Sivu 44/149
Re: Uusivuosi alkoi räväkästi malmon-ghetossa
Lähetetty: La Joulu 30, 2017 11:11 am
Kirjoittaja Inanna
Eipä tuossa mitään uutta. Autoja Malmössa räjähtelee ja palaa tuon tuosta. Ei ole edes ensimmäinen poliisiauto suinkaan. En tiedä miksi juuri tästä nyt tällainen uutinen nousi, Suomessa.
Malmön kouluissa opetetaan henkilökuntaa ja oppilaita tunnistamaan granaatti. Kuuluu perusopetukseen, sivistyksestä ollaan luovuttu tarpeettomana. Myös ruotsinkieli on väistynyt ja väistymässä kouluissa, tilalle on noussut arabia.
Malmön poliisilla on siellä kiirettä muutenkin. Joulunaikaan, viikon sisään siis on tapahtunut jo 5 joukkoraiskausta, ellei luku ole jo enemmän.
Puukotuksia, ampumisia, pahoinpitelyitä ja yksittäisiä raiskauksia liukuhihnalta ja kaikki selvittämättä.
Re: Uusivuosi alkoi räväkästi malmon-ghetossa
Lähetetty: La Joulu 30, 2017 11:49 am
Kirjoittaja Gurney
Aa että, sotaa, vainoa ja kaaosta paenneet "pakolaiset" aiheuttavatkin itse sitä. Koko Ruotsi on kaaoksessa, raiskauksia, tappoja ja pahoinpitelyjä. Tuhopolttoja ja räjäyttelyjä- kaikki arkipäivää Ruotsissa. Ruotsi-euroopan Afrikka.
Suomen agendalehdistö on hys hys, muutaman rivin juttu siitä, että poliisiauto räjäytettiin ja samassa kaupungissa 5 joukkoraiskausta muutaman päivän aikana -joka ikinen selvittämättä. Ja tekijänä uusruotsalaiset.
Ei voi kuin ihmetellä, miten aidot ruotsalaiset katselevat tuota menoa? Munaton porukka linnottautuu lukittujen ovien taakse.
Melkein toivoisi, että uusruotsalaiset alkaisivat tappamaan poliiseja ja poliitikkoja, taitaa olla ainoa tapa, jotta poliitikot ryhtyisivät toimenpiteisiin. Tuhannet raiskatut ruotsalaislapset eivät riitä. Ruotsin munattomat vihervassaripoliitikot hymisevät yhä, vaikka maa on kaaoksessa, tai ruotsin tapauksessa muslimeja nuoleskelevat vihervassarifeministit.
Re: Uusivuosi alkoi räväkästi malmon-ghetossa
Lähetetty: La Joulu 30, 2017 12:01 pm
Kirjoittaja L'amourha
Onko tää uutinen miltä vuodelta?
Vai onko aikavyöhykkeille tapahtunut jotain kummaa että Ruåtsi on vinksahtanut jo vuoteen 2018?
Jos ihan asiasta, kannattaisi päättäjien täälläkin seurata tarkasti noita tapahtumia tuolla. Ei tule heille sitten pahana yllätyksenä kun täällä alkaa kunnolla tapahtua vastaavaa. Mikähän mahtaa olla meillä meininki esim 20 vuoden kuluttua.
Re: Uusivuosi alkoi räväkästi malmon-ghetossa
Lähetetty: La Joulu 30, 2017 12:45 pm
Kirjoittaja Gladys
Gurney kirjoitti:
Ei voi kuin ihmetellä, miten aidot ruotsalaiset katselevat tuota menoa? Munaton porukka linnottautuu lukittujen ovien taakse.
Pikkulinnut laulavat, että siellä eletään vahvassa denialismissa (eikä vähiten siksi, että omien jalojen, yltiöromantisoitujen ja maailmaa halaavien aatteiden myöntäminen virheellisiksi on epämukavaa ellei jopa mahdotonta). Poissa silmistä, poissa mielestä. Poissa mielestä, poissa silmistä.
Re: Uusivuosi alkoi räväkästi malmon-ghetossa
Lähetetty: La Joulu 30, 2017 3:17 pm
Kirjoittaja On Anoi Kaa
Eiköhän Ruotsin suuresti Arvostamani Poliisimiesnaislaiskotus-laitos siis kehdannut tiedotta kansalaisilleen, että ei syytä huoleen - uksittaistapaus! Eikö kriminaalijengiläisilläkään syytä huoleen? Tai poliisillla? Tai palomiehillä?
