Sivu 43/57

Re: Vapun 2026 natsimarssi

Lähetetty: Pe Touko 08, 2026 8:14 am
Kirjoittaja Stonedar
No mikäs se on ”meikatun” mustelman tilanne tällä hetkellä?

Re: Vapun 2026 natsimarssi

Lähetetty: Pe Touko 08, 2026 9:15 am
Kirjoittaja Väärä haltija
Oho, selasin tän langan vasta eilen. Huomasin, että olen muun muassa:

- OF-tekijä
- Kolmen lapsen äiti
- Uhannut astalolla
- Ollut lauantaina päiväkaljalla
- Kaasutettu useissa tapahtumissa
- Istunut vähintään kolme kertaa putkassa

Kaikki uutisia itselleni. Hauska tietää, että onkin näin tapahtumarikas elämä.

Mustelman meikkaaminen, päällesylkeminen, väkivaltaisuus ja tilanteen lavastus on tulleet aikaisemminkin esiin, kun ovat nassebottien ja narussa menevien öyhösetien laajalle levittämiä huhuja. Ilmeisesti medianäkyvyyden aiheuttama mainehaitta tapahtuman edustajille on totisesti huolestuttanut, kun samat juorut levitetään niin systemaattisesti totuutena. Tässähän melkein tuntee vaikuttaneensa. :D

Tohon monia hämmentäneeseen painoasiaan: kameran polttoväli vaikuttaa, puhelimen kameralla läheltä otettu kuva vääristää kasvojen muotoa kapeammaksi. Lisäksi usea kasvojen alueelle vasta kohdistunut isku turvottaa kasvoja, kuten huomasi.

Re: Vapun 2026 natsimarssi

Lähetetty: Pe Touko 08, 2026 3:53 pm
Kirjoittaja -Martta-
Aikas hässäkän daamit sai aikaiseksi. Sinimustahan hyökkäävät kuin hyenalauma.

Onneksi selvisi pelkällä sinimustalla silmällä.

Tämä on oiva esimerkki siitä mihin johtaa, kun ääriajattelijat änkee samalle aukiolle. Lopulta kaikki uhriutuu. :mrgreen:

Re: Vapun 2026 natsimarssi

Lähetetty: Pe Touko 08, 2026 4:19 pm
Kirjoittaja Olinko eka
Onkohan sinimustilla hakaristisormuksia?
Vanhan viidakon sananlaskun mukaan mustanaamion sormuksesta jää leima lyötävään.
Vappumarssien ja itsenäisyyspäivien kähinöiden jälkeen vassarit tunnistaisi hakarististä otsassa tai leuassa. :lol:

Re: Vapun 2026 natsimarssi

Lähetetty: Pe Touko 08, 2026 6:37 pm
Kirjoittaja Nokus
Onneksi kävi näin, jos olisi ollut matulauma niin olisi kidutettu, sarjaraiskattu puskassa ja lopuksi vedetty kurkkuauki! :D

Re: Vapun 2026 natsimarssi

Lähetetty: Pe Touko 08, 2026 8:51 pm
Kirjoittaja Kumisilmä
Joko paskalakit on ottanut peukalon perseestään pois ja löytäneet sekopää natsit jotka piteli tampereella naisen.
Voin antaa yhden vinkin mistä etsiä kato kyttäsika luuristas eiköhän sulla siellä oo Torniaisen ja muiden ystäviesi numerot tallessa ole runkkari edes tän yhden kerran palkkasi arvoinen.
Luulin että stadin siat on pohjanoteeraus natsien pallien nuolijoina mut tampere tuntuu kirivän kovasti.

Re: Vapun 2026 natsimarssi

Lähetetty: Pe Touko 08, 2026 8:57 pm
Kirjoittaja Backspace
Kumisilmä kirjoitti: To Touko 07, 2026 8:42 am "Tapaukseen yhdistetty Joakim Suikkanen kertoo olevansa kamppailulajiharrastaja. "

mikä mahtaa olla sekundan sali tai seura vois laittaa julkiseksi ja kysellä et onko naisten päähän potkijoita enempikin teillä siellä treenaamassa.
Kuvasta tunnistin tuon kuntosalin, mutta en paljasta paikkaa koska treenasin sielä itsekin, enkä ole naistenhakkaaja. Ihan sali missä muutkin, jossa käy porukkaa laidasta laitaan.

