Täällä on ollut myös keskustelua Teerenpelin tapahtumista. Kuitenkaan ei ole varmuutta, että nuori nainen olisi ollut Raisa.
Tämä uutinen on toukokuulta vuodelta 2009, jolloin tämä vihje on tullut vajaan kymmenen vuoden kuluttua Raisan katoamisesta ja uutisoitu mediassa. Teerenpelin vihje oli tullut tietoon poliisille kolme kuukautta ennen tämän uutisen ilmestymistä, eli helmikuussa 2009.
AL: Vuonna 1999 kadonneesta Raisa Räisäsestä uusi vihje
Poliisi tutkii uutta vihjettä vuonna 1999 kadonneesta Raisa Räisäsestä, Aamulehti kertoo.
Räisänen katosi 16. lokakuuta vuonna 1999 Tampereen keskustassa kello 23 aikaan. Aamulehden tietojen mukaan poliisi tutkii nyt uutta vihjettä katoamiseen liittyen.
Tämän vuoden helmikuussa poliisille ilmoittautui todistaja, joka kertoi nähneensä Räisäsen tuntomerkkeihin sopivan naisen Tampereella ravintola Teerenpelissä Räisäsen katoamisiltana.
Silminnäkijän mukaan nainen tanssi kello 22 jälkeen ravintolan alakerrassa. Hänen kanssaan tanssilattialla oli isokokoinen, ainakin 190-senttinen tumma afrikkalaistyyppinen, urheilullinen mies. Miehellä oli kapea nenä, ja hän oli lyhyttukkainen tai kalju.
Tanssin jälkeen nainen palasi pöytäänsä ja alkoi kovaäänisesti moittia kahta romaninaista, joiden hän väitti anastaneen häneltä kännykän tai lompakon. Paikalle tulivat 40–50-vuotias romanimies ja järjestyksenvalvoja, joka alkoi selvitellä asiaa.
Lopuksi nainen oli pudottanut jonkun vaatteensa ravintolan portaisiin ja poistunut vihaisena ravintolasta, Aamulehti kertoo.
Sama todistaja oli myös nähnyt saman naisen kulkemassa kohti Keskustoria kello 23 aikaan vähissä pukeissa ja selvästi horjahdellen.
https://www.iltalehti.fi/tampere/a/200905279662447
Tässä vielä lyhyt maininta Aamulehden vuoden 2017 uutisesta koskien ruusunmyyjän tekemiä havaintoja.
Ruusuja kaupitteleva opiskelija näki kello 23.00–24.00 välisenä aikana Raisan näköisen tytön Hämeenkadulla KappAhlin edessä. Ruusukauppiaan mukaan tyttö keskusteli 2–4 nuoren kanssa. Poliisi ei ole tavoittanut silminnäkijän tarkoittamia nuoria. Ruusunmyyjä näki myöhemmin saman tytön kävelevän Kuninkaankatua pohjoiseen.
Muistelisin, että näistä kahdesta havainnosta, joissa nainen kulkemassa kohti Keskustoria kello 23.00 aikaan vähissä pukeissa ja selvästi horjahdellen olisi ollut myös ruusunmyyjän havainto. Kuitenkin tarkistettuani ja verrattuani näitä havaintoja keskenään, Teerenpelin tapahtumien jälkeen tytön nähnyt todistaja vaikuttaisi eri todistajalta kuin ruusunmyyjä, joka näki aiemmin KappAhlin edessä nuorten kanssa jutelleen tytön kävelevän myöhemmin
Kuninkaankatua pohjoiseen.
Kello 23.53 tamperelaispariskunta oli palaamassa ravintola Kaksista kasvoista Kauppakadulta, kun he kiinnittivät huomiota nuoreen naiseen tai tyttöön. Kevyesti pukeutunut tyttö käveli nopein askelin
Kuninkaankatua pohjoiseen Kauppakadun ja Hämeenkadun välisellä osuudella.
Tämä löytyi Wikipediasta koskien Teerenpelin tapahtumia Raisan katoamisiltana:
Toukokuussa 2009 poliisi alkoi tutkia uutta vihjettä. Siinä silminnäkijä oli nähnyt tuntomerkkeihin sopivan naisen kello 22 jälkeen Tampereella ravintola Teerenpelissä. Nainen oli tanssinut ravintolan alakerrassa. Tanssilattialla hänen seurassaan oli ollut isokokoinen, pitkä ja tumma afrikkalaistaustainen mies sekä mahdollisesti marokkolainen, lyhyempi noin 170–180 senttiä pitkä mies. Tanssin jälkeen nainen oli palannut pöytäänsä ja alkanut sen jälkeen moittia kahta romaninaista lompakkonsa tai kännykkänsä varastamisesta. Tämän jälkeen paikalle saapui 40–50-vuotias romanimies sekä ravintolan järjestyksenvalvoja, joka selvitteli asiaa. Silminnäkijä havaitsi saman naisen uudestaan kello 23 aikaan ylittämässä Hämeenkatua, josta hän oli jatkanut matkaansa Kauppakatua pitkin kohti Keskustoria. Nainen oli ollut vähissä vaatteissa ja kulkenut horjuen.
Poliisi on ilmeisesti saanut suljettua Teerenpelin tapahtumat pois Raisan katoamistapauksesta. Vuoden 2019 Rikospaikka-ohjelmassa ei myöskään mainita mitään ravintola Teerenpelin tapahtumien yhteydestä Raisan katoamiseen.
Eikö Raisan kaveri ollut vielä Raisan seurassa siihen saakka, kunnes nuoret lähtivät ajelemaan Huittisten seurahuoneelle vähän ennen kello yhtätoista (klo 23.00)?