Poliisiswedut eivät näytä ymmärtävän, että Malmössä asuu ihan järkeviä ihmisiä, jotka tajuavat homman olevan karkaamassa lapasesta. On vaan hyväksyttävä fakta, että noita r-tarvikkeita vaan välillä vähän poksuu samoin kuin aiemminkin Malmössä tänä vuonnna (viimeisellä sivulla viimeisin tilastotieto Swe r-hommeleista):
Malmössä räjähtänyt käsikranaatti vahingossa
Re: Uusivuosi alkoi räväkästi malmon-ghetossa
Lähetetty: La Joulu 30, 2017 6:10 pm
Kirjoittaja peja
Iltalehden jutussa oli myös tietoa, että alueella useita joukkoraiskaus epäilyjä.
Re: Ruotsi heräämässä?
Lähetetty: Ti Tammi 02, 2018 3:29 pm
Kirjoittaja sinnerman
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201801 ... 3_ul.shtml
Taas ruotsissa uusi epäily.Hei,näähän on jo arkipäivää.
Re: Ruotsi heräämässä?
Lähetetty: La Tammi 06, 2018 1:51 pm
Kirjoittaja URSA
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005514942.html
Ruotsalaispoliisit ovat kyllästyneet väkivaltaan: ”Olemme varautuneet, että meitä päin ammutaan raketteja – emme siihen että automme räjäytetään”
Poliisin kotitaloa tulitettiin Västeråsissa, poliisiauto räjäytettiin Malmössä ja poliiseja kohti ammuttiin raketteja eri puolilla Ruotsia. HS tapasi tukholmalaislähiössä työskenteleviä poliiseja.
Tukholmalaispoliisit Jonatan Hernandez ja Martin Marmgren tekivät keskiviikkoiltana lähtöä Solnan poliisiasemalta Rinkebyn lähiöön. Illan päätavoite oli puuttua rikollisjengien väliseen väkivaltaan.
Julkaistu: 6.1. 2:00 , Päivitetty: 6.1. 8:03
Solnan poliisiaseman eteen kurvaa pakettiauto, jossa on sinilamput ja erityiskestävä tuulilasi. Kello on vasta neljä, mutta hämärtää jo.
Poliisit Jonatan Hernandez ja Martin Marmgren kampeavat ulos. ”Tämän on sitten käytävä nopeasti”, Marmgren sanoo.
Kolmas poliisi, nuorempi nainen, ei halua haastatteluun tai kuviin turvallisuussyistä. Kolmikko on matkalla tekemään iltavuoroa yhteen poliisin kannalta vaikeimmista tukholmalaislähiöistä.
”Menemme Rinkebyhyn. Siellä on viime aikoina ollut törkeää väkivaltaa jengien välillä”, Marmgren aloittaa. ”Ykkösprioriteetti on kontrolloida jengien johtajia ja pysäyttää huumekaupan tekijöitä.”
Marmgren luettelee illan tavoitteita kuin ostoslistaa lukisi. Hernandez kuuntelee ilmeettömänä.
Poliisi Jonatan Hernandez otti Rinkebyhyn mukaan oranssit suojalasit, jotka suojaavat myös laservaloa vastaan.
Pelottaako heitä koskaan?
”Hyvin harvoin”, Marmgren vastaa.
Hernandez pohtii pidempään. ”Pelkoa oppii käsittelemään. Uran alussa sitä ei ehkä osaa.”
Kaulalla roikkuvat oranssit suojalasit. Ne varjelevat ilotulitteiden lisäksi vihreiltä laservaloilta, joita on tavattu tähtäillä alueen poliisien silmiin.
Hernandez kertoo myös suullisesta uhkailusta. ”Tiedän missä asut, tiedän missä teet töitä, sentyyppistä.”
Poliisiauto lähti Solnan poliisiasemalta kohti Rinkebyn iltaa. Autoissa on erityisvahvat tuulilasit, joita ei saa särjettyä esimerkiksi kiviä heittelemällä.
Ruotsissa alkoi maanantaina vaalivuosi. Syyskuussa äänestetään. Jo nyt vaikuttaa selvältä, että turvallisuus nousee yhdeksi parlamenttivaalien merkittävistä keskustelunaiheista. Ruotsalaisia ovat järkyttäneet viime viikkoina muun muassa Malmön neljä lyhyen ajan kuluessa uutisoitua joukkoraiskausepäilyä.