Re: Vapun 2026 natsimarssi

Lähetetty: Pe Touko 08, 2026 9:36 pm
Kirjoittaja Kumisilmä
Backspace kirjoitti: Pe Touko 08, 2026 8:57 pm

Haluatko että sun vaimo äiti tai tytär käy salilla jossa treenaa tunnettu tyyppi joka käyttää naisiin ton tason väkivaltaa.naisten hakkaajat ei hakkaa yhden naisen elämässään vaan kyse on toistuvasta kaavasta.toi kundi on vaaraksi kaikille naisille.

Re: Vapun 2026 natsimarssi

Lähetetty: Pe Touko 08, 2026 10:08 pm
Kirjoittaja Nokus
Kumisilmä kirjoitti: Pe Touko 08, 2026 9:36 pm

En käy siellä jos oot siellä, oot vaaraksi kaikille.

Re: Vapun 2026 natsimarssi

Lähetetty: Pe Touko 08, 2026 10:17 pm
Kirjoittaja Kumisilmä
Nokus kirjoitti: Pe Touko 08, 2026 10:08 pm
Kumisilmä kirjoitti: Pe Touko 08, 2026 9:36 pm
Backspace kirjoitti: Pe Touko 08, 2026 8:57 pm

Kuvasta tunnistin tuon kuntosalin, mutta en paljasta paikkaa koska treenasin sielä itsekin, enkä ole naistenhakkaaja. Ihan sali missä muutkin, jossa käy porukkaa laidasta laitaan.
Haluatko että sun vaimo äiti tai tytär käy salilla jossa treenaa tunnettu tyyppi joka käyttää naisiin ton tason väkivaltaa.naisten hakkaajat ei hakkaa yhden naisen elämässään vaan kyse on toistuvasta kaavasta.toi kundi on vaaraksi kaikille naisille.
En käy siellä jos oot siellä, oot vaaraksi kaikille.
Vain niille jotka huutaa sieg heil

Re: Vapun 2026 natsimarssi

Lähetetty: La Touko 09, 2026 12:54 am
Kirjoittaja Kalapaliikki
dazu kirjoitti: To Touko 07, 2026 1:56 am
Nile Jarvis kirjoitti: To Touko 07, 2026 1:42 am
Kalapaliikki kirjoitti: Ke Touko 06, 2026 9:31 pm Joku typerä nenärengasvajakki tunkee toisten vajakkien marssiin ja saa pataansa. Oujee. Olisivat edes potkineet hengiltä, ei tällaisilla tytteileillä ole kuin kova kustannusvaikutus yhteiskuntaan. Tietysti yleisen kitinän lisäksi, mutta sitä roskaa ei tarvitse käsiä muiden kuin tiktok -pölvästien.
Hyvin sairasta tekstiä. Totta taisi se tutkija haastella hesarissa: inceleiden mielestä ruman naisen saa vaikka tappaa.
Kaksi hyvin sairasta viestiä. Ekana joku panomies mässäilee naisten tappamisella ja sitten siihen vastaa joku tyyppi, jonka mielestä sinkkumiehet on uhka yhteiskunnalle...
Aika perus nykypsykopaattista meninkiä... Tuokin on aika käsittämätöntä, kuinka isot miehet hurraavat porukalla pahoinpitelylle. Kyse on organisoituneesta/laumautuneesta psykopatiasta. Tällaiset henkilöt ja heidän perheenjäsenet ja työkaverit tulisi kaikki tappaa, jotta yhteiskunta saadaan puhdistettua näistä naisten ja vauvojen muna kädessä potkija jumalista. Näillä ei ole mitään oikeutta elää, kuten ei ole myöskään viranomaisilla, eikä lääkäreillä, jotka eivät halunneet estää tekoa, vaan murhasivat samaan aikaan rikosten uhreja psykopaattisdemonihäiriintyneellä raivotautisella voimalla.

Lekalla vaan vittu niin monta iskua päähän, että se pää on yhtä vitun ohut, kuin aa nelonen. Ja omat munat rautaputkella syvälle kurkkuun ennen sitä.
IMF tulee sinulle(kin) kertomaan nämä tekstin sairaudet. Edelleen, tuo nenärngasanorektikko ei tule tätä palloa pelastamaan. Aina saa huutaa ja haluta mitä vaan.

