Sivu 424/2055
Re: Korona ahdistusta jo austraaliassa?
Lähetetty: Su Syys 06, 2020 1:25 pm
Kirjoittaja sikakoira
Kiva, että Igor on nyt huolestunut ihmisten vapaudesta osoittaa mieltään. Siis kunhan se on keltaliivejä tai muita länsimaiden hallituksia vastaan. Valko-Venäjä on toki ihan eri juttu, mutta toisaalta, kuten sikakoira kertoo, on kaikki Valko-Venäjän mielenosoittajat CIA:n maksamia ja haittaavat Kremlin geopoliittista asemaa, joten siksi onkin ymmärrettävää, ettei sikakoiralta tukea Valko-Venäjän kansalle heru.
Ylös
Mistäs tällainen oletus ?

Valko-Venäjällä mielenosoitukset kustantaa Soros pääosin ja Soroksella on surullisen kuuluisa historia maiden saattamisessa sekasortoon. Näin ei vain tule käymään missään nimessä Valko-Venäjällä. (maan nimessä piilee vihje tyhmemille)

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia
Lähetetty: Su Syys 06, 2020 1:31 pm
Kirjoittaja sikakoira
^
Mitähän se tähdenlento taas yrittää selventää. Kaikki tietävät että pääosin kuolleet ovat +80v ja Coronan osuus kuolemiin on harvinaisen epäselvä asia ainakin muissa maissa ja ihmettelisinkin mikäli asia ei oisi tismalleen samalla lailla Suomessakin.
Mitä tulee noihin
vakuuttavasti osoitettuihin toisiin tartuntoihin niin kehoitan tutustumaan aiheeseen hieman tarkemmin
Mikään ei viittaa siihen että tämä versio poikkeaisi millään lailla jo aikaisemmista Coronaviruksista ja uusimmat tutkimukset tukevat vahvasti väitettä.
Immuniteetti syntyy helposti niin oireettomille kuin vakavasti sairastuneille potilaille. Pääosin tartunnan saaneet ovat oireettomia .
Merkit nähdään tosielämässä Suomessakin jossa tauti on kohta lakaistu maton alle mutta media pyrkii roikkumaan narratiivissa epätoivoisesti koska klikkaukset tuottavat mammonaa.