Samaan aikaan keskusteluun on noussut poliisiin kohdistuva väkivalta. Kynnys vakaviinkin hyökkäyksiin näyttää madaltuneen.
Västeråsissa poliisin kotitaloa tulitettiin lokakuussa konetuliaseella. Oli tuurista kiinni, ettei kukaan sisällä nukkuneen perheen jäsenistä loukkaantunut. Malmössä taas räjäytettiin hieman ennen uuttavuotta poliisiaseman eteen pysäköity poliisiauto.
Ruotsin poliisien ammattijärjestön varapuheenjohtajan Christer Palmkvistin mukaan osa Ruotsin poliiseista alkaa saada tarpeekseen. ”Tunnelma on jo hieman turhautunut”, hän sanoo.
Viimeisimpänä ongelman nosti esille perinne, jonka ei pitäisi olla perinne lainkaan. Tänäkin uutenavuotena Ruotsin poliisit saivat väistellä heitä kohti ammuttuja raketteja. Kristianstadissa yksi lainvalvoja koki olonsa niin uhatuksi, että veti aseen esiin.
Tämä Malmössä vuosi sitten uutenavuotena kuvattu video levisi Ruotsin sosiaalisessa mediassa ja sai poliisin vahvistamaan läsnäoloaan.
Usein tekijöinä ovat lähiöiden nuoret. ”Meillä on ongelmia maahanmuuttajien sopeuttamisen kanssa. Sitten kokoonnutaan jengeihin ja keksitään kaikkea”, Palmkvist toteaa.
Kungsholmenin massiivisen poliisitalon suojissa kuuluu yksi syvä hengenveto. Andreas Lingvall on juuri kuullut kysymyksen ilotulitteista.
”Sehän ei ole mitenkään ainutkertaista. Valitettavasti.”
Lingvall on päällikkötason poliisi, joka vastaa merkittävistä rikostutkinnoista ja suurtapahtumista Tukholman alueella. Hän ei ole varma, onko väkivalta poliisia vastaan lisääntynyt juuri viime kuukausina. Pidemmästä trendistä hän sen sijaan on vakuuttunut.
”Koen, että kymmenen viime vuoden aikana väkivallan uhka on kasvanut.”
Poliisi Anders Lingvallin mukaan uhkailulle ei pidä ikinä antaa periksi. ”Meidän pitää näyttää paikallisyhteisöille, että poliisia ei voi pelotella pois.”
Yksi syy on aseiden määrän kasvu. Kymmenen vuotta sitten oli harvinaista, että poliisi takavarikoi rikollisilta tuliaseita tai käsikranaatteja. Nyt ne ovat tavallisia löytöjä.
”Olemme varautuneet siihen, että meitä päin ammutaan raketteja. Mutta siihen emme ole varautuneet, että ajoneuvomme räjäytetään.”
Uhkauksia Lingvall kuuli silloin, kun työskenteli vielä kentällä Botkyrkassa. Rikolliset osaavat asettaa sanansa niin, että rikoksen tunnusmerkit eivät täyty. Tarkoitus tulee kuitenkin selväksi. ”He sanovat esimerkiksi, että ’muista katsoa olkasi yli, kun palaat kotiin’. Ei se hauskalta tunnu.”
Uhkailulle ei kuitenkaan olla antamassa periksi, Lingvall vakuuttaa. ”Päinvastoin. Silloin pannaan sille alueelle entistä enemmän poliiseja ja kohdistetaan tiettyihin avainhenkilöihin entistä enemmän painetta.”
Kistan ostoskeskuksen yhteydessä sijaitseva poliisiasema suljettiin kesällä. Poliisin tunnukset ovat yhä jäljellä.
Kistan ostoskeskuksessa sijaitsevan poliisiaseman lasiovessa on alareunastaan revennyt lappu. Siinä lukee ”stängt”, suljettu. Vettä tihuttaa.
Asema oli ainut Tukholman luoteisten maahanmuuttajalähiöiden alueella, jossa sijaitsevat Rinkeby ja mellakoistaan tunnettu Husby. Päätös sulkemisesta tehtiin kesällä.
Kistan poliisiasema suljettiin kesällä monen paikallisen pettymykseksi.
