taotao kirjoitti: To Marras 13, 2025 2:39 pm
taotao kirjoitti: To Marras 13, 2025 12:54 pm
Kerran vuodessa on käytävä päivittämässä asiakassuunnitelma, muussa tapauksessa pitäisi jo avin puuttua toimintaan. Kerran vuodessa on luonnollisesti liian harvoin, jos pitäisi muodostaa luottamuksellinen suhde asiakaslapseen, jotta tämä uskaltaa kertoa epäkohdista. Mutta tällaistahan se sijaishuolto Suomessa usein on.
Näiden lasten tilanne on ollut poikkeuksellisen traumaattinen. Se olisi pitänyt sijaishuollossa ymmärtää ja erityisesti panostaa valvontatehtävään. Sukulaissijoitukset voivat usein olla ongelmallisia.
Nythän tuolta uutisesta selvisi, että sosiaalityöntekijät olivat tehneet tutkintapyynnön lasten oloista poliisille.
Poliisi oli päättänyt, ettei tutkintaa aloiteta, 2010-luvun lopulla.
Näin oli tosiaan käynyt. Asia on ollut esillä kuitenkin jo 2010. Lasten asianajajan oikeudelle toimittamasta kirjelmästä:
Amanda on muuttanut 1.7.2010 uuteen sijaishuoltopaikkaan Aapeluskoti Tuohiseen. Amanda on kertonut uudessa sijoituspaikassaan sijaisperheessä ilmenneistä ongelmista, koska oli hyvin huolissaan pikkusisaruksistaan ja heidän olosuhteistaan sijaisperheessä. Aapeluskodin henkilökunta on keskustellut asiasta Amandan sosiaalityöntekijän Ingalsuo-Ervelän kanssa. Sosiaalityöntekijä kehotti Aapeluskodin henkilökuntaa tekemään asiassa lastensuojeluilmoituksen, mutta tällaista ei kuitenkaan koskaan tehty. Sosiaalityöntekijä ei halunnut tehdä ilmoitusta itse, jotta yhteistyö Ari ja Minna Auerin kanssa onnistuu jatkossa. [32]
[32] Lisätutkintapöytäkirja, Aapeluskoti Tuohisen kirjaukset 15.7.2010, s. 2610 ja Akti Lastensuojelu, s. 1517
Amandan kertoman johdosta Ingalsuo-Ervelän kerrotaan soittaneen Auereille 15.7.2010 – puhelun sisällön kuvaus on salattu, mutta seuraavassa lauseessa todetaan hyökkäyksen 13-vuotiasta Amandaa kohtaan olleen kohtuuton.
Myöhemmin esitetään tuon heinäkuun 2010 kirjausten osoittavan kokonaisuudessaan, että sijaisvanhempien asenne Amandaa kohtaan muuttui erittäin vihamieliseksi sen jälkeen, kun Amanda kertoi ohjaajilleen sijaisperheen kasvatuskäytännöistä ja pikkusisaruksiaan koskevasta huolestaan.
Tästä on paljon asiaa myös tuossa tänä vuonna julkaistussa Oikeusmurha- kirjassa, lukusuositus sille. Mm. moniammatillinen ryhmä on kerrotusti tiedostanut riskin jo ennen sijoitusta ja perheen ohjauksesta vastannut sosiaalityöntekijä on kirjannut Auereiden tarvitsevan vahvaa tukea kasvatuksessa sen jälkeen, kun Amanda joutui heiltä lähtemään.
Sijaisvanhempien puheisiin on niinikään kiinnitetty huomiota, mutta niihin ei ole jostain syystä reagoitu. Syksyllä 2011 poliisien ja oikeuspsykiatrian haastatteluissa Ari on mm. väittänyt Amandan olevan ”tyypillinen narsisti”, joka oli ”kusettanut pienen ikänsä myös sisaruksiaan”, omaavan sadistisia piirteitä ja nauttivan siitä, kun muita rangaistaan. Näitä ajatuksia oli istutettu myös nuorempiin lapsiin: oikeudelle toimitetussa lausumassa viitataan mm. 17.12.2010 päivättyyn kirjaukseen, jossa Alexanderin psykiatri on pitänyt Ari Auerin toimintaa erittäin vakavasti lapsia vaurioittavana.
kirjakeräilijä kirjoitti: To Marras 13, 2025 5:00 pm
Vielä vähän niiden tapaamisten kaavasta; yleensä on osio, missä on vanhemmat ja lapset yhdessä, sitten kuullaan lapsia erikseen ilman vanhempia, ja sitten vanhempia ilman lapsia.
Nykyisten tietojen valossa näyttää pahasti siltä, ettei lapsilla ollut muita luotettavia, turvallisia aikuisia kuin sijaisvanhemmat.
Tässäkin on ilmeisesti ollut vaihtelua, ne muutamat joissa olen itse ollut 2007-2009 eivät sisältäneet lasten kuulemista ilman vanhempia. Pidin yhtä omituisena kuin sitä että tapaamisesta sovittiin etukäteen, mutta se yksityisyyden suoja jne.
Auereiden tapauksessa näitä on ilmeisesti ollut koska niihin löytyy viittauksia, kuten kertomukset tapaamisista joiden johdosta vanhin ja nuorin lapsista muuttivat vuorollaan Auereilta pois. Sen kuvan tosin saa ettei kaikissa näissäkään keskusteluissa olla oltu hereillä:
Tapahtumat elokuu 2010
Sosiaalityöntekijät Salmi ja Ingalsuo-Ervelä ovat olleet kotikäynnillä sijaisperheessä 17.8.2010. Paikalla ovat olleet sijaisvanhemmat ja Alexander, Alexandra ja Aurora. Kotikäynnillä on keskusteltu Amandan vierailemisesta sijaisperheessä, [...]
Sosiaalityöntekijä on koittanut
jutella lasten kanssa Amandasta, mutta he ovat vältelleet aihetta. [64]
Tämä kirjaus on huomionarvoinen myös siitä syystä, että syyttäjän todistaja, sosiaalityöntekijä Kaarina Salmi on poliisikuulustelussa vuonna 2012 esittänyt, että lapsilta olisi kysytty elokuussa 2010 haluavatko lapset nähdä Amandaa ja Salmen mukaan tähän lapset olisivat vastanneet tuolloin elokuussa 2010, että eivät halua. [65] Tosiasiassa asiakirjojen mukaan Ari ja Minna Auer ovat kotikäynnillä kertoneet, että lapset eivät halua tavata Amandaa, lasten vältellessä aihetta.
[64] Lisätutkintapöytäkirja, Akti Lastensuojelu, s. 1516
[65] 8390/R/26782/11 s. 259
Eihän niitä turvallisia, luotettavia aikuisia ole ollut kun välit on sijaisvanhempien päätöksellä katkaistu äitiin, isovanhempiin, muihin sukulaisiin, isosiskoon ja sitä kautta Aapeluskodin ohjaajiin jne. Saatavilla olevien tietojen perusteella lapset on serijutun jälkeen jätetty systeemin taholta pitkälti oman onnensa nojaan. Perheterapiassa on käyty sijaisvanhempien kanssa ja sijaisäiti on hoitanut lasten puolesta puhumisen sosiaalitoimen suuntaan puhelimen välityksellä.
Kaiken kaikkiaan matkan varrella on ollut monen monta kohtaa joihin olisi voinut ja pitänyt hoksata tarttua mutta näin ei ole käynyt, tämä jo ihan puhtaasti lasten taustaan perustuen. Mutta eihän nämä valitettavasti ole ainoita laatuaan.