skuutilla auton alle - 12-vuotias tyttö kuoli
Lähetetty: Pe Heinä 05, 2024 8:10 am
Kirjoittaja Täytekakku Koskinen
Wildchild79 kirjoitti: Pe Heinä 05, 2024 5:57 am
Kokonaan riskitön tapa välttää skuuttikolari olisi ollut
A. Käyttää järkeä
B. Pysyä somaliassa
A-vaihtoehtokaan ei välttämättä ole täysin riskitön vaihtoehto. Kolari voi sattua, vaikka kuinka yrittää välttää sitä. B-vaihtoehto kyllä on, sillä Somaliassa ei käsittääkseni ole skuutteja, vaikka siellä on varmasti kaikki muut asiat paremmin ainakin Saed Mohamedin mukaan.