Mediassa syiksi nousivat puute henkilökunnasta ja vanhentuneet tilat. Poliisijohto lohdutti, että poliisin läsnäolo tullaan varmistamaan muilla tavoin. Kaikki alueen asukkaat eivät täysin vakuuttuneet.
Asukkaista ehkä turhautunein on entinen kaupanomistaja, nykyinen tuontiyrittäjä Salam Kurda. Hän istuu tuttunsa pitämän parturi-kampaamon takahuoneessa väliaikaisessa toimistossaan. Seinällä on Wild Wild West -elokuvan juliste, nurkassa vesipiippu ja pöydällä tietokone sekä kaksi taskulaskinta.
Salam Kurda sulki 32 vuotta toimineen ruokakauppansa ja keskittyy nykyään ruokatarvikkeiden maahantuontiin. Toimistoaan hän pitää toistaiseksi tuttavansa parturiliikkeen takahuoneessa.
Kurda alkaa olla Ruotsissa jo jonkin sortin julkkis. Hän on johtanut Husbyn kauppojensulkutempauksia, joilla lähiön yrittäjät ovat protestoineet turvattomuutta ja poliisien puutetta vastaan. Marraskuussa Kurda päätti viimeisenä vastalauseenaan sulkea lopullisesti itämaisten elintarvikkeiden kauppansa Salam Orientlivsin, jota hän oli ehtinyt pyörittää samalla paikalla 32 vuotta.
”Vuosina 2015 ja 2016 turvallisuus romahti. Aloimme menettää tuloja”, Kurda kertoo.
Aiemmin hänen liikkeeseensä tultiin naapurilähiöistä asti. Sitten asiakkaat alkoivat vähetä varsinkin iltaisin.
Kurdan uskoa Ruotsin oikeusjärjestelmään on koeteltu. Eräänä varhaisena joulukuun aamuna vuonna 2016 hän sai työntekijältään puhelun, että kauppaan on murtauduttu. Tekijät olivat menneet läpi kolmesta ovesta ja murtaneet kassakaapin. Kurdan mukaan rahaa hävisi 60 000 euroa.
Poliiseilla kesti puolitoista tuntia saapua paikalle. Kurda oli kuitenkin vielä toiveikas. ”Pöytiä ja muita pintoja oli selvästi koskettu, niistä olisi saanut sormenjälkiä.”
Poliisit soittivat myllätystä kaupasta puhelun. ”Linjan toisessa päässä tehtiin päätös, että rikospaikkatutkintaa ei tehdä”, Kurda kertoo. ”Minä aloin sitten siivoilla paikkoja ja jatkaa töitäni.”
Tekijöitä ei saatu kiinni.
Kerran Kurdan liikkeen ryösti kaksi haulikoilla varustautunutta nuorta miestä. Sillä kertaa poliisi nappasi tekijän. Tunnin päästä sama nuorukainen tuli Kurdaa vastaan Husbyn keskustassa. Hänet oli päästetty vapaalle jalalle odottamaan asiansa käsittelyä alaikäisyytensä vuoksi. ”Hän moikkasi minua ja sanoi voivansa hyvin.”
Kurdan mielestä näillä kulmilla käy liian usein niin, että pahoista teoista ei seuraa juuri mitään. ”Minä heittäisin itse itseni ulos maasta, jos käyttäytyisin noin.”
Ohikulkijat tulivat kuvauksen yhteydessä jatkuvasti pyytämään Salam Kurdalta, että tämä muuttaisi mielensä ja avaisi taustalla näkyvän liikkeensä Husbyn keskustassa uudestaan.
Husbyssä lähes kaikilla on maahanmuuttajataustaa. Asukkailla on juuria Afrikassa, Lähi-idässä ja tietysti Suomessa.
”Ei tämä kuitenkaan mikään ihonvärikysymys ole”, Kurda sanoo.
Sitten hän osoittaa toimittajaa. ”On niitä paljon sinunkin näköisiä, Puolasta, Baltiasta ja muualta, jotka johtavat näitä jengejä.”
Kurdan mielestä asuinalueiden eriytyminen on päästetty Ruotsissa aivan liian pitkälle ilman että yhteiskunta todella kantaisi vastuutaan.
”Tästä on vain 12 kilometriä Tukholman keskustaan!” konkarikauppias parahtaa.
”Kyllä ihmisten pitää täällä pystyä tulemaan ostoksille, oli sitten pimeää tai valoisaa.”