.
Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia
Lähetetty: Su Syys 06, 2020 1:39 pm
Kirjoittaja damfin
^ Vakuuttavasti on pystytty osoittamaan ja toteamaan että joillain kertaalleen parantuneilla on kuukausien päästä todettu uudelleen korona-tartunta, sitä ei ole pystytty vakuuttavasti osoittamaan onko kyseessä uusi tartunta vai henkilössä muhinut tartunta joka on aktivoitunut uudelleen, vaikka toisaalta ainakin yhden potilaan uuden virusnäytteen on tutkimuksissa todettu olevan eri kantaa kuin se ensimmäinen todettu tartunta.
Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia
Lähetetty: Su Syys 06, 2020 1:42 pm
Kirjoittaja sikakoira
damfin kirjoitti: Su Syys 06, 2020 1:39 pm
^ Vakuuttavasti on pystytty osoittamaan ja toteamaan että joillain kertaalleen parantuneilla on kuukausien päästä todettu uudelleen korona-tartunta, sitä ei ole pystytty vakuuttavasti osoittamaan onko kyseessä uusi tartunta vai henkilössä muhinut tartunta joka on aktivoitunut uudelleen, vaikka toisaalta ainakin yhden potilaan uuden virusnäytteen on tutkimuksissa todettu olevan eri kantaa kuin se ensimmäinen todettu tartunta.
Vakuuttavasti on ainoastaan pystytty todistamaan että PCR testi antaa vääriä positiivisia vanhasta tartunnasta. Tähän nyt ei ole paljoa muuta lisättävää,jatkakaa.
No jos vielä sen verran niin tässä hieman tietoa Australiasta ja noista PCR testeistä
https://off-guardian.org/2020/09/05/aus ... nreliable/
Australian Govt’s OWN WEBSITE admits Covid tests are totally unreliable
The extent to which a positive PCR result correlates with the infectious state of an individual is still being determined.”
There is limited evidence available to assess the accuracy and clinical utility of available COVID-19 tests.”
Overall, our findings continue to support recent position statements by the Public Health Laboratory Network (PHLN) and the Royal College of Pathologists Australasia (RCPA) that serological assays have limited, if any, role in the diagnosis of acute COVID-19 infection.”
Higher quality clinical studies assessing the diagnostic accuracy of serological tests for covid-19 are urgently needed. Currently, available evidence does not support the continued use of existing point-of-care serological tests.”
Muistetaan että maita painostetaan ottamaan Corona agenda käyttöön kuten esim Valko-Venäjällä joka ei suostunut leikkiin lähtemään.
Huge foreign loans are given to sovereign nations by the World Bank, IMF and the likes. But the conditions that come attached to these loans are seldom told by governments to their citizens. A recent case in Belarus has exposed the conditions laid by these agencies for loans being provided for COVID-19. The President of Belarus has exposed that the World Bank coronavirus aid comes with conditions for imposing extreme lockdown measures, to model their coronavirus response on that of Italy and even changes in the economic policies which he refused as being “unacceptable”
https://greatgameindia.com/belarus-worl ... onditions/
Ja jotkin tahot aina tienaavat tämänkaltaisilla vedätyksillä
US administrators and those of the European Union announced huge Covid19 relief measures to the tune of many hundreds of billions of dollars and euros respectively. Who will profit from this windfall? Most likely some well-connected big players. Business Insider magazine reported in June 2020 that “American billionaires are now nearly 20% richer than they were at the start of the coronavirus pandemic, according to a new report by the Institute for Policy Studies.”
https://www.businessinsider.com/billion ... ?r=US&IR=T
American billionaires have gotten half a trillion richer during the pandemic, but the country's racial wealth gap has grown, too
Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia
Lähetetty: Su Syys 06, 2020 2:11 pm
Kirjoittaja Tiinas
Koronalla panikoiva mummeli ei sitten vissiin osaa lukea
"Eri vähemmistöt kuten somali-, irakilais, suomalais- ja jugoslavialaistaustaiset ovat yliedustettuina tilastoissa.
Lisäksi on noussut esiin, että Tukholman maahanmuuttajalähiöissä Rinkeby-Kistassa ja Spånga-Tenstassa tautitapauksia on esiintynyt yli kolme kertaa enemmän kuin Tukholman alueella keskimäärin. Viranomaisia on arvosteltu muun muassa siitä, että koronasta eri kielillä varoittavia tietoiskuja annettiin myöhään"
"Tukholman koronakuolleista suurin osa somaleja – lääkärit vaativat lisää tiedotusta somaliaksi"
Jne jne
Koronavilkkua tuijottava panikoija ei vissiin tajua edes googlata.
Re: Korona ahdistusta jo austraaliassa?
Lähetetty: Su Syys 06, 2020 2:24 pm
Kirjoittaja Säde-Sisko
Radiopuhelin kirjoitti: Su Syys 06, 2020 1:21 pm
Säde-Sisko kirjoitti: Su Syys 06, 2020 12:29 pm
Radiopuhelin kirjoitti: Su Syys 06, 2020 12:19 pm
En tiedä vassareista kun en heihin kuulu. On hyvä korjata Säde-Siskon väite antifasta, kun se ei näytä ketjuun liittyvän vaan todennäköisemmin juurikin päinvastoin. Minä en tiedä miksi esimerkiksi Suomessa salaliittohörhöt toimivat äärikoikeiston kanssa. Sitä pitäisi kysyä heiltä.
Teemalla vapautta oikeutta ja hirmuvaltaa vastaan kuulostaa vain melko vasemmistolaiselta. Ja kun katsoo ketkä näitä rauhallisia mielenosoituksia ympäri pallon on järjestänyt niin ensimmäisenä se tulee mieleen. Saattaa ne olla natsiporvareitakin tai muita jihadisteja.
Kun tutkit tuota teemaa, niin samalla agendalla täällä Suomessa oikeistolaiset foliopipo-öyhöt pitää miekkareitaan ja maalittaa viranomaisia. Siellä on ollut jutun mukaan "vain" 300 ihmistä. Mielenosoittajat pitävät koronapandemiaa jopa huijauksena. Uutistoimistojen mukaan protestimieliala on levinnyt erityisesti verkon salaliittoteoriaryhmissä. Suomenkin youtube on täynnä tätä samaa koronavähättelyä, "vapaustaistelua" ja "hirmuvallan" sekä viranomaisten vastaista skriimiä. Helppo tarkastaa mitä väkeä ovat eikä se suunta todellakaan ole vasemmisto.
Onko suomessakin ollut koronamielenosoituksia? Taitaa nyt teemat mennä sekaisin suomen miekkareiden osalta. Saksan koronamiekkareiden kuvissa näkyy ainakin sateenkaarilippuja että kai ne foliohattuhomot siellä mieltään ilmaisee.
Re: Korona ahdistusta jo austraaliassa?
Lähetetty: Su Syys 06, 2020 2:32 pm
Kirjoittaja Radiopuhelin
Ei tietääkseni vielä, eikä rajoitukset Suomessa kovin kovia olekaan. Mutta mainitsemallasi teemalla vapautta oikeutta ja hirmuvaltaa vastaan alkaa löytyä. Suomessa ja somessa nuo samat oikeistolaiset QAnon kanssa vähättelevät koronaa ja sotivat "hirmuvaltaa" vastaan, joten luultavasti samalla ajatusmaailmalla olevat tekevät niin muuallakin. Varsinkin kun tuo miekkari on ollut noin pieni, kertoo siitä että siellä on ollut paikalla vain sakein salaliitto-öyhöporukka.
Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia
Lähetetty: Su Syys 06, 2020 2:41 pm
Kirjoittaja Tähdet kertovat
Tiinas kirjoitti: Su Syys 06, 2020 2:11 pm
Koronalla panikoiva mummeli ei sitten vissiin osaa lukea
"Eri vähemmistöt kuten somali-, irakilais, suomalais- ja jugoslavialaistaustaiset ovat yliedustettuina tilastoissa.
Lisäksi on noussut esiin, että Tukholman maahanmuuttajalähiöissä Rinkeby-Kistassa ja Spånga-Tenstassa tautitapauksia on esiintynyt yli kolme kertaa enemmän kuin Tukholman alueella keskimäärin. Viranomaisia on arvosteltu muun muassa siitä, että koronasta eri kielillä varoittavia tietoiskuja annettiin myöhään"
"Tukholman koronakuolleista suurin osa somaleja – lääkärit vaativat lisää tiedotusta somaliaksi"
Jne jne
Koronavilkkua tuijottava panikoija ei vissiin tajua edes googlata.
Linkkejä noihin lainauksiin kiitos, ettei tuota hevonpaskan öyöyöy -ekstremismiä tarvitse ihan tuollaisenaan lukea. Ihan perustapa, lainauksia esitettäessä.
Vaikka mummolla olisikin virkkuukoukkujen ja käsiliikkeiden kanssa nyt sesonkia siellä, niin laitappa linkit, mistä noita lainauksia jaat. Jne jne