Re: Vapun 2026 natsimarssi

Lähetetty: La Touko 09, 2026 12:58 am
Kirjoittaja Kalapaliikki
dazu kirjoitti: To Touko 07, 2026 1:56 am
Nile Jarvis kirjoitti: To Touko 07, 2026 1:42 am
Kalapaliikki kirjoitti: Ke Touko 06, 2026 9:31 pm Joku typerä nenärengasvajakki tunkee toisten vajakkien marssiin ja saa pataansa. Oujee. Olisivat edes potkineet hengiltä, ei tällaisilla tytteileillä ole kuin kova kustannusvaikutus yhteiskuntaan. Tietysti yleisen kitinän lisäksi, mutta sitä roskaa ei tarvitse käsiä muiden kuin tiktok -pölvästien.
Hyvin sairasta tekstiä. Totta taisi se tutkija haastella hesarissa: inceleiden mielestä ruman naisen saa vaikka tappaa.
Kaksi hyvin sairasta viestiä. Ekana joku panomies mässäilee naisten tappamisella ja sitten siihen vastaa joku tyyppi, jonka mielestä sinkkumiehet on uhka yhteiskunnalle...
Aika perus nykypsykopaattista meninkiä... Tuokin on aika käsittämätöntä, kuinka isot miehet hurraavat porukalla pahoinpitelylle. Kyse on organisoituneesta/laumautuneesta psykopatiasta. Tällaiset henkilöt ja heidän perheenjäsenet ja työkaverit tulisi kaikki tappaa, jotta yhteiskunta saadaan puhdistettua näistä naisten ja vauvojen muna kädessä potkija jumalista. Näillä ei ole mitään oikeutta elää, kuten ei ole myöskään viranomaisilla, eikä lääkäreillä, jotka eivät halunneet estää tekoa, vaan murhasivat samaan aikaan rikosten uhreja psykopaattisdemonihäiriintyneellä raivotautisella voimalla.

Lekalla vaan vittu niin monta iskua päähän, että se pää on yhtä vitun ohut, kuin aa nelonen. Ja omat munat rautaputkella syvälle kurkkuun ennen sitä.
Vittu että nauroin ääneen tälle :D Anna palaa, "kontsa" on taattu :D

Re: Vapun 2026 natsimarssi

Lähetetty: La Touko 09, 2026 2:27 am
Kirjoittaja Yrjö Yrjönpoika
Kumisilmä kirjoitti: Pe Touko 08, 2026 8:51 pm Joko paskalakit on ottanut peukalon perseestään pois ja löytäneet sekopää natsit jotka piteli tampereella naisen.
Voin antaa yhden vinkin mistä etsiä kato kyttäsika luuristas eiköhän sulla siellä oo Torniaisen ja muiden ystäviesi numerot tallessa ole runkkari edes tän yhden kerran palkkasi arvoinen.
Luulin että stadin siat on pohjanoteeraus natsien pallien nuolijoina mut tampere tuntuu kirivän kovasti.
Ootko ihan saletti että Tampesterin kytät lukee tätä ketjua? :D

Re: Vapun 2026 natsimarssi

Lähetetty: La Touko 09, 2026 12:21 pm
Kirjoittaja Stonedar
Yrjö Yrjönpoika kirjoitti: La Touko 09, 2026 2:27 am
Kumisilmä kirjoitti: Pe Touko 08, 2026 8:51 pm Joko paskalakit on ottanut peukalon perseestään pois ja löytäneet sekopää natsit jotka piteli tampereella naisen.
Voin antaa yhden vinkin mistä etsiä kato kyttäsika luuristas eiköhän sulla siellä oo Torniaisen ja muiden ystäviesi numerot tallessa ole runkkari edes tän yhden kerran palkkasi arvoinen.
Luulin että stadin siat on pohjanoteeraus natsien pallien nuolijoina mut tampere tuntuu kirivän kovasti.
Ootko ihan saletti että Tampesterin kytät lukee tätä ketjua? :D
Luulen että se tietää Tampesterin sikojen lukevan tätä ketjua.

Re: Vapun 2026 natsimarssi

Lähetetty: La Touko 09, 2026 12:29 pm
Kirjoittaja Anoteus
Kuka vitun idiootti edes marssii, kun saa paremmat rahat töissä esim. vappuna tai jouluna.. Meitä on moneen junaan..