Rinkebyn aluepoliisi Hanif Azizi on Kurdan kanssa samaa mieltä: väkivalta poliisia kohtaan saattaisi ainakin hieman vähetä, jos seuraukset siitä olisivat tuntuvia ja välittömiä. Nyt rikollisjengien johtajat käyttävät työrukkasinaan nuorukaisia, koska tietävät näiden pääsevän vähällä.
”Alaikäinen saatetaan panna kantamaan asetta tai tekemään ryöstö vaikka velan kuittaamiseksi.”
Nykyhallitus on reagoinut poliisien toiveisiin tiukentamalla aselakeja. Ladatun aseen tai käsikranaatin kanssa pidätetty joutuu odottamaan oikeudenkäyntiään telkien takana, ja minimirangaistus on kaksi vuotta vankeutta.
Azizin mielestä puuttumisen olisi kuitenkin hyvä tapahtua jo varhaisemmassa vaiheessa. Kerran hän sai talteen ihan videolle, kun mies uhkasi heittää häntä kivellä. Syyttäjän mielestä tapaus ei kuitenkaan ollut niin vakava, että sitä olisi kannattanut tutkia.
Ruotsiin lapsena pakolaisena Iranista saapunut Azizi tekee Husbyssä ja Rinkebyssä juuri sitä, mitä kauppias Kurda toivoisi lisää: hän on läsnä silloinkin, kun autot eivät pala.
Hän käy kouluissa, puhuu nuorten kanssa, käy kysymässä kuulumiset parturiliikkeessä. Azizi tahtoo muistuttaa, että kaiken rikollisuuden ja kielteisen julkisuuden keskellä valtaosa näidenkin lähiöiden nuorista juttelee hänelle mielellään. Heitä eivät kiinnosta rikollisjengit, saati kivien heittely.
”He käyvät koulussa ja yrittävät elää elämäänsä niistä lähtökohdista, jotka heillä on. Aivan kuten nuoret kaikissa muissakin paikoissa.”
Ruotsalaispoliisit ovat kyllästyneet
Lähetetty: La Tammi 06, 2018 9:57 pm
Kirjoittaja vempele
Ruotsalaispoliisit ovat kyllästyneet väkivaltaan: ”Olemme varautuneet, että meitä päin ammutaan raketteja – emme siihen että automme räjäytetään”
Poliisin kotitaloa tulitettiin Västeråsissa, poliisiauto räjäytettiin Malmössä ja poliiseja kohti ammuttiin raketteja eri puolilla Ruotsia. HS tapasi tukholmalaislähiössä työskenteleviä poliiseja.
Julkaistu: 6.1. 2:00 , Päivitetty: 6.1. 8:03
Tukholma
Solnan poliisiaseman eteen kurvaa pakettiauto, jossa on sinilamput ja erityiskestävä tuulilasi. Kello on vasta neljä, mutta hämärtää jo.
Poliisit Jonatan Hernandez ja Martin Marmgren kampeavat ulos. ”Tämän on sitten käytävä nopeasti”, Marmgren sanoo.
Kolmas poliisi, nuorempi nainen, ei halua haastatteluun tai kuviin turvallisuussyistä. Kolmikko on matkalla tekemään iltavuoroa yhteen poliisin kannalta vaikeimmista tukholmalaislähiöistä.
”Menemme Rinkebyhyn. Siellä on viime aikoina ollut törkeää väkivaltaa jengien välillä”, Marmgren aloittaa. ”Ykkösprioriteetti on kontrolloida jengien johtajia ja pysäyttää huumekaupan tekijöitä.”
Marmgren luettelee illan tavoitteita kuin ostoslistaa lukisi. Hernandez kuuntelee ilmeettömänä.
Pelottaako heitä koskaan?
”Hyvin harvoin”, Marmgren vastaa.
Hernandez pohtii pidempään. ”Pelkoa oppii käsittelemään. Uran alussa sitä ei ehkä osaa.”
Kaulalla roikkuvat oranssit suojalasit. Ne varjelevat ilotulitteiden lisäksi vihreiltä laservaloilta, joita on tavattu tähtäillä alueen poliisien silmiin.
Hernandez kertoo myös suullisesta uhkailusta. ”Tiedän missä asut, tiedän missä teet töitä, sentyyppistä.”