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia
Lähetetty: Su Syys 06, 2020 2:54 pm
Kirjoittaja Tiinas
Tähdet kertovat kirjoitti: Su Syys 06, 2020 2:41 pm
Tiinas kirjoitti: Su Syys 06, 2020 2:11 pm
Koronalla panikoiva mummeli ei sitten vissiin osaa lukea
"Eri vähemmistöt kuten somali-, irakilais, suomalais- ja jugoslavialaistaustaiset ovat yliedustettuina tilastoissa.
Lisäksi on noussut esiin, että Tukholman maahanmuuttajalähiöissä Rinkeby-Kistassa ja Spånga-Tenstassa tautitapauksia on esiintynyt yli kolme kertaa enemmän kuin Tukholman alueella keskimäärin. Viranomaisia on arvosteltu muun muassa siitä, että koronasta eri kielillä varoittavia tietoiskuja annettiin myöhään"
"Tukholman koronakuolleista suurin osa somaleja – lääkärit vaativat lisää tiedotusta somaliaksi"
Jne jne
Koronavilkkua tuijottava panikoija ei vissiin tajua edes googlata.
Linkkejä noihin lainauksiin kiitos, ettei tuota hevonpaskan öyöyöy -ekstremismiä tarvitse ihan tuollaisenaan lukea. Ihan perustapa, lainauksia esitettäessä.
Vaikka mummolla olisikin virkkuukoukkujen ja käsiliikkeiden kanssa nyt sesonkia siellä, niin laitappa linkit, mistä noita lainauksia jaat. Jne jne
Eli et osaa googlata, kukas sen koronavilkun sitten asensi? Pyydä samalta tyypiltä apua. Muiden kirjoittajien ei tarvitse sinulle linkkejä etsiä.
Vinkki: laita googleen vaikka koronakuolleisuus ruotsi somali.
Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia
Lähetetty: Su Syys 06, 2020 3:30 pm
Kirjoittaja Tähdet kertovat
^Sinä esitit lainauksia joihin pyysin niitä linkkejä. Ei se noin toimi, että sinä kaivat hatusta ja muut etsivät niihin lähteet.
Tuota hevonpaskaa on eetteri täynnä, joten etsi ihan itse ne linkit jakamasi disinfon taakse

