Kuten olen jo aiemminkin sanonut, en usko siihen, että talossa olisi ollut kaksi ''raivopäistä''. Kertoihan Auer itsekin, että Lahti kertoi vitsinkin.
Minä olen vahvasti sitä mieltä, että motiivi on mustasukkaisuus. Uskon, että Annelin kertomus laukkujen pakkaamisesta pitää kutinsa.
Perheestä syntynyt kuva puoltaisi sitä, että ulos päätynyt Auer ei ole halunnut herättää naapureita ja on pihalla ollessaan ollut hiljaa, kirkumatta ja huutamatta. Jyskyttänyt korkeintaan ikkunaan, mutta ei ole huutanut.
Tätä puoltaisi lapsen kertomus: isä seisoi oven edessä, äiti oli sängyssä.

Jos Lahti on seissyt ovella, on hän ainakin osittain ollut sängyn ikkunan puoleisen paikan, eli Auerin paikan, edessä.
Uskoisin, että lapsi
oletti äidin olleen sängyssä ikkunan jyskyessä.
Lahtihan saattoi juuri olla avaamassa ovea Auerille. Auerhan itse ei muista lapsen käyntiä, mikä olisi ymmärrettävää, jos hän oli ulkona.
Ehkä Auer iskettyään kolminkertaisen lasin uloimman lasin tulikin sisään normaalisti Lahden avaamasta ovesta. Ja oven ikkuna oli edelleen sisälle päin ehjä.
_______________________________________
Verisille jäljillekin terassilla ja laseissa on ihan järkeen käyvä selitys se, että Auer on ensin, teon tehtyään, rynnännyt ovesta ulos. Ovi aukeaa kyllä ulos päin, mutta sen verran korkealta, ettei aukaisu siirrä siruja mihinkään. Varsinkaan, jos niitä on vasta yhden lasin verran.
Ulos viileään ilmaan mentyään Auer ymmärtää, ettei voi paeta. Silloin syyllisyys olisi selvä. Pitää keksiä jotain.
_______________________________________
Minusta tuo ikkunan rikkinäisyys ei sinällään ole oleellista. Tuntuisi aika loogiselta (heh), että veitsen kanssa heilumisen jälkeen Auer on pakosta joutunut miettimään selitystä tapahtuneelle.
Ikkuna on osittain säröillä, mies sängyllä/maassa verissään. Ajatus ikkunasta sisään tulleesta surmaajasta on aika suoraviivainen selitys. Varsinkin, kun ulko-oveen murtojälkien tekeminen veisi paljon pidempään kuin jo valmiiksi vähän rikkoutuneen ikkunan kokonaan hajottaminen.
Yllä olevan vuoksi olen myös sitä mieltä, että haava on syntynyt ikkunan lasista. Auer on itsekin jossain vaiheessa sisällä ollessaan ymmärtänyt, ettei ikkunasta noin vaan kipua sisään ja on kurkottanut rikotusta aukosta siirtämään oven vieressä olleen muovituolin oven eteen.