Ruotsissa alkoi maanantaina vaalivuosi. Syyskuussa äänestetään. Jo nyt vaikuttaa selvältä, että turvallisuus nousee yhdeksi parlamenttivaalien merkittävistä keskustelunaiheista. Ruotsalaisia ovat järkyttäneet viime viikkoina muun muassa Malmön neljä lyhyen ajan kuluessa uutisoitua joukkoraiskausepäilyä.
Samaan aikaan keskusteluun on noussut poliisiin kohdistuva väkivalta. Kynnys vakaviinkin hyökkäyksiin näyttää madaltuneen.
Västeråsissa poliisin kotitaloa tulitettiin lokakuussa konetuliaseella. Oli tuurista kiinni, ettei kukaan sisällä nukkuneen perheen jäsenistä loukkaantunut. Malmössä taas räjäytettiin hieman ennen uuttavuotta poliisiaseman eteen pysäköity poliisiauto.
Ruotsin poliisien ammattijärjestön varapuheenjohtajan Christer Palmkvistin mukaan osa Ruotsin poliiseista alkaa saada tarpeekseen. ”Tunnelma on jo hieman turhautunut”, hän sanoo.
Viimeisimpänä ongelman nosti esille perinne, jonka ei pitäisi olla perinne lainkaan. Tänäkin uutenavuotena Ruotsin poliisit saivat väistellä heitä kohti ammuttuja raketteja. Kristianstadissa yksi lainvalvoja koki olonsa niin uhatuksi, että veti aseen esiin.
Tämä Malmössä vuosi sitten uutenavuotena kuvattu video levisi Ruotsin sosiaalisessa mediassa ja sai poliisin vahvistamaan läsnäoloaan.
Usein tekijöinä ovat lähiöiden nuoret. ”Meillä on ongelmia maahanmuuttajien sopeuttamisen kanssa. Sitten kokoonnutaan jengeihin ja keksitään kaikkea”, Palmkvist toteaa.
Kungsholmenin massiivisen poliisitalon suojissa kuuluu yksi syvä hengenveto. Andreas Lingvall on juuri kuullut kysymyksen ilotulitteista.
”Sehän ei ole mitenkään ainutkertaista. Valitettavasti.”
Lingvall on päällikkötason poliisi, joka vastaa merkittävistä rikostutkinnoista ja suurtapahtumista Tukholman alueella. Hän ei ole varma, onko väkivalta poliisia vastaan lisääntynyt juuri viime kuukausina. Pidemmästä trendistä hän sen sijaan on vakuuttunut.
”Koen, että kymmenen viime vuoden aikana väkivallan uhka on kasvanut.”
Yksi syy on aseiden määrän kasvu. Kymmenen vuotta sitten oli harvinaista, että poliisi takavarikoi rikollisilta tuliaseita tai käsikranaatteja. Nyt ne ovat tavallisia löytöjä.
”Olemme varautuneet siihen, että meitä päin ammutaan raketteja. Mutta siihen emme ole varautuneet, että ajoneuvomme räjäytetään.”
Uhkauksia Lingvall kuuli silloin, kun työskenteli vielä kentällä Botkyrkassa. Rikolliset osaavat asettaa sanansa niin, että rikoksen tunnusmerkit eivät täyty. Tarkoitus tulee kuitenkin selväksi. ”He sanovat esimerkiksi, että ’muista katsoa olkasi yli, kun palaat kotiin’. Ei se hauskalta tunnu.”
Uhkailulle ei kuitenkaan olla antamassa periksi, Lingvall vakuuttaa. ”Päinvastoin. Silloin pannaan sille alueelle entistä enemmän poliiseja ja kohdistetaan tiettyihin avainhenkilöihin entistä enemmän painetta.”
Kistan ostoskeskuksessa sijaitsevan poliisiaseman lasiovessa on alareunastaan revennyt lappu. Siinä lukee ”stängt”, suljettu. Vettä tihuttaa.
Asema oli ainut Tukholman luoteisten maahanmuuttajalähiöiden alueella, jossa sijaitsevat Rinkeby ja mellakoistaan tunnettu Husby. Päätös sulkemisesta tehtiin kesällä.
Mediassa syiksi nousivat puute henkilökunnasta ja vanhentuneet tilat. Poliisijohto lohdutti, että poliisin läsnäolo tullaan varmistamaan muilla tavoin. Kaikki alueen asukkaat eivät täysin vakuuttuneet.