Re: Korona ahdistusta jo austraaliassa?
Lähetetty: Su Syys 06, 2020 4:17 pm
Kirjoittaja sikakoira
Varsinkin kun tuo miekkari on ollut noin pieni, kertoo siitä että siellä on ollut paikalla vain sakein salaliitto-öyhöporukka.
Johtuisiko siitä että poliisi näkee tehtäväkseen pidättää tapahtumista tiedottavat ? Voisiko tällä olla jotain osuutta asiaan
Meinaat että Saksassakin satatuhatta salaliittoteorioitsijaa kokoontui natsimieliseen tapaamiseen

Kyllähän tuollakin viranomaisilla oli kova hätä laittaa miekkarille lappu luukulle.

Sama toistui myös Britanniassa samaan aikaan.Natseja nähtiin mediassa ja kaikkensa annettiin julistamaan tapahtuma tinahattufoliopionatsi propagandaksi

Re: Korona ahdistusta jo austraaliassa?
Lähetetty: Su Syys 06, 2020 7:05 pm
Kirjoittaja Säde-Sisko
En tiedä ausseista mutta ainakin saksassa runsain mitoin nähdyt sateenkaariliput liitetään helposti feministiseen ajatteluun ja marxismiin. Nähdäänhän se aina vappuna meilläkin ketkä herkimmin marssii aatteen puolesta. Tällaisissa marsseissa ja miekkareissa eri kommarihaarat usein yhdistäytyy siksi niistä on vaikea selkeästi määritellä keitä he kaikki ovat. Joo kyllähän ne natsitkin liputtaa. Niitä en ole koskaan nähnyt kuin vähän toista kymmentä kerralla suomessa. Yhtään oikeistoviiriä en saksassa tai muualla ole huomannut nyt kun koronan varjolla kokoonnutaan.
Re: Korona ahdistusta jo austraaliassa?
Lähetetty: Su Syys 06, 2020 7:33 pm
Kirjoittaja Radiopuhelin
sikakoira kirjoitti: Su Syys 06, 2020 4:17 pm
Varsinkin kun tuo miekkari on ollut noin pieni, kertoo siitä että siellä on ollut paikalla vain sakein salaliitto-öyhöporukka.
Johtuisiko siitä että poliisi näkee tehtäväkseen pidättää tapahtumista tiedottavat ? Voisiko tällä olla jotain osuutta asiaan
Ennemminkin veikkaan sen johtuvan siitä että ihmiset osaavat ajatella omilla aivoillaankin, ja jättävät tuollaiset salaliitto-öyhötysmiekkarit välistä. Sitten jos hommat tehdään ilman noita kaheleita, paikalle saattaa tullakin normaaleita ihmisiä.
Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia
Lähetetty: Su Syys 06, 2020 8:36 pm
Kirjoittaja Moderaattorit
COVID pandemiasta riittää sitten yksi ketju.
T. Punakynä
Re: Korona ahdistusta jo austraaliassa?
Lähetetty: Su Syys 06, 2020 9:06 pm
Kirjoittaja Schumi
Radiopuhelin kirjoitti: Su Syys 06, 2020 7:33 pm
sikakoira kirjoitti: Su Syys 06, 2020 4:17 pm
Varsinkin kun tuo miekkari on ollut noin pieni, kertoo siitä että siellä on ollut paikalla vain sakein salaliitto-öyhöporukka.
Johtuisiko siitä että poliisi näkee tehtäväkseen pidättää tapahtumista tiedottavat ? Voisiko tällä olla jotain osuutta asiaan
Ennemminkin veikkaan sen johtuvan siitä että ihmiset osaavat ajatella omilla aivoillaankin, ja jättävät tuollaiset salaliitto-öyhötysmiekkarit välistä. Sitten jos hommat tehdään ilman noita kaheleita, paikalle saattaa tullakin normaaleita ihmisiä.
Ihmiset osaavat ajatella itse, mutta valitettavasti aivan liian vähän. Media käytännössä päättää enemmistön mielipiteen. Kaikki ostetaan ja loput haukutaan hörhöiksi. Aina sama kaava.