C. Semmmone kirjoitti: To Joulu 21, 2023 12:15 pm
Tekoäly osaa kirjoittaa runoja ja sepittää satuja, luoda musiikkia, maalauksia ja valokuvia.
Saattaisi se osata keksiä jotain uusia ajatuksia, joita ei ole datassa annettu.
Ihmiset miettivät usein tekoälyn kohdalla hieman vääriä asioita, ja siksi hyödyntävät sen potentiaalia heikommin kuin voisivat. Kun sitten petymme siihen, ettei tekoäly annakaan meille yhtä todentuntuisia vastauksia kaikkiin kysymyksiimme kuin Delfoin oraakkeli, päättelemme, että tekoäly on "vain" primitiivinen hakukone ja alamme vähätellä sen mahdollisuuksia.
Meidän kannattaisi havaita, että tekoäly itse asiassa toimii hyvinkin samoin kuin Delfoin oraakkeli tai asiansa osaava ennustaja. Se tekee havaintoja käyttäjästään ja tämän kysymyksistä, kaapii sitten kokoon kaikkea asiaan liittyvää, mitä löytää, ja työstää vastauksen, joka *näyttää hyvältä*, toisin sanoen jäljittelee sitä, mitä kyseisestä aiheesta on ihmis- ja konevoimin kirjoitettu aiemmin, ja mitä voi olettaa kysyjän haluavan kuulla.
Näin toimivat myös ihmiset. Kun kysyt heiltä asiaa, he tekevät havaintoja kysyjästä ja hänen kysymyksestään, kaapivat sitten kokoon sen, minkä jo tietävät, ja minkä luulevat tietävänsä, googlettavat ehkä asiaa hetken, ja lopulta tuottavat vastauksen, joka kuulostaa mahdollisimman hyvältä - toisin sanoen jäljittelee sitä, mikä vastaajan mielestä kuulostaa uskottavalta, ja spekuloi sellaista, minkä kuvittelee olevan uskottavaa (käyttäen kontrolliaineistona lähinnä omaa mielipidettään).
Näkisin, että tekoälyn suurin hyöty rikostutkinnassa on tällä hetkellä massadatan nopeassa käsittelyssä ja analysoinnissa. Se voi ottaa huomioon suuremman määrän tekijöitä kerralla - mukaan lukien sellaisia tekijöitä, jotka olisivat inhimilliselle rikostutkijalle liian työläitä tai tylsiä koota. Tosin esteenä hyödyntämiseen voi olla se, ettei tekoälyllä ole lupaa koota mitään sellaista dataa, mitä rikostutkijat eivät jo olisi koonneet. Tekoälyä ei esimerkiksi Suomen kaltaisessa maassa voi päästää analysoimaan teletietoja tai kaikkien ajoneuvojen liikkeitä alueella ilman että ihmistutkijat joutuvat ensin jotenkin tekemään tuon tiedon tekoälylle saatavaksi. Tarkoittaa, että ovat jo joutuneet käymään läpi lupamenettelyitä, jotka edellyttävät sen etukäteistä osoittamista, että nuo tiedot ovat tosiaan ehdottoman tarpeellisia rikostutkinnalle. Ja jos niin on, silloin ihminen on jo joutunut tekemään sen analyyttisen prosessin, johon tekoälyä olisi voinut käyttää - eli seulomaan sokeasta massadatasta jotain, mikä on relevanttia.
Mitä hyötyä tekoälystä voisi olla tämänkaltaisessa spekulointiryhmässä? Yksi asia voisi olla se, että tekoäly pystyy kokoamaan esimerkiksi sadan sivun keskustelusta yhden viestin mittaisen koosteen, jossa on listattu kaikki uudet faktat. Ihmisvoimin sitä voisi vielä perata lisää, ja tuloksena olisi tiiviimpää ja paremmin muistissa pysyvää arviota siitä, mikä on relevanttia. Tekoäly pystyisi siis karsimaan pois hälyä, joka muodostuu loputtomasta toistosta, inhimillisestä unohtamisesta, samojen kiistakysymysten pyörittelystä ilman edistystä, trollauksesta, kuittailuista muille keskustelijoille ym. "tarpeettomasta" aineistosta.
Lisäksi tietysti tekoäly pystyisi spekuloimaan ja runoilemaan tapauksesta siinä missä ihmiskeskustelijatkin, mutta tarvitaanko sitä siihen? Eikö tekoälyä kannata nimenomaan käyttää niihin tehtäviin, joita ihminen ei pysty, ehdi, jaksa tai viitsi tehdä?
ChatGPT 4:ää voi muuten pyytää myös laatimaan kuvan mahdollisesta syyllisestä - ja sehän tekee, mitä pyydetään.