Asukkaista ehkä turhautunein on entinen kaupanomistaja, nykyinen tuontiyrittäjä Salam Kurda. Hän istuu tuttunsa pitämän parturi-kampaamon takahuoneessa väliaikaisessa toimistossaan. Seinällä on Wild Wild West -elokuvan juliste, nurkassa vesipiippu ja pöydällä tietokone sekä kaksi taskulaskinta.
Kurda alkaa olla Ruotsissa jo jonkin sortin julkkis. Hän on johtanut Husbyn kauppojensulkutempauksia, joilla lähiön yrittäjät ovat protestoineet turvattomuutta ja poliisien puutetta vastaan. Marraskuussa Kurda päätti viimeisenä vastalauseenaan sulkea lopullisesti itämaisten elintarvikkeiden kauppansa Salam Orientlivsin, jota hän oli ehtinyt pyörittää samalla paikalla 32 vuotta.
”Vuosina 2015 ja 2016 turvallisuus romahti. Aloimme menettää tuloja”, Kurda kertoo.
Aiemmin hänen liikkeeseensä tultiin naapurilähiöistä asti. Sitten asiakkaat alkoivat vähetä varsinkin iltaisin.
Kurdan uskoa Ruotsin oikeusjärjestelmään on koeteltu. Eräänä varhaisena joulukuun aamuna vuonna 2016 hän sai työntekijältään puhelun, että kauppaan on murtauduttu. Tekijät olivat menneet läpi kolmesta ovesta ja murtaneet kassakaapin. Kurdan mukaan rahaa hävisi 60 000 euroa.
Poliiseilla kesti puolitoista tuntia saapua paikalle. Kurda oli kuitenkin vielä toiveikas. ”Pöytiä ja muita pintoja oli selvästi koskettu, niistä olisi saanut sormenjälkiä.”
Poliisit soittivat myllätystä kaupasta puhelun. ”Linjan toisessa päässä tehtiin päätös, että rikospaikkatutkintaa ei tehdä”, Kurda kertoo. ”Minä aloin sitten siivoilla paikkoja ja jatkaa töitäni.”
Tekijöitä ei saatu kiinni.
Kerran Kurdan liikkeen ryösti kaksi haulikoilla varustautunutta nuorta miestä. Sillä kertaa poliisi nappasi tekijän. Tunnin päästä sama nuorukainen tuli Kurdaa vastaan Husbyn keskustassa. Hänet oli päästetty vapaalle jalalle odottamaan asiansa käsittelyä alaikäisyytensä vuoksi. ”Hän moikkasi minua ja sanoi voivansa hyvin.”
Kurdan mielestä näillä kulmilla käy liian usein niin, että pahoista teoista ei seuraa juuri mitään. ”Minä heittäisin itse itseni ulos maasta, jos käyttäytyisin noin.”
Husbyssä lähes kaikilla on maahanmuuttajataustaa. Asukkailla on juuria Afrikassa, Lähi-idässä ja tietysti Suomessa.
”Ei tämä kuitenkaan mikään ihonvärikysymys ole”, Kurda sanoo.
Sitten hän osoittaa toimittajaa. ”On niitä paljon sinunkin näköisiä, Puolasta, Baltiasta ja muualta, jotka johtavat näitä jengejä.”
Kurdan mielestä asuinalueiden eriytyminen on päästetty Ruotsissa aivan liian pitkälle ilman että yhteiskunta todella kantaisi vastuutaan.
”Tästä on vain 12 kilometriä Tukholman keskustaan!” konkarikauppias parahtaa.
”Kyllä ihmisten pitää täällä pystyä tulemaan ostoksille, oli sitten pimeää tai valoisaa.”
Rinkebyn aluepoliisi Hanif Azizi on Kurdan kanssa samaa mieltä: väkivalta poliisia kohtaan saattaisi ainakin hieman vähetä, jos seuraukset siitä olisivat tuntuvia ja välittömiä. Nyt rikollisjengien johtajat käyttävät työrukkasinaan nuorukaisia, koska tietävät näiden pääsevän vähällä.
”Alaikäinen saatetaan panna kantamaan asetta tai tekemään ryöstö vaikka velan kuittaamiseksi.”
Nykyhallitus on reagoinut poliisien toiveisiin tiukentamalla aselakeja. Ladatun aseen tai käsikranaatin kanssa pidätetty joutuu odottamaan oikeudenkäyntiään telkien takana, ja minimirangaistus on kaksi vuotta vankeutta.
