Pertinax kirjoitti:Lassie kirjoitti:Raporttia presidentti Niinistön klo 16 alkaneesta tiedotustilaisuudesta.
Mielestäni Sale puhuu ihan asiaa, tai ainakin oleellisesti paremmin kuin muut ”alan toimijat”...
Kyllä. Sale on mielestäni kiinnostunut objektiivisuudesta/totuudesta, ei pidä vääristelyistä, ja on jokseenkin (tulkintaa) ärsyyntynyt mediaan. Näin sen klo 16 tiedotustilaisuuden alusta loppuun, kokonaisuudessaan, ja heti kun median elikkä toimittajien kyselyosuus alkoi niin Sale oli ärsyynnyksissä.
Sitten pressalta tuli suoraa näpäytystä median puolueellisuuteen, mielipidevaikuttamiseen tässä kohtaa, jota HUOM ei ole uutisoituna mm. Iltasanomien eikä Ylen jutuissa eikä ollut mainintaa Ylen tv-uutisissa - ei yllättävää! - mutta joka löytyy Mtv:n lehtijutusta (ei yllättävää, Mtv:llä on aiemminkin ollut objektiivisempaa uutisointia).
Viittaus tähän kohtaan raportoinnista :
* - Mitä mieltä ulkomaalaistaustaisten väliinmenosta Turun tapauksessa? Niinistö korjaa heti kärkeen, että moni kantasuomalaisista meni myös mukaan, mutta eivät niin kiinnosta mediaa. Tämän sanomisen jälkeen presidentti sanoo, että on hienoa että ulkomaalaisia oli auttamassa ja tarkentaa, että ihmiset ovat ihmisiä eikä erotteleminen ole niin mielessä (tms) - se että autetaan toinen toista on kannatettavaa.
Mtv:n jutussa siis ainoastaan olen nähnyt vastaavan medialle osoitetun kritiikin tulleen juttuun mukaan:
Mediatietojen mukaan puukotustilanteessa tuli apuun paljon ulkomaalaistaustaisia henkilöitä. Niinistö toteaa ymmärtäneensä, että tilanteessa oli auttamassa myös monia kantasuomalaisia.
– Kantasuomalaiset eivät ehkä kiinnosta samalla tavalla mediaa. Mutta on tietysti hienoa, että ulkomaalaistaistaisia ihmisiä oli auttamassa tilanteessa. En erottelisi kantasuomalaisia ja ulkomaalaisia vaan ihmisen. Useimmilla ihmisillä syntyy auttamishalu, jos huomaa että toinen on uhattuna, niinistö kommentoi.
https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/arti ... gs.DtKXpCE
Huom. presidentin tiedotustilaisuudesta EI nähdäkseni löydy enää editoimatonta, kokonaisuudessaan säilynyttä videota Iltasanomilta, joka alunperin lähetti tapahtuman suorana, ovat jälkeenpäin EDITOINEET/lyhentäneet videon n. 7 minuuttiin joka sisältää vain alun puhumisosuuden presidentiltä (kts. aiempi sivu jolla raportin erittely). Edit: löysin Ylen sivulta videolinkin, jota en ole ehtinyt tarkistaa mutta jossa pitäisi olla tilaisuus alusta loppuun, siitä tehdyssä tekstijutussa ei ollut kohtaa mainittuna.
Vertailuksi linkit Ylen, IS:n, ja Mtv:n vastaaviin juttuihin aiheesta. Tsekatkaa!
http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005333585.html ,
https://yle.fi/uutiset/3-9786993------- ... ----------
Nopeasti kooten voisi sanoa, että Niinistön tarkkaan harkitussa puheosuudesta ja myös vastauksista toimittajille ilmeni:
kriittisyyttä EU:ta kohtaan, maahanmuuttovirtaus olisi saatava EU:n tasolla hoitoon, sitten maan tasolla hän haluaisi nopeutuksia prosesseihin ja ylipäätään ripeyttä asioihin, haluaa myös tiedustelulain käyttöön ja resursseja poliisille ja Supolle, ja toivoo maahanmuuttokeskustelusta reilua elikkä ei vääristelemisiä kehiin. Lisäksi vaikuttaisi haluavan objektiivisuutta median toimintaan, aivan!
--------------------------------------------
Niinistöä kohtaan
kritiikkiä tulee mieleen siitä, että jättää liikaa vastuuta EU:lle - kuitenkin olisi varmaan mahdollista tiukentaa Suomen säännöksiä ja varmistaa maan asiat EU:sta liikaa (vähimmässä langassa siihen roikkuen) riippumatta.
Kävin lukemassa Hommalta ketjua Turun terrorismista, koska aavistin että siellä varmaan ovat myös perehtyneitä tapahtumiin. Ihmettelen etteivät muuten olleet huomanneet ylläolevaa media-kritiikkihärdelliä.
Ovat bonganneet toisaalta sellaista, mitä en ollut saanut kirjattua ylös ja johon liittyy asiallista pointitusta :
" Niinistöltä kysyttiin myös, onko Suomen turvapaikkaprosessissa tai lainsäädännössä jotain korjattavaa. Presidentti sanoi, että keskustelu turvapaikanhakijoista tuntuu liikkuvan aaltoilevasti – milloin toivotaan kiristyksiä ja milloin väljentämistä.
– Suomen lainsäädäntö on nyt sellainen, että täyttää kaikki kansainväliset sopimukset ja kansainvälisen oikeuden vaatimukset. Siitä on vähän vaikea lähteä tekemään jotain muuta."
Tähän Roope-niminen kirjoittaja:
Suomen lainsäädännöstä on aivan erityisen helppo "lähteä tekemään jotain muuta", koska se ylittää kansainvälisten sopimusten ja kansainvälisen oikeuden vaatimukset ja luultavasti keskimäärin korkeammalta kuin mikään muu maa tällä hetkellä. Suomen lainsäädännössä on vaikka kuinka paljon kiristämisen varaa, mikä selviää helposti vertaamalla Suomen käytäntöjä sellaisiin maihin, joita sitovat samat kansainväliset sopimukset.
Lisäksi on kaikenlaisia täysin vapaaehtoisia sitoumuksia kuten kiintiöpakolaisten vastaanotto. Kukaan ei myöskään pakottanut Suomea kiirehtimään EU:n turvapaikanhakijasiirroissa. Suomi ja Malta tulevat olemaan ainoat EU-maat jotka täyttävät kiintiönsä kuukauden päästä määräajan umpeutuessa. Muut EU-maat valitsivat toisin, fiksummin.
https://hommaforum.org/index.php/topic,122649.2340.html