Azizin mielestä puuttumisen olisi kuitenkin hyvä tapahtua jo varhaisemmassa vaiheessa. Kerran hän sai talteen ihan videolle, kun mies uhkasi heittää häntä kivellä. Syyttäjän mielestä tapaus ei kuitenkaan ollut niin vakava, että sitä olisi kannattanut tutkia.
Ruotsiin lapsena pakolaisena Iranista saapunut Azizi tekee Husbyssä ja Rinkebyssä juuri sitä, mitä kauppias Kurda toivoisi lisää: hän on läsnä silloinkin, kun autot eivät pala.
Hän käy kouluissa, puhuu nuorten kanssa, käy kysymässä kuulumiset parturiliikkeessä. Azizi tahtoo muistuttaa, että kaiken rikollisuuden ja kielteisen julkisuuden keskellä valtaosa näidenkin lähiöiden nuorista juttelee hänelle mielellään. Heitä eivät kiinnosta rikollisjengit, saati kivien heittely.
”He käyvät koulussa ja yrittävät elää elämäänsä niistä lähtökohdista, jotka heillä on. Aivan kuten nuoret kaikissa muissakin paikoissa.”
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005514942.html
https://www.youtube.com/watch?time_cont ... 1KzCa7E7hk
poliisit alkaa pikkuhiljaa helisemään tuolla lintukodossa, hieno meininki ei muuta.
Re: Ruotsalaispoliisit ovat kyllästyneet
Lähetetty: La Tammi 06, 2018 10:32 pm
Kirjoittaja tötterö
Onneksi maahanmuutolla ei ole mitään tekemistä asioiden kanssa.
Parasta kun tähän vielä jengi uskoo kuin Jumalaan.
Re: Ruotsalaispoliisit ovat kyllästyneet
Lähetetty: La Tammi 06, 2018 10:53 pm
Kirjoittaja Lassie
Translaatio:
Ruotsin poliisi on täysin kusessa. Tilanne on hallitsematon.
Ongelmanaiheutt.populaa ei saada enää ulos maasta, virkavalta neuvottelee jengipomojen kanssa että voisivatko mitenkään hienovaraisesti korrektimmin hoitaa näkyvää rikollisuutta, muistattehan että huumeet pahaa. Tavan kansan pelosta liikkua ei muuta, kuin että pysykee sisällä (taisi olla toisessa lehtijutussa, kääntäjän erhe).
Ruotsissa ei unelmaa.
Translaatio loppunut. Nyt saunaan!
Re: Ruotsalaispoliisit ovat kyllästyneet
Lähetetty: La Tammi 06, 2018 11:01 pm
Kirjoittaja Gladys
Poliittisesti korrekti translaatio:
Hysteriaa, liioittelua, ei totta. Ei ongelmaa, ei ongelmallisia lähiöitä. No go zone ei ole totta.
Kansakunnan vihollinen number 1 edelleen on vihapuhe sekä rasismi. Turvat tukkoon.
Re: Ruotsalaispoliisit ovat kyllästyneet
Lähetetty: La Tammi 06, 2018 11:08 pm
Kirjoittaja TuskaistaTietoa
Ei tule elämä tylsäksi, kun ei tiedä minä päivänä auto räjäytetään altasi. Ruotsalaisten pitäisi oppia positiivista ajattelua.
Re: Ruotsalaispoliisit ovat kyllästyneet
Lähetetty: La Tammi 06, 2018 11:24 pm
Kirjoittaja sörsse
Kyllä ruotsalaiset tämänkin asian jollain tapaa saa klaarattua. Selvisiväthän he aikoinaan vasemmanpuoleisesta oikeanpuoleiseen liikenteeseen siirtymisestäkin, vaikka ensin tarkoitus oli siirtyä kahdessa eri vaiheessa, siten että ensimmäisessä vaiheessa oikeanpuoleiseen siirtyy henkilöautoliikenne ja toisessa vaiheessa raskasliikenne.
Re: Ruotsi heräämässä?
Lähetetty: Su Tammi 07, 2018 2:48 am
Kirjoittaja Krum
URSA kirjoitti:”Meillä on ongelmia maahanmuuttajien sopeuttamisen kanssa. Sitten kokoonnutaan jengeihin ja keksitään kaikkea”
Sopeuttajien vika, ei sopeutujien, jotka eivät halua sopeutua.